Talebanit yhä vallassa

Kires

9.12.2005 tuli kuluneeksi sata vuotta valtion ja kirkkojen erottamisesta Ranskassa. Suomessa tätä ei ole juuri huomioitu. Ei ihme. Ranskaan verrattuna Suomi on taleban-mallinen uskonnollinen valtio, jossa julkinen valta asettaa jo perustuslaissa kaksi uskontokuntaa toisten edelle, uskonnottomuudesta puhumattakaan.

Vallitseva mielikuva Ranskasta katolisena maana ei voisi olla virheellisempi. Ranska, kuten myös Espanja ja Portugali ja Italia ovat maita, jossa valtio ja eri uskonnolliset yhdyskunnat pidetään erillään.

Näyttävimmin uskonnollisen ja katsomuksellisen yhdenvertaisuuden puutteen Suomessa huomaa jokavuotisissa valtiopäivien avajaisissa. Poliittinen eliitti kokoontuu Helsingin Tuomiokirkkoon evankelis-luterilaisiin riittimenoihin ja lähettää selvän viestin. Suomi on yhä edelleen evankelis-luterilainen valtio. Muita siedetään, mutta he eivät ole ihan yhtä oikeita suomalaisia kuin luterilaiset. Tasa-arvon mallimaa, jeah.

Toisinkin voisi olla. Ruotsissa suurin osa yhden valtionkirkon etuoikeuksista poistettiin 1.1.2000.

Ranskassa sekularismi tarkoittaa myös sitä, että kouluissa ei ole uskonnonopetusta. Siinä missä Suomessa vanhempien uskonnon perusteella opetetaan lapsille ja nuorille näiden ”omaa” uskontoa, Ranskassa uskonto tai uskonnottomuus on yksityisasia, johon ei verovaroilla ylläpidetyissä kouluissa puututa.

Näin pitääkin, koulun tehtävä on opettaa ihmisiä ajattelemaan itsenäisesti ja kriittisesti, ei ottaa kantaa maailmankatsomuksellisiin uskomusjärjestelmiin.

12

363

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • no religion

      Suomeen halutaan artikkelissa (HS 11.12) Päivi Räsänen, kristilliset, toteaa:"Suomeen sopeutuminen on varmasti helpompaa jos maahanmuuttajalla on siteitä valtauskontoomme".

      Siis v a l t a u s k o n t o o m m e.

      Tälläinen liian läheinen suhde uskontoon on outoa maalta joka käsittää itsensä vapaaksi demokratiaksi.

      • Trubaduuri

        Eihän Räsänen olekkaan kristinuskoinen ihminen vaan kristillisdemokraatti, ja toki saa hänkin hourailla jos hourailuttaa. Eikä suomessa ole valtauskontoa vaan valtiouskonto ja suurin osa suomalaisista, kuten sinäkin, ovat pelkästään vain valtiouskoisia.
        Äänestä oikein puupää, äläkä valita niin paljon kuin tapanasi on.

      • no religion
        Trubaduuri kirjoitti:

        viesti oli selkeä. Hän haluaa asua Tötterötöö maassa missä on tötterötööhön uskovia ihmisiä, ihan niinkuin sinäkin.

        1)Tötterötöö maa= yksi valtauskonto maassa eli Suomi

        2)Tötterötöö uskonto= Trubaduurin syntyessä lahjana saatu usko, joka toimii hokemalla ´isä meidän´ rukousta monta kertaa päivässä.

        Aina kun hoet isä meidän rukousta sinun kannattasi lopuksi kiekaista oikein kovaa tötterötöö. Näin saisit olla rauhassa eikä ´pahat´ ihmiset kiusaisi sinua. (Tämä on ystävällinen veljellinen neuvo.)

      • Trubaduuri
        no religion kirjoitti:

        Ei vaan, hän haluaa käyttää äänioikeuttaan niin kuin sinäkin, eli olla ylen hyvä valtiouskova demokraatti ,vailla omaa hävyntuntoa. Siis. (niin kuin sinäkin)!
        Asiasta toiseen.
        En hoe, vaan opetan, mutta ethän sinä demokratian sokeuttama ja riivaama tosi valtiouskova sitäkään ymmärrä. Opettele siis äänestämään oikein ja lopeta tuo kamala tötterötöömäinen uikutus.

        suuri Tötterötöö mestari joka yrittää käännyyttää uskottomia. Saalis tulee jäämään laihaksi.

        Aivan, joudun asumaan yhden valtauskonnon maassa jossa poliitikot osallistuvat uskonnollisiin rituaaleihin.

        Äläs sotke asioita, se olet sinä, joka kailotat ja uikutat syntymälahjasi autuutta ja onnea.Minulla kun ei ole minkäänlaista käsitystä niistä fiboista joita isä meidän rukouksen jatkuva hokeminen aikaansaa uskovissa.

        Eihän oikeaan uskoon tarvitse ketään käännyttää, riittää kun pitää lippua korkealla ja kynttilänsä näkyvissä. Kertoa jostakin asiasta asiallisesti ei ole sama asia kuin toistella sitä alinomaa. Jota puolestasi sinä teet, mutta en aijo orjentoitua sinun tavoillesi.

      • Nassen
        no religion kirjoitti:

        suuri Tötterötöö mestari joka yrittää käännyyttää uskottomia. Saalis tulee jäämään laihaksi.

