Tuleeko Jeesus 1 vai 2kertaa?

Mietiskelevä..

On kahta opetusta. Toisen mukaan Jeesus tulee maanpäälle pilvissä vain yhden kerran ja uskovat joutuvat elämään (jotka elossa ovat) koko vihanajan. (tosin valittujen tähden vihan päivät lyhennetty) että valitut pelastuisivat. Toinen versio on se että uskovat temmataan pilviin ennen vihanaikaa ja Jeesus kävisi ensin hakemassa seurakunnan ja sitten tulisi vielä kolmannen kerran maanpäälle. Minkä opin kannattajia olette? Perustelut Raamatullisesti kitos!

6

337

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mamabeard

      Määrittelen sillä tavalla että Jeesus hakee omansa jossakin vaiheessa kun vihan aika on jo alkanut mutta ennenkuin Antikristus saa täyden hallintavallan. Ainakin joudumme jonkinlaista syvää ahdistusta, vihaa ja vainottuna olemista kokemaan. Se on käsitykseni.
      Jotenkin tuntuu turhan optimistiselta utopialta että Kristus hakisi omansa ilman minkäänlaisen demonisen vihan alle joutumista.

      Sitä paitsi, jo nyt suuri osa seurakuntaa elää jatkuvien vainojen ja kidutusten alla.
      Tuntuu että meillä länsimaisina uskovina on näkökulma jotenkin vääristynyt. Emme osaa enää olla kiitollisia tästä vapaudesta, jonka Jumala on meille suonut, niin että rakkaudessa Jumalaa kohtaan kiitollisin mielin Hänelle kokosydämisesti antautuisimme.
      Hyvinvointi on saanut sydämemme pensistymään. Sääli!
      Lopunajan aattohetkissä ennen Jeesuksen tulemusta tämä penseys murenee. Silloin joko antaudutaan kokosydämisesti Herralle - jonka hintana voi olla että meidät itsemme, tai lapset silmiemme edessä kun emme suostu Herraa kieltämään, surmataan - tai sitten teemme selviä kompromisseja Jumalan tinkimättömyyden kanssa ja luovumme elävästä uskosta, ettemme joutuisi vainotuiksi, kidutetuiksi ja surmatuiksi.
      Se on seurakunnan seulomisen aikaa, jossa kohtaamme Jumalan armon lisäksi Hänen pyhyytensä ja ymmärrämme seurakuntina, että joudumme nyt niittämään sitä mitä penseydellämme, välinpitämättömyydellämme ja rakkaudettomuudellamme olemme kylväneet.
      Kuitenkin Jeesus myös näissä vaiheissa on omiensa kanssa voimallisena Vapahtajana, kun vain löydämme sen alkuperäisen antautumisen tien, jossa Kristus tulee jälleen kaikeksi.
      Tämä on näkemykseni.

      Muistan kun eräitä vuosia sitten olin yhden vanhan saarnamiehen kanssa telttakokouksessa kuuntelijan paikalla ja kokouksen alkuosassa puhuja hiipi pöntön taakse ja hihkaisi sieltä jonkun mölähdyksen niin että toistensa kanssa seurusteleva telttaväki penkeissään hätkähti.
      "No, mitäs pelästyitte, luulitteko että Jeesus tulee?" puhuja kysyi.
      Pidin juttua erittäin mauttomana ja vieressä istuva vanha saarnaaja sanoi minulle myöhemmin kokouksen jälkeen: - Oli vähällä etten menny ja lykänny puhujaa puhujanpaikalta alas, nämä on sen verran vakavia asioita että näillä ei leikitä, nimittäin kun Jeesus tulee hakemaan omansa niin kaikki Häneen uskovat ovat polvillaan ja huutavat tule, Herra Jeesus, niin vaikeaa aikaa silloin eletään.

