Miksi Pakkotoiston keskustelupalstalla suositellaan hidasta palautusjuomaa?

Sekaisin

Ei ollut pitkä aika kun sielläkin vielä kirjoiteltiin nopean palautusjuoman puolesta ja esim. maitoa ei kannata palautusjuomaan sekoittaa. Nyt kuin taikaiskusta sillä ei kuulemma ole enää merkistystä. Onko tässä nyt joku kusetusyritys vai mistä tällainen takinkääntö johtuu?

Muutenkin siellä on Evolution ja FAST tuotteiden kehumiset ja haukkumiset menneet toisinpäin, riippuen kumpaa verkkokaupan valikoimissa on sillä hetkellä ollut. Olen tietoinen, että Evolutionin toimituksen kanssa oli jotain ongelmia Pakkotoistolla ja yhteistyö loppui, mutta näinkö sitten mustamaalataan Evolutionia syöttämällä ristiriitaista tietoa palstan lukijoille? Ehkäpä olisi kannattanut luottaa asiakasuskollisuuteen ja pitäytyä kannassaan eikä hakea "myyntivalttia" jostain mitättömästä asia kuin mausta ja siten kalastaa varsinkin nuoria tietämättömiä ihmisiä sen käyttäjiksi. Bisnes maailma on paskaa. Tulee selkäänpuukotuksia, tulee mitä vain, mutta asiakkaiden huijaaminen on TÖRKEÄÄ!

Tämä siis oma näkemykseni asiasta. Toivottavasti omia mielipiteitään saa vielä tuoda esille.

5

443

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • se menee..

      UFS:n palstalta:

      Viper

      Eräs entinen Evolutionin jälleenmyyjä, nykyinen FAST -kauppias totesi reilu vuosi sitten FASTin menestyksen avaimista näin:

      "Monet vain hämääntyvät että se olisi jotenkin erikoinen merkki. Samaa tavaraahan se on kuin monet muut, hinta/laatu suhteesta ei kuitenkaan kannata sen enempää meuhkata fastin kohdalla. Toki pieni epäkohta on jonkinasteinen hintakartelli, missä valmistuttaja määrää ohjehinnan ja sillä sitten kaikki sitä myyvät. Fastin menestyksen avain on se, että ovat saaneet tuotteet suurinpiirtein jokapaikkaan, jos prismoissa ja muissa hyllyillä olisi samat määrät muiden tuotteita, olisi Fastin markkinaosuus reippaasti pienempi. Kun nyt tavis menee ja katsoo 11g rasvaa sisältävää Hera80 Prisman tiskillä eikä mitään muuta vaihtoehtoa ole, niin tämänhän se sitten ostaa. Onneksi on netti, mistä saa eri kaupoista tilattua nopeasti kaikenmoisia merkkejä."

      Oheinen teksti löytyy ihan netistä jos joku kaipaa tarkempia lähdetietoja, mutta mielestäni niillä nyt ei ole merkitystä tässä vaan viestin sisällössä

    • dhfghg

      Kannattaa huomata että se on vain muutama henkilö jotka pitää meteliä hitaan palkkarin puolesta. Ei siis kaikki pakkislaiset, suurinosa ei moista usko koska näyttöjä ei ole ja oman edun tavoittelu paistaa niin läpi noista teksteistä. Merkittävää on lisäksi että mitään tutkimusnäyttöä jota voisi soveltaa tavistreenaajan olosuhteisiin puoltamaan hidasta palkkaria EI OLE. Päinvastoin kylläkin, eli nopean palkkarn puolesta!

      Kuten sanoit niin tuossa on tosiaan lähdetty ihan yhden tuotteen puolesta tällaisiin puheisiin. Blastin merkitys myynnissä on ilmeisesti erittäin tärkeää. Onhan siinä katteet varovaisestikkin arvioiden erittäin hyvät. Raaka-aineiden kustannukset ovat vain murto-osa tuotteen hinnasta. Maitojauhe ja herakonsentraatti ovat erittäin halpoja, dekstroosi ja malto suorastaan "ilmaisia". Silti 4kg maksaa viisikymppiä!!!!

      Viimeisenä oljenkortena sitten sanotaan että "en ole huomannut mitään eroa palautumisessa sillä ja tällä". Kuinka tyhmä saa olla että heittää tällaista juttua? Eihän kukaan huomaa sitäkään jos ottaa tai ei ota c-vitamiinia 500mg päivässä. Silti TIEDETÄÄN että sillä on merkitystä ja tarvetta kropalle. Sama homma palkkarissa. Lihaksien kasvatus on pitkäjänteistä puuhaa ja tuloksien saavuttaminen vie aikaa.

      Homma alkaa kaatumaan...

      • timbuktu64

        tahansa mike ja timbuktu89 sanoo, se on pelkää joo joota.


    • dfgfdg

      Kai nyt uskoo, kun kaksi joojoo kirjoittajaa on postausmäärissä top2:ssa.

      Eka: joo sika hyvä tuote
      Toka: joo samaa mieltä!

    • mmma

      Tota maitoa ei varmaan sen takia kannata siihen sekoittaa koska kalsium estää ravinteiden imeytymistä jossain määrin....ja reenin jälkee on kuitenkii hyvin tärkeetä et kaikki ravinto imeytyisi nop.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      403
      30637
    2. Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi

      Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J
      Kotimaiset julkkisjuorut
      476
      4096
    3. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      97
      2697
    4. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      1865
    5. Teille, Venäjällä pelottelijat

      Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?
      Maailman menoa
      589
      1643
    6. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      86
      1579
    7. Kakista se ulos nainen vihdoin viimein

      Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.
      Ikävä
      75
      1555
    8. Ujostuttaa eräs aikuinen mies...

      Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit
      Ikävä
      59
      1477
    9. Jos me käytäs nainen

      Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?
      Ikävä
      72
      1228
    Aihe