ja sitten kun oli nuppi jossakin vaiheessa tarpeeksi sekaisin, hän pamahti uskoon. Uskontoon hurahtaminen näyttää olevan ihmiselle helppo ratkaisu moneen pulmaan - vähän niinkuin lobotomialeikkaus.
Entinen ystäväni käytti alkoholia ja pillereitä
Arska
13747
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Onko se huono asia?
Olisiko parempi jos ystäväsi käyttäisi mielummin alkoholia ja pillereitä?
Totta kai tärkeintä monille ihmisille on saada päänsä sekaisin ja voimakkaita elämyksiä. Jotkut tekevät tämän huumeilla, jotkut viinalla ja jotkut taas Jessellä.
se on se porttiteoria.
Omassa kaveripiirissäni olen kova puhumaan uskonnoista. Kun eräs kaverini lapsuudesta alkoi sekakäyttään ja muutenkin oli aika paskana, selvisi siitä, sen jälkeen löysi Jumalan. Tälle henkilölle en todellakaan ole ikinä puhunut, enkä puhu Jumalan mahdottomuudesta. Sellaisen henkilön kohdalla nk. totuus on aivan sama, kunhan hän vain pysyy kasassa. Että on uskonnossa tavallaan sekin hyvä puoli, että se pitää joitakin yksilöitä kasassa, jotka muuten eivät olisi kauhean elinkelpoisia.
uskontoon kun lopettaa ryyppäämisen. Join runsaasti ja viime vuosina joka päivä. Kun huomasin haitat suuremmaksi kuin "ilot", päätin lopettaa. En tuossa päätöksessä ja sen pitämisessä jumalaa sentään tarvinnut. Lopettamisen jälkeen oli voimakas tarve jatkaa, vertaisin tuota tunnetta kovaan nälkään. Myöhemmin "nälkä" ei ollut jatkuvaa, yllätti harvemmin ja heikompana. Nyt se on ohi, mutta tuon kokeneena tiedän ettei kannata enää "kokeilla".
Uskontoon hurahtaminen voi kuitenkin olla hyvä ratkaisu, jos muuten ei pääse irti ryyppäämisestä. Huume se uskontokin on, mutta siitä sitten aikanaan pääsee eroon varmaan helpommin.
on yleishyödyllinen elämää helpottava juttu niin kuin vessapaperi. On myös niitä, joiden mielestä vessapaperin käyttö on väärin, sillä paperin tuottoon on hakattava metisä. Nämä jotka eivät pyyhi persettään ovat siis kuin ateistit. Kulkevat ympäsiinsä ja haisevat. Ateistit kulkevat ympäsiinsä ja samalla lailla saastuttavat ympäsitönsä "hajullaan".
on keskimäärin alhaisempi kuin suomalaisilla ateisteilla - koulutuksen määrän on havaittu lisäävän ihmisen hygieniatasoa. Tästä seuraa se, että uskovaiset haisevat enemmän paskalta keskimäärin kuin ateistit.
ei seuraa se, että ateistit haisevat vähemmän kuin uskovaiset. Vaikka kolutettujen hygieeniataso yleisesti olisi parempi kuin koluttamattomien saattaa silti ateistien hygienia taso olla huonompi kuin uskovaisten. Esimerkki: lukujen 1, 5 ja 9 keskiarvo on 5. Ja Lukujen 2,3 ja 4 keskiarvo on 3. Kuitenkin 1
paskan haju oli vertaus, jos et ymmärtänyt.
et ole niitä heikkoja yksilöitä, niin pystyt tuohon ilman mitään "taivaallista tukea". Onnittelut vaan.
Millä tavoin ateistit "saastuttavat ympäristöään", kuten kirjoitit? Ja miten tästä "saastutuksesta" tulisi päästä eroon?
Sanoit kaveris tulleen uskoon, tark ilmeisesti, uskoon JEESUKSEEN KRISTUKSEEN ja se ok. koska vain Jeesus pelastaa helvetistä!
Ja perään toteat " uskontoon hurhtaminen jne".....
Uskontoja on maailma täynnä ja ne ei pelasta.
Mutta eräskin mies kysyi Raamatussa:....MITÄ MINUN PITÄISI TEHDÄ ETTÄ PELASTUN, HÄNELLE VASTATTIIN:USKO HERRAAN JEESUKSEEN NIIN PELASTUT!
on hieno juttu - sieltä tulee pökäleitä joka päivä.