      Siitä on aikaa kun olen viimeksi Raamatusta näitä tutkinut joten en lähde tarkemmin määrittelemään sellaisia käsitteitä kuten "vihan aika" mutta sanonpa vain näkemyksenäni tämän että vaikka pelastumme kaikkein hirvittävimmän pimeyden keskeltä jossa Jumalan viha syntiä kohtaan tulee ilmestymään tuomioina maahan, niin sielunvihollisen vihaa ja vainoa ja painostusta joudumme kuitenkin kokemaan ja Jumala sen sallii, koska silloin seurakunta seulotaan ja ahdistus riisuu meidät penseydestämme jotta morsiusseurakunta todellisesti huutaisi ylkänsä puoleen totuudessa.

      Sitten on opetusta että kun seurakunta on haettu ei kukaan enää voi pelastua. En kannata kyseistä näkemystä. Käsitykseni on että kun seurakunta on Karitsan häissä Jumala vielä sinetöi omaisuuskansansa eli Israelin keskeltä juutalaisia (144.000?) jotka ensisijaisesti pitävät pappistehtävää eli sananjulistusta yllä ja ihmisiä tulee edelleen vaivan aikana uskoon ja pelastuu, vaikkakin kokevat marttyyrikuoleman.
      Olisiko niin että tämä aika on Jaakobin ahdistus?
      Tuon ajanjakson lopulla (vaivan ajan lopussa?) kaikki kansat kokoontuvat Israelia vastaan Antikristuksen innoittamina ja silloin koko jäljellä oleva Israel kokee kansallisen herätyksen. Kuten seurakunta vihan ajan alussa niin juutalaisetkin nyt huutavat koko sydämestään Hänen puoleensa jonka vihdoin tunnustavat Messiaakseen.

      Silloin Jeesus tulee ja astuu alas öljymäelle mullistuksessa jossa Hän joko luonnonvoimia ja niiden katastrofaalisia myllerryksiä käyttäen tai suoraan yliluonnollisen voimansa vaikutuksella antaa Israelia vastaan hyökänneiden joukkojen tuhoutua.
      Alkaa tuhatvuotinen Rauhan aika.
      Saatana on sidottuna eikä voi enää repiä ihmiskuntaa valheillaan ja demonisilla voimillaan.

      Tämän ajan päätyttyä Saatana vielä päästetään irti, se kokoaa JÄLLEEN kansat sotaan Israelia ja Messiasta vastaan, siis ne ihmiset jotka ovat alistuneet Rauhan valtakunnan hallintavaltaan vastentahtoisesti, ei vapautuneesti ja rakastavin sydämin, ja vasta nyt tulee loppu - se mitä sanomme maailmanlopuksi.

      Tässä tällainen nopea hahmotelma enkä ryhdy tarkemmin tätä analysoimaan, voi olla että olisin eri mieltä jos vähän tutkisin Raamattua, jätä kuitenkin tutkimisen jokaiselle itselleen.
      Luulisin että suurinpiirtein tuollaiset on ne päälinjat.
      Sen verran olen aikoinaan näitä Raamatusta tutkinut ja lueskellut että en todellakaan voi uskoa yhteen Jeesuksen tulemukseen. Hän tulee ensin seurakunnalle ylkänä ja myöhemmin maailmalle tuomarina. Hän ei siis tule samassa tapahtumassa ylkänä ja tuomarina.

      Seurakunnan tempaaminen ja vieminen Karitsan häihin on siis Jeesuksen tulemus omilleen mutta se ei vielä ole Hänen tulemisensa Rauhan ajan messiaaksi. Tämä jälkimmäinen tuleminen (jossa Hän saapuu juutalaisen omaisuuskansan Häntä avuksi huutaessa) tapahtuu Antikristusta (vaivan ajan lopulla) kohtaavan tuomion kautta: sekä demonisen voimat että niiden innoittamat ihmisjoukot kohtaavat Jumalan vanhurskaan tuomion - mahdollisesti Harmageddonilla?

    • RitariOlevainen

      ennen vihan aikaa, (Hän pelasta teidät tulevasta vihasta),vain ja ainoastaan seurakunnalleen,ja ensimmäiseksi Kristuksessa kuolleille,sitten meille jotka olemme elossa.
      Valitut ei tarkoita seurakuntaa,vaan niitä 144000 valittua Israelilaista.
      Vihan ajan lopulla Jeesus ilmestyy,ja pelastaa Israelin,sen jälkeen Hän perustaa tuhatvuotisen valtakunnan tuhannen tuhansine pyhineen =seurakunta,eli Kristuksen morsian. Näin se menee lyhyesti sanottuna !

