Missä on

Missäs se paljon puhuttu Si-nivel sijaitsee ihmisellä?
221744
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat
  • Olen täällä palstoilla lukenut, mutta nytpä sitten näin.
    Selvyyden vuoksi olisi voinut laittaa nuolet kahden puolen, koska
    nivelet sijaitsevat tietenkin molemmilla puolilla.
    Tämähän selviää kyllä tekstistä.

    Olen aivan varma, että SI nivelen virheasennosta johtuu 40v jatkuneet oireilut.

    Koko selkäranka on kuvattu 1970 luvulla. Vieläkö kopiot voisivat olla tallella?

    Ranka on taatusti sekundakamaa.

    Äänestä

  • capt.cöpenick evp kirjoitti:

    Olen täällä palstoilla lukenut, mutta nytpä sitten näin.
    Selvyyden vuoksi olisi voinut laittaa nuolet kahden puolen, koska
    nivelet sijaitsevat tietenkin molemmilla puolilla.
    Tämähän selviää kyllä tekstistä.

    Olen aivan varma, että SI nivelen virheasennosta johtuu 40v jatkuneet oireilut.

    Koko selkäranka on kuvattu 1970 luvulla. Vieläkö kopiot voisivat olla tallella?

    Ranka on taatusti sekundakamaa.

    ei näy rtg:ssä vaan ainoastaan "hoidetun" ja muiden uskonlahkolaisten mielikuvituksessa. Jotkut saa käännytettyä ja "parannettua". Toki on tärkeätä, että "tuntee parantuvansa". Psykosomatiikalla on suuri merkityksensä kipuhoidoissa. Eikä tämä ole kivun vähättelyä vaan itse uskon omalta osaltani, että kipuni jatkuessa myös psyyke alkaa näytellä suurempaa roolia.

    Äänestä

  • ..pitäis totuus löytyä?
    Olisit laittanut oikean ihmisen kuvat jossa näkyy seisooko hän lattialla vai TOINEN JALKA KORKEAMMALLA!

    Äänestä

  • hoitoresistentti tapaus kirjoitti:

    No, mutta rupeaahan niitä muitakin alan spesialisteja löytymään, ettei se osaavien joukko olekkaan niin pieni, kuin sitä on kuviteltu!

    Joukon jonot rupeavat lyhenemään, kun löytyy muitakin alan asiantuntijoita!

    Äänestä

  • Tottako? kirjoitti:

    No, mutta rupeaahan niitä muitakin alan spesialisteja löytymään, ettei se osaavien joukko olekkaan niin pieni, kuin sitä on kuviteltu!

    Joukon jonot rupeavat lyhenemään, kun löytyy muitakin alan asiantuntijoita!

    Muutamia on jo löytynyt...
    Ja lisää tulee koko ajan, kun osa käy Joukon luona oppia hakemassa.

    Äänestä

  • piirretyistäkö kirjoitti:

    ..pitäis totuus löytyä?
    Olisit laittanut oikean ihmisen kuvat jossa näkyy seisooko hän lattialla vai TOINEN JALKA KORKEAMMALLA!

    Siis haluat kuvan ihmisestä, joka seisoo toinen jalka korkeammalla. Siellähän niitä on videolla.

    Vaikka tuosta:
    www.joukoholma.com/Potilas2.mpg
    Siinä potilas seisoo ja hänen lantiotaan kokeilee naprapaatti ja fysioterapeutti... ja suoliluilla on korkeuseroa n. 10cm.

    Äänestä

  • hoitoresistentti tapaus kirjoitti:

    ei näy rtg:ssä vaan ainoastaan "hoidetun" ja muiden uskonlahkolaisten mielikuvituksessa. Jotkut saa käännytettyä ja "parannettua". Toki on tärkeätä, että "tuntee parantuvansa". Psykosomatiikalla on suuri merkityksensä kipuhoidoissa. Eikä tämä ole kivun vähättelyä vaan itse uskon omalta osaltani, että kipuni jatkuessa myös psyyke alkaa näytellä suurempaa roolia.

