Jos teille selviäisi yhtäkkiä yllättäin että rakkaanne, kumppaninne onkin rikollinen, niin mitä tekisitte?
Hylkäisitte hänet? Vaatisitte häntä tilille tekosistaan mutta rakastaisitte silti? Osallistuisitte hänen jälkiensä peittelyyn?
G: Puolison rikollisuus?
8
365
Vastaukset
- Kale XII
Vaatisin hänelle kovalla äänellä kuolemantuomiota, mutta rakastaisin häntä silti.
- opus
Itse vankilassa työskentelevänä ja näitä rikollinen/siviili parisuhteita kymmenen vuotta seuranneena tiedän ettei kysymys ole helppo. Nuorempana ja jyrkempänä olin sitä mieltä että suhde loppuu siihen jos toinen osoittautuu rikolliseksi ja halveksin "lampaita" jotka viikosta toiseen tulivat kiltisti tapaamaan omaa kultaansa, jotka kongilla levittelivät näistä rasvaisia juttuja. Kokemuksen myötä olen huomannut että toisenlaisiakin tapauksia löytyy, eli perhettään rakastavia ihmisiä. Sen osaan sanoa että rikollisen puolisona oleminen ei ole helppoa. Itse en ikinä haluaisi sitä helvettiä kokea. Ei tästä nyt ehkä sinulle paljon apua ollut, mutta oli vaan pakko kirjoittaa...
- opus
..Älä kuitenkaan koskaan äläkä ikinä itse sekaannu rikoksiin, jälkien peittelyyn tms. Mikään rakkaus ei ole sen arvoista koskaan...
- mamabeard
olemme Jumalan edessä rikollisia. "Kuolleet rikoksiimme ja synteihimme". Sanoo Jumalan sana. Pelastus on silkkaa lahjaa ja armoa.
Kukaan ei ole toisen yläpuolella.
Siinä ei ole merkitystä olemmeko rikollisia vain Jumalan edessä vai sen lisäksi myöskin maallisen tuomioistuimen edessä. Joka tapauksessa ihmisen sydän tarvitsee Jumalan rakkautta joka saadaan Jeesuksen veren kautta. Mikään muu ei riitä syntejämme pois pesemään ja sovittamaan.
Mutta maallisesta oikeudesta sitten...
Vaikka jokin maallinen rikos, esimerkiksi ryöstö tai varkaus tai pahoinpitely saataisiin Jumalalta anteeksi syntinä, se täytyy kuitenkin sovittaa maallisena rikoksena. Ei Jumalan anteeksiantamus ja armo (joka on hengellinen elämän todellisuus) tee tyhjäksi maallista vastuuta ja asioiden seurauksia. MUTTA. Armo antaa sitten kyllä voiman kestää ne seuraukset, eikä Jumala hylkää tai jätä yksin.
Missään tapauksessa ei ole oikein ryhtyä jälkiä peittelemään. Neuvoisin sinua ettet osallistu sellaiseen - jos kysymyksesi sinua itseä koskee.
Vielä tuosta että mitä tekisin jos kävisi ilmi että oma puoliso on rikollinen. Niinpä, hirveä pettymys olisi ainakin se että on tällaista asiaa salaillut ja elänyt ikäänkuin kaksoiselämää.
Kyllä se minun mielestä vaatisi perinpohjaista asian selvittelyä ja keskustelua.
Siinä sitten miettisin kuinka edetään.
Se nyt ainakin on varmaa että tekisin selväksi ettei asia voi jatkua niin...
Ja tarjoutuisin häntä auttamaan asioiden muuttamisessa.
Muuten, olen tavannut rikollisia jotka on hyvin rakastettavia ja hienoja ihmisiä vaikka on syystä tai toisesta vinksahtaneet väärille poluille. Helpompi minun on tulla toimeen rosvon kanssa joka ainakin myöntää olevansa rosvo, kuin fariseuksen kanssa joka on toisia kivittämässä eikä yhtään huomaa omaa syntisyyttään.
Sellaista tämä on.
Eräskin ihminen sanoi radiossa keskusteluohjelmassa omana mielipiteenään että alkoholistit ja narkomaanit täytyisi viskata autiolle saarelle pois kunnollisten ihmisten silmistä, rällästäköön siellä keskenään. Ja voitaisiin niille yhteiskunnan taholta kerran kuussa sinne saareen viedä laatikollinen viskiä, tulisi sekin yhteiskunnalle halvemmaksi kuin niiden jälkien selvittely ja muut kulut.
