Rikollisvaltioista pahin

Hitman

Tämän päivän uutiset kertovat karua kieltään siitä, minkä valtion toimesta harjoitetaan systemaattisinta, laajinta ja muiden maiden lainsäädäntöä vastaan häikäilemättömimmin rikkovaa toimintaa.

http://www.helsinginsanomat.fi/uutiset/tuoreet/artikkeli/Ihmiset kaapattiin laittomasti CIAn vankiloihin/1101981942309

Kun asiaaa pohtii tarkemmin, ei tule tällä hetkellä mieleen itse asiassa yhtään muuta valtiota, joka harjoittaisi kidnappauksia ympäri maailmaa ja kiduttaisi kidnappaamiaan muiden maiden kansalaisia salaisissa keskitysleireissään.

On varmasti totta ja näyttöäkin löytynee, että esim. rikollis- ja terroristijärjestöt harjoittavat samanlaita toimintaa eli kidnauppauksia ja kidutuksia, varmaankin resurssiensa vähäisyyden vuoksi pienemmässä mittakaavassa, joten USA:n valtion toiminta on selkeästi rinnastettavissa noiden rikollis- ja terroristijärjestöjen toimintaan. Tuollaisella "kansainvälisyydellä" USA on ansainnut ilman muuta kyseenalaisen tittelin "rikollisvaltioista pahin".

Kukaan länsimaisia arvoja ja ihmisoikeuksia kunnioittava ihminen ei voi puolustella tai hyväksyä tuollaista toimintaa. Eikä sitä voi edes ymmärtää.

11

414

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • on samanlainen ja

      molempien em. maiden, USAn ja Israelin kätyrit nähtävästi saavat luvallisesti mellastaa eri maissa.

      Kyllä meillä suomessakin löytyy SUPOsta, armeijasta sun muista näistä organisaatioista pääsääntöisesti jenkkinuoleskelijoita, jotka tekevät, mitä impperialisti käskee. Tai vähintäänkin tottelevat.

      Siinä se lähtökohta! Jos vielä dollareilla voidellaan, niin se on suorastaan helppoa, eikö totta.

      • HuanÅhappi

        No näinhän on, että israelilaiset on toimineet usa:n laboratoriona 60-luvulta lähtien. Siellä on toteutettu kidutuksia ja salamurhia välillä avoimemmin ja välillä salaisemmin. Tämä toiminta on myös laajennettu muiden suvereenien valtioiden alueelle ja kun on osoittautunut ettei ns. vapaat demokratiat paheksu, saati tuomitse tällaista toimintaa, on myös jumalan puhemies bush, päättänyt ottaa metodit käyttöön. Edelleenkään mikään valtio ei tuomitse tätä toimintaa ja se tullee jatkumaan tulevaisuudessakin.


    • Ilahtunut

      Unohditko mainita Neuvostoliiton vastaavan toiminnan vielä 70 -luvulla? Tosin on totta, ettei NL kärynnyt koskaan tuosta, eikä tainnut toimia maailmanlaajuisesti kuten USA nyt. Ja onhan se taaksejäänyttä historiaa. Mutta silti mainittakoon tasapuolisuuden nimissä, ettei tuo USA:n sinänsä tuomittava toiminta liene mitään uutta maailmassa, eiköhän Hitlerin Saksan ja Stalinin Neuvostoliitto toimineet samalla tavalla, kykyjensä puitteissa tietysti. Vaikka ne eivät ilmeisesti kyenneet yhtä laaja-alaiseen toimintaan, ei kai sitä voi puolustukseksi laskea, pyrkimys ja tavoitteet olivat samat. Turhaan sinä nyt niin kovasti USA:aa tuosta erityisesti moitit, suurvallat ovat aina syyllistyneet monenlaisiin pahuuksiin, eikä USA tee siitä poikkeusta. Mitä suurempi valta ja voima, sitä suurempi pahuus!

      • huippua

        Neuvostoliitto piti ottaa jälleen "Ilahtunut" ääliön uskonvahvistukseen.Amerikkalaisten käyttäytymisestä maailmalla,oli keskustelun otsake.


    • Jopa on

      Eipä tuo kuulosta kovin länsimaiselta tavalta toimia. Jos aletaan toimia kuten terroristit, on taistelun oikeutus kyseenalainen.

