Jumalattomuus huipussaan !

Mitä teet ?

Kuinka ihmiset hyväksyy näin valtavat kaikkinaista sekasortoa / onnettomuutta ja onnettomuuksia aiheuttavat RISTIriitaisuudet. Totuuden ja oikeuden lain vastaisuudet! Eli hyväksyvät kaikenlaiset yhteiskunnan yhteistenkin etujen vastaiset vääryydet ! Jotka koituvat suurelle osalle hirveiksi kärsimyksiksi ja suuriksi turhiksi menetyksiksi, niin koko valtiolle, kuin sen veronmaksajillekin, yhteiskunnan / valtion ylläpitäjille. Josta lähes 95 % lukeutuu Jumalaan uskovaksi ja lähes kaikki tuosta määrästä lukeutuu tähän kristillisyyttä tunnustavaan Ev.Lut. seurakuntaan / yhteiskuntaan, eli koko valtiovallan ylläpitäjiksi. Joka nyt sitten toimii jostain määrätystä syystä, näin hirmuisen RISTIriitaisesti / SEKASORTOISESTI.

Näin kukin toisilleen ja itselleen, että koko yhteiskunnalleen / kansakunnalleen, tuhoksi ja turmioksi Näin tehden ja teettäen valtavasti TURHAA TYÖTÄ ja tuottaen monenlaista onnettomuutta ja onnettomuuksiakin, tuon pahuuden ja vääryyden raskaina seuraamuksina. Tarpeellisen työn ollessa huutavan työntekijä puutteen tähden hirveässä pulassa, kauheassa ahdistavassa ja tressaavassa olotilassa, niin palvelijoiden, kuin palveluksia tarvitsevienkin puolelta. Jossa ei pystytä tyydyttävällä tavalla enää hoitamaan työtä, eikä tyydyttämään kansakuntalaisten TARPEITA.

Kaikkien sitten kärsiessä ja tuskaantuessa. Tällaiseen RISTIriitaisuuteen ja sekaSORTOON, = kaaokseen. Kaikenlaisiin turhiin juoksuttamisiin paikasta toiseen, luukulta luukulle jonottamisiin. Kallista armon aikaa (matkoineen) tuhlaamaan ja vielä kovalla kiireellä. Eikä sittenkään välttämättä ehditä hoitamaan kaikkia asioita yhdellä kertaa. Kun toimipisteetkin ovat vain harventuneet, matkojen sitten pidentyessä, ja näin asioiden hoidon vaikeutuessa; lisäten kuluja ja vaivaa / TUSKAA.

No, kaikellahan on kuitenkin tarkoituksensa ja aikansa, niin tälläkin. Se on: Että ihmiset alkaisivat heräilemään ja tajuamaan / tiedostamaan että, nyt on kyllä jotain pielessä eli VÄÄRÄLLÄ perustalla, ja siten johtamassa väärään, yhä pahenevaan ja kauhistuttavampaan onnettomuuksien arkipäiviin. Ja sen tiedostaessa / tajutessa, ns. hoksaa, että olisi varmaan syytä alkaa etsimään parempaa perustaa ja vaihtoehtoa. Jossa toimittaisiin oikein ja hyvin, eli RISTIriidattomasti ja sekasorrottomasti! Herätys! RISTIriidattomasti JA, SEKASORROTTOMASTI !!!

Vaikuttaako uskomattomalta ? Kaikki mahdollisuudet kuitenkin on olemassa, ja ollut jo lähes 2000 vuotta. Siis kaikki totuuden mukaiset opit, ohjeet, neuvot kaikkine; kaiken oikean ja hyvän mahdollistavine ehtoineen. Jotka on ollutkin koko ajan tarjolla. Jotka jokaisen vain tulee sovittaa itseensä, eli taipua sen verran, että sopii niihin raameihin, ja siten että, kaikki palat sopivat toisiinsa nähden hyvin kohdilleen. Että tuottaisi täydellisen kokonaisuuden. Josta kukaan ei voisi enää löytää valittamisen ja vaikertamisen aihetta, kun ei enää olisi kärsimyksiä tuottavia ongelmia! Eikä voisi osoittaa että voisi olla paremmin. Silloin: Mitä muuta kuin, kaikkia tyydyttävä. Josta kaikki voisivat ainoastaan ylistää ja olla kiitollisia. Tai sitten jos on vääryyteen ihastunut ja halukas katkerana vain hiljaa pysyen, koittaa tulla toimeen omiensa keskuudessa.

Että tällaisen mahdollisuuden ihmiskunta on sukupolvesta toiseen ja vuodesta vuoteen HYLJÄNNEET ja valinneet tämän sekasorron / hirveät kärsimykset. Aivan uskomatonta !
Jäälleen näin kaiken oikean ja hyvän, kaiken laillisen lain edustajan nimessä = totuuden nimessä muistuttaen, jonka lähde Jumala ja ainoasyntyinen pyhä vanhurskas (oikeamielinen ja virheetön), eli täydellinen poikansa, kanssaan on ja edustaa, vähäinen palvelijansa.

Kyllä tästä tallaisesta maailmanloppu hirmuisuuksineen tulee, josta vain todelliset Kristuksen omat, eli vanhurskaat, pelastuvat.

1

188

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ruplatti-episkooppi

      möliset? Lue Raamattua ja ole huutamati. Oleppa ihmisiksi!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      403
      30728
    2. Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi

      Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J
      Kotimaiset julkkisjuorut
      476
      4141
    3. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      97
      2714
    4. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      1879
    5. Teille, Venäjällä pelottelijat

      Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?
      Maailman menoa
      590
      1654
    6. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      86
      1584
    7. Kakista se ulos nainen vihdoin viimein

      Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.
      Ikävä
      75
      1561
    8. Ujostuttaa eräs aikuinen mies...

      Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit
      Ikävä
      59
      1488
    9. Jos me käytäs nainen

      Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?
      Ikävä
      72
      1238
    Aihe