idoliehdokkaista.

...

Ilkka on ihan keskinkertainen laulaja. Joissakin lauluissa ääni ei riitä, jotakin on vetänyt oikein hyvinkin. En tiedä siitä pelleilystä... Joka kerta tuomarit sen mainitsevat, vaikka Ilkka selvästi on sitä vähentänyt ja esiintyy mielestäni ihan siinä missä muutkin.

Pete taas on ainoa, joka on koko ajan parantanut suoritustaan koko ajan. Oikeastaan joka kerta, hän on tuonut jotain uutta tai korjannut jonkun asian, josta tuomarit ovat huomauttaneet.
Petellä on tosin, kuten muillakin, pari kertaa ollut ongelmana väärä kappalevalinta.

Katrilla tuntuu nousseen jo hieman päähän nämä kehut. Ääni on kaunis, vibraansa hän ei aina hallitse. Hallitsematon vibra kuulostaa joskus lampaan määkinältä. Ja vireestä nyt on huomauteltu... Kannattaisi tarkemmin miettiä kappaleiden sävelkorkeutta, sillä Katri ei pääse ilmeisestikään kovin alas - alaäänet ovat oikeastaan aina epävireisiä. Ylä-äänet tosin olivat tänään epäpuhtaita.

En kyllä tiedä kenet näistä äänestäisin voittoon... On sanottu, että jompikumpi miespuolisista voittaa ihan jo senkin takia, että viimeksi voitti nainen.
Kellään idoliehdokkaista ei mielestäni ole sitä mahtavaa omaa tyyliä, joka selkeästi nostaisi heidät yhdeksi ns. yksinäiseksi tähdeksi taivaalle, vaan he lukeutuvat sitten johonkin tähtiryppääseen.

2

79

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aivan ku joku salaliitto

      haukuttuhan se on joka kerta ?!!

      eihän sitä katria juuri kehuttu olla vaan varsinki se kim on joka kerta lytännyt sen.

      ja katrihan on parantanu kans kovasti !!!

      nimenomaanhan se oli nyt kovasti luonnollinen

      ei siellä mitään mies- nainen -kiintiötä ole että nyt ois jotenki muka miehen vuoro !!

      sen pitäis voittaa joka paras, eikä nyt ainaskaan laula päin mettiä, ja näinollen katri veti parhaiten tänäänkin, ei voi mittään.

      • ...

        Katri ei tosiaanv etänyt parhaiten tänään.
        Oletko kuullut nuotinvierustastas?
        Ja epävireydestä?
        Katri ei pääse tarpeeksi alas eikä ylös, eikä laula puhtaasti


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1935
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      850
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      845
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      259
      728
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      710
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      677
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      671
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      644
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      77
      642
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      200
      635
    Aihe