Soitin ohjelmaan minäkin ja kysyin että mitäs niille muille rikollisille ja syntisille sitten tehdään?
Harmaan talouden kannattajille? Verotietojen väärentäjille? Valehtelijoille? Pahanpuhujille ja juoruilijoille?
Siellä me sitten olisimme joka ainoa ihminen omilla saarillamme ja sieltä toisillemme huutelisimme.
Ja niinhän se onkin. Synnin pettämä ihminen on toisista eristyksissä ja vaikka hetkellisten tunteiden ja yhteisten elämysten kautta voi kokea iloa ja yhteenkuuluvuutta, kuitenkin on pohjimmiltaan vieras ja yksinäinen muiden keskellä...
Vain ja ainoastaan Jumalan rakkauden löytyminen tämän tilanteen muuttaa sisältäkäsin.
Sori että tuli näin pitkä kirjoitus. Lopuksi:
Eräs ystäväni tuli 1970-luvulla uskoon ja meni laitokselle tunnustamaan rikoksia joita oli tehnyt, eräästäkin isosta jutusta istui ihan väärä mies linnassa. Hänelle tuli omien tunnustusten perusteella lähes kahdeksan vuoden kakku ja aika monta vuotta hän siitä joutui kiven sisällä olemaan.
Hän sanoi:
- Ihmeellistä oli mennä vankilaan kun ensimmäistä kertaa elämässäni tunsin olevani todellisesti vapaa.- ohi aiheen
Jotkut vankilataustasta nousevat henkilöt voivat olla sellaisia taitureita, jotka osaavat näytellä ja huijata jopa psykiatrit ym. ammattihenkilöt jotka heitä tutkivat ja kuulustelevat.
Seurakunnissa saatetaan nostaa jalustalle rikostaustan omaava uskoontullut ja suorastaan ylpeillään tällaisella taustalla.
Joskus miettii että miten ne rikosten uhrit pärjäävät? Jumalahan antaa anteeksi ja Jumala antaa uuden mahdollisuuden sitä pyytävälle. Mutta miten käytännössä rikosten uhreille korvausten maksaminen suoritetaan vai jääkö se täyttämättä? Kaikkia rikoksiahan ei ole mahdollista korvata. Ihmishenkiä ei voi korvata, pahoinpitelyt jättävät omat haavansa jotka kaikki eivät edes päällepäin näy. Insestin uhrien koko elämä voi olla pilalla... - mamabeard
ohi aiheen kirjoitti:
Jotkut vankilataustasta nousevat henkilöt voivat olla sellaisia taitureita, jotka osaavat näytellä ja huijata jopa psykiatrit ym. ammattihenkilöt jotka heitä tutkivat ja kuulustelevat.
Seurakunnissa saatetaan nostaa jalustalle rikostaustan omaava uskoontullut ja suorastaan ylpeillään tällaisella taustalla.
Joskus miettii että miten ne rikosten uhrit pärjäävät? Jumalahan antaa anteeksi ja Jumala antaa uuden mahdollisuuden sitä pyytävälle. Mutta miten käytännössä rikosten uhreille korvausten maksaminen suoritetaan vai jääkö se täyttämättä? Kaikkia rikoksiahan ei ole mahdollista korvata. Ihmishenkiä ei voi korvata, pahoinpitelyt jättävät omat haavansa jotka kaikki eivät edes päällepäin näy. Insestin uhrien koko elämä voi olla pilalla...Luullakseni aloituksen laittajan kysymykset ei nousseet hänen omasta elämäntilanteesta vaan ihan tuollaisena kanssaihmisille suunnattuna moraalisena pohdiskeluna että kuinkas tällaisessa tilanteessa suu pannaan?
Tärkeä aihe tämä.
Minkä otit esille on asian toinen puoli ja ihan yhtä totta kuin anteeksiantamus ja armo. Armon pohjalta pitäisi sitten olla rohkeutta tätäkin puolta kohdata ja päättäväisesti laittaa rajoja väärälle käyttäytymiselle ym.
