Kuka on luopio ja miksi

lmajokelainen

Yleensä käytetään yleisesti sanaa luopio! Joka
todennäköisen kansan katsomuksen mukaan tarkoittaa luopumusta aikaisemmasta yhteisöstä

Kuten Me Suomalaiset olemme kaikki Luopioita, kun olemme hyljänneet ikivanhan perinnäisuskon ja olemme liittyneet Kristin uskoon.

Taas Kristityt ovat luopioita kun he ovat luopuneet alkuperäis Juutalaisuudesta. Kuitenkin
Catolilainen kirkko on puhdistanut itensä
Luopion merkistä perustamalla oman Kristillisen uskon aivan omilla valtuuksilla.

Nyt tämän uskon hajaannuksesta syntyy taas eronneita jotka ovat luopuneet pääseurakunnasta.
Näin alkavat pääseurakunnasta luopuneet väitellä
oppiensa puhtaudesta, joka johtaa jälleen pirstoutumiseen. Kuitenkin Kristin uskon päähenkilö Jeesus on revitty revitty jopa Aurinko
kultin pääksi. Tästä Jeesuksesta pidetään jatkuvaa kiistakapulaa, Jos hän vielä olisi joukossamme, niin melko varmasti hänet Kristityt
repisivät kappaleiksi. Ehkä näin jokainen Luopio
seurakunta saisi osan hänestä.

Voiko kukaan todella perustella millainen on todellinen luopio? Näet tästä asiasta on varmasti monia eriäviä mielipiteitä. Näin arvelee Imajokelainen::::::

14

1562

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jeesukselle

      Kaikki olemme Jeesukselle eksyneitä lampaita(luopioita ) kunnes HÄN meidät löytää.......
      Jeesus kolkuttaa ovelle ja on aika vastata ,ja avata ovi sydämmen.
      Kun avaamme hän astuu sisään elämäämme ja aterioitsee kanssamme.
      Niinpä eksynyttä luopiota ( lammasta ) ei enää voi kutsua luopioksi,
      (Riippumatta mitä ihmiset,kirkot,serakunnat tai yhteisöt sanovat.)

      Lammas

    • yxvaa

      Filippiläiskirje:
      1:15 Muutamat tosin julistavat Kristusta kateudestakin ja riidan halusta, mutta toiset hyvässä tarkoituksessa:

    • Trubaduuri

      Jaa-a, ihan oikeita luopioita ovat vain he,
      jotka ovat luopuneet Isästään, eli maan ja taivaan Herrasta, Luojasta, taivaallisesta Isästä.

      Kristityt eivät voi olla luopuneita Kristuksesta, koska jos näin asianlaita olisi, he eivät enää olisi kristittyjä.

      Joskus kun opettelee loogisuutta ja rationaalista ajattelua, niin pääsee vähemmällä, sillä nuokin ominaisuudet kuuluvat osaksi viisautta, ja kun on kyllin viisas, niin ei tule enää tehtyä turhuuksia
      ja eikä ajatelleeksi jonninjoutavia. Kokeile.

    • Turabatuunari

      tavalla tai toisella jonkinlainen Luopio, Luopiohan on ymmärrykseni mukaan sellainen joka hyväksyy uuden idean, silloin hän on taakseen
      jättäneen tapansa Luopio. Uskoisin, siihen, että todellisia luopioita on melko paljon tässä matoisessa maailmassa

    • Kun ihminen tulee uskoon, hän syntyy uudesti Pyhästä Hengestä. Jos ihminen sitten jossain uskon elämänsä vaiheessa alkaa itsepäisesti pitäytymään syntiin eikä suostu tekemään parannusta, niin Pyhä Henki murehtuu ja lähtee hänestä pois. Tällaista ihmistä kutsutaan luopioksi.

      Luopio voi selkeästi sanoakin, että olin ennen uskossa, mutta sitten luovuin, mutta useimmiten he jatkavat kertoen olevansa uskossa. Suurin osa uskoon tulleista luopuu.

      Luopiokin voi tulla uudelleen uskoon, jos ei ole tehnyt Pyhän Hengen pilkkaa.

