Mitä on tulossa?

annu42

Mitä on tulossa?

Jeesuksen tulevaisuudensuunnitelmat ovat ainoat luotettavat laatuaan. Hän näki nykyajan ahdistuneen maailman, jonka ainoana johtotähtenä on ihmisen tieto ja viisaus. Parhaimmillaankaan nämä eivät kuitenkaan paljoa meitä ihmisparkoja ilahduta, koska karu todellisuus näkyy kaikkialla edessämme.

Mitä hyödyttää futurologien vakuuttelut sairaalle, joka makaa kuolinvuoteellaan, että hänen sairautensa voidaan kahden tai kolmenkymmenen vuoden kuluttua parantaa? Mitä hyödyttää nälkäisiä se tieto, että tulevaisuudessa kaikilla on leipää yllin kyllin? Futurologit kertovat meille tarujaan siitä, miten ihminen tekniikan avulla voi muuttaa maailmaa, ja tehdä ihmisetkin uudelleen eläviksi. Missä se näkyy nyt? Ennustukset tuntuvat menevän päin mäntyä, koska ilmasto muuttuu, jäätiköt sulavat, ilma ja maa saastuvat, eikä ihminen voi mitään asioille, jotka ovat tapahtuneet pitkien aikojen kuluessa. Ihmiset havittelevat kuolemattomuutta tutkien geeniperimää, he pakastavat ruumiitaan tulevaisuuden toivossa, ja elävät kuin pellossa huulillaan sanat: elä, syö ja iloitse, huomenna kuitenkin kuolet. Kuin Nooan päivinä!

Mutta on hyvä, että on Jeesus! On aika kuunnella hänen tulevaisuudensuunnitelmiaan, jotka eivät ole vain todennäköisiä, vaan ne todella toteutuvatkin. Mitä hän sanoo tulevaisuuden tuovan tullessaan? Raamattu kertoo, luetaan sieltä, mikä on maapallomme hätkähdyttävä tulevaisuus.

Jo tuhansia vuosia sitten profeetat ja Jeesus ennustivat, että ihmiskunta tulee kokemaan tulevaisuudessa hyvin suuria vaikeuksia; maailmanlaajuisia sotia, nälänhätää, ruttoa, pelottavia luonnonilmiöitä jne. Mäihin liittyy myös saastuminen ja ihmisen luonteen turmeltuminen. (Matt. 24. luku; Luuk 21. luku; Jes. 24:5,6; Ilm. 6. luku; Ilm. 11:18)

Ihmiskunnan ahdistus lisääntyy sekä luonnossa esiintyvien ilmiöiden että yhteiskunnan sisäisen rappeutumisen tähden. Väkivalta, petollisuus, hillittömyys ja kaikenlainen rikollisuus lisääntyy. Eri ihmisryhmien väliset ristiriidat kärjistyvät. (Luuk 21:25,26; 2. Tim. 3:1-5; Matt. 24:12; Jaak. 5:1-5)

Uskonnollinen maailma joutuu syvään kriisiin. Kristuksen evankeliumia saarnataan kaikille kansoille, mutta samanaikaisesti esiintyy toisaalla pilkkaajia ja vainoojia, vääriä profeettoja ja eksyttävää Kristuksen nimessä tapahtuvaa julistusta. (Matt. 24:14; 2. Piet. 3:1-6; Mark. 13:5,6,22; 2. Tess. 2:11,12)

Kriisi huipentuu maailmanlaajuisiin yhdentymispyrkimyksiin, joilla on sekä poliittiset, taloudelliset että uskonnolliset tavoitteet. Vaikka ihmisillä on vilpitön tahto toimia maailmamme parhaaksi, näkymättömät, Kristusta vastustavat voimat, henkivallat, johtavat tilanteen kehittymistä omien tavoitteittensa mukaisesti. Tästä johtuu, että Kristuksen todelliset seuraajat joutuvat yleismaailmallisen vainon kohteeksi, koska he kieltäytyvät alistumasta aidon uskon ja Jumalan käskyjen kanssa ristiriidassa olevan eksyttävän, antikristillisen vallan määräyksiin. (Ilm. 13. luku; 14;12; 16:13; 17:12-14)