Niinkuin tuossa edellä sanoin ei anteeksiantamus tee seurauksia tyhjäksi. Mutta armo elämää kantavana tietoisuutena ja läsnäolona antaa rikolliselle voimia ja rohkeutta elää niiden seurausten kanssa, ei hän voi niitä ohittaa ikäänkuin ei olisi mitään tehnyt. Moni kantaa teoistaan kipeää syyllisyyttä mutta minun mielestä on väärää kostomentaliteettia jos tarkkaillaan heidän käyttäytymistä ja suorastaan vaaditaan että eläisivät syyllisyyden alla, ja heidän ahdistuksensa on meille se mittari jonka kautta päättelemme moraalista vastuuntuntoaan ja/tai rehellisyyttään?
Jos anteeksiantamuksen kautta saavat niin voimakkaan kokemuksen uudesta elämästä että syyllisyys ei ole jatkuvana kipuna päällä, kiitos Jumalalle!
Sama armo on olemassa uhria kohtaan. Myös hänelle anteeksiantamus ja armo antaa voimia jatkaa eteenpäin. Ensinnäkin Jumala antaa meille OMAT syntimme anteeksi ja SEN SEURAUKSENA voimme antaa anteeksi muille, niille jotka ovat meitä vastaan rikkoneet, vaikka se ei välttämättä ole helppo prosessi - eikä tapahdu ilman vihantunteita jotka nekin pitää käydä läpi. Kuten armo vapauttaa rikollisen piinaavasta syyllisyydestä (jos ratkaisu Jumalan puoleen on todellinen ja parannus aitoa) ihan samoin se vapauttaa rikoksen uhrin katkeruudesta (jos ratkaisu Jumalan puoleen on todellinen ja parannus aitoa).
Näin se vaan menee?
Kaikkihan me olemme jossain määrin rikollisia ja rikoksen uhreja? Rikollinen voi olla katkera lapsuudelleen tai vaikeille elämänkokemuksille joita syyttää kun on lähtenyt rikoksen poluille, jolloin hän näkee ehkä vanhempansa varsinaisina rikollisina ja oman elämäntapansa vaan seurauksena siitä mitä hänelle on tapahtunut? Samoin voi tämän rikollisen uhri puolestaan lähteä katkeruudessa sellaisille poluille jotka on rikos Jumalan armollisuutta ja hyvyyttä kohtaan ja kääntää selkänsä anteeksiantamuksen todellisuudelle, siis ryhtyy toimimaan vihan ja koston vallassa, jotka ennen kaikkea jäytää ja kuluttaa häntä itseä vääristäen hänen elämän - mutta vikahan ei hänen mielestä ole omassa itsessä, vaan siinä mitä hänelle on tehty?
Monta kertaa on niin ettei rikos uhrin elämää lopullisesti pilaa vaan anteeksiantamattomuuden kautta syntynyt katkeruus.
Jotkut vankilataustasta nousevat on sitä ja tätä. Se on just niin. Vaikka en katso olevani mikään asiantuntija oon kuitenkin elänyt ja toiminut näiden venkuloiden kanssa sen verran että tiedän tuo on ihan totta. Eräässä keskustelussa muistaakseni tällä samalla palstalla otin kantaa yhden vanhan "venkulan" uskoontulokertomukseen ja siinä oleviin piirteisiin ja nostin sen kautta esiin muutamia ikäviä asioita joita tällaiset henkilöt omassa rosoisuudessaan voi seurakuntiin tuoda, ja kaikki ei tykännyt kirjoituksestani tietenkään vaan minut nähtiin fariseuksena joka ei osaa iloita toisen uskoontulosta. Asioilla on siis puolensa.
Se onko jonkun ihmisen parannuksenteko aitoa vai ei jää Jumalalle. Loppuviimeksi Hän on se joka sydämet tuntee. Vaikka kenenkään ei tarvitse suostua hyväksikäytön uhriksi taitavan näyttelijän taholta niin ei meidän uskovina tarvitse hyväksikäyttöä sairaalloisesti myöskään pelätä. On niitäkin laitapuolen kulkijoita jotka on ensin näytelleet mutta kun on huomanneet että uskovien antama apu on vilpitöntä ovat sitten myöhemmin ihan oikeasti tehneet parannusta elämässään.
Ja korostan nimenomaan että kaikista meistä löytyy huijaria, pelimiestä ja pelinaista ihan riittämiin oman puseron alta, jos asioita silmiin katsotaan. Sen parannuksen teon tulee ennen kaikkea lähteä omasta sydämestä. Tästä ollaan varmaan samaa mieltä.
