käsitykset evankelioinnista?

Tässä omakohtaisia kokemuksia/käsityksiä, joita oma hiljaisetsintäni on antanut.

Meillä Jyväskylässä on vireää opiskelijatoimintaa körteillä, evankelisilla, Kansan Raamattuseuralla ja ev. lut. opiskelijalähetyksellä (vanha ylioppilaiden kristillinen yhdistys on myös, mutta tällä hetkellä ilman aktiivisia toimijoita). Nämä kaikki toivottavat kaikki kiinnostuneet tervetulleiksi seuroihin, keskusteluiltoihin ja muihin tilaisuuksiin ja harrasteisiin pienillä lappusilla, joita on jaossa yliopiston ilmoitustauluilla ja varmaan myös muissa oppilaitoksissa.

Varmaankin keskeinen ja hedelmällinen evankelioimismuoto on metsäradio. Ennen vanhaanhan se maaseudun kyläyhteisössä riitti jo sinällään. Kaipa nykyäänkin ulkopuolisia tulee mukaan paljon ystävien kautta - lestadiolaisuudenkin leviäminen eksoottisiin paikkoihin selittyy ymmärtääkseni sillä, että sieltä on tultu tänne opiskelemaan ja ystävystytty lestadiolaisnuoren kanssa.

Sitten meillä on paljon parjattu Radio Dei, merkillinen yhteiskristillinen ponnistus, joka on viidesläisten ja vapaiden suuntien suosiossa (sitä kautta myöskin varakkaat amerikkalaisperäiset lahkot tuntuvat tekevän lähetystyötä). Tämän lisäksi omia määräaikaisia radiolupia on kesäjuhlien aikaan joillakin suurilla liikkeillä - Suviseuraradio oli tehokas ainakin omalla kohdallani :)

Ja varmaan olet huomannut, kuinka auliisti etenkin lestadiolaiset vastaavat kysyjille täällä netissä, ja ihan konkreettisesti tarjoutuvat auttamaan ihmisiä "horjahtamaan rauhanyhdistyksen ovesta sisään armoon".

Ja onhan meillä myös kaksi kansankirkkoa, jotka evankelioivat kaiken aikaa. Niillä on vahva asema yhteiskunnassa (mm. tiedotusvälineissä) ja täällä ne keskittyvät tuon aseman puolustamiseen. Ortodoksisuus on tosin kasvattanut kannatustaan - siitäkin huolimatta (tai ehkä juuri siksi), että pitää aika matalaa profiilia.

Ja tämähän löytyy Raamatusta;Paavalin kirje filippiläisille 1.,jakeet 15-18:

15.Muutamat tosin julistavat Kristusta kateudestakin ja riidan halusta,mutta toiset hyvässä tarkoituksessa:
16.nämä tekevät sitä rakkaudesta,koska tietävät,että minut on pantu evankeliumia puolustamaan,
17.nuo toiset taas julistavat Kristusta itsekkyydestä,epäpuhtaalla mielellä,luullen tuottavansa minulle murhetta kahleissani.

18.Vaan mitäpä tuosta,kunhan Kristusta vain tavalla tai toisella julistetaan,joko näön vuoksi tai totuudessa!
Ja siitä minä iloitsen,ja olen vastakin iloitseva.

Taisi olla aika osuva kuvaus. Muiden toimintatapoja en tosin tunne niin tarkasti, mutta esikoislestadiolaisuuden osalta lestadiolaisuuden lähetyskuvauksesi pitää ainakin varsin hyvin paikkansa, vaikka meillä ei tietenkään puhuta rauhanyhdistyksestä.