Ilmestyskirjassa esitettyjen rangaistustuomioitten eli viimeisten vitsausten kohdattua maailmaa Jeesus saapuu toisen kerran – nyt Kunnian Kuninkaana – pelastamaan oman kansansa, jonka väin hän tietää. Jeesuksen tulemus tapahtuu julkisesti, kaikkien nähden, suurella voimalla ja kirkkaudella. Kaikkien aikojen Jumalan lapset herätetään silloin kuolleista ensimmäisessä ylösnousemuksessa. Siinä vasta jällennäkeminen! Yhdessä he nousevat yläilmoihin Herraa vastaan. (Ilm. 16, luku; 19:11-21; 1. Tess. 4:16,17; Luuk. 21:25-28; Matt 24:29-36; Ilm. 1:7; Joh. 14:1-3)

Ensimmäisen ja toisen ylösnousemuksen välillä on tuhat vuotta, jonka aikana pelastetut ovat Herran kanssa taivaassa, jumalattomat kuolleina, maa tyhjänä ja autiona ja saatana sidottuna olosuhteiden kahleilla. Tuhannen vuoden kuluttua Uusi Jerusalem laskeutuu pelastettujen kanssa alas taivaasta, jumalattomat herätetään kuolleista ja heidän tuomionsa pannaan täytäntöön. Kaikkia, jotka eivät halunneet ottaa Jumalan tarjoamaa pelastusta vastaan Kristuksen kautta, kohtaa iankaikkinen kadotus. Kaikki paha hävitetään silloin koko maailmankaikkeudesta ikuisiksi ajoiksi, ja Jumala luo uuden maan, jossa Jeesuksen lunastama, synnistä vapahdettu ihmiskunta elää onnellista, täydellistä elämää iankaikkisesti. Näin kertoo Raamattu eikä se valehtele meille. (Ilm. 20. luku; 1. Tess. 4:13-18; Joh. 5:28,29; jes. 13.9-13; Mal. 4:1-3; 2. Piet. 3:10-13; 2. Tess. 1:9; Ilm. Luvut 21 ja 22)

17

677

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • asiasi

      etpä ole tyttöpolo ymmärtänyt Raamattua. kuka on pääsi täyttänyt väärillä selityksillä?

      • syventykäähän todellisuuden...

        Asiaa puhuu. Moni ei usko Jeesuksen tuloon ja myös näihin maailman katastrofeihin.

        Ehkä siellä Nooankin aikana juhlittiin ja sanottiin Nooalle, että väärät ovat saarnasi siellä kuivalla maalla.

      • Trubaduuri
        syventykäähän todellisuuden... kirjoitti:

        Asiaa puhuu. Moni ei usko Jeesuksen tuloon ja myös näihin maailman katastrofeihin.

        Ehkä siellä Nooankin aikana juhlittiin ja sanottiin Nooalle, että väärät ovat saarnasi siellä kuivalla maalla.

        Jos tarkkoja ollaan, niin ihmisen Poika saapuu.

      • syventykäähän todellisuuden... kirjoitti:

        Asiaa puhuu. Moni ei usko Jeesuksen tuloon ja myös näihin maailman katastrofeihin.

        Ehkä siellä Nooankin aikana juhlittiin ja sanottiin Nooalle, että väärät ovat saarnasi siellä kuivalla maalla.

        Kyllä sitä löytyy raamatullistakin opetusta lopunajoista, ettei tarvitse noihin Ellen Whiten taruihin tukeutua, joita Annu yrittää syöttää.

      • vai mikä
        uskova_1 kirjoitti:

        Kyllä sitä löytyy raamatullistakin opetusta lopunajoista, ettei tarvitse noihin Ellen Whiten taruihin tukeutua, joita Annu yrittää syöttää.

        Jeesuksen tulolle?

      • vai mikä kirjoitti:

        Jeesuksen tulolle?

        Salainen ei-uskoville. Hyvin konkreettinen uskoville.