      • taistelun oikeutus

        Jos aletaan käyttäytyä kuten terroristit, luopuen oikeusvaltion periaatteista ja rikkoen muiden maiden lakeja, ei taistelun oikeutus ole kyseenalainen, vaan menetetty!


    • vaan

      olisi taas tekemässä kärpäsestä härkästä???

      Tiettävästi se on pienempi paha että vieraan maan agentit kuskaa rikollisia salaa pois maasta kuin että rikolliset kuskaa julkisesti syyttömiä vankiloihin. Siis kun roistoista puhutaan.

      Toki varmaan aiheuttaa paljonkin närää virallisen tien ohittaminen ja yleensäkkin jos valtion lakia rikotaan toisen valtion tiedustelupalvelun toimesta.

      Onko kyse Afganistanin al-qaida ym. vangeista? Siihen aikaan kun noita luovutuspyyntöjä tehtiin niin Talebanit ei juurikaan olleet kiinnostuneita Osaman saattamisesta oikeuden eteen. Rikolista tai ei, ainakin tehokas tapa saada rikolliset kiinni.

      Onko euroopassa tapauksia? Uutinen vain kertoo että CIA on vanginnut ihmisiä ja siirtänyt heitä maasta toiseen. Joka tapauksessa jos syitä toiminalle haluaisi löytää niin ei se ole se että 'he ovat rikollisia', kuten annat ymmärtää vaan lähinnä se että kyseiset heput saattaa olla tiedustelulle tärkeitä kuulusteltavia terrorismin estämisen johdosta. Enpä usko että CIA valtuuttaa mitään tyhjänpäiväisiä operaatioita. Toisekseen miksi ei sitten tehdä virallista sirkusta maahan jossa on suuri todennäköisyys että heppu pääsee vapaaksi ja CIAn tiedustelu paljastuu.. no, tuli vastattua kysyttäessä. On 2. tapaa vangita heppu, salaa tiedustelupalvelun toimesta tai sitten julkisen sirkuksen kautta. En ihmettele jos Euroopassakin olisi salaisia vangitsemisia tapahtunut, en tosin usko siihen että näin on. Kyse on ehkä lähi-idän ja erityisesti afganistanin terrorisminvastaisesta sodasta.

      ' Kun asiaaa pohtii tarkemmin, ei tule tällä hetkellä mieleen itse asiassa yhtään muuta valtiota, joka harjoittaisi kidnappauksia ympäri maailmaa '

      Kohtuullisesti ympäri maailmaa tapahtuu kidnappauksia joiden tekijöitä emme tiedä. Jenkkien toimia nyt syynätään oikein urakalla kun ihmiset on niin sanoisesti vainoharhaisesti sekaisin hyvinkin yksinkertaisesta rikollisuuden vastaisesta sodasta.

      ' ja kiduttaisi kidnappaamiaan muiden maiden kansalaisia salaisissa keskitysleireissään. '

      Retoriikkasi pistää hymyilyttämään.

      ' kiduttaisi '

      Missä? Abu Ghrabi? Eipä juuri salaisuus. Äkkiä tuli julkisuuteen versus se tietoisuus että toiminta ei ole julkisuus kelpoista. Guanttanaamon elämysleiri? Tiettävästi väkivalta ja ohjesäännöissä sallituista painostuskeinoista (kuuma/kylmä/istutus/ym. kuulustelijoiden taholta passiivinen painostusmenetelmä) poikkeava kidutus on asianmukaisesti sitä esiintyessa käsitelty kun sitä on tapahtunut, jonka tapahtuminen taas on osoittanut ammattitaidottomuutta ja itsehillinnän puutetta kuulustelijalta. Kannattaa muistaa että al-qaidan ohjekirja opastaa tekemään näitä kidutusväitteitä nimenomaan joten punaisen ristin ym. haastatteluihin perustuvat tiedot kidutukssta eivät todellakaan ole varmoja tietoja. Saatika sitten jo joku eliminoitu nukkuvan solun jäsen päättää jatkaa uraa propaganda toimissa.

      ' kidnappaamiaan '

      No ei ne mitään kidsejä nabbaile. Voidaan kysyä että onko a) ylipäätään oikein vangita tämä heppu b) tuleeko noudattaa aluetta hallitsevan valtion lainsäädäntöä. Yllä oli selitystä sille että miksi CIA ym. muun kuin 'olakseen rikollisia', tekisi näitä ihmisten vangitsemisia maan viranomaisilta salassa.

