Minusta ihmisen suhde omaan pahuuteensa on olennainen kysymys, jonka ratkaisuyritykset vaikuttavat ympäristöönkin.
Eräs ratkaisuyritys on julistautua synnittömäksi. Tästäkin on sitten kaksi toisistaan eroavaan reittiä: hurskaampi ja moraalittomampi. Hurskaamman reitin valinneet sanovat, ettei oikea muslimi, oikea Jumalan lapsi, oikea uskova, tosikristitty jne tee niin, jos on kyse pahan tekemisestä. Moraalittomamman reitin valinneet kiistävät moraalin ja siirtyvät puhumaan tekojen hyödyllisyydestä ja haitallisuudesta tms.
Itse asiassa en nyt oikein hahmota, mihin lopputuloksiin tuo moraalittomuusreitti johtaa. Siinä ilmeisesti lopulta ihminen pelkistyy reaktiiviseksi koneeksi, jolla ei ole moraalista vastuuta tekemisistään, koskapa moraalia ei ole. Satanistit käsittääkseni tässä merkityksessä moraalittomia.
Paremmin hahmotan tämän hurskaan synnittömyyden, se on lähempänä omaa nahkaani. Tässä on lähes väistämättömänä seurauksena se, että paha ulkoistetaan, koska itse ollaan Täydellisen Hyvän palvelijoita, vihittyjä, Allahin orjia, Jeesuksen verellä synnittömäksi pestyjä jne. Kun paha on ulkoistettu, havaittu paha täytyy johtua muista. Harmittomin "muu" on ehkä saatana, jos ei samalla katsota kanssaveljiä hänen pysyviksi ja halukkaiksi apureiksi. Demonisointi on sitten se normaali tapa suhtautua ulkoistettuun pahuuteen. Vastaan väittävät ihmiset, erimieltä olevat, synnintekijät jne ovat vihollisia, jotka pitää vähintään voittaa, mieluummin hävittää.
"Älkää tehkö pahalle vastarintaa" kuulostaa minusta melko lailla samalta kuin "älkää demonisoiko lähimmäisiänne". Näin sitä kuitenkin tulee tehtyä. Joudun tunnustamaan että olen paha ja teen pahoja, itsekkäitä tekoja. Mikä minua voisi auttaa?
Synnittömyys on armotonta. Mutta syntinsä tunnustaville on tarjolla Jumalan armo Jeesukssa Kristuksessa. Ainakin meillä luterilaisilla syntisillä ja armahdetuilla armon tarve on jatkuva, ei vain kerta-annos. Kun pelastukseni ei ole minusta, suorittamisestani kiinni, uskallan tunnustaa oman pahuuteni, luultavasti nähdäkin sitä enemmän kuin ilman tätä turvaa.
Pahan karttaminen on oikein. Mutta usko omaan täydellisyyteen elämän vaelluksessa haiskahtaa jo ylpeydeltä, vaikka se olisi jumal'kiitoksella kuorrutettu.
Eikä minusta ihmisten välisissä suhteissa, yhteiskunnassakaan, pidä suosia pahaa, vaan sitä on rajoitettava parhian mahdollisin keinoin. Äärimmäisenä keinona joskus joudutaan käytämään kiellettyjä asioita suuremman pahan estämiseksi. Esim. "Rakasta lähimmäistäsi" -käsky joudutaan rikkomaan sodassa ja joskus muuloinkin yhden ihmisen kohdalta, kun muita ihmisiä pitää varjella.
Pahuudesta emme pääse eroon tässä ajassa. Raja hyvän ja pahan välillä menee halki oman sydämemme, ei meidän ulkopuolella.
Eräs ratkaisuyritys on julistautua synnittömäksi. Tästäkin on sitten kaksi toisistaan eroavaan reittiä: hurskaampi ja moraalittomampi. Hurskaamman reitin valinneet sanovat, ettei oikea muslimi, oikea Jumalan lapsi, oikea uskova, tosikristitty jne tee niin, jos on kyse pahan tekemisestä. Moraalittomamman reitin valinneet kiistävät moraalin ja siirtyvät puhumaan tekojen hyödyllisyydestä ja haitallisuudesta tms.
Itse asiassa en nyt oikein hahmota, mihin lopputuloksiin tuo moraalittomuusreitti johtaa. Siinä ilmeisesti lopulta ihminen pelkistyy reaktiiviseksi koneeksi, jolla ei ole moraalista vastuuta tekemisistään, koskapa moraalia ei ole. Satanistit käsittääkseni tässä merkityksessä moraalittomia.
Paremmin hahmotan tämän hurskaan synnittömyyden, se on lähempänä omaa nahkaani. Tässä on lähes väistämättömänä seurauksena se, että paha ulkoistetaan, koska itse ollaan Täydellisen Hyvän palvelijoita, vihittyjä, Allahin orjia, Jeesuksen verellä synnittömäksi pestyjä jne. Kun paha on ulkoistettu, havaittu paha täytyy johtua muista. Harmittomin "muu" on ehkä saatana, jos ei samalla katsota kanssaveljiä hänen pysyviksi ja halukkaiksi apureiksi. Demonisointi on sitten se normaali tapa suhtautua ulkoistettuun pahuuteen. Vastaan väittävät ihmiset, erimieltä olevat, synnintekijät jne ovat vihollisia, jotka pitää vähintään voittaa, mieluummin hävittää.
"Älkää tehkö pahalle vastarintaa" kuulostaa minusta melko lailla samalta kuin "älkää demonisoiko lähimmäisiänne". Näin sitä kuitenkin tulee tehtyä. Joudun tunnustamaan että olen paha ja teen pahoja, itsekkäitä tekoja. Mikä minua voisi auttaa?