      Joitakin Raamatun kohtia:
      "Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja valheenpuhujain ulkokultaisuuden vaikutuksesta, joiden omatunto on poltinraudalla merkitty ja jotka kieltävät menemästä naimisiin ja nauttimasta ruokia, mitkä Jumala on luonut niiden nautittavaksi kiitoksella, jotka uskovat ja ovat tulleet totuutden tuntemaan." 1 Tim 4:1-3

      "Katsokaa, veljet, ettei vain kenelläkään teistä ole paha, epäuskoinen sydän, niin että hän luopuu elävästä Jumalasta," Heb 3:12 Seuraavassa jakeessa käsketään uskovia kehottamaan toisiansa joka päivä, ettei kukaan paatuisi synnin pettämänä. On pysyttävä vahvana loppuun asti. Ei auta heittäytyä sen varaan, että kas tein kerran uskonratkaisun ja nyt on sama mitä teen, pelastun kuitenkin. Siinä käy kalpaten.

      "Sillä mahdotonta on niitä, jotka kerran ovat valistetut ja taivaallista lahjaa maistaneet ja Pyhästä Hengestä osallisiksi tulleet ja maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevan maailmanajan voimia, ja sitten ovat luopuneet - taas uudistaa parannukseen, he kun jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja häntä julki häpäisevät." Heb 6:4-6

      • Trubatuunari

        Hänhän on lähtenyt pois vanhata kirkostaan ja perustanut oman kuppikuntansa, hän vaikuttaa
        tämän perustelun mukaan luopiolta ja lisäksi hän opettaa Martti tohtorin kaatamis teorioita.
        Näin ollen hän on myös harhaoppinen jota tulee välttää, jos hän olisi ihan veden pitävä Lutherilainen niin hän pysyisi Lutherin opeissa,
        mutta tätä ei uskova 1 koskaan tee


    • misktättt

      Heprealaiskirjeessä puhutaan Jeesuksen julki häpäisemisestä mutta miksi moni yhdistää PH:n pilkan Jumalan julkiseen pilkkaamiseen?

    • Terveisiä Ilmajoelle !


      Ilmajoki oli Suomen käsiteollisuuden kehto ja Ilmajoen Nopankylä kehityksen keskus- olen todennut kirjoittaessa Ilmajoen hevos-ajokalu-käsiteollisuuden- kylähistoriikkia.

      Minun vanhempieni suvuilla on satojen vuosien perinteet Ilmajoella.,
      Kumpikin muuten menee Kylmäjyrään joka on heti Jaakko Ilkasta seuraava ja olen siten Jaakko Ilkan jälkeläisiä kummankin vanhempani mukaan, ja kurpanseppien- jälkeläisiä isäni puolelta suoraan myös alenevassa polvessa.

      Olen itse viettänyt lapsuuteni kesät teini-ikään saakka Ilmajoella- joululomanikin. Aikuisena oli kaksi työpaikkaa minulla Ilmajoella.
      Ilmajoki on minunkin toinen kotiseutu jossa vieläkin mielelläni asuisin.
      Pitäisi olla vaan läheiset ihmiset ettei mökissä pimiällä mettän keskellä. 'Tuloo orpo olo. Olen joskus kokeillut ja usein tuli ajeltua Seinäjoelle.
      Olin kuitenkin kovin työllistetty työpaikallani ja opinnot painoivat samaan aikaan aina 1980 luvun nuoruusvuosina päälle.

      Mutta tässä; ole hyvä kotiseutusi historiikkia, ja olemassa oleva materiaalini on käytetty, mutta joku rivi aina vuosien mittaan löytyy lisää tulevina vuosina, ja tänä vuonna tulee lisää sivulleni kirjoitusta kesän jälkeen;

      Pyöräilukuviani on useilta vuosilta Ilmajoelta. Viime kesänä pyöräilin 5 kertaa edestakaisin Ilmajoelle ja takaisin aina 150-190 km matkoja olleet edestakaisin.

