Onneksi Suomessa on vapaatakin mediaa!

On vapauttavaa elää maassa, jossa on vielä joitakin vapaita medioita. Suljetun sosialistisektorin yksipuolisen propandan torvet YLE ja Sanoma-WSOY eivät sentään voi pilata kaikkien ihmisten elämää. Tänään tulee MTV3:n vaalitentti, joka ei ole tasoltaan hyvää A-Piste viemäritasoa, vaan jossa myös porvarillisen maan porvariehdookkaita käsitellään tasapuolisesti.
Laitetaan YLE ja Sanoma-WSOY:n mediat boikottiin.
1113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

edes MTV3 ei ole Niinistön puolella. Heikki Piuhola, joka on nykyään MTV3n toimituspäällikkö, on YLEltä maikkarille tullut ja Piuholan Halonen ylensi viime vuonna yliluutnantiksi, samaan aikaan kuin Arajärvenkin. Mistähän palveluksista? Itse veikkaan yhdistäväksi tekijäksi Attacia, tätä äärivasemmistolaista salaseuraa, jonka kokouksissa niin Tuomioja kuin Arajärvikin (= Halonen) juoksee.

Tasapuolisuutta toki odotan. Myös YLEn edellinen vaalitentti oli jokseenkin tasapuolinen kiitos näiden kahden nuoren toimittajan. Jos nimittäin olisivat olleet Halosen leiriä, niin toki olisivat kertoneet hänelle Haloselle etukäteen sotilasarvot. Eli ainakin tässä olivat puolueettomia. Tämä palautti uskoni siihen, että ehkä Mätä-Ylen sisällä löytyy jokunen ajattelevakin olento.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Johnny Walker kirjoitti:

On vapauttavaa elää maassa, jossa on vielä joitakin vapaita medioita. Suljetun sosialistisektorin yksipuolisen propandan torvet YLE ja Sanoma-WSOY eivät sentään voi pilata kaikkien ihmisten elämää. Tänään tulee MTV3:n vaalitentti, joka ei ole tasoltaan hyvää A-Piste viemäritasoa, vaan jossa myös porvarillisen maan porvariehdookkaita käsitellään tasapuolisesti.
Laitetaan YLE ja Sanoma-WSOY:n mediat boikottiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu