VETOOMUS

-Haaste Suomen kansalle!

Meillä on pelottava ongelma. Meillä ei ole tarpeeksi sairaanhoitajia.

Heitä, joiden käsiin annamme rakkaittemme terveyden, jopa hengen,
viedessämme heidät terveyskeskukseen tai sairaalaan. Oma terveytemmekin on
välillä heidän käsissään.

Miksikö sairaanhoitajista on pula? Nuoret eivät ole kiinnostuneita huonosti
palkatusta hoitajan ammatista ja koulutetut valmiit hoitajat ovat
halukkaita
lähtemään ulkomaille paremmin palkattuihin hoitotöihin.

Miksi raataa pätkätöissä huonolla palkalla, kun muualla arvostetaan
osaamistasi?

Ja kyllä minä haluan, että sairaanhoitaja, joka hoitaa sairasta lastani tai
äitiäni, tai itseäni, ei mielessään tuskaile, miten saa rahat riittämään
loppukuuksi.

Ainoa lääke on nostaa hoitajien palkat. Kun hoitaja saa koulutustaan ja
työn
vastuuta vastaavaa palkkaa, hän voi hyvin, ja tällöin myös vanhukset,
sairaat ja hoidettavat saavat hyvän hoidon.

Haastankin JOKAISEN Suomalaisen antamaan nimensä adressiin, jossa vaadimme
hoitajien palkkojen korotusta.

Keräys päättyy 15.4.2006 jolloin viemme adressin sosiaali- ja
terveysministerille.

Näin me saamme Suomeen motivoituneita, koulutettuja hoitajia ja voimme
vaikuttaa omaistemme, lähimmäisemme ja omaan hyvään hoitoon kun sitä
tarvitsemme.

Tämä koskee meitä jokaista.

Tulkaa mukaan keräämään nimiä.

Tässä linkki:

http://www.tarjatallqvist.com/vetoomus/vetoomus.php
1138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

niitä rahoja kaikille riitä!

Tärkeysjärjästys se on tässäkin.
Lääkärit ensin, muille sitten mitä jäljelle sattuu jäämään!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kansalainen* kirjoitti:

-Haaste Suomen kansalle!

Meillä on pelottava ongelma. Meillä ei ole tarpeeksi sairaanhoitajia.

Heitä, joiden käsiin annamme rakkaittemme terveyden, jopa hengen,
viedessämme heidät terveyskeskukseen tai sairaalaan. Oma terveytemmekin on
välillä heidän käsissään.

Miksikö sairaanhoitajista on pula? Nuoret eivät ole kiinnostuneita huonosti
palkatusta hoitajan ammatista ja koulutetut valmiit hoitajat ovat
halukkaita
lähtemään ulkomaille paremmin palkattuihin hoitotöihin.

Miksi raataa pätkätöissä huonolla palkalla, kun muualla arvostetaan
osaamistasi?

Ja kyllä minä haluan, että sairaanhoitaja, joka hoitaa sairasta lastani tai
äitiäni, tai itseäni, ei mielessään tuskaile, miten saa rahat riittämään
loppukuuksi.

Ainoa lääke on nostaa hoitajien palkat. Kun hoitaja saa koulutustaan ja
työn
vastuuta vastaavaa palkkaa, hän voi hyvin, ja tällöin myös vanhukset,
sairaat ja hoidettavat saavat hyvän hoidon.

Haastankin JOKAISEN Suomalaisen antamaan nimensä adressiin, jossa vaadimme
hoitajien palkkojen korotusta.

Keräys päättyy 15.4.2006 jolloin viemme adressin sosiaali- ja
terveysministerille.

Näin me saamme Suomeen motivoituneita, koulutettuja hoitajia ja voimme
vaikuttaa omaistemme, lähimmäisemme ja omaan hyvään hoitoon kun sitä
tarvitsemme.

Tämä koskee meitä jokaista.

Tulkaa mukaan keräämään nimiä.

Tässä linkki:

http://www.tarjatallqvist.com/vetoomus/vetoomus.php

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu