A- studio sanoi epävirallisesti kemikaalivirasto on jo Italiassa. Minkä takia se täytyy perustaa uudestaan Suomeen.
Suomen veron maksajia huijattiin TAAS.Italia sai molemmat virastot.
Suomi kelpaa VAIN maksajaksi.Suomen maksuosuus nousee 6 kertaiseksi nykyisestä eli 5 henkinen perhe maksaa n. 750 euroa vuotta kohden.
Veikkaan kemikaalivirastoa ei saada Suomeen
8
472
Vastaukset
- tulee
Tätähän se on tämä EU-touhu.
Voin lohduttaa, ettei tuo kusetus voi ikuisesti kestää. Viimein innokkaimpien kannattajienkin silmät aukenevat ja "paha saa palkkansa!"- Suomalaiset
on vaan lampaita. Ei osata eikä uskalleta pitää omiensa puolta. Kaikki on sielä nöyristelemässä. Sitten tullaan takas ja kerrotaan kuinka hienosti meni taas kun hävittiin. V***uun pitäis potkia tommoiset pätemättömät hölmöt. Mut selvähän se on kun tämmöiset apinat valitsee päätämään rallikuskeista ja misseistä lähtien todella pätevää porukkaa. Kansa saa sellaiset johtajat kuin ansaitsee. Kiitos Karpelasta, Kiitos Jäätteenmäestä, Kiitos Vanhasesta. Hyvin on äänestetty. Ei se EU:n vika ole että me olemme idootteja.
- hekottaja
Suomalaiset kirjoitti:
on vaan lampaita. Ei osata eikä uskalleta pitää omiensa puolta. Kaikki on sielä nöyristelemässä. Sitten tullaan takas ja kerrotaan kuinka hienosti meni taas kun hävittiin. V***uun pitäis potkia tommoiset pätemättömät hölmöt. Mut selvähän se on kun tämmöiset apinat valitsee päätämään rallikuskeista ja misseistä lähtien todella pätevää porukkaa. Kansa saa sellaiset johtajat kuin ansaitsee. Kiitos Karpelasta, Kiitos Jäätteenmäestä, Kiitos Vanhasesta. Hyvin on äänestetty. Ei se EU:n vika ole että me olemme idootteja.
analyysi eu kannattajista, hihiihi, elintarvikevirasto, kemikaalivirasto...heehhee, euroviisut, hehhee,hihiihii.
Jos nyt vahingossa saadaan kemikalivirasto maahan, korvaako se mahdollinen 400 työpaikkaa ne menetetyt emun lähestymiskriteerien takia menetetyt sadatuhannet työpaikat. Tai Orjatyön:
"1) Lain mukaan: "on laitonta ottaa vastaan työtä, jossa työsopimus- ja työaikalain sekä alan työehtosopimuksen minimivaatimukset eivät täyty."
2) Työsopimuslain (26.1.2001/55, 2 luku, 7 §) mukaan: "Kaikista työsuhteista pitää maksaa TES:n mukainen palkka. /Työnantajan on noudatettava vähintään valtakunnallisen, asianomaisella alalla edustavana pidettävän työehtosopimuksen (yleissitova työehtosopimus) määräyksiä niistä työsuhteen ehdoista ja työoloista, jotka koskevat työntekijän tekemää tai siihen lähinnä rinnastettavaa työtä. /Työsopimuksen ehto, joka on ristiriidassa yleissitovan työehtosopimuksen vastaavan määräyksen kanssa, on mitätön ja sen sijasta on noudatettava yleissitovan työehtosopimuksen määräystä."
3) Työllistämistukea ei saa myöntää työnantajalle, ellei työntekijälle makseta laillista palkkaa toimestaan: "laki julkisesta työvoimapalvelusta 30.12.2002/1295 luku /3 §: Työsuhteeseen liittyvät työllistämistuen edellytykset. Työllistämistukea voidaan myöntää, jos työnantaja sitoutuu maksamaan kyseiseen työsuhteeseen sovellettavan työehtosopimuksen mukaisen palkan, tai jollei sovellettavaa työehtosopimusta ole, tavanomaisen ja kohtuullisen palkan kyseisestä työstä."
4) YK:n Ihmisoikeuksien Julistus ja EU:n perusoikeuskirja kieltävät monessa kohtaa nykyisen ja suunnitellun käytännön. Ne eivät ole lakeja, mutta periaatteita joita Suomen valtio on vakuuttanut noudattavansa (YK:n Ihmisoikeuksien Julistus, artikla 23, EU:n perusoikeuskirja: artiklat 5, 15, 21, 23, 27, 28, 29, 30, 31, 34, 41, 44, 52, 53 ja 54).
NÄITÄ KIERTÄÄKSEEN on työnteko siis nimetty uudestaan työharjoitteluksi, työelämävalmennukseksi ja sen sellaiseksi.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=121&conference=4500000000000021&posting=22000000012237096
- Suomalainen, oma itteni
Tämä on ihan toisilta sivuilta ja eri aiheeseen liittyen (eli lähde: http://www.concordia.fi/lehti/2000/62000/2.htm). Mutta, kun satuin lukemaan ja yhdistin eilisen dokumentin tähän niin laitampa lainauksen tekstistä... Lainaus on em. linkin loppupuolelta. Juontaako eurooppalaiset ja myös ruotsalaiset ja muumaalaiset asenteet tästä historiasta ??
