Miksi olet feministi?

m28

Vaikka itse kannustankin tasaarvoisuutta niin en kuitenkaan kutsuisi itseäni feministiksi - osittain siitä syystä että siitä on tehty haukkumasana. Olen esimerkiksi sitä mieltä että samasta työstä pitäisi maksaa samaa palkkaa olipa sitten kyse miehestä tai naisesta, muita suuria epäkohtia en kyllä sitten Suomesta löydä.
Kerro miksi SINÄ olet feministi.

17

655

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mintsu

      Olen feministi siksi, että olen nainen. Ja siksi, että olen huomannut, että miehet eivät aina pysty näkemään naisiin liittyviä epäkohtia naisen näkökulmasta. Silloin, kun näiden epäkohtien olemassaoloa ei edes suostuta myöntämään, tarvitaan feminismiä. Joskus myös toisia naisia kohtaan.

      Olen myös ekualisti, tasa-arvon kannattaja. Se ei tarkoita sitä, että naiset ja miehet olisivat samanlaisia, mutta heillä täytyy olla yhtäläiset oikeudet ja mahdollisuudet (ja vastuut, tietenkin) elämänsä eri vaiheissa.

      Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että nykyaikana sana feminismi ja feministi on haukkumasana. Sen näkee jo lukemalla tälle palstalle krjoittavien ihmisten mielipiteistä. Minusta se on sääli. Voin vain ilmoittaa sen, että minun feminismini ei ole sitä mitä he täällä sen automaattisesti olettavat olevan. En pysty määrittelemään sitä sen paremmin, koska se on tapauskohtaista ja suuressa määrin henkilökohtainen tapa reagoida. En siis kuulu mihinkään järjestöön, tunnustelen ainoastaan tuntosarvillani maailmaa ja reagoin oman etiikkani, moraalini, omantuntoni ja oikeudenmukaisuuskykyni mukaisesti.

      Saas nähdä paljonko ennakkoluuloja tämä viesti ylleni kaataa. Öitä. :)

      • jörndonner

        "Se ei tarkoita sitä, että naiset ja miehet olisivat samanlaisia, mutta heillä täytyy olla yhtäläiset oikeudet ja mahdollisuudet (ja vastuut, tietenkin)"

        Asevelvollisuus ? realisti tietää että uskottava mannpuolustus olla pitää.

      • Mintsu
        jörndonner kirjoitti:

        Arvasin, että joku ottaa tämän esille. Mielestäni asevelvollisuus/siviilipalvelus pitäisi olla vapaaehtoista kummallekin sukupuolelle. Eri keinoin huolehditaan siitä, että riittävä määrä osallistuu palvelukseen. Mitä nuo keinot ovat, sen miettimisen jätän viisaampien ratkaistavaksi. Porkkanoita kuitenkin, ei pakkokeinoja rauhan aikana.

      • *^^*
        Mintsu kirjoitti:

        Vapaaehtoisuus toimisi näin:
        Kutsunnat olisi kaikille. Kutsunnoissa terveyden ym. mitä_siellä_nyt_yleensäkin_tutkitaan mukaan suositeltaisiin armeijaan menoa. Järjestettäisiin tutustumisia, koska monesti ihmisillä on vääriä käsityksiä armeijasta. Ehkä jonkinlainen kannustusraha tai vapaa tai muu.

      • m28
        Mintsu kirjoitti:

        Arvasin, että joku ottaa tämän esille. Mielestäni asevelvollisuus/siviilipalvelus pitäisi olla vapaaehtoista kummallekin sukupuolelle. Eri keinoin huolehditaan siitä, että riittävä määrä osallistuu palvelukseen. Mitä nuo keinot ovat, sen miettimisen jätän viisaampien ratkaistavaksi. Porkkanoita kuitenkin, ei pakkokeinoja rauhan aikana.

        Olen eri mieltä kanssasi, koska armeijassa/sodassa sitä fyysistä kovuutta tarvitaan ja tässä asiassa sitten miehet ja naiset eroavat toisistaan. Eli armeija pakolliseksi miehille ja vapaaehtoiseksi naisille - niin kuin nytkin on.

