Enpä olisi uskonut Ylestä!

Hitman-1

Yle on ottanut Putinin menetelmät käyttöön täälläkin.

Jo koko syksyn ajan olen joutunut ihmettelemään, miten Yle osaa kääntää asiat päälaelleen, kuten erään Aatos-pojan kohtalon, joka muutti viime vuosisadan alkupuolella Kanadasta N-liittoon.

Kaverista tuli (lähes varmuudella) muiden suomalaisten ilmiantaja, sillä kuin ihmeen kaupalla hän säilytti henkensä Stalinin vainoissa, kun kaikki läheisetkin vietiin vankileireille tai mestattaviksi.

Kun hänet vihdoin saatiin kiinni suomalaissotilaiden toimesta vakoilemassa N-liiton hyväksi, Yle teki tästä maanpetturista lähes marttyyrin, kun mies sai ymmärrettävän mestaustuomion vihollisvaltion hyväksi vakoilustaan.
Lähes kuvottavaa stalinismin ihannointia ja epäisänmaallisuutta maamme verovaroilla ylläpidetyltä mediakanavalta!

Nyt sama tyrmäävä yksipuolisuus jatkuu Ylessä Halosen tuputtamisena kansalle "ylivoimaisena voittajaehdokkaana", vaikka Yle tasan tarkkaan tietää, että Halonen on vain vasemmiston ja muutaman harhautetun naisäänestäjän suosikki.

Kun ehdokkaiden vaalikeskustelu oli mennyt Haloselta suoraan sanoen penkin alle "ylipäällikön " sotilasmerkkien sähellyksiä myöten, Yle kiirehti julkaisemaan gallupin, jossa Halosta ylistettiin edelleen ylivoimansa johdosta.

Miten tyhminä Yle meitä suomalaisia oikein pitää?

Ehkä tuulipukuporukkaa tuollainen voi hämätä, mutta fiksut ihmiset tajuavat, että Ylen osalta media on kanavoitu vain Halosen äänitorveksi, ihan kuten itänaapurissa koko media on valjastettu Putinin tahdon välikappaleeksi.

Kunpa suomalaisilla olisi rohkeutta osoittaa vaalipäivänä, että ei meitä sentään noin helpolla liekanaruun viedä!

6

977

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • halosjakso

      ootas mitä ne tarjasta sanoo, hyvä vain että ehdokkaiden vähemmän julkiset puolet tuodaan julki. Tuskin haloskakaan selviää vähällä?

    • noin

      pallo hukassa?
      Juttus on oletusta ja täysin irrationaalinen!
      Siulla ei tuo todellisuudentaju aiheuta koskaan minkäänlaista ongelmaa.

      • Hitman-1

        Jos olet jossain kohta eri mieltä, näkisin mielelläni vastakommenttisi täällä kirjoitettuna, muuten olet tuulta pieksevä hölösuu...


      • aivan turhaa!
        Hitman-1 kirjoitti:

        Jos olet jossain kohta eri mieltä, näkisin mielelläni vastakommenttisi täällä kirjoitettuna, muuten olet tuulta pieksevä hölösuu...

        Itse esität pelkkiä oletuksia ja arvauksia!
        Perustelisit ensin itse väitteitäs, niin niitä vois kommentoidakin!
        Heitä vakuudeksi vaikka linkkiä jonnekin päin!
        Eikö löydy?
        No voivoivoi!


    • päättää perustuslain

      mukaisessa järjestyksessä.
      Meuhkaa sitten.

      • Hitman-1

        Tuosta juuri on kysymys:
        Median tehtävä on jakaa puolueetonta tietoa ehdokkaista, kun kerran median pitäisi olla puolueeton, mikäli se ei ole erikseen ilmoittautunut jonkin määrätyn puolueen aisankannattajaksi.

        Nyt Yle ei taida itsekään tietää tehtävänsä laatua...


    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1910
    2. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      834
    3. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      787
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      258
      717
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      698
    6. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      669
    7. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      653
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      633
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      77
      633
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      200
      626
    Aihe