Miten Jeesus asian sanoikaan? Kun otetaan ensin kurkihirsi pois omasta silmästä, sitten nähdään rakkaudella auttaa lähimmäistä puhdistumaan hänen roskista, jotka hänen elämänsä kulkua ja näkökykyä vaikeuttaa.
Moraalinen elämä alkaa aina omakohtaisesta parannuksesta ja kun siinä on armon ulottuvuus se ei vie ihmistä moralismiin.
Eikös suurin itsensä huijaaja ole se joka luulee olevansa parempi ja kelvollisempi kuin nuo muut? Se on suurta pelaamista ja omien sokeiden pisteidensä ohittamista se.
Jumala meitä auttakoon. Parantumaan. - ohi aiheen
mamabeard kirjoitti:
Luullakseni aloituksen laittajan kysymykset ei nousseet hänen omasta elämäntilanteesta vaan ihan tuollaisena kanssaihmisille suunnattuna moraalisena pohdiskeluna että kuinkas tällaisessa tilanteessa suu pannaan?
Tärkeä aihe tämä.
Minkä otit esille on asian toinen puoli ja ihan yhtä totta kuin anteeksiantamus ja armo. Armon pohjalta pitäisi sitten olla rohkeutta tätäkin puolta kohdata ja päättäväisesti laittaa rajoja väärälle käyttäytymiselle ym.
Niinkuin tuossa edellä sanoin ei anteeksiantamus tee seurauksia tyhjäksi. Mutta armo elämää kantavana tietoisuutena ja läsnäolona antaa rikolliselle voimia ja rohkeutta elää niiden seurausten kanssa, ei hän voi niitä ohittaa ikäänkuin ei olisi mitään tehnyt. Moni kantaa teoistaan kipeää syyllisyyttä mutta minun mielestä on väärää kostomentaliteettia jos tarkkaillaan heidän käyttäytymistä ja suorastaan vaaditaan että eläisivät syyllisyyden alla, ja heidän ahdistuksensa on meille se mittari jonka kautta päättelemme moraalista vastuuntuntoaan ja/tai rehellisyyttään?
Jos anteeksiantamuksen kautta saavat niin voimakkaan kokemuksen uudesta elämästä että syyllisyys ei ole jatkuvana kipuna päällä, kiitos Jumalalle!
Sama armo on olemassa uhria kohtaan. Myös hänelle anteeksiantamus ja armo antaa voimia jatkaa eteenpäin. Ensinnäkin Jumala antaa meille OMAT syntimme anteeksi ja SEN SEURAUKSENA voimme antaa anteeksi muille, niille jotka ovat meitä vastaan rikkoneet, vaikka se ei välttämättä ole helppo prosessi - eikä tapahdu ilman vihantunteita jotka nekin pitää käydä läpi. Kuten armo vapauttaa rikollisen piinaavasta syyllisyydestä (jos ratkaisu Jumalan puoleen on todellinen ja parannus aitoa) ihan samoin se vapauttaa rikoksen uhrin katkeruudesta (jos ratkaisu Jumalan puoleen on todellinen ja parannus aitoa).
Näin se vaan menee?
Kaikkihan me olemme jossain määrin rikollisia ja rikoksen uhreja? Rikollinen voi olla katkera lapsuudelleen tai vaikeille elämänkokemuksille joita syyttää kun on lähtenyt rikoksen poluille, jolloin hän näkee ehkä vanhempansa varsinaisina rikollisina ja oman elämäntapansa vaan seurauksena siitä mitä hänelle on tapahtunut? Samoin voi tämän rikollisen uhri puolestaan lähteä katkeruudessa sellaisille poluille jotka on rikos Jumalan armollisuutta ja hyvyyttä kohtaan ja kääntää selkänsä anteeksiantamuksen todellisuudelle, siis ryhtyy toimimaan vihan ja koston vallassa, jotka ennen kaikkea jäytää ja kuluttaa häntä itseä vääristäen hänen elämän - mutta vikahan ei hänen mielestä ole omassa itsessä, vaan siinä mitä hänelle on tehty?
Monta kertaa on niin ettei rikos uhrin elämää lopullisesti pilaa vaan anteeksiantamattomuuden kautta syntynyt katkeruus.