      Käsiteollisuuden historiaa;
      http://jarinhotelli.blogspot.com/2013/08/ilmajoki.html

      Kesää orotelles
      yst., t.
      'Jari Laurila
      kurpansepän pojanpoika

    • Kirjoitin vahingossa aiheesta josta jo olen kirjoittanut. Siksi poistin kolme viestiäni.


      Lankeemus, harha-askel ja erehdys

      Mitä tehdä jos ihminen luopuu uskosta ?



      Raamatun historiassa Jumalaan uskoville on sattunut erehdyksiä ja harha-askelia.

      Raamatun uskon suurmiehistä monet lankesivat suuriinkin synteihin. Aadam ja Eeva Eeden paratiisissa; (1 Moos 3) Kuningas Salomo otti tuhat vaimoa pakanakansoista ja lankesi epäjumalanpalvelukseen; (1 Kun 11:1-13) Pietari kielsi Jeesuksen (Joh 18:15-18) Juudas kavalsi Jeesuksen; ( Matt 26:14-16) Nooa sammui telttaansa juovuksissa; (1 Moos 9:21) Israelin kansan lukuisat kuninkaat olivat usein uskottomia Herralle. Kansa seurasi kuninkaansa esimerkkiä. Kansa luopui Jumalan tahdosta historiansa aikana. Kultainen sonni; (2 Moos 32, Apt 7:39-43) Epäjumalanpavelusta; (Tuom 2:11-15)

      Jumala antoi rakkauden vuoksi kaikille luoduilleen- enkeleilleenkin vapauden valita. Osa enkelijoukosta lankesi Luciferin johdolla pois Jumalan tahdosta. Langenneita enkeleitä kutsutaan demoneiksi ja pahoiksi hengiksi. (Juud 6, 2 Piet 2:4, Ilm 12:7-8-9, Hes 28:13-19)

      Ihminen voi tehdä syntiä monista eri syistä. Rikkauden viettelys; (Hes 7:19-20, Saar 5:9) Epäjumalat; (Hes 14:3, Jer 18:15) Katumattomat synnit ja kääntymättömyys; (Hoos 5:5) Liika ylpeys; (Jaak 4:6) välinpitämättömyys Raamatun sanaa kohtaan; (1 Piet 2:8) ja väärä opetus; (Mal 2:8)

      Oikeat opettajat voivat kompastua. (Dan 11:35) Raamattu kertoo että me kaikki hairahdumme ja erehdymme kristillisenkin vaelluksemme aikana. (Jaak 3:2) (1 Tim 1:6, 6:20-21)
      Erehdykset, kompastukset ja harha-askeleet ovat kuitenkin eri asioita kuin harkittu luopumus. Ihmisen luopuessa uskosta ihminen tahallisesti hylkää Jumalan ja Pyhän Hengen johdatuksen.

      Mitä enemmän vastustamme Pyhää Henkeä sen kauemmaksi ajaudumme hyvästä paimenesta. Lopulta Hyvän Paimenen (Joh 10:14-15, Matt 25:32-33) ääni voi lakata kokonaan kuulumasta.

      ”Te niskuroijat sydämeltänne ja korviltanne pakanat! Aina te olette vastustamassa Pyhää Henkeä- niin kuin teidän isänne, niin myös te!” Apt 7:51.

      Ihminen voi tilapäisesti tai toistuvasti pilkata Pyhää Henkeä. Jos paatumuksen tilasta ei tehdä parannusta ihminen jää synteihinsä. (Luuk 12:8-10)

      ”Joka ihmisten edessä kieltää minut, se tullaan kieltämään Jumalan enkelien edessä.” (Luuk 12:9)

      Kompastunutta auttaa ja vahvistaa selkeä ja vakaa oma päätös seurata Herraa. Jumala tukee aina taistelevaa. (Ef 6:10-18) Vilpitön rukous sydämestä tietoisuuden syvyyksistä, jossa on vakaa tahto ja päätös pyytää Herralta pelastusta ei jää koskaan Jumalalta kuulematta. Ihmisiin ei koskaan saa katsoa vaan uskon ainoa esimerkki on aina Jeesus Kristus.


