Laaja autopetossarja paisuu yhä

Vesa

Vantaan poliisin tutkima autopetosvyyhti on paisunut entisestään. Poliisi on saanut jo yli 50 rikosilmoitusta epäiltyihin huijauksiin liittyen. Ilmoituksia on tipahdellut jatkuvasti lisää sen jälkeen kun virkavalta tiedotti tutkinnasta kolmisen viikkoa sitten. Rikoskomisario Juha Henttala arvelee, ettei jutun kokonaislaajuus ole tiedossa vieläkään.

Petossarjan arkkitehdeiksi epäillään kahta autokauppiasta, jotka ovat toimineet pääasiassa Vantaalla. Lisäksi parivaljakko on puuhastellut muun muassa Helsingissä ja Turussa. Kaupanteossa on käytetty viittä eri yhtiötä.
Asiakkaina on ollut sekä yksityishenkilöitä että pieniä yhtiöitä. Myytyjen autojen joukossa on jopa yli sadan tuhannen euron arvoisia menopelejä.

Huijausmenetelmiä on ollut useita. Keplottelijat ovat esimerkiksi hankkineet autolle näennäisostajan ja saaneet siten rahoitusyhtiöltä rahoituksen. Eurot ovat kuitenkin ohjautuneet myyjille. Henttalan mukaan rahoitusyhtiöiltä onnistuttiin näin samaan satoja tuhansia.
Osa petosepäilyistä liittyy Saksasta tuotuihin autoihin. Asiakkaat ovat antaneet myyjille rahat Saksasta hankittavaa kulkuneuvoa varten, mutta auto ei ole koskaan päätynyt ostajalle. Saksan-bisnekseen kytkeytyy mahdollisesti myös verovilppiä. Poliisi epäilee, että miehet olisivat välttäneet 800 000 euron arvonlisäverot.
Kaksikko on ollut vangittuna marraskuun puolivälistä saakka. Heitä epäillään törkeästä veropetoksesta sekä lukuisista törkeistä ja tavallisista petoksista.

STT

http://www.helsinginsanomat.fi/uutiset/tuoreet/artikkeli/Laaja autopetossarja paisuu yhä/1101981891958

2

2428

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mersu tilattu

      No, ilmankos tuota minun tilaamaa mersua ei ole kuulunut vaikka tilasin sen jo kk sitten.
      Ja maksoin etukäteen.

    • Kiinni

      ei taida petos veijareilla mennä hyvin kunhan linnaa joutuu,siellä on varmsti kyyti kylmää,ellei lusi vapaaehtoisesti eristyksessä sen verran jätkät on vääntänyt näitä petoksia, autoliikehän oli kehä kolmosen varressa voutilassa, nyt häkki on tyhjä,vielä kerran hyvät auton ostajat,vaatikaa aina kaikki autoon liittyvät paperit,niin ei pääse tapahtumaa näin törkeitä petoksia,toivoisin et kaikki ketkä häkin sisällä oli töissä,niin häkkiin mutta toisen laiseen ja pitkäksi ajaksi sivusta seuraaja

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1910
    2. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      834
    3. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      787
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      258
      717
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      698
    6. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      669
    7. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      653
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      633
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      77
      633
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      200
      626
    Aihe