Jotkut vankilataustasta nousevat on sitä ja tätä. Se on just niin. Vaikka en katso olevani mikään asiantuntija oon kuitenkin elänyt ja toiminut näiden venkuloiden kanssa sen verran että tiedän tuo on ihan totta. Eräässä keskustelussa muistaakseni tällä samalla palstalla otin kantaa yhden vanhan "venkulan" uskoontulokertomukseen ja siinä oleviin piirteisiin ja nostin sen kautta esiin muutamia ikäviä asioita joita tällaiset henkilöt omassa rosoisuudessaan voi seurakuntiin tuoda, ja kaikki ei tykännyt kirjoituksestani tietenkään vaan minut nähtiin fariseuksena joka ei osaa iloita toisen uskoontulosta. Asioilla on siis puolensa.
Se onko jonkun ihmisen parannuksenteko aitoa vai ei jää Jumalalle. Loppuviimeksi Hän on se joka sydämet tuntee. Vaikka kenenkään ei tarvitse suostua hyväksikäytön uhriksi taitavan näyttelijän taholta niin ei meidän uskovina tarvitse hyväksikäyttöä sairaalloisesti myöskään pelätä. On niitäkin laitapuolen kulkijoita jotka on ensin näytelleet mutta kun on huomanneet että uskovien antama apu on vilpitöntä ovat sitten myöhemmin ihan oikeasti tehneet parannusta elämässään.
Ja korostan nimenomaan että kaikista meistä löytyy huijaria, pelimiestä ja pelinaista ihan riittämiin oman puseron alta, jos asioita silmiin katsotaan. Sen parannuksen teon tulee ennen kaikkea lähteä omasta sydämestä. Tästä ollaan varmaan samaa mieltä.
Miten Jeesus asian sanoikaan? Kun otetaan ensin kurkihirsi pois omasta silmästä, sitten nähdään rakkaudella auttaa lähimmäistä puhdistumaan hänen roskista, jotka hänen elämänsä kulkua ja näkökykyä vaikeuttaa.
Moraalinen elämä alkaa aina omakohtaisesta parannuksesta ja kun siinä on armon ulottuvuus se ei vie ihmistä moralismiin.
Eikös suurin itsensä huijaaja ole se joka luulee olevansa parempi ja kelvollisempi kuin nuo muut? Se on suurta pelaamista ja omien sokeiden pisteidensä ohittamista se.
Jumala meitä auttakoon. Parantumaan.Kiitos hyvästä vastauksesta, kirjoitukseesi sanon: amen.
- kovin väsynyt
mamabeard kirjoitti:
Luullakseni aloituksen laittajan kysymykset ei nousseet hänen omasta elämäntilanteesta vaan ihan tuollaisena kanssaihmisille suunnattuna moraalisena pohdiskeluna että kuinkas tällaisessa tilanteessa suu pannaan?
Tärkeä aihe tämä.
Minkä otit esille on asian toinen puoli ja ihan yhtä totta kuin anteeksiantamus ja armo. Armon pohjalta pitäisi sitten olla rohkeutta tätäkin puolta kohdata ja päättäväisesti laittaa rajoja väärälle käyttäytymiselle ym.
Niinkuin tuossa edellä sanoin ei anteeksiantamus tee seurauksia tyhjäksi. Mutta armo elämää kantavana tietoisuutena ja läsnäolona antaa rikolliselle voimia ja rohkeutta elää niiden seurausten kanssa, ei hän voi niitä ohittaa ikäänkuin ei olisi mitään tehnyt. Moni kantaa teoistaan kipeää syyllisyyttä mutta minun mielestä on väärää kostomentaliteettia jos tarkkaillaan heidän käyttäytymistä ja suorastaan vaaditaan että eläisivät syyllisyyden alla, ja heidän ahdistuksensa on meille se mittari jonka kautta päättelemme moraalista vastuuntuntoaan ja/tai rehellisyyttään?
Jos anteeksiantamuksen kautta saavat niin voimakkaan kokemuksen uudesta elämästä että syyllisyys ei ole jatkuvana kipuna päällä, kiitos Jumalalle!