      ”Sinun sanasi ovat auttaneet kaatuneen pystyyn, sinä olet rohkaissut horjuvaa.” (Job 4:4)


      Jatkuu heti alla >>>>>>>>>>>>>>

      • Jatkoa edelliseen >>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>

        Harha-askeleen sattuessa on tärkeätä tunnustaa ja katua syntinsä Jumalalle. Jeesus Kristus on ainoa puolustaja ja puolustus. (Joh 14:15-17,26, 1 Joh 2:1) (Job 16:19, Ps 68:6, Jes 19:20, Room 12:12)

        Aito synnin suru Jumalan edessä merkitsee aitoa katumusta joka johtaa anteeksiantoon. Ihminenhän voisi katua syntiä itsekkäistäkin syistä jossa vaikutin on joku muu kuin suru synnistä Jumalan edessä. Syntiä ei pidä tehdä pahemmaksi antamalla synnin masentaa liikaa. Paholainen haluaa ihmisen masentuvan ja käyttää ihmisen heikkoja hetkiä. Vastustaja iskee kun ihminen on heikko.

        Iloitse taivaan kirjojen merkinnöistä. ”Älkää siitä iloitko että henget teitä tottelevat. Iloitkaa siitä että teidän nimenne on merkitty taivaan kirjaan” (Luuk 10:20) Taivaallinen oikeudenkäynti on meneillään Ylipappina itse Jeesus Kristus. (Hebr 8:1-4) Jumala on kanssasi tuomiopäivään saakka ja herättää vanhurskaat elämän ylösnousemukseen. Tuomion saaneet tuomion ylösnousemukseen. (Ilm 20:12,15) (Matt 5:1-12)

        Langennutta tulee kohdella ymmärtävästi, säälivästi ja kannustavasti. (Room 12:15,17-21, 1 Piet 3:8-17, Ps 37:8) Syntiä ei saa käyttää lyömäaseena langennutta kohtaan. (Matt 12:15-21, Jaak 1:19-25, 2:13, Matt 7:1-5) Syyttäminen ja halveksuminen voi aiheuttaa loukkaantumista. Jumalan Pyhä Henki on ihmisen kasvattaja, nuhtelija, syyttäjä ja tuomari. Jumalan paikalle ei ihminen voi ryhtyä. Kukaan ei anna ihmiselle sitä paikkaa sydämestä mikä kuuluu Jumalalle. Ihminen voi loukata toisen pahimmillaan lopullisesti maailman teille yrittäessä ryhtyä Jumalan paikalle. (Joh 14:26, 16:7-33, Joh 6:63, Room 8:1-2, 26, Ps 143:10, 1 Kor 2:12-16, Ef 3:16-20, 4:25-32) Pyhä Henki eli Jumala itse puhuttelee ihmisen. Uuden liiton uskovalla on vapauden laki sydämessä (Hebr 8:8-12) jota vasten Jumalan Henki puhuttelee ihmisen. (Jaak 2 luku) Evankeliumi on rakkautta (1 Joh 4:8) Empatiaa rakkaudessa. Rauhan pyrkimyksiä. (Hebr 12:14)

        Jeesus Ylipappi oli itse kiusattu kaikessa, mutta Hän ei langennut syntiin. (Hebr 4:15) Siksi Hän on paras auttaja. Jumala tukee heikkoja ja sorrettuja jotka Häntä rakastavat. (Jes 42:1-9, 45:22, 48:22, 55:7) Kiusaukset kuuluvat ihmisen elämään toisinaan. Ihminen joutuu tekemään joka päivä päätöksiä ja ratkaisuja. Jumala katsoo sanansa alla arkaa jolla on synnistä särkynyt mieli. (Jes 66:2) Vertaus tuhlaajapojasta kertoo miten iloinen Isä Jumala on syntisen paluusta. (Luuk 15 luku) “Joka luulee seisovansa katsokoon ettei kaadu.” (1 Kor 10:12-13) Jumala on varannut aina ulospääsyn jos synti on tullut suureksi. Jumala antaa suuretkin synnit anteeksi silloin kun synnit hylätään. (Jes 1:18, Jaak 3:2) Synnin hylkääminen on ehto.

        Ylpeys käy lankeemuksen edellä sanoo sananlasku. Erehdys opettaa ja lisää nöyryyttä. Jumala on ylpeitä vastaan. (Matt 5:3, 23:4-12, Ilm 3:17, 19-22) Omahyväisyyden takana on ylpeys. (Matt 18:7-17) Ylpeys ajattelee ettei tarvitse mitään lisää.

        “Vaikka vanhurskas seitsemästi kaatuisi, hän nousee jälleen.” (Snl 24:16) Ihmisen lankeemuksille ei lyhyt elämä anna rajattomasti aikaa. Ihmisen luopuessa, paatuessa ja viiletessä pois Jumalasta on aina riski että paatumus on lopullinen. Oma aika menee erossa Jumalasta kunnes ihminen on valmis Jumalan puhutteluun. Jumala ei päästä luotaan lopullisesti kysymättä ihmisen omaa tahtoa. Kysymys on elämästä ja kuolemasta ikuisuuden suhteen. Synti on niin vakava asia. (Room 6:22-23, 3:20, Ilm 20) Paholainen ei tunnu kiusaavan niitä jotka se on jo voittanut puolelleen. Ei haaskaa aikaa turhaan. Mitä suurempi on evankeliumin virka sen suuremmat voivat sitten olla paholaisen juonet.

        Jeesuksessa on vapautus kiusauksista ilo, rauha ja onni. Armollinen Vapahtaja pyytää luokseen kaikki ahdistuneet, uupuneet, masentuneet ja synnin tuskassa kamppailevat.
        “Tulkaa minun luokseni, te kaikki työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.” (Matt 11:28) (Matt 11:25-30)

        Ihminen voi iloita parannuksenteossa ja antaa evankeliumin ilon voittaa. Ihminen saa levon Herrassa.

        ”Iloitkoot kaikki jotka Sinuun turvaavat, loppumaton olkoon heidän riemunsa. Sinä suojelet niitä jotka rakastavat Sinua, Sinä olet heidän ilonsa lähde. Sinä Herra annat siunauksesi vanhurskaalle, Sinun hyvyytesi suojaa häntä kuin kilpi.” (Ps 5:12-13)

        Ihmisen viiletessä uskossa samalla loittonee Herrasta. (Ilm 3:14-21)

        Joka uskossa voittaa on Jumalan lapsi ja saa elämän kruunun. Hän saa syödä Jumalan puutarhassa. (Ilm 2:7, Hebr 12:14)



        Jumalan siunausta
        Jari Laurila


    • kökäk

      Onko uskosta luopumisen syynä sitten muka aina synti? Että synnin pettämänä tai paaduttamana ihminen luopuu?

    • Hei !

      Ei toki !

      On monenlaisia inhimillisiä ja maantieteellisiä syitä miksi ihminen voi olla toistaiseksi heikoilla, ja nämä sitten altistavat synnille.

      Uupumus on yksi vaarallinen. On jotkut jotka joutuneet huilaamaan myös seurakunnan tehtävistä-.

      On aina heikoimmilla yksinään vaikka nyt ei toisista mitään suurempia apuja sinänsä olisi ja seuraa.

      Eli syy voi olla alunperin joku inhimillinen tekijä- mikä johtaa eroon ja myös sitten kynnys syntiin laskee.


      yst. t. Jari Laurila

    • Lyhyt Ytimekäs

      ...luopio on se, joka julkisesti kieltää Isän ja Pojan ja lähtee omille teilleen uskovien keskeltä.

    • Netpunk

      Turha tässä on verkkareita repiä. Usko ja uskomukset, niin kristilliset kuin muutkin, ovat sosiaalisia (inhimillisiä) konstruktioita, jotka muuttuvat. Niille uskoville, joille muuttuvuus tuntuu sietämättömältä, olisi parasta tutustua kristinuskon historiaan. Ehkä sieltä löytyisi hieman perspektiiviä.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      100
      2916
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      105
      2478
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2240
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      22
      2072
    5. 177
      1886
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      44
      1873
    7. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1807
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1756
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1558
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1314
    Aihe