On todella hälyttävää, ettei suuri osa nykysuomalaisista osoita enää minkäänlaista kiinnostusta isänmaallisuutta kohtaan, vaikka sen pitäisi olla pyhin asia jokaisen kansalaisen elämässä. Omassa arvojärjestyksessäni vain omat läheiset ihmiset menevät isänmaan edelle.
Joka päivä muistan mielessäni kunnioittaa tätä hienoa maata ja sitä, että olen saanut syntyä juuri Suomeen. Mutta miksi kaikki eivät tee niin?
Nýkyään ihmiset tuntuvat olevan kiinnostuneita ainoastaan kaiken maailman turhanaikuisesta ja lapsellisesta vouhotuksesta, kuten muodista, tv-ohjelmista, shoppailusta, bilettämisestä, popmusiikista ja kaikesta muusta, jolla ei ole mitään merkitystä Suomen ja maapallon tulevaisuuden kannalta.
Missä on kiinnostus historiaa, kulttuuriamme ja perinteitämme kohtaan? Pian ne jotka pelastivat Suomen miehitykseltä ja jälleenrakensivat sen ovat poissa eikä ole enää ketään kertomassa sankariajoista. Vielä muutama olisi jos nuori polvi viitsisi kuunnella. Mutta ei, kakarat tuijottavat music-tv:tä, kittaavat siideriä ja puhuvat kännyköihinsä, vaikka voisivat keskustella isovanhempiensa kanssa ja kysellä menneistä suúruudenajoista.
Aikuiset eivät ole paljon parempia. Kiire on aina muka jonnekin, vaikka kyllä hyvin voisi irroittautua hetkeksi ja ottaa kirjahyllystä historiankirja ja syventyä vaikkapa talvisodan ratkaisutaisteluihin. Tai viedä kynttilä poisnukkuneiden veteraanien haudoille. Tai käydä katsomassa vanhuksia vanhainkodeissa.
Presidentinvaaleissakin ihmisiä kiinnostaa lähinnä ehdokkaiden seurustelusuhteet ja muu hölynpöly. Ketään ei sen sijaan kiinnosta kuinka isänmaallisia ehdokkaat ovat ja mitä he ajattelevat Suomen historiasta.
Tämä oli tällaista vihaisen ihmisen kitkerää vuodatusta, mutta minua nyt vain sattuu suututtamaan tämän maan tila.
Isänmaa ennen kaikkea
10
608
Vastaukset
- Epicuros
"Mutta ei, kakarat tuijottavat music-tv:tä, kittaavat siideriä ja puhuvat kännyköihinsä, vaikka voisivat keskustella isovanhempiensa kanssa ja kysellä menneistä suúruudenajoista."
Tuskinpa aikaisemmat sukupolvet tässä suuresti poikkeavat nykyisistä. Nuoret ovat aina olleet nuoria ja tulevat myös vastaisuudessa olemaan tuon kaltaisia. Se, että nuoria haukutaan laiskoiksi ja epäisänmaallisiksi ei mitenkään edistä nuorten isänmaallisuutta. Tästä syystä edesmennyt kenraali Ernrooth oli monen nuoren suosikki, hän uskoi loppuun asti nuorison kykyyn puolustaa maata.
"On todella hälyttävää, ettei suuri osa nykysuomalaisista osoita enää minkäänlaista kiinnostusta isänmaallisuutta kohtaan, vaikka sen pitäisi olla pyhin asia jokaisen kansalaisen elämässä."
Suomalainen isänmaallisuus on liian sidoksissa erilaisiin kriiseihin ja uhkiin. Yleensä isänmaallisuus liitetään talvisotaan tai vapaus kamppailuun Venäjän vallan aikana. Rauhan aikana tämän ihmiset eivät tuollaista isänmaallisuutta kaipaa, mutta kriisin sattuessa suurin osa suomalaisista varmasti liittyy yhdeksi rintamaksi.