      • jorojukka-kukka

        Mielestäni feministien haukkuminen lähtee samasta kuin sovinismikin. Tähän lääkkeeksi olen itse jatkuvasti tarjonnut sitä, että yhteistyöhön naisen aseman parantamiseksi ei kannata ottaa siihen kykenemättömiä ihmisiä, vaan siihen kykeneviä ihmisiä. Päätään ei kannata kauaa hakata seinään, se tulee kipeäksi. ;)

      • öhm

        feminismi on kovin ongelmallinen käsite tämän päivän yhteiskunnassa, jossa tasa-arvon ongelmat eivät kuitenkaan koske pelkästään naisia. Ja tästä huolimatta jotkut puolueet härskisti julistautuvat feministisiksi (vihreät). No, siellä on fiksua porukkaa, mutta eipä ole heitä ennenkään tarvinnut äänestää.

        Tasa-arvoa kannattaa varmaan yli 95% Suomen kansalaisista, mutta feminismin sisällöstä ei varmaan kovin monella feministilläkään ole kunnon konsensusta.

        Edelleen ihmetyttää se omituinen ennakkoluulo, jonka mukaan miehet ylläpitävät naista alistavia asenteita. Ennen kuin hameväki hoksaa omat asenteensa, on turha tulla meille paasaamaan.

      • öhm kirjoitti:

        härskiä siinä on, jos puolue julistautuu feministiseksi?

        Sitä paitsi, onko sellaista nyt virallisesti tapahtunut?

      • jorojukka-kukka
        Härmän.vapaa.nainen kirjoitti:

        härskiä siinä on, jos puolue julistautuu feministiseksi?

        Sitä paitsi, onko sellaista nyt virallisesti tapahtunut?

        Luulenpa että joku on jossain sivulaiseen sivulauseen sivulauseessa maininnut sanat: naisen asema!
        No siitähän sitten voikin jo vetää sen johtopäätöksen, että koko puolue on feministipuolue.

      • Mintsu
        öhm kirjoitti:

        feminismi on kovin ongelmallinen käsite tämän päivän yhteiskunnassa, jossa tasa-arvon ongelmat eivät kuitenkaan koske pelkästään naisia. Ja tästä huolimatta jotkut puolueet härskisti julistautuvat feministisiksi (vihreät). No, siellä on fiksua porukkaa, mutta eipä ole heitä ennenkään tarvinnut äänestää.

        Tasa-arvoa kannattaa varmaan yli 95% Suomen kansalaisista, mutta feminismin sisällöstä ei varmaan kovin monella feministilläkään ole kunnon konsensusta.

        Edelleen ihmetyttää se omituinen ennakkoluulo, jonka mukaan miehet ylläpitävät naista alistavia asenteita. Ennen kuin hameväki hoksaa omat asenteensa, on turha tulla meille paasaamaan.

        ... Edelleen ihmetyttää se omituinen ennakkoluulo, jonka mukaan miehet ylläpitävät naista alistavia asenteita. Ennen kuin hameväki hoksaa omat asenteensa, on turha tulla meille paasaamaan. ..

        Kyllä monet naisetkin katsovat asioita miehen näkövinkkelistä huomaamatta, että se itse asiassa pidemmällä tähtäimellä puree heitä omaan nilkkaan. Eikä välttämättä vain miehen näkökulmasta, vaan vakiintuneesta stereotypianäkökulmasta.

        Naista alentavia asenteita puolustetaan yleensä tyyliin "se on biologinen seikka". "Naiset nyt vaan on sellaisia, kyllä me tiedetään se paremmin kuin naiset itse". Monet stereotypiat ovat alkaneet elää omaa elämäänsä ja niihin saamme varmasti törmätä vielä pitkän aikaa. Aina löytyy ihmisiä, jotka kategorisoivat ihmisiä sukupuolen tai jonkun muun ominaisuuden perusteella ja vetävät niistä suoraviivaisia johtopäätöksiä, yleensä sulattaen niistä omiin ennakkoluuloihin perustuvan hypoteesin. Koskee sekä sekä miehiä että naisia.

    • jorojukka-kukka

      Minulle ei mikään muu vaihtoehto tulisi kysymykseenkään kuin feministinä oleminen. Jos olisin mies, olisin ehdottomasti profeministi. Olen nimittäin ajatusmaailmaltani ihmisoikeusaktivisti.

    • suffe_m

      Heidi Hautala kiteytti asian melko hyvin uudessa Tulva-lehdessä: "Maailma muodostaa sukupuolijärjestelmän, jossa naisten ja miesten asema on monilla mittareilla mitattuna hyvin erilainen. Kun tämän on kerran ymmärtänyt, on hyvin vaikeaa olla olematta feministi." Voin allekirjoittaa tämän.

      Toisaalta joskus on vain helpompi puhua asioista ja olla vetämättä keskusteluun (ainakaan alkuun) mukaan sitä, että haluan todellakin kutsua itseäni feministiksi. Feministi-sana on sellainen, joka saa monen ihmisen aivot sakkaamaan ja keskustelun menemään pois raiteiltaan. Sukupuolikysymykset ovat kuitenkin äärimmäisen mielenkiintoisia aiheita, koska ne ovat myös sellaisia aiheita, joista ihmisillä on kaikista pinttyneimmät ja luonnollistuneimmat käsitykset. Sosiologian opiskelijana tuntuu antoisalta ohjata muitakin ihmisiä kyseenalaistamaan asioita pidemmälle.

      • putkiaivo

        Maailma todellakin muodostaa sukupuolijärjestelmän, jossa naisten ja miesten asema on monilla mittareilla mitattuna hyvin erilainen - pääsääntöisesti miesten vahingoksi. Mutta miehelle ei ole sosiaalisesti sallittua protestoida vääryyksiä vastaan.

        Enemmän tämä maa tarvitsisi maskulisteja kuin feministejä. Miehethän ne tosiasiassa sorsittu sukupuoli ovat.

      • suffe_m
        putkiaivo kirjoitti:

        että mielipiteesi on melkoisen yksisilmäinen. En voi ymmärtää köyden vetoa, jossa epätasa-arvosta tehdään vain ja ainoastaan toisen sukupuolen asia, puolin tai toisin. Maailma ei yleensä ole niin mustavalkoinen.

      • jorojukka-kukka
        putkiaivo kirjoitti:

        Maailma todellakin muodostaa sukupuolijärjestelmän, jossa naisten ja miesten asema on monilla mittareilla mitattuna hyvin erilainen - pääsääntöisesti miesten vahingoksi. Mutta miehelle ei ole sosiaalisesti sallittua protestoida vääryyksiä vastaan.

        Enemmän tämä maa tarvitsisi maskulisteja kuin feministejä. Miehethän ne tosiasiassa sorsittu sukupuoli ovat.

        No ei täällä palstalla ainakaan muuta tehdäkään kuin tätä sosiaalisesti sallimatonta protestia.

      • korvien pitelijä
        putkiaivo kirjoitti:

        Maailma todellakin muodostaa sukupuolijärjestelmän, jossa naisten ja miesten asema on monilla mittareilla mitattuna hyvin erilainen - pääsääntöisesti miesten vahingoksi. Mutta miehelle ei ole sosiaalisesti sallittua protestoida vääryyksiä vastaan.

        Enemmän tämä maa tarvitsisi maskulisteja kuin feministejä. Miehethän ne tosiasiassa sorsittu sukupuoli ovat.

        Putkiaivo se jaksaa vikistä!

    • nainen___

      Koska vihaan miehiä. Minulla ei ole YHTÄÄN hyvää kokemusta miehistä ollut koskaan. Kaikki ovat olleet hyväksikäyttäjiä, heikkoja, hulluja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      60
      854
    2. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      111
      813
    3. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      240
      699
    4. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      51
      691
    5. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      49
      609
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      57
      570
    7. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      91
      540
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      22
      536
    9. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      76
      533
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      43
      518
    Aihe