Suomen valtion = kansan omaisuus hävitettiin 20 vuodessa ja maasta sekä sen kansasta tehtiin huutolaisia. 20 vuotta sitten Suomen valtion omaisuus oli valtava, yritykset, metsät ja muu kansallisvarallisuus. Yksikään Suomessa oleva ja suomalainen yritys ei ollut ulkomaisessa omistuksessa, kuten ei myöskään yksikään maatilkku, eivät rannat ja metsähehtaarit. Suomalaiset päättivät itse asioistaan, huolehtivat siitä, ettei työttömyyttä pääse syntymään ja että suomalaisten työllä syntyviä varoja ei viedä ulkomaille, vaan ne ovat täällä synnyttämässä lisää työtä ja hyvinvointia! Töitä oli kaikille, valtiolla ei ollut velkaa ja köyhyydestä ei tietoakaan. Rikollisuutta oli murto-osa nykyisestä, samoin huume- ja alkoholiongelmia. Suomen markan ostovoima oli huippuluokkaa ulkomailla!
Suomi on epäitsenäinen huutolainen
7
211
Vastaukset
- tekikään?
Tietysti ne jotka omistivat ja valtion omaisuuden suhteen, ne joilla on valtaa.
- OLIPA KERRAN VAHVA ITSENÄIN...
Suomi jossa ei päässyt huumehörhöt eduskuntaan,oli työtä ja hyvinvoimtia,turvallisuus huipussaan,ei pakolaisongelmia,ei ulkomaanvelkaa,terveydenhuolto pelasi,vanhukset hoidettiin.Sitten tuli Mauno Koiviston aika ja alamäki alkoi.Syösylaskua on jatkunut tähän päivään saakka.Toivottavasti demarit saa rökäletappion vaaleissa ja Tarja lähdöt.
- Utelias U.
Sanotaan sitten mitä vaan Kekkosesta, niin hänen valtakautenaan maassa oli työtä ja hyvinvointia enemmän kuin koskaan ennen sitä tai sen jälkeen. Ei ollut velkaa, eikä työttömyyttä.
- Hitman
Utelias U. kirjoitti:
Sanotaan sitten mitä vaan Kekkosesta, niin hänen valtakautenaan maassa oli työtä ja hyvinvointia enemmän kuin koskaan ennen sitä tai sen jälkeen. Ei ollut velkaa, eikä työttömyyttä.
Kekkosen aikana Neuvostoliittoa palvottiin ylettömästi, historiankirjoitus väännettiin uusille urille mm Kekkosen johdolla.
- hong kong news
Ja jos näin ei ollut luki lehdissä seuraavanlaista uutista.Metrot pysäytetty kaikki metroasemat töhritty liimalla.Kaikki lentokoneet töhritty liimalla.liimaruisku automaatit vallanneet kaupungit Autot liimautuneet paikoillensa... .
- KaukoRytko
Ei varmaan puhuta Suomi Finland maasta pohjolassa... täällä on ollut aina työttmiä. Metsää on ja vettä viljalti. Höpödramatisointia.
- Tullintuyöntekijä
Niin, suomessa oli siihen aikaan liki miljoona kunnan ja valtion virkamiestä.
Suomessa oli Neuvostoliiton lopussa ylisuuri kommunistinen Byrokratia.
Suomen kauppa oli Neuvostoliiton vaihtokauppaa.
Kuntien määräkin huiteli vissiin 500 kieppeillä ja virastoa ja kyttää riitti ja riitti
ja nytkin ihmetellään miksi vieläkin Ruotsin rajalla ja tallinnan laivoilla kytätään
ja ihmettele sitten kuka maksaa ja kaikkia ihmeitä keksitään jopa kalja kärryn
avustajia, jotka auttavat juopuneita laivasta kytätään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331925- 69842
Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28812Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259724Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64703Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132670- 10664
- 26639
- 77637
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.200627