Tilannekatsaus

Suomen hallituksen kanta EU-komission direktiiviesitykseen on parhaillaan eduskunnan pureskeltavana. Lausuntonsa suurelle valiokunnalle ovat antaneet valtiovarainvaliokunta ja liikennevaliokunta. Ympärivtövaliokunnan lausunto puuttuu ja valiokunta on jäänyt joululomalle seuraava kokous 7.2.2006. Eduskunnan näkemys direktiiviesitykseen siis saadaan joskus kevättalvella ja suuren valiokunnan kannanotoista ehkä saadaan jonkinlaista käsitystä pitääkö hallituksen jotenkin muuttaa kantaansa direktiviesitykseen. Direktiiviesitys tullee EU-neuvostossa käsittelyyn joskus vuoden kuluttua.

Mikäli autoverotukseen tulee jonkinlainen direktiivi, merkitsee se sitä, että Suomenkin on saatettava autoverolaki direktiivin määräysten mukaiseksi. Asiantuntijoiden näkemys on, ettei direktiiviä saada aikaan, koska se vaatisi kaikkien EU-maiden yksimielisen hyväksynnän. Sen vuoksi on todennäköistä, että Suomessa autoverotusta tullaan kehittämään ilman mitään EU:n autoverotusta koskevia normeja. Lähinnä taustalla ovat Suomen hyväksymät kansainväliset ilmastosopimukset ja niiden perusteellahan ministeriöiden keskinäinen selvitystyö onkin jo käynnissä.

Selvältä näyttää, että käyttömaksut sidotaan CO2-arvoihin, käyttömaksujen osuutta verotuksen euromäärässä asteittain nostetaan ja hankintaan perustuvan autoveron osuutta asteittain alennetaan. Autojen hankintakustannus alenee ja omistus ja käyttö kallistuu, mikä on poliittisesti hankala ratkaisu pitkien etäisyyksien maassa. Mutta näin on tehtävä, että ilmastosopimusten velvoitteet tulevat täytettyä.
141672
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Alkaa pressaehdokas Soinin ajatukset eu:sta tuntumaan ihan tolkullisilta kun ajattelee millaisen jarrukoneiston eu tarjoaa. Ajattelin muinoin eu:n tarjoavan oikean vapaakauppa-alueen Kansalaisille, mutta mikään ei näytä estävän päättäjien vedätystä. Olis varmaan sittenkin parasta irrota koko eu:sta ja toimia muuten yhdessä. Sittenhän suomi voi kusettaa kansalaisiaan miten lystää ja laillisesti.

Suomihan käyttää ilman muuta täyden siirtymäajan koska päästöt ei koske meitä. Olemmehan maailman puhtoisin kansa. Noh, jos ei meidän päättäjiä kiinnosta huolehtia pesästä yhdessä niin meikäläinen ainakin alkaa kääntymään Soinin kannalle justiinsa koska onpahan sitten ainakin selkeä linja.

Äänestä

Ihmettelen tuota perustetta:

", koska se vaatisi kaikkien EU-maiden yksimielisen hyväksynnän."

Näinhän on kaikkien direktiivien osalta. Ja jostain syystä niitä on tarjolla haitaksi asti.

Äänestä
  • ... ministerineuvoston päätöksenteossa: >> Neuvoston yleisin äänestysmenettely on
    määräenemmistöäänestys. Ehdotuksen hyväksymiseen
    tarvitaan tietty vähimmäismäärä
    puoltavia ääniä (ks. jäljempänä).
    Neuvoston päätösten on kuitenkin oltava
    yksimielisiä tietyillä erityisen arkaluonteisilla
    aloilla. Näitä aloja ovat YUTP, verotus sekä
    turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikka.
    Kullakin jäsenvaltiolla siis on veto-oikeus
    näillä aloilla.
    Yksimielisyyteen on vaikea päästä jo
    15 maan välillä; laajentuneessa unionissa,
    jossa on 27 maata tai enemmän, se on lähes
    mahdotonta. ......

