>> Kirjoittanut: pht, 6.8.2002 klo 12.04
Ajattelen - siis ajattelen. Se ei ole harhaa, vaikka kukaan muu ei sitä voisi ajatella, eikä kokea, eikä todistaa olemassa olevaksi ajatteluksi. Oma kokemus on aina oma kokemus, eikä looginen päättely voi sitä koskaan korvata. Tieteen empirismin heikkous täydellisenä metodina paljastuu tässä vaiheessa.
Jos sanoisin, että "ajattelen, olen siis olemassa", käyttäisin jo toista hämärää käsitettä, minää. Tapahtuuko ajattelua vai pitääkö MINUN ajatella? Kuka ja mikä tuon ajattelun ja sisäisen elämän tunteineen, vaistoineen ja muine uskoineen tiedostaa? Voiko sitä kutsua minäksi, vai onko olemassa joku parempi sana sitä kuvaamaan?
Ajattelen - siis ajattelen. Se ei ole harhaa, vaikka kukaan muu ei sitä voisi ajatella, eikä kokea, eikä todistaa olemassa olevaksi ajatteluksi. Oma kokemus on aina oma kokemus, eikä looginen päättely voi sitä koskaan korvata. Tieteen empirismin heikkous täydellisenä metodina paljastuu tässä vaiheessa.
Jos sanoisin, että "ajattelen, olen siis olemassa", käyttäisin jo toista hämärää käsitettä, minää. Tapahtuuko ajattelua vai pitääkö MINUN ajatella? Kuka ja mikä tuon ajattelun ja sisäisen elämän tunteineen, vaistoineen ja muine uskoineen tiedostaa? Voiko sitä kutsua minäksi, vai onko olemassa joku parempi sana sitä kuvaamaan?
Vastaukset 10
Vanhimmat
sinun ajatteluusi vaikuttaisi jos kokija, minä olisikin prosessi? Että mitään kokijaa pysyvänä tekijänä ei olisikaan olemassa vaan se mitä on käsitetty minäksi olisikin jatkuvassa muutoksessa oleva prosessi?
koska olenhan minä prosessi ja olenhan minä jokin, joka tiedostaa tuo prosessin.
Ajatteluprosessisi,onko se kuvallista vai sanallista?Näitäkin eroja on olemassa.Minä ilmeisesti ajattelen sanoin.On myöskin niitä,jotka
kokevat ajatuksensa visuaalisina.
riippuen vähän millaisessa yhteydessä joutuu ajattelemaan. Sanallinen ajattelu kai enimmäkseen on sidoksissa kuulomuistiin ja sanallinen ajattelu siis on kuuloajattelua tämän mukaan. Kuvallinen ajattelu tietysti on sitten enemmän silmin nähtyjä muotoja tai tuntemuksia. Tässä ajatteluprosessissa esimerkiksi kyllä huomaan käyttäväni ihan molempia tapoja, mutta enemmän tuota sanallista. Onhan se luonnollista kun kirjoittaa, mutta taas kun on musiikin ja grafiikan parissa, niin silloin sanallinen ajattelu jää taustalle. Mielenkiintoista on se, mikä osa tuosta ajatteluksi kutsutusta oikeasti tavoittaa tietoisen mielemme. Näyttäisi siltä, että ihminen voi ajatella ja tuntea taustalla, vaikka ei ajattelisikaan pintatietoisesti. Hope you got what i mean. :)
Pienenä lisäyksenä edelliseen. Uskonnollisen kielen ja uskontoihin perehtymisen kautta olen kyllä huomannut myös sen, että vertauskuvakielen kautta oppii myös eräänlaisen symbolisen ajattelutavan. Sanallisessa ajattelussa (siihen verrattuna) yksi symboli vastaa joko suurta käsitettä tai jopa käsitejoukkoa. Symbolisella ajattelutavalla on myös hyvin vahvat sidokset kuvalliseen ja tunteellisen kieleen. Äh, itsestäänselvyyksiä... no menköön, kun tuli kerran kirjoitettua. Symbolikielestä on ollut apua jopa ohjelmoinnissa, varsinkin olio-ohjelmionnissa. Ja ehkä päinkinvastoin.
Selkeitä esityksiä.Olen pohtinut esim. tunteiden
hahmottamista.Minulle musiikki on kuulon kautta
hahmottuvaa,en osaa ajatella nuotteja.
Toinen vaikea asia on esim. tällaiset seikat kuten
sympatia,melankolia,ym. ilmaisut.Niitä vain tuntee
syyt lienevät alitajuisia,joten en osaa visualisoida enkä sanoillakaan kuvata.
ainakin osalle tunnetiloista on omat koodinsa, eivät ne ole alitajunnan tuottamia tiloja.(vaikka sympatiaa onkin vaikea lähteä jäljittelemään)
Kielitieteellisesti ajatellen kieli luo harhan erillisyydestä, subjektin ja objektin. Tietääkseni joissakin kielissä on toisenlainen rakenne (vaikka sanskrit)niin että erillisyyden ja samuuden käsitteet tulevat eritavalla ymmärretyiksi.
