Olen kuullut, nähnyt ja havainnut, yhä useampi varautuu karkoittamaan maahantunkeutujat, ajat alkavat olla lähellä Suomessa, kuten myös kaikkialla Euroopassa. Onneksi tapahtuma käy Suomessa varsin kivuttomasti, loisista ei paljon ole vastaan laittamaan, vastaanlaittaminen rajoittuu jengi väkivaltaan joka pääasiassa kohdistuu nuoriin.
Somaleista, afrikkalaisista tai lähi-idästä tänne saapuneita mädättäjä maleksijoita ei enää suvaita samalla tavoin kuin aíkaisemmin. Sydneyssä on alkanut valkoinen rintama nostaa päätään ja mädättäjillä on kovat ajat odotettavissa. Toivonkin verta nenästään kaivaneille libanonilaisille mädättäjille onnea.
Sama trendi on nousemassa myös suomalaisen nuorison parissa, nuoriso on valmis toimimaan ja tämä näkyy myös rasistisissa asenteissa, sekä asenteiden kovenemisessa. Suomalaiset odottavat yleensä kauan, ovat hyvinkin pitkämielisiä, sillä luottamus valtioon on suuri, mutta se ei kuitenkaan ole loputon.
Jokainen meistä normaaleista suomalaisista ymmärtää, että Suomeen ei haluta loisia elämään yhteiskunnan siivellä, meillä on omiakin huonompiosaisia, näiden omien pärjääminen täytyy olla aina etusijalla. Somaleista vain noin 11% tekee töitä, irakilaisista 13% ja Afgaaneista 13,2%. Tällainen huoltosuhde on rasite jo kansantaloudelle ja sama trendi kaikilla muslimimaista saapuneilla loisilla, työtä ei haluta tehdä ja lakeja ei kunnioiteta. Monikymmenkertainen rikollisuus muslimien parissa on saanut aikaan pysyviä asennemuutoksia, näitä asenteita ei valtion uusi julistekampanjakaan kykene enää muuttamaan. Ainoa vaihtoehto on valtion nopea, ripeä puuttuminen pakolais- ja maahanmuuttopolitiikkaan.
Suomalaisetkin varautuvat..
10
921
Vastaukset
toimintasi on juuri sitä; mädättämistä.
- Selma Solariumneekeri
Selvennä, nöyhtäpehko, selvennä. Mittee sie tarkotat?
- kuuluu!
Juuri näihin mädättäjiin!!!!!!!
- taas mustapäitä
Vanhan karvareuhkan alta tuli harkitsemattomia mätiä sammakoita.Mätä puhuu mädättämisen puolesta.
- Suomessa
Ei auta vaikka teet käännytystyötä tässä keskustelupalstalla, olet jonkimoinen rotuerottelupappi tämä on sun missiolähetystyö, hah hah.. .
Suomessa on kohta paljon köyhiä ja rikkaalla menee hyvin. Ei se ole muukalaisten vika jos meillä menee huonosti. - ei voi luottaa...
"Sydneyssä on alkanut valkoinen rintama nostaa päätään ja mädättäjillä on kovat ajat odotettavissa"
Eli siis Australiassa on eräs maahanmuuttajaryhmä ryhtynyt sotaan toista maahanmuuttajaryhmää vastaan? - RASISTI
RASISTI. MITÄ MEINAAT MUSTALAISILLE VENÄLÄISILLE JUUTALAISILLE KRISTITYILLE TEHDÄ SITTEN. AIOTKO TAPATTAA KAIKKI SINÄ HITLERIN OPPIPOIKA SUOMEN HÄPEÄ
- Menet!
Jo asioiden edelle!
- Niin että
Sulla on jäänyt näppiksessä Caps Lock päälle...
- loginomi
vaan siitä, kenet me päästämme jääkaapillemme, kyse on kansallisesta itsesuojelusta ja rauhallisen yhteiskuntaelämän ylläpitämisestä!
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1277148Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1234944L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa664286TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a153463Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7242271Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2811718- 671475
Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä221466Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581438Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j581394