    Äänestä

  • kylmäKalle kirjoitti:

    ... ministerineuvoston päätöksenteossa: >> Neuvoston yleisin äänestysmenettely on
    määräenemmistöäänestys. Ehdotuksen hyväksymiseen
    tarvitaan tietty vähimmäismäärä
    puoltavia ääniä (ks. jäljempänä).
    Neuvoston päätösten on kuitenkin oltava
    yksimielisiä tietyillä erityisen arkaluonteisilla
    aloilla. Näitä aloja ovat YUTP, verotus sekä
    turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikka.
    Kullakin jäsenvaltiolla siis on veto-oikeus
    näillä aloilla.
    Yksimielisyyteen on vaikea päästä jo
    15 maan välillä; laajentuneessa unionissa,
    jossa on 27 maata tai enemmän, se on lähes
    mahdotonta. ......

    ..kaikkine satoine lukuineen, joissa pystytään yksimielisesti sopimaan jopa käytetyn ajoneuvon kilometrimääristä. Ei yksimielisyyteen pääseminen välttämättä ole sen vaikeampaa kuin määräenemmistöön. Sen paremmin EU-politiikassa kuin Suomessakaan.

    Äänestä

  • Veronkerääjä kirjoitti:

    Suomelle esitetään vaihtoehtoina maatalouden tuista luopuminen, kenties tarjotaan porkkanana oikeutta alkoholin tuonnin rajoittamiseen eikä se direktiiviehdotus enää tunnu ollenkaan niin pahalta.

    Äänestä

  • laskeskelija kirjoitti:

    Suomelle esitetään vaihtoehtoina maatalouden tuista luopuminen, kenties tarjotaan porkkanana oikeutta alkoholin tuonnin rajoittamiseen eikä se direktiiviehdotus enää tunnu ollenkaan niin pahalta.

    Pahasti näyttää siltä, että asia on listalla, kun kotoiset poliitikkomme vastaavat koko Euroopan asioista.

    Silloin asialistalla on paljon tärkeämpiä ja hankalampia asioita kuten esimerkiksi EU:n tuleva rahoitusmalli ja perustuslaki. Puheenjohtajamaa saattaa joutua tinkimään housutkin jalastaan (ja laatuautot kansalaisille), että ei joudu vastuuseen Unionin entistä pahemmasta hajaannuksesta.

    Nykyinen eduskunta istuu enää ensi vuoden. Jos julkinen paine kasvaa tarpeeksi, ensi eduskuntavaaleista voidaan ja pitääkin tehdä autoverovaalit.

    Siksi
    1) nykyinen hallitus ja eduskunta päättävät muuttaa autoverotusta puskan takaa vielä tällä vaalikaudella, jottei seuraavista eduskuntavaaleista tule autoverovaaleja ja autokauppa ei häiriinny, tai

    2)nykyinen hallitus ja eduskunta eivät muuta autoverotusta enää tällä vaalikaudella, koska autoverotuksen muuttaminen käyttömaksupainotteiseksi ärsyttää etenkin osaa suurituloisten veroalennuksista ja varallisuuveron poistosta huolta pitäneiden demareiden kannattajakunnasta ja vaarantaa vaalimenestyksen.

    Eduskunta jää juuri joululomalle, joten nämä lumet sulavat ennen kuin autoveroasiassa tapahtuu mitään oleellista. Mitään oleellista ei tapahdu ennen kuin julkinen keskustelu uhkaa sotkea autokaupan tai hallinto-oikeudesta saadaan oikeanlaisia päätöksiä.

    Äänestä

  • Veronkerääjä kirjoitti:

    ..kaikkine satoine lukuineen, joissa pystytään yksimielisesti sopimaan jopa käytetyn ajoneuvon kilometrimääristä. Ei yksimielisyyteen pääseminen välttämättä ole sen vaikeampaa kuin määräenemmistöön. Sen paremmin EU-politiikassa kuin Suomessakaan.

