Tästä ei paljon puhuta!

Kake

Jumala sallii lapsellensa tässä ajallisessa elämässämme, elämän koulussa myös kärsimyksiä. Puutetta, sairautta, vainoa, yksinäisyyttä ymm. Menestysteologiassa halutaan visusti vaieta ja kieltää moinen lihalle vastenmielinen ajatus. Hyvän kristityn, uskon ihmisen elämä on auvoista, on varallisuutta, terveyttä ylenpalttista menestystä elämän kaikilla alueilla. MUTTA MUTTA!

Mitä sanoo sana, ne jakeet mitkä menestysteologi haluaa ohittaa nopeasti?

Vain ns äpärälapset jäävät ilman kasvattavaa kuritusta!

Kristityksi tunnustautuva voi olla joko aito Jumalan lapsi tai sitten kuriton äpärä.

Kumpaan joukkoon haluat sinä ystävä kuulua?

HEBR.12

1 "Sentähden, kun meillä on näin suuri pilvi todistajia ympärillämme, pankaamme mekin pois kaikki, mikä meitä painaa, ja synti, joka niin helposti meidät kietoo, ja juoskaamme kestävinä edessämme olevassa kilvoituksessa,

2 silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen, joka hänelle tarjona olevan ilon sijasta kärsi ristin, häpeästä välittämättä, ja istui Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle.

3 Ajatelkaa häntä, joka syntisiltä on saanut kärsiä sellaista vastustusta itseänsä kohtaan, ettette väsyisi ja menettäisi toivoanne.

4 Ette vielä ole verille asti tehneet vastarintaa, taistellessanne syntiä vastaan,

5 ja te olette unhottaneet kehoituksen, joka puhuu teille niinkuin lapsille: "Poikani, älä pidä halpana Herran kuritusta, äläkä menetä toivoasi, kun hän sinua nuhtelee;

6 sillä jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa; ja hän ruoskii jokaista lasta, jonka hän ottaa huomaansa".

7 Kuritukseksenne te kärsitte; Jumala kohtelee teitä niinkuin lapsia. Sillä mikä on se lapsi, jota isä ei kurita?

8 Mutta jos te olette ilman kuritusta, josta kaikki ovat osallisiksi tulleet, silloinhan te olette äpäriä ettekä lapsia.

9 Ja vielä: meillä oli ruumiilliset isämme kurittajina, ja heitä me kavahdimme; emmekö paljoa ennemmin olisi alamaiset henkien Isälle, että eläisimme?

10 Sillä nuo kurittivat meitä vain muutamia päiviä varten, oman ymmärryksensä mukaan, mutta tämä kurittaa meitä tosi parhaaksemme, että me pääsisimme osallisiksi hänen pyhyydestään.

11 Mikään kuritus ei tosin sillä kertaa näytä olevan iloksi, vaan murheeksi, mutta jälkeenpäin se antaa vanhurskauden rauhanhedelmän niille, jotka sen kautta ovat harjoitetut.

12 Sentähden: "Ojentakaa hervonneet kätenne ja rauenneet polvenne";

13 ja: "tehkää polut suoriksi jaloillenne", ettei ontuvan jalka nyrjähtäisi, vaan ennemmin parantuisi.

14 Pyrkikää rauhaan kaikkien kanssa ja pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa"

14

746

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sim-son

      Totta puhut. Nyt kun ylistäminen on muotia ja siitä on tehty oppi niin eihän tuommoista puhuta. Kuitenkin Jumalan sana sanoo mitä kirjoitit.

      Kuitenkin olematta menestys-teologi, sanon, että uskovilla kun on terveelliset elämäntavat jää rahaa ostaa esimerkiksi parempi auto tai talo. Tuo ei ole menestys-teologiaa vaan tervettä elämää.

      • Kake

        teologia on teologiaa

    • minä vaan

      Raamatun lainauksissa on paljon "kurituksesta", ja kuitenkin paras tapa suhtautua elämän vastoinkäymisiin ja kärsimyksiin on Kristuksen esimerkki - Hänen elämänsä. Se riittää ja kattaa kaiken; kärsiä yhdessä Hänen kanssaan. Ei muuta tarvita!

      En ole koskaan ymmärtänyt ns. menestysteologeja. Eivät he ole todellisia teologeja, vaan huuhaa amerikkalaisia, joiden hapatus on levinnyt...

    • ei kuuullutkaan

      Onko teologisessa tiedekunnassa tälläinen opintosuunta kirkon virkaan.

      • Seli Vaarik.

        "Sain muuten ottaa iltapaivatorkut. Tekivat muuten hyvaa iltakokousta varten. Sitten unien jalkeen menin ulos ja afrikan ilma naytti rajun sadekuuron. Istuimme aurinkovarjon alla joka oli ehka 5 metria levea oli ihana kokemus seurata kuinka ilma puhdistui ja lampotila laski siedettavaksi.