      • kolme ebkeliä
        uskova_1 kirjoitti:

        Salainen ei-uskoville. Hyvin konkreettinen uskoville.

        Salaista tempausta ei ainakaan Raamattu tunne, sillä siellä ei mainita sanaakan sellaisesta. Aina kun Jeesusken toisesta tulemuksesta Raamatussa puhutaan, sanotaan sen olevan näkyvä ja kuuluva, sekä jumalattomat tuhoava.

      • maalaispoika
        kolme ebkeliä kirjoitti:

        Salaista tempausta ei ainakaan Raamattu tunne, sillä siellä ei mainita sanaakan sellaisesta. Aina kun Jeesusken toisesta tulemuksesta Raamatussa puhutaan, sanotaan sen olevan näkyvä ja kuuluva, sekä jumalattomat tuhoava.

        Täällä adventistit sabotoivat koko palstaa.
        Heille voisi suositella porttikieltoa.

        Hyvää mainosta otettavaksi huomioon käytännön elämässä.
        Älä ole ADVENTISTIN kanssa missään tekemisissä vähimmässäkään, mikäli sen välttäminen on mahdollista.

      • maalais ukko
        maalaispoika kirjoitti:

        Täällä adventistit sabotoivat koko palstaa.
        Heille voisi suositella porttikieltoa.

        Hyvää mainosta otettavaksi huomioon käytännön elämässä.
        Älä ole ADVENTISTIN kanssa missään tekemisissä vähimmässäkään, mikäli sen välttäminen on mahdollista.

        Älä nyt mollaa. Adventisteilla on selvä tehtävä olla eksyttävänä vasta puolena painoksi kaikelle puhdasoppiselle. (Kumpaakin tarvitaan kulkevat rinnan.)

      • kolme ebkeliä kirjoitti:

        Salaista tempausta ei ainakaan Raamattu tunne, sillä siellä ei mainita sanaakan sellaisesta. Aina kun Jeesusken toisesta tulemuksesta Raamatussa puhutaan, sanotaan sen olevan näkyvä ja kuuluva, sekä jumalattomat tuhoava.

        Siinäpä se, kun Elleniä seuraten et näe, että Raamatussa puhutaan kahdesta eri asiasta: uskovien tempauksesta ja erikseen Jeesuksen toisesta tulemisesta.

      • kolme enkelio
        uskova_1 kirjoitti:

        Siinäpä se, kun Elleniä seuraten et näe, että Raamatussa puhutaan kahdesta eri asiasta: uskovien tempauksesta ja erikseen Jeesuksen toisesta tulemisesta.

        Ei puhuta salaisesta tempauksesta muualla kuin katolisen kirkon jesuuittojen alullepanemassa harhaopissa jota nykyiset herätysliikkeetkin" seuraavat totuutena.

      • shy
        kolme enkelio kirjoitti:

        Ei puhuta salaisesta tempauksesta muualla kuin katolisen kirkon jesuuittojen alullepanemassa harhaopissa jota nykyiset herätysliikkeetkin" seuraavat totuutena.

        "Tutkivasta tuomiosta" ja sellaisesta "suljetusta ovesta" ei Raamattu puhu yhtään mitään.

        Eikä tosin muistakaan adventistiopeista.
        adventistien oppi muuttaa koko Evankeliumin totuuden toiseksi kuin mitä siitä on ilmoitettu.

      • ....................
        shy kirjoitti:

        "Tutkivasta tuomiosta" ja sellaisesta "suljetusta ovesta" ei Raamattu puhu yhtään mitään.

        Eikä tosin muistakaan adventistiopeista.
        adventistien oppi muuttaa koko Evankeliumin totuuden toiseksi kuin mitä siitä on ilmoitettu.

        17. On tullut tuomion aika, ja tuomio alkaa Jumalan huoneesta. Mutta jos se alkaa meistä, mikä onkaan niiden loppu, jotka eivät taivu uskomaan Jumalan evankeliumia?

        18. - Jos hurskas pelastuu vaivoin, miten käykään jumalattoman ja syntisen!