Rauhan ajan isänmaallisuus on sota-ajan isänmaallisuutta hieman monimutkaisempaa, sillä isänmaata uhkaavat vaarat, joista isänmaallisuus kumpua, ovat epämääräisiä ja kaukaisia. Jokaisella on oma käsityksensä siitä mikä on isänmaalle hyväksi, vihreät haluavat puhtaamman ympäristön, kokimuus alemman verotuksen ja keskusta korkeammat maataloustuet, näin puolueilla ilmaistuna. Arkiset rauhan ajan asiat eivät tunnu isänmaallisilta kun niitä vertaa talvisotaan. Esim. ihmisen päivittäiset ruokaostokset ovat hyvä arkipäivän isänmaallisuuden mittari. - isänmaallisuuteni.
Minä harjoitan isänmaallisuutta ostamalla Suomalaisia tuotteita, olen käynyt armeijan ja kuulun erääseen isänmaalliseen järjestöön.
Siinä panokseni isänmaallisuuteen. - Niiden puolesta tappaa saa
Hah-hah.
Ehkä paras asia mitä maapallolle voisi tapahtua olisi nationalismin kuoleminen pois. Ja uskonnon.
Ja jos jätetään idealistin märät unet pois niin mitä hyvää isänmaallisuus muutenkaan on saanut aikaan? Miksi arvostat sitä niin korkealle? Osaatko perustella miksi isänmaan lipun liehuttaminen on tärkeämpää kuin elämästä nauttiminen ja yhteyden pitäminen ystäviin?
Koti, uskonto, isänmaa
Niiden puolesta tappaa saa
Ja tappaminenhan on ihanaaNationalismi ja uskonnot olisivat ne asiat joiden pois kuolemisesta ei todellakaan olisi minkäänlaista haittaa maapallon tulevaisuuden kannalta katsottuna.
Elämä olisi täällä paljon parempaa ilman nationalismia ja eri uskontoja. Varsin usein nämä ääri-isänmaalliset henkilöt suhtautuvat vihamielisesti myös ateisteja kohtaan, heidän mielestä siinä on jotain väärää jos suomalainen ei ole isänmaallinen kristin uskon kannattaja.
Suomessa kristin usko, kirkko ja armeija ovat kaikki näitä ääri-isänmaallisten ja varsinkin oikeistolaisten kannattamia asioita.
Itse kannatan ateismia enemmän kun yhtäkään uskontoa, sillä jos maailmassa ei olisi nationalismia ja uskontoa niin sodissa tapettujen ihmisten määrä olisi monin kerroin pienempi.- Novy.most
DarkFear kirjoitti:
Nationalismi ja uskonnot olisivat ne asiat joiden pois kuolemisesta ei todellakaan olisi minkäänlaista haittaa maapallon tulevaisuuden kannalta katsottuna.
Elämä olisi täällä paljon parempaa ilman nationalismia ja eri uskontoja. Varsin usein nämä ääri-isänmaalliset henkilöt suhtautuvat vihamielisesti myös ateisteja kohtaan, heidän mielestä siinä on jotain väärää jos suomalainen ei ole isänmaallinen kristin uskon kannattaja.
Suomessa kristin usko, kirkko ja armeija ovat kaikki näitä ääri-isänmaallisten ja varsinkin oikeistolaisten kannattamia asioita.
Itse kannatan ateismia enemmän kun yhtäkään uskontoa, sillä jos maailmassa ei olisi nationalismia ja uskontoa niin sodissa tapettujen ihmisten määrä olisi monin kerroin pienempi.Nationalismi liitetään mielestäni turhan usein vain isänmaallisuuteen liittyväksi, joka taasen liitetään oikeistolaiseksi arvoksi. Kissan paksat sanon minä. Nationalismi on vessasta, mutta patriootiksi tunnustaudun heti!
Minä olen ylpeä omasta suomalaisuudestani, kulttuuristani, kielestäni ja Suomen luonnosta ja ja ja. Historiassa tosin on jotain opittavaa... ;)
Nový "patriootti ei syrji muita mutta ymmärtää oman identiteetin tärkeyden" most Novy.most kirjoitti:
Nationalismi liitetään mielestäni turhan usein vain isänmaallisuuteen liittyväksi, joka taasen liitetään oikeistolaiseksi arvoksi. Kissan paksat sanon minä. Nationalismi on vessasta, mutta patriootiksi tunnustaudun heti!