Eli ei niinkään ajattelen=olen vaan miten puhun siten olen.
Kielikin on symbolifunktio.
"Ajattelen - siis ajattelen. Se ei ole harhaa, vaikka kukaan muu ei sitä voisi ajatella, eikä kokea, eikä todistaa olemassa olevaksi ajatteluksi."
Mutta et voi olla varma voit vain uskoa niin.
uskoit tai et.
hifannut mitä yritit sanoa, mutta kokemus ja kokemus, jos koen, että minun on tapettava sinut, pitänee kokijaa saada analysoida, ainakin viimeistään oikeussalia ajatellen, näinhän tehdään.
Analysoinnissa ihminen käyttää käsitteitään ja toimii tuomarina, kun parempaa ei ole ja se ei välttämättä ole paljon. Esim. on tietysti selvää, että auton tutkiminen tai autolla ajaminen ovat eri asioita. Auton tutkiminen saattaa viedä kohteesta "pyhyyttä" pois tyyliin, "jaahas, täällä Ferrarissa on käytetty Fiatin osia. Ajamisen tuoma kokemus on luonnollisesti henkilökohtainen ja herättää kenessä, milloin mitäkin.
Jos ihminen ajaa jumala nimisellä ferrarilla, voi kokemukset äityä hyvinkin kummallisiksi ja saattaa kuski ajelehtia pois koko planeetalta. Kun sitten fiatin osa (jotain ehkä hajosi ja törmäsi liikaa vauhtia hakiessaan) ilmoittaa olemassaolostaan, kuski palaa jos palaa enemmän todellisuuden pariin. Minkä todellisuuden ?!
Kun ajattelee olevansa olemassa, on sitä silloin kuin kahdesti olemassa, päinvastoin käännettynä ilman ajattelijaa tai ajatuksia synnyttävää mekanismia ei ole myöskään mitään ajatustakaan. Ajatukset saattavat ne lopulta olla vain aivojen "sappinestettä", jota se kehon toimintojen hoitamisen ohella erittää itsestään automaattisesti.
Autovertauksessa lienee pääasia kuitenkin kohteen liikuttaminen paikasta toiseen ja sitähän me teemme koko ajan, liikkumatta oikeastaan mihinkään, kokemus tässäkin on eri juttu ja varsin vaikea tutkittava. Kehittäkää kokemusmonitori tiedesedät.
Tietoisuus on kehittynyt vasta, kun on ollut olemassa sellaisen mahdollistanut ja synnyttävä toiminnan keskus. Tulevaisuudesta emme tiedä mitään mitä muotoja tietoisuus vielä saavuttaa, mutta se nyt on ainakin varmaa, että tutkimuksia tietoisuuden osalta kannattaa jatkaa.
Se, että esim. koneilla ei vielä ole tietoisuutta, ei tarkoita sitä etteikö niillä joku päivä sitä olisi ja mikäpä ettei. Ja mitä muuta ihminenkään on kuin kone, kirjoitan tätä sormillani, joita liikuttaa tietyt vivut, niitä taas ohjaa ihan eri vivut, jatkaakseni, niitä ohjailee erit pienemmät vivut joita taas toiset pikkuvipuset ja vivun vivut taas niin päin pois aina näin mennen lopulta sinne ohjelmaan asti mikä deeänaassa majailee.
Äitin pikku tietoisuuskone tässä näin, yrittää selvitellä mnoimutkaista vivustoaan ja siinä hommassa mielestäni uskonnolla on hyvin vähän tekemistä jos ollenkaan.
Ihminen on tuntevaa ainetta ja siitä on turha enempiä olemustamme mystifioida, sitä kun on harrastettu historiassa jo mielestäni ihan tarpeeksi.
On haaveiltu siitäkin, että joku päivä on mahdollista teknisesti kokea myös toisten kokemuksia, silloin tämäkin palstoilla kirjoittelu saa vallan huikeita uusia ulottuvuuksia ja kaikki huomaavat olevansa asioista loppujen lopuksi aika pitkälle samaa mieltä, "tarttis tehrä jottain".
"Heterofenomenologinen uskovainen" kuulostaa noin nimikkeenä vallan hauskalta, aivoni kehittivät jopa pienen naurun pyrskähdyksen tapaisen lukiessani otsikkosi. No, elo ilman naurua olisi se aikasten turhaa, niin ja unohtamatta musiikkia, sekin vaan tulee.
Eiköhän "filosofisetkin teoriat" käytännössä koetella kuten tieteellisetkin, totta kai, se vaan on se vaikeus siinä kun ns. joku itse tutkii itseään olematta täysin varma mistä koko prosessissa on kyse vai prosessiko se tässä vaan vie, eli kummin päin vai molemminko lie.