Itse lainaus:
"1800-luvun antropologiaa leimasi etnosentrismi, jonka mukaan Euroopan ulkopuolella asuvien ihmisten mentaaliset kyvyt olisivat alemmalla tasolla kuin eurooppalaisten. Evolutistinen terminologia tarjosi asteikon tähän luokitteluun. Evolutionistiantropologien tutkimuksia ohjasi käsitys, jonka mukaan maailman kansat ja yhteiskunnat sijoittuivat kulttuurievoluution tikapuilla omille askelmilleen, varhaisesta villeydestä barbarismin kautta sivistykseen. Valistusajalle kun oli tyypillistä, että menneisyyden barbarisoinnilla osoitettiin nykyhetki tietojen ja taitojen täydellistymäksi. Uskottiin kaikkien kansojen kehityksessään käyvän läpi nämä samat toisiaan seuraavat vaiheet. Tämän evolutionistisen käsityksen ensimmäisen teoreettisen muodon toi julki Herbert Spencer vuonna 1862. Tähän liittyi mm. suomalainen Edward Westermarck.
Euroopassa kulttuurin käsite oli tärkeä muotoutuvan kansakunnan diskursseissa, sillä sen avulla erotettiin toisistaan sivistyneisö ja barbaarit. 1800-luvun ja 1900-luvun kirjallisuus kuvaa usein rahvaan lapsia, talonpoikaistulokkaita, jotka ottavat vasta ensi askeleita sivistyksen tikapuilla. Metsäläisyys, veren vietit ja vaistot ovat vielä uhkaavan lähellä. Porthanin teksteissä oli kaksi kansaa, sivistyneistö ja rahvas. Rahvaan elämää seurataan sivistyneen kansanosan katseella. Rahvas on objekti representoijien vallankäytölle alistettu, sielunelämältään yksinkertainen ja helposti haltuunotettava. Sen toiminnan motiiivit ovat johdettavissa ulkoisesti havaittavista tekijöistä kuten maaperästä ja ilmastosta, kun taas sivistyneistö on tiedoillaan ja taidoillaan vapautunut näistä kahleista. Arwidssonin teksteissä sivistyneistö asetetaan virallisessa diskurssissa rahvaaseen nähden ylempiarvoiseksi. Rahvas kuvataan alamaiseksi ja uhrautuvaksi kansanosaksi, joka kelpaa lähinnä käyttövoimaksi: luopumaan hengestään ja hyvinvoinnistaan ylempiensä hyväksi. Valtaa ei massoille uskota. Sivistyneistö kuvataan toimijaksi ja päättäjäksi, rahvas toiminnan kohteeksi. Kielitaidon puuttuessa rahvaalla ei ole kykyä puuttua itsestään esitettyihin representaatioihin, vaan sen on tyydyttävä ottamaan ne ylhäältä annettuna. Runeberg sanoo suomalaisten likaisten pirttien olevan kuin likaisia kasvannaisia luonnon suurenmoisessa tuoreessa runkossa. Lausuma vihjaa, että Suomi olisi parempi ilman asukkaita, eli luontoa pidetään Suomen arvokkaimpana omaisuutena."
- Suomalaisilta kaivataan SELKÄRANKAA, kiitos. - Jossarian
Suomi sai kemikaaliviraston, onneksi. Se on paljon merkittävämpi, kuin elintarvikevirasto. Työtä ja huippututkimusta Suomeen, kiitos EU:n.
- kemikaalio
Saiko? Mistä tämä tieto? Ei nimittäin pidä paikkansa. Suomalaisten ongelma on juuri se ettei uskalleta sanoa vastaan vaan nöyristellään. Tämmöiset selkärangattomat jotka Suomea nyt edustaa ja Suomen asiaa ajaa pitää saada pois brysselistä. Kyllä löytyy varmasti niitäkin jotka uskaltaa. Enpä usko että olisi Rydit, Mannerheimit, Svinhufvudit tai Kekkoset kumartaneet Berlusconeja. Diplomaattinen pitää olla mutta kyllä sitä sisuakin pitää löytyä, sitä ei ole vaan näiltä nykyisiltä löytynyt. Ja kenenkähän asiaa nämä ajavat siellä prysselissä, ei ainakaan oman kansansa. Ei uskalleta pistää itseään likoon missään määrin. Toisin oli ennen kun miehet oli puuta ja laivat rautaa, mutta tosiasia on se että esimerkiksi Ryti kirjoitti omissa nimissään saksan kanssa sopimuksen, tietäen että se voisi tuoda kuoleman tuomion myöhemmin mutta silti...Kuinka moni nykyään tekisi saman??? Isot jyllää EUssa ja pahempaan päin mennään...muutos pitää tapahtua, jos unionissa pysytään niin toimintaa, selkärankaa ja rehellisyyttä omalle kansalle.
- miksi ja kenen lukuun
pakkokäännytystyötäsi teet, SDP:n, Lipposen, Liikasen vai Halosen vai jonkun muun? Epätoivoisesti yritetään muuttaa tosiasiat toisiksi
- ei byrokratialle
ymmärrä miksi pitäsi olla iloissaan jonkun byrokraatteja työllistävän viraston tänne saamisessa. Eikös siellä hessa ole jo kymmeniä tuhansia valtion palkkalistoilla olevia virkamiehiä ja palkkavertailujen mukaan juuri valtion palkat ovat kaikkein parhaimmat.
kellään yksityisellä olekaan semmoisia varaa maksaa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330728Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764141Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972714Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1321879Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5901654- 861584
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751561Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591488Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721238