      • oikeassa

        Kuten yleensä aina, Ritari tietää missä mennään ja vastaus on hyvä.

        Lopunajan tapahtumista on kolmea erilaista näkemystä, mutta ainakin helluntaiherätuksessä ja monissa muissa protestanttisissa suunnissa on valloillaan käsitys, että Jeesus EI astu maan päälle silloin kun tempaus tulee vaan hän tempaa omansa yläilmoihin ja kohtaamme siis hänet "avaruudessa" - ts. Karitsan häissä. Nämä hääjuhlat kestävät seitsemän vuotta.

        Tempauksen jälkeen maailmassa alkaa myöskin seitsemän vuoden jakso: 7 vuoden vihan aika, joista se jälkimmäinen 3,5 vuotta on yhtä helvettiä. Sellaista pahuutta mitä silloin tapahtuu, ei voi edes kuvitella.

        Maailma on lähes raunioina vihan ajan lopussa. Tällöin Jeesus tulee morsiamen ( srk:n) kanssa ja perustaa maan päälle 1000 -vuotisen valtakunnan. Vasta tällöin Jeesuksen jalat koskettavat maata ja paikka on öljymäki Jerusalemissa. Saatana sidotaan ja maailmassa vallitsee rauha 1000 vuotta.
        1000 vuotisen valtakunnan lopulla saatana lasketaan vapaaksi ja hän villitsee koko maailman Israelia vastaan, mutta Jumala tuhoaa saatanan ja hänen joukkonsa. Tämän jälkeen Jumala perustaa uudet taivaat ja uudet maat.


    • Totta, kahdenlaista opetusta Jeesuksen toisesta tulemuksesta on. Sen lisäksi Jehovantodistajat selittävät Jeesuksen jo tulleen takaisin 1914; se lienee sitä kolmannenlaista opetusta, mutta sehän ei ole totta ja sitä mietiskelemällä ei kannata aikaansa tuhlata.

      Itse olen ymmärtänyt, kuten Ritari yllä, että Jeesus pelastaa meidät Jumalan vihasta, joka kohdistuu jumalattoman ihmiskunnan ylle maailmanaikojen lopussa. Paavali puhuu mm. Tessalonikalaiskirjeissä näistä asioista ja sanoo 1 Tess. 1:9-10 näin. Toiset tulkitsevat kohdan mahdollisesti niin, että "tulevalla vihalla" tarkoitetaan kadotustuomiota, mutta itse käsitän, että Hän pelastaa meidät siltä vihalta, josta Ilmestyskirjan 6:16-17 kertoo, kun ihmiset sanoivat vuorille ja kallioille: "Langetkaa meidän päällemme ja kätkekää meidät hänen kasvoiltansa, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsan vihalta! Sillä heidän vihansa suuri päivä on tullut, ja kuka voi kestää?"

      Jeesus tulee ja pelastaa uskovaisensa (morsiamensa) ennen kuin kohdistaa vihansa Jumalasta luopuneeseen ja Pelastajansa hyljänneeseen maailmaan. Tästä on mielestäni kysymys, kun Paavali puhuu lohdutuksen sanoja uskovaisille 1 Tess. 4:13-18. Siinä myös mainitaan tuo uskovaisten tempaaminen pilviin saapuvaa Herraa vastaan. Jeesus ei tuossa yhteydessä (tuon paikan perusteella) tule maan päälle vaan hakee omansa pois maan päältä. Tämän tapahduttua Jumalan tuomiot kohtaavat maata ja Perkele pitää suurta vihaa ihmisiä kohtaan, sillä se tietää, että sillä on vähän aikaa ennenkuin Jeesus tulee maan päälle ja kukistaa maailman hallinnon. [Itse tykönäni olen ihmetellyt eräiden uskovaisten ajatusta, että Jeesus jättäisi omansa maapallolle siihen aikaan, kun kohdistaa jumalallisen vihansa koko maanpiiriä vastaan, ts. Kuningas antaisi kihlatun morsiameensakin kärsiä niistä tuomiotoimistansa, jotka osoitaa vihollisiinsa; ei kaiken maan Herra hukuttaisi vanhurskaita jumalattomien kanssa, kuten 1 Ms. 18:25 sanotaankin]

      Tästä Jeesuksen toisesta tulemisesta -varsinaisesti maan päälle- kertoo esim. Ap.t 1:11 enkelien ilmoittamana. Jeesus itse myös sanoi tulevansa juuri näin pilvien päällä (Mt. 26:64b). Johanneskin näki tämän ilmestyksessä (Joh.ilm 1:7).