        Aivan, joudun asumaan yhden valtauskonnon maassa jossa poliitikot osallistuvat uskonnollisiin rituaaleihin.

        Äläs sotke asioita, se olet sinä, joka kailotat ja uikutat syntymälahjasi autuutta ja onnea.Minulla kun ei ole minkäänlaista käsitystä niistä fiboista joita isä meidän rukouksen jatkuva hokeminen aikaansaa uskovissa.

        on kehittänyt oman jumalansa lisäksi oman uskonnon.

        Niemenmäen pastorin saarnatyyli ei kyllä tule saamaan ensimmäistäkään seuraajaa, ellei sitten kova etunoja ja vaahto suupielessä pääse jotain portaattoman kaveria yllättämään, kuten yllätti Trubiksen.

      • vaiko toive?
        Nassen kirjoitti:

        on kehittänyt oman jumalansa lisäksi oman uskonnon.

        Niemenmäen pastorin saarnatyyli ei kyllä tule saamaan ensimmäistäkään seuraajaa, ellei sitten kova etunoja ja vaahto suupielessä pääse jotain portaattoman kaveria yllättämään, kuten yllätti Trubiksen.

        Näitkö Trubbiksesta unta vai miksi jaksat?

      • tööt tööt
        no religion kirjoitti:

        suuri Tötterötöö mestari joka yrittää käännyyttää uskottomia. Saalis tulee jäämään laihaksi.

        Aivan, joudun asumaan yhden valtauskonnon maassa jossa poliitikot osallistuvat uskonnollisiin rituaaleihin.

        Äläs sotke asioita, se olet sinä, joka kailotat ja uikutat syntymälahjasi autuutta ja onnea.Minulla kun ei ole minkäänlaista käsitystä niistä fiboista joita isä meidän rukouksen jatkuva hokeminen aikaansaa uskovissa.

        Eihän hän saalita itselleen kalastele, vaan jos niin käy niin Jumalan omat jäävät miettimään uskon asioita. Eihän monikaan tunnusta jos jää jotakin ajattelemaan, varsinkaan kun herjari hurjastelijat meuhkaavat ärsyttämässä ympärillä.

      • Verna

        "Suomeen sopeutuminen on on varmasti helpompaa jos maahanmuuttajilla on siteitä valtauskontoomme." "Siis valtauskontoomme. Tällainen liian läheinen suhde uskontoon on outoa maalta joka käsittää itsensä vapaaksi demokratiaksi."

        Jonkin alueen valtauskonto ei tarkoita "liian läheistä suhdetta uskontoon" eikä mitään valtaan liittyvää, vaan vain alueen pääuskontoa. Suomesta puhuttaessa voidaan tarkoittaa kristinuskoa yleensä, niin kuin luulisin Päivi Räsäsen tarkoittaneen, tai sitten luterilaisuutta erikseen.

        Luulisin, että sinä et hermostu, vaikka selitinkin, mitä valtauskonto tarkoittaa. Toivottavasti et.

      • no religion
        Verna kirjoitti:

        meillä on yksi ainoa uskonto jota Räsänen tarkoitti. Omaamalla jonkin yhteyden tähän kristinuskoon sopeutuminen Suomeen on helpompaa.

        Hän ei sanonut, että erilaisten uskontojen edustajat omaavat samanlaiset malhdollisuudet ´sopeutua´ Suomen luterilaiseen mielipideilmastoon.

        Luterilaisuus jyrää ja suurin osa suomalaisista kuuluu kirkkoon edelleen.

        Ja suurin osa suomalaisista kannattaa ´yleistä mielipidettä´ mikä tarkoittaa sitä, että heillä on jonkinlainen kristillinen maailmankatsomus vakkeivat tarkkaan otten osaa sanoa mikä se on.

        Oikein tivattaessa he taitavat perustaa näkemyksensä Mooseksen 10 käskyyn vaikkeivat muista niistä kuin muutaman. Muut ihmiset ja kulttuurit pelottavat suomalaisia ja niitä vierastetaan.

        Kaiken uuden ja vieraan pelossa ja eritoten Venäjän(ent.neukkula), ihmiset mielummin uskovat samalla tavalla kuin poliitikot ettei mitään pahaa vain pääse tapahtumaan.

        Kyllä Siperia opettaa, siihen suomalaiset uskovat.Se on suomalaisten uskonto viimekädessä. Jos se sisältää luterilaisuden niin näin asia sitten on.Sen kanssa on elettävä.

        Tälläisesta ´albanialaisesta´ ajattelutavasta olisi hyvä murtautua ulos.

        Meilä kasvatetaan helposti liian tottelevaisia pieniä luterilaisia sätkynukkeja joilta puuttuu rohkeus, uskallus ja kyky toima omintakeisesti välittämättä yleisestä mielpipteestä.

        Tätä ´yleistä mielidettä´ ruokkii liian läheinen suhde luterilaiseen kirkkoon.

    • sol_niger

      "Näin pitääkin, koulun tehtävä on opettaa ihmisiä ajattelemaan itsenäisesti ja kriittisesti, ei ottaa kantaa maailmankatsomuksellisiin uskomusjärjestelmiin."

      Ateismi, jopa agnostiikka, on jo kannanotto Jumalan olemassaolosta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      64
      6225
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      81
      3896
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2851
    4. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      2400
    5. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2282
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1863
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1709
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      85
      1332
    9. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1291
    10. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      20
      1266
    Aihe