        Muuten iltakokousessa parannettiin sairaita ja pyoratuolipotilaita parannettiin seka paareilla makaavia rampoja. Taalla on Jumala toiminnassa.

        Nyt taalla seurustellaan iltapalan jalkeen. Olen tanaan syonyt todella vahan kun eilen meinasi vatsa loystya, mutta en ottanut sita ylleni ja olen kunnossa, mutta en liioin ole viitsinyt syoda ihan kaikkea.
        Tanaan kokouksen alussa koin migreenivalheen hyokkaavan ja nain jo sahalaitaa vaikka en ole vuosiin joutunut sen kanssa taistelemaan kun kerran karjuin sille ja se silloin jatti minut. Nyt yritti ja tein sen virheen, etta otin buranan, mutta huomasin turvautuvani laakkeeseen, niin tein parannuksen, etta turvauduin laakkeeseen ensimmaisena Herran sijaan. Niin valittomasti kun tein mielenmuutoksen asiassa niin sahalaita katosi silmistani. En ollut missaan vaiheessa kipea.
        Mutta turvautkaamme Häneen josta elamme."

      • kerro lsää
        Seli Vaarik. kirjoitti:

        kuka tämä uskon mies on? Pitääkö tilaisuuksia Suomessa?

      • frihet
        kerro lsää kirjoitti:

        kuka tämä uskon mies on? Pitääkö tilaisuuksia Suomessa?

        Vaikka tuo mies Suomeen tulisi ,niin ei se ihmeitä takaa,jos Jumala jää Afrikkaan lomaileen.

        Älä kulje korvasyyhyn mukaan.

      • ilahtuneena
        frihet kirjoitti:

        Vaikka tuo mies Suomeen tulisi ,niin ei se ihmeitä takaa,jos Jumala jää Afrikkaan lomaileen.

        Älä kulje korvasyyhyn mukaan.

        kerro lisää?

      • frihet
        ilahtuneena kirjoitti:

        kerro lisää?

        Kerron vain,että säästä paljon rahaa,että saat hänelle uuden loman järjestää ihanine nautintoineen.

        Eli älä nyt tuhlaa joululahjoihin rahojasi.
        No voin sanoa että useinkin hyvin huollettu ulko-kuori.

        Sulattele näitä nyt joulun alus paastossa.

      • arvaan

        juhani aitomaa

      • frihet
        arvaan kirjoitti:

        juhani aitomaa

        En ole kuullut kuin Jukolan JUSSI,tarkoitiko häntä?
        Olisko Esko Aholla läheisyyttä tuon ihmisen kanssa,sit mieleen nousi Juhani Ahola,oliko lie joku kirjailija,vai?

        Mun yks suosikki oli "Havukka.Ahon ajattelija".
        Antamasi nimi vois olla ihan kelpo,kun siinä on jo tuo aito sukunimen alussa.

        Jeesus Kristus on taas hengellinen suosikkini,jos sitä tahdoit tietää.

      • erehtyväinen

        tuo juhani aitomaa tekee tuota kristityn foorumi hallaa suomessa, herätyksen palomies...

      • frihet
        erehtyväinen kirjoitti:

        tuo juhani aitomaa tekee tuota kristityn foorumi hallaa suomessa, herätyksen palomies...

        Mistäs mie kaikee "aitoo..." tunnen,ku itteniki tuntemisessa on tekemistä.

        Tarteekos sun sille juhanille rahoja myös säästee?

        Uattelin ,ettei liia kalliiks joulu käy.

    • simpukka

      eräänä päivänä minulle muistui eräs takauma--jossa oma isäni sanoi minua äpäräksi-

      olin sen täysin unohtanut.

      miksi hän sanoi minua äpäräksi? vaikka tietääkseni olen hänen tyttärensä.

      vai..olen kyllä pohtinut jos äitini olikin käynyt vieraissa..vaikka oli ns.hellari---mutta silti--ei kai olisi ihme--kyllähän hellaritkin on uskottomia--ainakin moni jotka tunnen..niin mahtoikohan isäni epäillä että olenkin toisen miehen lapsi.

      jotakin tälläista outoa sotkua on menneisyyden kellareissani.

      onneksi jumala paljastaa paljon asioita.tuo valoon ja totuuteen.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      403
      30728
    2. Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi

      Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J
      Kotimaiset julkkisjuorut
      476
      4141
    3. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      97
      2714
    4. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      1879
    5. Teille, Venäjällä pelottelijat

      Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?
      Maailman menoa
      590
      1654
    6. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      86
      1584
    7. Kakista se ulos nainen vihdoin viimein

      Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.
      Ikävä
      75
      1561
    8. Ujostuttaa eräs aikuinen mies...

      Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit
      Ikävä
      59
      1488
    9. Jos me käytäs nainen

      Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?
      Ikävä
      72
      1238
    Aihe