Olen jauhanut täällä ensimmäisestä finaalilähetyksestä lähtien, ettei porukalla yksinkertaisesti ole rahkeita vetää bändin kaa liveyleisön edessä! Ainoastaan Pauliina ja Agnes saa edes jossain määrin puhtaat paperit sillä rintamalla.
Ihan yhtä kahta vetoa, lukuunottamatta vedot on olleet huonoja tai peräti surkeitä! Yhtään loistavaa vetoa en kyllä ole nähnyt! Tämä on korostunut nimenomaan finaaleissa.
Minusta tuo kokemuksen puute näkyy nimenomaan Katrin suorituksissa, sillä Katri oli hyvä alkuerissä ja semifinaalissa!
Olen vahvasti sitä mieltä, että tänävuonna ollaan epäonnistuttu Idolsin etsinnässä! Tuomarit viisasteli semifinaalivaiheessa, että miten muutama tippunut lauloi niin ammattimaisen kylmästi...ja selkeesti kokeneet laulajat kuten esim. Hanna Kommeri(ei päässyt edes luckylooser äänestykseen!?!)ja Karoliina Kallio jäivät finaaleista pois.
Ihmiset ois ihan oikeasti nähneet...ja varsinkin kuulleet minkälainen ero on rutiinia omaavalla laulajalla ja puskasta lavalle tempaistulla kokelaalla! Minusta on ihan turha tuomareiden mussuttaa, jostain asusteesta, lavaliikehdinnästä tai vaikkava käden liikkeestä, jos itse laulusuoritus on noin pahasti metsässä tai ponneton! Ei siinä auta, vaikka ois miten makeet kuteet niskassa!
KOKEMUKSEN PUUTE...
3
149
Vastaukset
- kommer-coppen
Olen osittain samaa mieltä, mutta kansahan sai txtvisteillä päättää jatkoo menijät.Muistako kuka pääsi jatkoo hanna kommerin semistä, taisi olla roni. valitettavaa, sillä hanna kommeri olisi ollut varma VOITTAJA jos olisi loppuun asti päässyt. Tämä on peliä.
Suruksi vain käy "sukulaisten" kännykkälaskuja.- jatkoon...
Hannan lohkosta.
Näinhän se on, kuten sanoit. Idols kisa on Idols kisa ja yllätyksiä voi sattua...ja todellakin on sattunut!
Olen silti vieläkin katkera siitä, ettei tuomaristo antanut Hanna K:lle mahdollisuutta. Se oli kyllä oikeusmurha! Olin siitä niin varma, että oisin voinu lyödä vaikka vetoa, ett tuomaristolla ei ole kanttia olla antamatta noin hyvälle laulajalle mahdollisuutta tossa porukassa!Yksi syy oli varmasti se, että haluttiin lisää poikia mukaan finaaliin. Oishan se voinut hyvinkin olla niin, ettei Hanna ois jatkoon silti mennyt, mutta silti hän ansaitsi mahdollisuuden!!
Nyt tuomaristo "rankaisi" Hannaa hieman erikoisesta biisivalinnasta semifinaaleissa! Se tuntuu melko surkuhupaisalta kun katsoo nyt noiden "kompastelua" finaalissa!:D
- kuorotäti
En seurannut juurikaan kisailuja matkan varrella enkä juuri mitään muitakaan ammattilaisten mielipiteitäkosa luotan omiinikin absoluuttisen sävelkoravan omistajana, mutta se Karoliina vai mikä lie olikin muuten tosi hyvä laulaja ja tuttu teeveestä aiemminkin, vaikka henk.koht. jotain uupui hänen karismassaan. Ehkä se olikin tuomaristolle se ratkaiseva tekijä, kun haettiin tuoreen oloista nuorekasta kasvoa. Sitä ainakin nimittäin kolmikko oli, laulutaso taas jostain selittämättömästä syystä ei ollut samalla tasolla..enkä lähtisi ite ensimmäisenä laulajia syyttämään, he on valikoituneet sadoista laulajista joten laulaa he kyllä osaavat..olen vakuuttunut, vaikka nyt ei mennyt putkeen, että syitäkin voi olla muitakin kuin vain laulajat itse..jos eivät kuule ääntään niin pieleenhän menee vaikka mikä kultakurkku olisi, koettakaahan itse laulaa säestyksellä kuulematta ääntänne kunnolla..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p575765Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "752952Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella222198No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol401955- 191838
Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621833Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61559Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83118281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome191171Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah741018