    Muutos on toki silmin havaittavissa kipujen poistumisen lisäksi.

    Uskot siis tähän:
    Tässä erään lääkärin mielipide: "Kaikkia ei yksinkertaisesti voi eikä saa parantaa, koska heidän psyykenrakenteensa tarvitsee fyysisen oireen. Muussa tapauksessa psyyke saattaa romahtaa. Se on vielä pahempi haitta. Ensin pitää hoitaa tunnepuoli, käsitellä ja läpikäydä mahdolliset tunnelukot ennen kuin voi olla ilman fyysisiä oireita."

    Äänestä

  • hoidettu kirjoitti:

    ..kuka lääkäri ja missä sanoi näin.
    Täällä kun ei enää oikein uskota sun juttujas.
    Tai ehkä joku uusi kävijä voi vielä uskoa, mutta me muut kyllä jo nauramme.

    Miksi sulla muuten on pakonomainen tarve puuttua joka keskusteluun?

    Ei viitsi kunnolla ottaa mitään asiaa esille kun olet jo tuputtamassa "tietojasi".

    Antaisit ihmisten keskustella rauhassa. Ei sun joka asiaa tarvitse kommentoida.

    Äänestä

  • todistaa kirjoitti:

    Huokaus....
    nimimerkki MD, Lähetetty: Kes Jou 14, 2005 4:37 pm
    http://www.tiede.fi/keskustelut/viewtopic.php?t=4229&postdays=0&postorder=asc&start=30

    Äänestä

  • hoidettu kirjoitti:

    Muutos on toki silmin havaittavissa kipujen poistumisen lisäksi.

    Uskot siis tähän:
    Tässä erään lääkärin mielipide: "Kaikkia ei yksinkertaisesti voi eikä saa parantaa, koska heidän psyykenrakenteensa tarvitsee fyysisen oireen. Muussa tapauksessa psyyke saattaa romahtaa. Se on vielä pahempi haitta. Ensin pitää hoitaa tunnepuoli, käsitellä ja läpikäydä mahdolliset tunnelukot ennen kuin voi olla ilman fyysisiä oireita."

    esim. rosenterapia on hoitomuoto, jota ei voi antaa ihmiselle jolla on vaara mennä psyykkisesti "hajalle", jos tunnelukkoja eli lihasjännityksiä availlaan ennen kuin ihminen on valmis kohtaaman menneisyyden kipeitä asiota.

    Psyykkinen ja fyysinen puoli kulkevat käsikädessä, ja lihasjännityksillä voi olla psyyken kannalta suojaavaa merkitystä.

    Äänestä

  • ruusu kirjoitti:

    Mutta jos on itse valmis matkustamaan satoja kilometrejä hakeakseen apua, niin eikö silloin voisi kuvitella, että potilas on halukas ja valmis kivuistaan eroon pääsemään.

    Eri asia olisi, jos väkisin ihmisiä paranneltais.

    Enpä tietenkään ole mikään psykiatri... kaikenlaisia hullujahan tähän maailmaan mahtuu.

    Äänestä

  • hoidettu kirjoitti:

    Siis haluat kuvan ihmisestä, joka seisoo toinen jalka korkeammalla. Siellähän niitä on videolla.

    Vaikka tuosta:
    www.joukoholma.com/Potilas2.mpg
    Siinä potilas seisoo ja hänen lantiotaan kokeilee naprapaatti ja fysioterapeutti... ja suoliluilla on korkeuseroa n. 10cm.

    Tuo video viimeistään osoitti, ettei todellakaan ole mitään todellisuuspohjaa esittämilläsi asioilla. Uskokoon ken haluaa, mutta menee niin vastoin ihmisen anatomiaa, ettei ole mitään rajaa.Rtg kuvatulkintakin menee aivan metsään.

    Ainoa vakuuttava asia oli terapeutin oma äänenpaino ja usko asiaansa tai ainakin hän sellaisen halusi kuulojoille antaa.

    Uskomatonta, että kipupotilaita voi ja annetaan noin huijata.

    Uskomatonta myös, jos koulutetut fysioterapeutit rupeavat tuollaista hoitoa tarjoamaan noilla teeseillä.

    Pystyyhän David Copperfieldkin saamaan ihmiset uskomaan erilaisiin asioihin, miksei sitten jokin muu silmänkääntäjä!

    Äänestä

  • videolinkistä kirjoitti:

    Ja kun kivut katoavat ja se nikamansiirtymäkin korjaantuu, niin se on silmänkääntötemppu eikä ollenkaan totta? Voi kun lääkäritkin osais tuolla tavalla taikoa...

    Eikä sekään auta asiaa, että nämä parantuneet kertovat itse päässeensä kivuista eroon?

    Kukin toki uskoo mitä uskoo.. jos joku pääsee kivuistaan eroon, eikä sitä toinen usko, niin sille ei voi mitään...

    Äänestä

  • hoidettu kirjoitti:

    Mutta jos on itse valmis matkustamaan satoja kilometrejä hakeakseen apua, niin eikö silloin voisi kuvitella, että potilas on halukas ja valmis kivuistaan eroon pääsemään.

    Eri asia olisi, jos väkisin ihmisiä paranneltais.

    Enpä tietenkään ole mikään psykiatri... kaikenlaisia hullujahan tähän maailmaan mahtuu.

    ihminen mielestäsi hullu, joka on esimerkiksi lapsuudessaan joutunut seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi, ja myöhemmällä iällä oireillee fyysisillä kivuilla, koska ei pysty muistamaan ja käsittelemään tuota hirvittävää tapahtumaa?

    Äänestä

  • ruusu. kirjoitti:

    No selkeästi henkisesti häiriintynyt ainakin. Eikös se ole maallikolle vähän sama asia?

    Valitettavaa tietenkin!

    Ja mistä tiedät, että se fyysinen kipu ei siis ole aitoa kipua? Tarkoitat, että fyysinen kipu on kuviteltua? Eihän se silloin ole fyysistä...?

    Lääkäritkö on sanoneet, että kipu on kuviteltua?

    Toni poika, älä puhu asioista, joista et mitään ymmärrä.
    Ruusu, olen tavannut sairaalassa erään tällaisen naisen. Sellaista taakkaa ei soisi kenellekään. Kyllä se kipu on erittäin todellista ja aitoa, ilmenee se sitten fyysisesti tai psyykkisesti.

    Kaikki myötätuntoni sinulle, Ruusu!

    Äänestä

  • Inka kirjoitti:

    Ymmärsin, että kipu oli lääkäreiden mielestä kuviteltua traumasta johtuvaa... sitä tässä ihmettelin.

    Mun mielestä (melkein) jokainen kipu on todellista, oli sille sitten löydetty selitys tai ei. Se, ettei syytä löydetä ei tarkoita sitä, etteikö sitä olisi...

    Äänestä

todellakin perseessä,, mitä?

Äänestä
  • It's a bitch!

    Mutta kysymys kuuluu: miksi se vaivaa vain meitä teollistuneita valtioita? Kuten myös diabetes, allergiat, syöpä, kolesteroli, MS, psorias, reuma, fibro ja moni muu!

    Kaikki hyvinvointivaltioiden tyypillisiä "selittämättömiä" tauteja! No osa noista osataan jo "selittää" jotenkin. Mutta syntysyitä ei ole yhteenkään tiedossa!

    Vai eikö nitä vaan sit tutkita kunnolla "kehitysmaissa"? Sekö on selitys? Tai jos ne kuolee siellä jo niin nuorina?

    En osaa vastata tähän. Aavistuksia mulla toki on, kuten monella muullakin...

    Äänestä

  • hoidettu kirjoitti:

    It's a bitch!

    on, ja se on kaukaa haettua: neljä vuodenaikaa ja otsoniaukko.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Si-nivel ? kirjoitti:

Missäs se paljon puhuttu Si-nivel sijaitsee ihmisellä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu