Arvon helluntailaiset, toivon, ettei kysymykseni kuulosta loukkaavalta, mutta:
Miten te perustelette sen, että Raamattu on vain Jumalan sanaa ja että sitä sen takia täytyy tulkita aivan prikulleen niin kuin sinne on kirjoitettu?
Kun lukee esimerkiksi näitä homokysymyksiä, niin helluntailaisten asenne vaikuttaa niin kamalan julmalta ja rasistiselta, että tuntuu, että sellainen ei ollenkaan voi kuulua kristinuskoon, jossa nimenomaan käsketään rakastamaan kaikkia. Homoushan on vain yksi synti muiden joukossa; aivan varmasti heteroilla on omat saman vertaiset syntinsä. Entäpä jos Raamattuun on vain satuttu kirjoittamaan homoudesta vähän pidempi lausahdus kuin kaikista muista synneistä? Entäpä sitten kaikki tämä väkivalta, jota tapahtuu esim. perheissä, aivan varmasti on tapahtunut jossakin hellariperheessäkin? Ei siitä nosteta samanlaista meteliä kuin homo kysymyksestä, vaikka aivan yhtä suuri synti onkin.
Ja sitten siitä, kun helluntailaiset erottavat jonkun homon seurakunnastaan? Se mielestäni sotii niin älyttömästi sitä vastaan, että hellarit yleensä yrittävät olla mahdollisimman täydellisiä Jumalalle. Miten he sitten voivat asettua Jumalan yläpuolelle ja päättää jonkun toisen suhteesta Jumalaan. Ei toisilta voi viedä uskoa, ei vaikka kuinka syntinen tahansa tämä olisi. Jumala sen päättää. Miksi siis homot eivät voi istua kanssanne. Aivan yhtä lailla Jumala opettaa, että lähimmäistä tulee rakastaa kuin että homous on synti. Mielestäni tällöin muiden ihmisten tulee hyväksyä homokin joukkoonsa, ja antaa Jumalan ja tämän syntisen hoitaa asiansa.
Toivottavasti kukaan ei ota tätä loukkauksena, tämä on vain yksi mielipide muiden joukossa! Mutta toivoisin, että helluntailaiset jaksaisivat kommentoida tätä asiaa :)
Arvoisat helluntailaiset
9
528
Vastaukset
- että hellarit
ovat ottaneet sen tunnetun Jeesuksen mainitseman kiven väärään käteensä ja heittävät sillä sen kuin ehtivät unohtaen tekevänsä itsensä naurunalaiseksi?
Jeesuksen aikalaisetkin kavahtivat tuota kivitarinaa kuunneltuaan Jeesuksen sanoja.
Yksikään ei heittänyt ja nekin joilla kivi jo oli laskivat sen häpeissään maahan.
Hellarit eivät häpeä.
He ottavat kiven ja paiskaavat sen surutta synnintekijää kohti.
Kehtaavatko muut olla samaa mieltä?- reastråhlmann
Asiassa on vinha perä.
Itsenikin aikoinaan helluntaihertätyksen piiristä potkittiin ulos.
Ei homouden vuoksi vaan??
Kun en suostunut pesemään huuli-ja poskipunaa pois kasvoiltani.
"Veljet" ja "siskotkin" sanoivat että synti on tullut elämääni, meikki on merkkinä siitä.
Kysyin että mikä synti, kun en ole mitään tietoista syntiä tehnyt.
Sanottiin että haureuden synti.
Olenkin vuosikymmenten aikana todennut että suurimmalla osalla helluntailaisista on vääristyneitä käsityksiä seksuaalisuudesta yleensäkin.
Mainitsit pahoinpitelyn.Siitä ei ole koskaan saanut puhua julkisesti vaikka on tiedossa että monet helluntaimiehet pahoinpitelevät vaimojaan sekä lapsiaan. - tode'
reastråhlmann kirjoitti:
Asiassa on vinha perä.
Itsenikin aikoinaan helluntaihertätyksen piiristä potkittiin ulos.
Ei homouden vuoksi vaan??
Kun en suostunut pesemään huuli-ja poskipunaa pois kasvoiltani.
"Veljet" ja "siskotkin" sanoivat että synti on tullut elämääni, meikki on merkkinä siitä.
Kysyin että mikä synti, kun en ole mitään tietoista syntiä tehnyt.
Sanottiin että haureuden synti.
Olenkin vuosikymmenten aikana todennut että suurimmalla osalla helluntailaisista on vääristyneitä käsityksiä seksuaalisuudesta yleensäkin.
Mainitsit pahoinpitelyn.Siitä ei ole koskaan saanut puhua julkisesti vaikka on tiedossa että monet helluntaimiehet pahoinpitelevät vaimojaan sekä lapsiaan.seksuaalisia vääristyneitä käsityksiä on SUURIMMALLA OSALLA helluntailaisista?
- vanhus,
reastråhlmann kirjoitti:
Asiassa on vinha perä.
Itsenikin aikoinaan helluntaihertätyksen piiristä potkittiin ulos.
Ei homouden vuoksi vaan??
Kun en suostunut pesemään huuli-ja poskipunaa pois kasvoiltani.
"Veljet" ja "siskotkin" sanoivat että synti on tullut elämääni, meikki on merkkinä siitä.
Kysyin että mikä synti, kun en ole mitään tietoista syntiä tehnyt.
Sanottiin että haureuden synti.
Olenkin vuosikymmenten aikana todennut että suurimmalla osalla helluntailaisista on vääristyneitä käsityksiä seksuaalisuudesta yleensäkin.
Mainitsit pahoinpitelyn.Siitä ei ole koskaan saanut puhua julkisesti vaikka on tiedossa että monet helluntaimiehet pahoinpitelevät vaimojaan sekä lapsiaan.Ymmärrän sinua Rea,kyllä sitä pakkelia pitää paksusti panna jos nuorelta tahtoo näyttää ja pojat kamariin saada.
Mäkin kerran juhlilta "kotkan" lirtasin,vaan kyl oli näky,kun naamansa puhdisti makuulle mennessä.
Ei sitä passaa koiraa karvoihin katsoa! - Työmies2
tode' kirjoitti:
seksuaalisia vääristyneitä käsityksiä on SUURIMMALLA OSALLA helluntailaisista?
Etkö ole itse täällä pyörinyt varmaan kauemmin kuin minä? Olet varmaan hihhulien kommentteja lukenut ja sinun pitäisi tietää nuo vääristyneet käsitykset. Vai onko se pyhähenki sinuakin kaltoin kohdellut?
- reastråhlmann
tode' kirjoitti:
seksuaalisia vääristyneitä käsityksiä on SUURIMMALLA OSALLA helluntailaisista?
Niinhän sitä
Kirjoittanut: vanhus, 12.12.2005 klo 21.35
Ymmärrän sinua Rea,kyllä sitä pakkelia pitää paksusti panna jos nuorelta tahtoo näyttää ja pojat kamariin saada.
Mäkin kerran juhlilta "kotkan" lirtasin,vaan kyl oli näky,kun naamansa puhdisti makuulle mennessä.
Ei sitä passaa koiraa karvoihin katsoa!
Rea vastaa: Ei ollut paksusti pakkelia vaan kainosti ja siveästi laitoin, kuten Raamattu opettaa.
Ja sitäpaitsi olin silloin alle 30 vuotias. - nyrkkiä
reastråhlmann kirjoitti:
Asiassa on vinha perä.
Itsenikin aikoinaan helluntaihertätyksen piiristä potkittiin ulos.
Ei homouden vuoksi vaan??
Kun en suostunut pesemään huuli-ja poskipunaa pois kasvoiltani.
"Veljet" ja "siskotkin" sanoivat että synti on tullut elämääni, meikki on merkkinä siitä.
Kysyin että mikä synti, kun en ole mitään tietoista syntiä tehnyt.
Sanottiin että haureuden synti.
Olenkin vuosikymmenten aikana todennut että suurimmalla osalla helluntailaisista on vääristyneitä käsityksiä seksuaalisuudesta yleensäkin.
Mainitsit pahoinpitelyn.Siitä ei ole koskaan saanut puhua julkisesti vaikka on tiedossa että monet helluntaimiehet pahoinpitelevät vaimojaan sekä lapsiaan.saaneena hellariperheen lapsena vahvistan edellisen väitteen. Myös sen, että vaimokin (äitini) sai oman osansa, joskus vielä heti kohta kokouksen jälkeen samana sunnuntaina.
- RitariOlevainen
rakataa homoja siinä kuin muitakin ihmisiä,vaan ei homouden harrastamista voida hyväksyä,koska se on niin selvään, kuin vain olla voi,Jumalan sanaa ja Henkeä vastaan!
- poikalapsi
Homous ja heterous ovat ihmisen luonnollisia seksuaalisia suuntautumisia, joita ei HARRASTETA, ne eivät ole harrastuksia vaan osa ihmsen minuutta, erottamatoon osa. Missään kohdassa Raamattua EI ole yksiselitteistä kohtaa, jossa ihmisen seksuaalinen suuntautuneisuus tuomittaisiin. Ritarilla on joko ikioma Raamattu tai hän jälleen kerran puhelee muuten vain omiaan. Ja Jeesus EI muuten tuomitse homoseksuaaleja missään. Ainakaan pyynnöistä huolimatta tuomiokohtaa ei ole tuotu esiin.
Kun pelkää homoja niin pelkää homoja, ja samalla homoutta itsessään - ei ole sinut oman seksuaalisuutensa kanssa. Rehellinen ja ajantasainen tieto auttaisi mm . Ritaria.
Jos Ritarin käsitys on helluntailaisten käsitys, helluntailaislla on opissaan ristiriita: rakastamme ihmistä, mutta emme rakastakaan ihmistä, koska hän on oma itsensä sellaisena, miksi lUoja on hänet luonut. Siinä on helluntailaisuuden tuhon avaimet tuossa ristiriidassa: JOS ette tajua hyväksyä lisääntyneen tiedon tuomaa sivistyneisyyttä mm. tässä asiassa, lahkonne menee tomukoppaan ja te syrkäydytte sivuraiteille fundamentaaleiksi reliikkityypeiksi, potentiaalisiksi pommimiehiksi. Ritarilla on syrjintähalu ja vakaa luulo omasta oikeass aolemisestaan. Jos hän olisi nuorempi, terroriteot olisivat ovella. Toivon, ettei samaa hapatusta ENÄÄ helluntailahkossakaan levitettäisi. Riittävän monta homoa olette jo itsemurhaan painostuksellanne ajaneet. SE on yksilöön kohdistettua terrorismia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341947Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28891- 69855
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259732Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64717- 10696
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132673- 26649
- 77648
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.201640