    Yksiselitteinen tosiasia on, että EU:n päätöksenteko veroasioissa on hankalaa, eikä autoverodirektiiviin uskota ainakaan esitetyssä muodossa. Suomen hallituksen kantahan on direktiiviin sinänsä hyvin myönteinen ja tavoitteita pidetään tärkeinä. Direktiivi tuskin kaatuisikaan Suomen vastustukseen, mutta mm. Tanskan asenne on aivan toinen.

    Mitä tulee kuudenteen alv-direktiiviin, ei siinä ole satoja lukuja. Suomen alv-laissa on sentään 222 pykälää, kun direktiivissä niitä (artikloja) on vain 38. Alvin sääntely EU:ssa on jäänyt täysin alkutekijöihinsä, mistä aiheutuu paljon ongelmia. 70-luvulla kun direktiivi annettiin, oli tarkoitus jatkaa hyvällä vauhdilla harmonisointia eteenpäin, mutta asiassa ei ole tapahtunut mitään edistystä.

    Voit sitten loppuviikon miettiä niitä satoja lukuja... ;) :)

    Ei kukaan kai ole väittänytkään, että EU:n päätöksenteko veroasioissa ei olisi hankalaa. Kuten Heikki Kuitunen ja minä pursiseurojemme (ei onneksi sama) aktiivijäseninä tiedämme, EU on maailman vaurain pursiseura. Vauraassa pursiseurassahan jopa veneen sijainti talvitelakointipaikalla on sellainen ikimuistoinen nautintaoikeus, jota voidaan muuttaa vasta jäsenen kuoltua.

    Mutta ei autoverodirektiivin synnyttäminen ole sen vaikeampaa kuin minkään muunkaan EU:n jäsenvaltioiden ikimuistoisiin nautintaoikeuksiin liittyvien asioiden. Ja jos tarve on riittävä, niin kyllä muuttuu, ja se perustuuko päätöksenteko määräenemmistöön vai yksimielisyyteen on silloin toisarvoinen asia.

    Kuudennen alv-direktiivin muutoshistoria on seuraava:
    Muutettu säädöksillä:
    NDir 98/465/ETY (EYVL L 226 3.8.1989, 1994 EP 9:2)
    NDir 91/680/ETY (EYVL L 376 31.12.1991, 1994 EP 9:2)
    NDir 92/77/ETY (EYVL L 316 31.10.1992, 1994 EP 9:2)
    NDir 92/111/ETY (EYVL L 384 30.12.1992, 1994 EP 9:2)
    NDir 94/4/ETY (EYVL L 60 3.3.1994, 1994 EP 9:2)
    NDir 94/5/ETY (EYVL L 60 3.3.1994, 1994 EP 9:2)
    NDir 94/76/ETY (EYVL L 365 31.12.1994, 1994 EP 9:3)
    NDir 95/7/ETY (EYVL L 102 5.5.1995)
    NDir 96/42/ETY (EYVL L 170 9.7.1996)
    NDir 96/95/ETY (EYVL L 338 28.12.1996)
    NPäät 97/212/EY (EYVL L 86 28.3.1997)
    NDir 98/80/EY (EYVL L 281 17.10.1998)
    NDir 1999/49/EY (EYVL L 139 2.6.1999)
    NDir 1999/59/EY (EYVL L 162 26.6.1999)
    NDir 1999/85/EY (EYVL L 277 28.10.1999)
    NDir 2000/17/EY (EYVL L 84 5.4.2000)
    NDir 2000/65/EY (EYVL L 269 21.10.2000)
    NDir 2001/4/EY (EYVL L 22 24.1.2001)
    NDir 2001/115/EY (EYVL L 15 17.1.2002)
    NDir 2002/38/EY (EYVL L 128 15.5.2002)
    NDir 2002/92/EY (EYVL L 331 7.12.2002)
    103TN02 (EUVL L 236 23.9.2003)
    NDir 2003/92/EY (EUVL L 260 11.10.2003)
    NDir 2004/7/EY (EUVL L 27 30.1.2004)
    NDir 2004/15/EY (EUVL L 52 21.2.2004)
    NDir 2004/66/EY (EUVL L 168 1.5.2004)