Sama armo on olemassa uhria kohtaan. Myös hänelle anteeksiantamus ja armo antaa voimia jatkaa eteenpäin. Ensinnäkin Jumala antaa meille OMAT syntimme anteeksi ja SEN SEURAUKSENA voimme antaa anteeksi muille, niille jotka ovat meitä vastaan rikkoneet, vaikka se ei välttämättä ole helppo prosessi - eikä tapahdu ilman vihantunteita jotka nekin pitää käydä läpi. Kuten armo vapauttaa rikollisen piinaavasta syyllisyydestä (jos ratkaisu Jumalan puoleen on todellinen ja parannus aitoa) ihan samoin se vapauttaa rikoksen uhrin katkeruudesta (jos ratkaisu Jumalan puoleen on todellinen ja parannus aitoa).
Näin se vaan menee?
Kaikkihan me olemme jossain määrin rikollisia ja rikoksen uhreja? Rikollinen voi olla katkera lapsuudelleen tai vaikeille elämänkokemuksille joita syyttää kun on lähtenyt rikoksen poluille, jolloin hän näkee ehkä vanhempansa varsinaisina rikollisina ja oman elämäntapansa vaan seurauksena siitä mitä hänelle on tapahtunut? Samoin voi tämän rikollisen uhri puolestaan lähteä katkeruudessa sellaisille poluille jotka on rikos Jumalan armollisuutta ja hyvyyttä kohtaan ja kääntää selkänsä anteeksiantamuksen todellisuudelle, siis ryhtyy toimimaan vihan ja koston vallassa, jotka ennen kaikkea jäytää ja kuluttaa häntä itseä vääristäen hänen elämän - mutta vikahan ei hänen mielestä ole omassa itsessä, vaan siinä mitä hänelle on tehty?
Monta kertaa on niin ettei rikos uhrin elämää lopullisesti pilaa vaan anteeksiantamattomuuden kautta syntynyt katkeruus.
Jotkut vankilataustasta nousevat on sitä ja tätä. Se on just niin. Vaikka en katso olevani mikään asiantuntija oon kuitenkin elänyt ja toiminut näiden venkuloiden kanssa sen verran että tiedän tuo on ihan totta. Eräässä keskustelussa muistaakseni tällä samalla palstalla otin kantaa yhden vanhan "venkulan" uskoontulokertomukseen ja siinä oleviin piirteisiin ja nostin sen kautta esiin muutamia ikäviä asioita joita tällaiset henkilöt omassa rosoisuudessaan voi seurakuntiin tuoda, ja kaikki ei tykännyt kirjoituksestani tietenkään vaan minut nähtiin fariseuksena joka ei osaa iloita toisen uskoontulosta. Asioilla on siis puolensa.
Se onko jonkun ihmisen parannuksenteko aitoa vai ei jää Jumalalle. Loppuviimeksi Hän on se joka sydämet tuntee. Vaikka kenenkään ei tarvitse suostua hyväksikäytön uhriksi taitavan näyttelijän taholta niin ei meidän uskovina tarvitse hyväksikäyttöä sairaalloisesti myöskään pelätä. On niitäkin laitapuolen kulkijoita jotka on ensin näytelleet mutta kun on huomanneet että uskovien antama apu on vilpitöntä ovat sitten myöhemmin ihan oikeasti tehneet parannusta elämässään.
Ja korostan nimenomaan että kaikista meistä löytyy huijaria, pelimiestä ja pelinaista ihan riittämiin oman puseron alta, jos asioita silmiin katsotaan. Sen parannuksen teon tulee ennen kaikkea lähteä omasta sydämestä. Tästä ollaan varmaan samaa mieltä.
Miten Jeesus asian sanoikaan? Kun otetaan ensin kurkihirsi pois omasta silmästä, sitten nähdään rakkaudella auttaa lähimmäistä puhdistumaan hänen roskista, jotka hänen elämänsä kulkua ja näkökykyä vaikeuttaa.
Moraalinen elämä alkaa aina omakohtaisesta parannuksesta ja kun siinä on armon ulottuvuus se ei vie ihmistä moralismiin.
Eikös suurin itsensä huijaaja ole se joka luulee olevansa parempi ja kelvollisempi kuin nuo muut? Se on suurta pelaamista ja omien sokeiden pisteidensä ohittamista se.
Jumala meitä auttakoon. Parantumaan.ja hengellisesti kuollut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331910- 69834
Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28787Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?258717Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64698Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132669- 10653
- 26633
- 77633
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.200626