      ' salaisissa '

      Mikä on salainen? Sitä ei raportoida CIAn ulkopuolelle? Voi olla että CIAlla on salaisia vielä tuntemattomia vankiloita. Mutta jälleen kerran otsikkoaiheeseen. 'Salainen vankila' ei tee USAsta pahinta rikollisvaltiota, sikäli kun salainen vankila on rikos, jos vankilaa ylläpitää valtion elin. Tietenkin jos siis sen salaisuus kansalaisilta on rikos, on se rikollista. Tosin siinä tapauksessa täytyy järjestää kansanäänestys että halutaanko me tietää jos valtiolla on asioita joita kansalaiset ei tiedä. Se tosin romuttaisi sitten taas sen että miksi ylipäätään ne on salaisia. Eli asia A johtaa asiaan B ja kohta al-qaida on hyvin perillä tiedustelusta ja osaa suorittaa menestyksekkään operaation.

      Btw. tämä ei ole omaa keksintöäni vaan olen ihan lukenut jostain. Al-qaidan jäsenelläkin on aivot!!

      ' keskitysleireissään '

      Jotenkin tuo retoriikka ampuu yli. Ootko sinä sittenkin aito USA ystävällinen Hitman leikkimässä meidän kanssa?

      ' Kukaan länsimaisia arvoja ja ihmisoikeuksia kunnioittava ihminen ei voi puolustella tai hyväksyä tuollaista toimintaa. '

      Yllättävän monikin jos ne esitetään välttämättömyyksinä terrorismitekojen ehkäisemiseksi. Nolo paikka maalle jos itsekkin pistäisi terroristin putkaan mutta ulkomaiset tiedustelualvelut ehti ensin. Tietysti raivon paikka kansalaisille kun ulkomainen tiedustelupalvelu ei noudata maan lakia. Ei pitäisi olla yllätys.

      ' Eikä sitä voi edes ymmärtää. '

      Minä ainakin ymmärrän hyvin miksi palestiinalainen ryhtyy itsemurhapommittajaksi. Toisin sanoen ymmärrän miksi palet tekee itsemurhaiskuja.

      Varmaan olisi järkytys sille perinteisen palepropagandan uhrille jos kertoisin että miksi ne tekee niitä. Vihjeenä vaan että on eroa esim. erään britti parlamentaarikon itsemurhaiskujen ymmärryksen, joka saisi hänet tekemään niitä myös ja minun ymmärtämiseni välillä.

    • Hitman-1

      Varjoni ei taida tajuta, miten yksipuoliseksi hän täällä leimautuu jankuttaessaan kuukaudesta toiseen USA:n tekemisistä, vaikka maailma pursuaa muitakin uutisaiheita.

      Eivät edes äärioikeistolaiset inttäneet noin loputtomasti N-liiton rikoksista vankileirien saariston ollessa kukkeimmillaan -vaikka aihetta olisi ollutkin...

      • Oikea oinas

        Jotenkin olen ymmärtänyt näitä palstoja seuranneena, että nimimerkillä Hitman kirjoittava on aito Hitman. Kaikki muut -, tai -merkkiset ovat varjoja. Olenko ymmärtänyt oikein?


      • havainnut
        Oikea oinas kirjoitti:

        Jotenkin olen ymmärtänyt näitä palstoja seuranneena, että nimimerkillä Hitman kirjoittava on aito Hitman. Kaikki muut -, tai -merkkiset ovat varjoja. Olenko ymmärtänyt oikein?

        Avausviestin kirjoittanut Hitman on nikkivaras vale-Hitman.


    • Laitman

      Venäjä on pahin, sitten Vietnam, joka hermokaasulla tuhoaa kokonaisia kansoja Laosissa. Tai kaikki kommunisti ja arabimaat ovat yhtä pahoja.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      403
      30893
    2. Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi

      Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J
      Kotimaiset julkkisjuorut
      476
      4215
    3. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      97
      2735
    4. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1901
    5. Teille, Venäjällä pelottelijat

      Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?
      Maailman menoa
      591
      1670
    6. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      86
      1596
    7. Kakista se ulos nainen vihdoin viimein

      Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.
      Ikävä
      75
      1570
    8. Ujostuttaa eräs aikuinen mies...

      Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit
      Ikävä
      59
      1506
    9. Jos me käytäs nainen

      Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?
      Ikävä
      72
      1250
    Aihe