Minä olen ylpeä omasta suomalaisuudestani, kulttuuristani, kielestäni ja Suomen luonnosta ja ja ja. Historiassa tosin on jotain opittavaa... ;)
Nový "patriootti ei syrji muita mutta ymmärtää oman identiteetin tärkeyden" mostAinakin meillä suomessa tämä isänmaallisuus on pääasiassa näiden rikkaiden oikeistolaisten, sekä tietenkin rasistien kannattamia elämänarvoja.
Varsinkin rasistit ovat juuri näitä ääri-isänmaallisia fasisteja jotka suhtautuvat vihamielisesti kaikkia eri vähemmistöjä kohtaan.
Toki joskus harvoin olen tavannut sellaisia oikeistolaisia jotka ovat isänmaallisia, mutta pystyvät siitä huolimatta hyväksymään maahanmuuttajat, sivarit ja muut eri vähemmistöt.
Tosin tämä Julistaja ei todellakaan kuulu näiden suvaitsevaisempien oikeistolaisten joukkoon, vaan enemmänkin näiden rasistien uusnatsien pohjasakkaan.
Lisäksi tämä Julistaja suhtautuu vihamielisesti myös niihin suomalaisiin jotka ovat jollain tavalla massasta poikkeavia. Ei tarvitse olla kyseessä kun pitkätukkainen ja epäsotilaallisen näköinen mieshenkilö, niin Julistaja ei pysty sellaisia henkilöitä hyväksymään.
Itse en ole koskaan ollut mitenkään ylpeä suomalaisuudestani, sillä olisin mieluummin jonkun sellainen valtion kansalainen jossa ilmapiiri olisi suvaitsevaisempi kun suomessa. Eikä suomen luonto, kieli tai kulttuuri ole mielestäni mitenkään ainutlaatuinen joka olisi minulle jotenkin erityisen tärkeä asia.- miksi identiteetti tärkeää
Novy.most kirjoitti:
Nationalismi liitetään mielestäni turhan usein vain isänmaallisuuteen liittyväksi, joka taasen liitetään oikeistolaiseksi arvoksi. Kissan paksat sanon minä. Nationalismi on vessasta, mutta patriootiksi tunnustaudun heti!
Minä olen ylpeä omasta suomalaisuudestani, kulttuuristani, kielestäni ja Suomen luonnosta ja ja ja. Historiassa tosin on jotain opittavaa... ;)
Nový "patriootti ei syrji muita mutta ymmärtää oman identiteetin tärkeyden" mostAsenteesi on ihan hyvä, ja onhan jokaisella oikeus mielipiteeseensä. Mutta silti jää kysymys: Miksi olla isänmaallinen? Mitä hyvää isänmaallisuudella on annettavaa maailmalle? Mikä tekee omasta kansallisesta identiteetistä "tärkeän", kuten sanoit?
Liian monelle isänmaallisuus tarkoittaa oman kansan nostamista muiden yläpuolelle ja jopa toisten syrjimistä. TV-mainoksetkin kehottavat ihmisiä suosimaan suomalaista, "sillä se on kaikki kotiinpäin". - Novy.most
miksi identiteetti tärkeää kirjoitti:
Asenteesi on ihan hyvä, ja onhan jokaisella oikeus mielipiteeseensä. Mutta silti jää kysymys: Miksi olla isänmaallinen? Mitä hyvää isänmaallisuudella on annettavaa maailmalle? Mikä tekee omasta kansallisesta identiteetistä "tärkeän", kuten sanoit?
Liian monelle isänmaallisuus tarkoittaa oman kansan nostamista muiden yläpuolelle ja jopa toisten syrjimistä. TV-mainoksetkin kehottavat ihmisiä suosimaan suomalaista, "sillä se on kaikki kotiinpäin".on tärkeää sen vuoksi, koska jos ei arvosta omaa kulttuuriaan, kieltään jne, ei osaa loppujen lopuksi arvostaa muitakaan kulttuureita, ainakaan aidosti.
Jos ihmiset esim. Suomessa eivät ollenkaan arvostaisi omaa maataan, kulttuurimme ajautuisi nopeasti jonkin muun jalkoihin. Ja jos vaikkapa jenkkikulttuuri leviäisi täysin vapaasti, häviäisi omaleimaiset, persoonalliset kansalliset kulttuurit. Näin tosin onkin jo valitettavasti käynyt aika pitkälti.
Tarkoitan siis, että kannattaa olla isänmaallinen ja patriootti, koska haluan puolustaa itsemääräämisoikeuttamme, omavaraisuuttamme, omaa kulttuuriamme -muiden rinnalla- kulttuuri-imperialismilta.
Toki suomalaiset eivät ole mikään heterogeeninen ryhmä, ja eroja löytyy paljonkin. Mutta sellaiset erot, jotka eivät ole pahassa ristiriidassa toistensa kanssa, voivat itseasiassa rikastuttaa kansallista identiteettiä: esim. pohjalaiset, savolaiset, karjalaiset ja miksei vaikka hesalaisetkin tuovat omat kivat lisänsä suomalaisuuteen.
Maailmalle sillä on annettavana erittäin paljon: rikastuttaa ja tekee pallomme mielenkiintoisemmaksi. Hitottaisi hitosti jos jokapaikassa olis vaan Mäkkäreitä ja paikalliset herkut häviäisivät. Tai jos ainut merkki suomalaisuudesta olisi joku "rukiinen bigmac"...;)
Mielelläni suosin Suomessa suomalaista, koska se on lähellä, omin voimin tuotettua ja luultavimmin hyödyttää enemmän paikallista väestöä (esim. työllistää) kuin tuontituote. Matkoillani ulkomaailmassa suosin myös paikallisia tuotteita.
Jäikö vielä jotain vai vastasinko jo niin tosi tyhjentävästi ja perustellen, ettei vastaväitteille ole ollenkaan sijaa... ? ;)
Nový most
Itse poikkean ajatusmaailmani perusteella selkeästi oman ikäluokkani nuorista, sillä minua maailman asiat, politiikka, historia ja kulttuuri ovat aina kiinnostaneet enemmän kun turhat TV-sarjat, popmusiikki, bilettäminen ym. turha hömpötys.
Katson aina mieluummin televisiosta uutisia, ajankohtaisohjelmia ja mielenkiintoisia dokumentteja kun jotain big brotheria, frendejä tai turhia talonrakennuskilpailuja.
En todellakaan ole mikään isänmaallinen ja ylpeä suomalaisuudestani, mutta olen sitä mieltä että nykynuorison yleinen sivistystaso on tämän päivän suomessa todella surkea.
Kuinkahan moni alle 25-vuotias nuori käy äänestämässä tulevissa presidentin vaaleissa? Entä minkälainen se äänestysprosentti mahtaa olla alle 20-vuotiaiden joukossa? Veikkaisin että varmaan jotain n. 3%luokkaa.
Entä kuinkahan moni alle parikymppisistä nuorista edes tietää että presidentin vaalit ovat tulossa kohta puolin.
Tosin täytyy myöntää että kyllä se alkoholin juominen ja baareissa kiertely kiinnostaa myös minua, mutta näissä massanuorison teknomestoissa en todellakaan viitsi aikaani kuluttaa.
Musiikki on minulle myös erittäin tärkeä asia, mutta nykyinen pop ja teknomusa ei ole koskaan minuun iskenyt. Kunnon heavy ja metallimusiikki voittaa aina nämä turhat teknolistahitit.
Itse olen aina jutellut mielelläni isovanhempieni kanssa koska olen kiinnostunut myös entisestä elämänmenosta ja siitä mitä suomessa tapahtui vuosia ja kymmeniä vuosia sitten.
Suoritin siviilipalvelukseni sairaalassa jossa suurin osa potilaista oli vanhuksia ja myös sotaveteraaneja, joten sitä voi myös sanoa mielestäni vanhempien sukupolvien kunnioittamiseksi.
Eiköhän niistä presidenttiehdokkaista löydy varmasti myös mielenkiintoisempaakin tietoa kun seurustelusuhteet ym. hölynpöly, riippuu tietenkin mistä lehdistä satut lukemaan näitä juttuja presidenttiehdokkaista.
Seiska, seura ym. juorulehdet tuskin kirjoittavat heistä samanlaista tietoa kun esim. hesari, Suomen kuvalehti tai Tiedonantaja.- kostaja
Menisitte tekin töihin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330893Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764215Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972735Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331901Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5911670- 861596
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751570Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591506Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721250