        Mistä tuomio alkaa. Maailmastako?
        Jos tuomion näköala kohtaa luotua, kääntyy hän Vapahtajan luo. Suruttomuus on uskovaisen yksi mahdollinen ominaisuus, josta sanotaan myös, et ole palava....

      • renkpoek
        .................... kirjoitti:

        Mikäli yritit todistaa edellistä vastaan niin epäonnistuit.

        1.Piet. 4:17. On tullut tuomion aika, ja tuomio alkaa Jumalan huoneesta. Mutta jos se alkaa meistä, mikä onkaan niiden loppu, jotka eivät taivu uskomaan Jumalan evankeliumia?

        18. - Jos hurskas pelastuu vaivoin, miten käykään jumalattoman ja syntisen!

        Tuota uskoisin yritettävän kertoa adventisteille, etteivät puhuisi muuta oppia kuin mikä on apostolien kautta nähty hyväksi antaa ihmisille tiedoksi.

    • pidä hyvänäsi

      Näyttää huvittavalle seurata kuinka tärkeää adventisteille on, että olisi myötätuntoa heidän oppiaan kohtaan.
      Luulisi riittävän että saavat pitää oppinsa kaikin mokomin ihan itsellään.
      Ei siitä muille tarvitse suut tötteröllä olla huutelemassa mihin uskoovat.
      Muilla on oma uskonsa yhtä tärkeä.

      • Johannes1

        Kiitos annu42 kirjoituksesta. Jumala on Rakkaus, raamattu sen ilmoittaa. Hän ilmoittaa tulossa tavan sanassaan. Elämme toisen adventin aikakautta. Herraamme tulee, riippumatta siitä onko maan päällä olevilla Uskoa Häneen. Herra tule, odotamme Sinua Herra! Aamen.

      • Lumihiutale
        Johannes1 kirjoitti:

        Kiitos annu42 kirjoituksesta. Jumala on Rakkaus, raamattu sen ilmoittaa. Hän ilmoittaa tulossa tavan sanassaan. Elämme toisen adventin aikakautta. Herraamme tulee, riippumatta siitä onko maan päällä olevilla Uskoa Häneen. Herra tule, odotamme Sinua Herra! Aamen.

        Raamatun tulkintaa parhaalla mahdollisella tavalla tehdään monen toimesta, ei se tulkinta joka 1800 -luvulla raamatusta tehtiin välttämättä pidä paikkansa. Tulee olla valmis siihen että vahvatkin näkemykset joihin on lähdetty uskomaan, voi osoittautua vääriksi,,, viittaan adventismiin. Teillä on vahva side aikaisempiin näkemyksiin,, olisi toivottavaa että hiukan hellittäisitte ja pysähtyisitte kunnolla liikkeessänne pohtimaan myös muitten näkemyksiä asioissa, eikä vain "tiettyjen linssien" läpi katsottuna ja siihen tukien.
        Nyt eletään 2005 -lukua. Jumalan sana pysyy iankaikkisesti,, mutta ihminen on erehtyväinen omineen tulkintoineen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Paskakaivo Kuhmo

      Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi
      Kuhmo
      64
      4042
    2. Uskotko yliluonnolliseen?

      Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D
      Ikävä
      80
      3680
    3. Miten sinut

      Voisi hurmata uudelleen?
      Ikävä
      42
      3185
    4. Mitä kuuluu?

      Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul
      Ikävä
      19
      2548
    5. Keilahalli

      Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!
      Ähtäri
      22
      2407
    6. Uskallatko katsoa pitkään silmiin

      kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa
      Ikävä
      52
      2186
    7. Heippa mies......

      Milloin rakastellaan vai odotetaanko vielä 10 vuotta?
      Ikävä
      48
      2025
    8. Huomenta rakas

      Olet varmasti jo työn touhussa. Ahkera alfamies kun olet. 😅❤️
      Ikävä
      47
      1768
    9. Elämäni rakkaus

      Olet aina ollut ja luultavasti niin pysyykin 😘
      Ikävä
      36
      1710
    10. Alkaa olemaan

      IRL tylsää, vinkki ehkä
      Ikävä
      30
      1566
    Aihe