Esikoislestadiolaiset saarnaajat käyvät puhumassa varsinaisen perinteisen alueensa ulkopuolella Venäjällä, Baltian maissa, Keski-Euroopassa ja Englannissa. Mutta perinteisen vakiintuneen seuratoiminnan alueella (Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska, USA, Kanada) lähetystyö koostuu pääasiassa siitä, että järjestetään paikallisia seuratilaisuuksia ja välillä ns. isoja seuroja. Sitten odotellaan kädet ristissä, että joku "horjahtaisi rukoushuoneen ovesta sisään". Ja joskus jopa päivitellään sitä kun nykyajan kansa on niin paatunutta, että vain harvoin joku ulkopuolinen viitsii tulla rukoushuoneelle.

Kenellekään ei vain tule mieleen, että ehkä se asia voi olla vähän siitäkin kiinni, että nykyajan lestadiolaiset ovat niin laiskoja kutsumaan seuroihin ja levittämään sanaa ympärilleen... No kyllähän siitä uskonsa tunnustamisesta puhutaan, mutta taitaa olla, että aikaisemmin oltiin paljon ahkerampia siinä. Ja itse asiassa joillain paikkakunnilla Etelä-Norjassa on jaettu kaupungilla kutsuja seuroihin tulemiseen, mutta ei kuulemma tullut yhtään tavallista enempää väkeä. Ja taisi Bergenissä joku mies joskus innostua saarnaamaan torilla tynnyrin päällä seisoen, mutta siitäkin on jo aikaa.

Mitä tulee evankelioimisen muotoihin ja tapoihin, on varmaan paras tapa seurata sitä esimerkkiä, jonka apostolit antoivat, eli yksinkertainen sana saarnaaminen. Teatterit yms. olivat olemassa jo siihen aikaan, mutta eivät apostolit näytelmiä alkaneet esittämään. Jos yritetään hämäyttää ihmisiä konsertteja ja näytelmiä järjestämällä, niin sanoma itse helposti hukkuu sinne alle, ja viihde nousee pääosaan.

Lisäyksenä:

- evankeliset järkkää vuosittain pohjoismaiden suurimmat gospel-festarit "Maata Näkyvissä"-päivät Turussa. Raahaavat nuorisotyöntekijöiden avulla bussilasteittain (n. 10 000) nuoria halliin ja paasaavat tuutin täydeltä gospelia, muuta kristillistä taidetta ja Sanaa joka väliin, siinä toivossa josko jotain uppoaisi levottomana salista toiseen aaltoilevaan nuorisoon...

SLEY on lähetysjärjestö, joten lähettejä on ulkomaailmassa muutamia kymmeniä.

Kotimaassa taitaa olla vilkkainta opiskelijatoiminta, nuorisotyö ja nuorten aikuisten toiminta. Paikallisesti on evankelioimisryhmiä ja muita tempauksia.

Sitten on juu niitä tilaisuuksia, joihin silloin tällöin joku uusi eksyy...

ja kesäisin valtakunnallinen evankeliumijuhla.

". lestadiolaiset - ulkomailla evankelioidaan, kotimaassa odotetaan, "että joku horjahtaisi rauhanyhdistyksen ovesta sisään armoon"."

horjahdusteoria oli aikas hyvä. :))

Ei ole mitään "oikeata" tapaa. Mestarin ohje kuului: Menkää kaikkeen maailmaan.

Ei minullakaan mitään viisastenkiveä ole, mutta liian paljon tapahtuu sitä, että uskovaiset pitävät rukoushuoneilla tms. ns. hyviä saarnoja toinen toisilleen.

Eli tänä sunnuntaina Kalle saarnaa Villelle ja ensi pyhänä Ville saarnaa Kallelle. Molemmat ovat olleet uskossa about 40 v.
Noh - saahan siinä saarnaa osakseen todennäköisesti muutama muukin.

Siis meidän pitäisi mennä "kansan pariin". Toki opetustakin tarvitaan, mutta ei se saa siihen jäädä.

En voi kovin rinta rottingilla itsekään kulkea tämän kysymyksen edessä.
Aika vaikea juttu tänä päivänä, kun kaikenmaailman hömpät vetää ihmisiä puoleensa.

Ei sun väitöskirjas tästä nyt paljon edennyt - mutta vähän kumminkin.