      Näin siis itse näen kirjoituksista, että Jeesus on tullut kerran maan päälle noin 2000 vuotta sitten ja suoritettuaan Lunastuksen nousi taivaaseen Isänsä oikealle puolelle valtaistuimelle. Tämä oli Jumalan ensimmäinen tulemus. Ennen toista tulemustaan Jeesus hakee omansa pois maailmasta. Tämän jälkeen tapahtuu Jeesuksen toinen tuleminen maan päälle Kuninkaana hallitsemaan.

      Näistä asioista kiistellään enkä väitä ymmärtäneeni Herran sanoja ja opetusta kaikin osin oikein, mutta tämän sanon varmasti oikein: Jeesus tulee takaisin maan päälle ja planeetallamme on oleva rauha ja maa täynnä Herran tuntemusta niinkuin meret peittävät meret.

      • mamabeard

        Selkeä kirjoituksesi ilahdutti minuakin. Kuten Ritarin ytimekäs kirjoitus myös.
        Erityisesti pohdiskelusi että miksi Jeesus jättäisi morsiamensa kärsimään Jumalan vihasta. Näin se on. Jumalan viha kohdistuu oikeudenmukaisina rangaistuksina jumalattomuutta kohtaan.
        Haluan vielä täsmentää omaa ajatustani tästä asiasta vaikka se tuolla edellä jo tuli esiin, että vaikka Jumala käsitykseni mukaan pelastaa seurakunnan tulevasta vihan ajasta (Jumalan viha maanpiirin jumalattomuutta kohtaan) Jeesuksen noutaessa morsiamensa, niin vihan ajan alkuhetkissä, juuri ennenkuin Jeesus noutaa morsiamensa, joudumme mahdollisesti kyllä kokemaan ankaraa vihaa ja ennennäkemätöntä vainoa ja raivoa kristittyjä kohtaan. Tämä ei ole Jumalan vihaa eli Herran päivän oikeudenmukaista pyhyyden langettamaa tuomiota maanpiiriä kohtaan, vaan on sielunvihollisen vihaa uskovia ja Jumalan asioita kohtaan.
        Jumala kuitenkin sen sallii uskovilleen meidän penseytemme ja puolisydämisyyksiemme eli luopumuksen tähden joka kristikunnassa vallitsee jotta havahtuisimme puhdistautumaan ja kokosydämisesti huutamaan Herran puoleen.
        Se on samalla seurakunnan seulomisen aikaa. Ja siinä mielessä se tavallaan on "Jumalan tuomiota" srk:taa kohtaan, koska Hän on vihastunut siihen että ne, joiden tulisi pitää yllä Hänen pyhyyttään maailmassa, ovat monessa kohdin menneet maailman tasolle, etääntyneet Hänen rakkaudestaan ja siitä tehtävästä jota heidän valona ja suolana olisi pitänyt toteuttaa työtä tehden ja vaivaa nähden armon valloittavassa vaikutuksessa.
        Puhdistautukaamme. Ei lain alle mennen, vaan - kun Jumalan sana kehottaa valvomaan, eikö meidän ennen kaikkea tule valvoa sisimpämme rakkaussuhdetta Jeesukseen?
        Siitä itseäni ja toisia muistuttaen

        Siunausta Jumalan Perheväelle, toivottaa
        parta.


    • että.

      Jeesuksen olisi tultava vielä ainakin kaksiKYMMENTÄ kertaa takaisin, että kaikkien helluntaikouhottajien keksimät opit tulisivat toteen näytetyiksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4088
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    10. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    Aihe