    Vaikka suurin osa muutoksista koskee toisarvoisia yksityiskohtaisia, niin en kyllä uskaltaisia sano, että "asiassa ei ole tapahtunut mitään edistystä". Muun muassa autojen arvonlisäverotukseen liittyvä ns. 6kk/6000 km sääntö on nykymuodossaan muutoksen 94/5 tuottama.

    Veronkerääjä:

    --- jos tarve on riittävä, niin kyllä muuttuu, ja se perustuuko päätöksenteko määräenemmistöön vai yksimielisyyteen on silloin toisarvoinen asia.

    eroa on:
    Niinpä niin. JOS TARVE ON RIITTÄVÄ. Riittää, että yhdelläkin maalla n. 20 autoveromaasta on tarve pitää autoverotuksensa omissa käsissään.

    Eipä tätä kannata enempiä selitellä.

    Äänestä

  • eroa on kirjoitti:

    Pelkkä tarve pitää autovero omissa käsissään ei riitä. Tarpeen pitää olla niin voimakas, että sen vuoksi maa on valmis luopumaan muista tarpeistaan. Autovero on vain yksi pelimerkki poliittisessa pelissä, jossa on paljon muitakin asioita laudalla.

    Kyllä pursiseurassakin löytyy yksimielisyys aallonmurtajan rakentamisesta, jos suurin osa seuran jäsenistä hyötyy siitä. Varakommodori, jonka laituripaikalle ajoa murtaja vaikeuttaa, saa vastaavasti paremman talvitelakointipaikan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kylmäKalle kirjoitti:

Suomen hallituksen kanta EU-komission direktiiviesitykseen on parhaillaan eduskunnan pureskeltavana. Lausuntonsa suurelle valiokunnalle ovat antaneet valtiovarainvaliokunta ja liikennevaliokunta. Ympärivtövaliokunnan lausunto puuttuu ja valiokunta on jäänyt joululomalle seuraava kokous 7.2.2006. Eduskunnan näkemys direktiiviesitykseen siis saadaan joskus kevättalvella ja suuren valiokunnan kannanotoista ehkä saadaan jonkinlaista käsitystä pitääkö hallituksen jotenkin muuttaa kantaansa direktiviesitykseen. Direktiiviesitys tullee EU-neuvostossa käsittelyyn joskus vuoden kuluttua.

Mikäli autoverotukseen tulee jonkinlainen direktiivi, merkitsee se sitä, että Suomenkin on saatettava autoverolaki direktiivin määräysten mukaiseksi. Asiantuntijoiden näkemys on, ettei direktiiviä saada aikaan, koska se vaatisi kaikkien EU-maiden yksimielisen hyväksynnän. Sen vuoksi on todennäköistä, että Suomessa autoverotusta tullaan kehittämään ilman mitään EU:n autoverotusta koskevia normeja. Lähinnä taustalla ovat Suomen hyväksymät kansainväliset ilmastosopimukset ja niiden perusteellahan ministeriöiden keskinäinen selvitystyö onkin jo käynnissä.

Selvältä näyttää, että käyttömaksut sidotaan CO2-arvoihin, käyttömaksujen osuutta verotuksen euromäärässä asteittain nostetaan ja hankintaan perustuvan autoveron osuutta asteittain alennetaan. Autojen hankintakustannus alenee ja omistus ja käyttö kallistuu, mikä on poliittisesti hankala ratkaisu pitkien etäisyyksien maassa. Mutta näin on tehtävä, että ilmastosopimusten velvoitteet tulevat täytettyä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu