Nainen kasvattajana

Rasismia vastaan

Tämän palstan mukaan naiset kasvattavat lapset ja totta on, että opettajista valtaosa on naisia. Koululaisten rasistiset asenteet ovat monikertaistuneet viidentoista vuoden aikana. Kuitenkin joka paikassa on selitetty, että kasvatuksella pitäisi päästä rasismista eroon. Mikä siis on mennyt pieleen?

Onko käynyt samalla tavalla kuin aikoinaan kävi rauhankasvatuksen kanssa. Kun rauhanaatetta tuputettiin jo päiväkodista alkaen, niin murrosiän kapinavaiheessa lapsista tuli innokkaan maanpuolustushenkisiä ja he alkoivat kunnioittaa sotaveteraaneja kasvattajiensa kauhuksi.

Ovatko hyvää tarkoittavat mutta liian innokkaat tädit tuputtaneet suvaitsevaisuutta siinä määrin, että lapsista tulee murrosiässä rasisteja ikään kuin vastalauseeksi? Nuori ihminen näkee helposti puheiden ja todellisuuden välisen eron.

Hufvudstadsbladetin pääkirjoituksen laatija (nainen) katsoo, että ulkomaalaisiin löiittyvistä epäkohdista eivät virkamiehet saisi edes puhua, koska lapset saavat siitä huonoja vaikutteita.

Mikä on naisten vastuu?

6

510

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ehdotankin

      Koska naisten on todettu olevan niin huonoja kasvattajia on aika miesten astua kehiin. Voisitte alkaa jäämällä kotiin vaihtamaan kakkavaippoja ja sen jälkeen voisitte uudelleenkouluttautua tarhansediksi.

      • rasismia vastaan

        Ymmärrätkö, että lapsen kasvatus on yli kymmenen vuoden projekti ja että siihen kuuluu muutakin kuin kapaloiden vaihtoa?


      • putkiaivo

        lisää Teemu Selänteitä. Eli lastentarhanhoitajia, jotka osaavat antaa lapsille omanlaisensa miehen mallin.


      • niin_
        rasismia vastaan kirjoitti:

        Ymmärrätkö, että lapsen kasvatus on yli kymmenen vuoden projekti ja että siihen kuuluu muutakin kuin kapaloiden vaihtoa?

        Joko olet hakenut tarhansedäksi?


    • uusi ilmiö

      Suomen maassa. Järki käteen ja miehet hoitamaan lapsia niin ei tarvi koko ajan olla naama vääränä.

      • rasismia vastaan

        Romaaniväestö ilmestyi maahamme 1500-luvulla. Venäjän vallan aikana maassamme oli vierasta sotaväkeä sekä maahanmuuttjia 1800-luvun lopulla ja mm. kiinalaisia sotavankeja 1900-luvun alussa. Venäjän vallankumouksen jälkeen maassamme oli sieltä tulleita pakolaisia kymmenin tuhansin. Inkeriläisiä oli sodan aikana n. 60.000 ja venäläisiä sotavankeja työskenteli maalaistaloissa eri puolella Suomea. Mitään uutta ilmiötä eivät maahantulijat muodosta.

        Mielestäni tiedotusvälineet tekivät aikanaan albaaneista ja somaleista liian paljon juttuja ja kohdistivat heihin turhaa huomiota. Nyt lapsille selitetään, että maahantulijoita pitää kohdella hyvin, vaikka he ovat erilaisia, ja lapsi oppii, että erilaisia he ovat, kun sitä jatkuvasti korostetaan. Meille vanhemmille selitetään, että suomalaiset ovat rasisteja, lukkunottamatta näitä suvaitsevaisia tätejä.

        Lapset kasvatetaan kotona, ja molemmat vanhemmat ovat siellä antamassa esimerkkiä. Ei kotona selitetä, ettei me voida laulaa joululauluja,kun Ahmed on tuollainen. Kyllä se on se kiltti täti tai opettaja, joka opettaa lapselle, että maahantulijat ovat erilaisia kun muut.

        Ihmetyttää vain, etteivät nämä tädit ja opettajat pysty keskustelemaan ongelmasta, vaan pikkutyttömäisesti kiukuttelevat, että hoida itse jos meidän tyyli ei kelpaa.


    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      126
      5334
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      31
      3842
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2480
    4. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      37
      1972
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      24
      1694
    6. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      24
      1693
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      41
      1630
    8. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1608
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      29
      1443
    10. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1362
    Aihe