Synnittömyys on armotonta. Mutta syntinsä tunnustaville on tarjolla Jumalan armo Jeesukssa Kristuksessa. Ainakin meillä luterilaisilla syntisillä ja armahdetuilla armon tarve on jatkuva, ei vain kerta-annos. Kun pelastukseni ei ole minusta, suorittamisestani kiinni, uskallan tunnustaa oman pahuuteni, luultavasti nähdäkin sitä enemmän kuin ilman tätä turvaa.
Pahan karttaminen on oikein. Mutta usko omaan täydellisyyteen elämän vaelluksessa haiskahtaa jo ylpeydeltä, vaikka se olisi jumal'kiitoksella kuorrutettu.
Eikä minusta ihmisten välisissä suhteissa, yhteiskunnassakaan, pidä suosia pahaa, vaan sitä on rajoitettava parhian mahdollisin keinoin. Äärimmäisenä keinona joskus joudutaan käytämään kiellettyjä asioita suuremman pahan estämiseksi. Esim. "Rakasta lähimmäistäsi" -käsky joudutaan rikkomaan sodassa ja joskus muuloinkin yhden ihmisen kohdalta, kun muita ihmisiä pitää varjella.
Pahuudesta emme pääse eroon tässä ajassa. Raja hyvän ja pahan välillä menee halki oman sydämemme, ei meidän ulkopuolella.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Hallan vaara on sitä mieltä, että jos joku kuolevainen uskaltautuu väittämään olevansa synnitön, puhdas pahuudesta, hurskas tai mitä tahansa vastaavaa, hän todennäköisesti on sisimmältään hyvinkin paha. Jos ihminen olisi vapaa pahuudesta, ei hänen tarvitsisi sitä pikkumaisesti muille esittää, tämän varmaan huomaisivat ihmiset muutenkin. Pahuutta on meissä jokaisessa, ainoa keino on yrittää vähentää sitä, ja tehdä enemmän hyvää, eroon siitä emme kuitenkaan pääse.
Elin pitkään syntiin ja konkreettiseen pahuuteen (Saatanan muodossa) uskoen. Onneksi lopulta ymärsin että kaikki synti on ihmisen pään sisällä, ja että siitä voi halutessaan luopua.
Nyt elänkin synnitöntä elämää, mutta se ei estä minua miettimästä teenkö aina milloinkin oikein tai väärin. Osaan kuitenkin itse miettiä näitä asioita, enkä enää ole syntisten uskovaisten ohjailtavissa. Joku voi väittää minua pahaksi tämän vuoksi, mutta todennäköisesti tämä väittäjä kärsii omasta syntitaakastaan, ja kokee tarpeelliseksi rangaista itseään muiden mielipiteiden vuoksi. Minulla tätä itseinhon tarvetta ei enää ole.
Jokainen voi halutessaan luopua synnistä. Synnitön elämä on ihanaa!
Keino olisi sekin, että yrittäisi ymmärtää sitä, omaa pahuuttaan, ja jopa sen jälkeen hyväksyä se. Pahuus tulee pelosta. Pelko on rakkauden vastakohta. Ei kukaan olisi paha, jollei hän pelkäisi jotain. Mutta me emme hyväksy omaa pahuuttamme, emmekä tunnista sitä sen vuoksi, ja siten emme pääse ratkomaan sen arvoitusta, emmekä siten vapaaksi siitä. Tai joskus ehkä joku saattaa voidakin saada langan päästä kiinni ja ratkaista pahuuden tuoman viestin.
Tosi on, että meissä kaikissa on niin hyvää kuin pahaakin. Tulee olla vain sinut sen kanssa, eikä nähdä sitä vain ulkopuolelllaan. Jos sitä ei itsessään tunnista, tulee se sitä kovemmin vastaan ulkopuolellamme. Jos sisäistä viestiä ei kuule, tulee se aina vain kovempiäänisenä (ulkopulisina) vastaan.
Raja hyvän ja pahan välillä menee halki sydämemme, ei meidän ulkopuolellamme. Aivan niin!
Kun törmää tällä foorumilla lähes yksinomaan erimielisyyttä huokuviin viesteihin, on mukava joskus lukea jonkun olevan yhtä mieltä.
Tämä nyt ei todista, että olisimme välttämättä oikeassa (-;
Voisikohan ihmissydäntä verrata maailmaan? Onhan maailmakin vapahdettu, mutta vielä pahuus tekee tekosiaan.
>>"Älkää tehkö pahalle vastarintaa" kuulostaa minusta melko lailla samalta kuin "älkää demonisoiko lähimmäisiänne". Näin sitä kuitenkin tulee tehtyä. Joudun tunnustamaan että olen paha ja teen pahoja, itsekkäitä tekoja. Mikä minua voisi auttaa? "Älkää tehkö vastarintaa",,ei pidä tehdä, reagoida,, tällöin vastavoima jää "aseettomaksi" koska reagointia ei ole eikä tule,,tämä tietysti vaatii äärimmäistä periaatteellisuutta ja pelottomuutta.
Tässä tilanteessa auttaa sen ymmärtäminen että henkilökohtaisesti olisimme ehkä samoin käyttäytyviä--> jos lähtökohtamme olisivat samat kuin hänellä joka toimii kuten lähtökohdistaan lähtien tekee.
Sodasta, tappamisesta puhuttaessa on tämän periaatteen "Älä tee pahalle vastarintaa" toteuttaminen sitten se todellinen koetuskivi,,kun "vihollinen" murhaa perheesi ja uhkaa henkeäsi,,onko silloin voimaa/rohkeutta olla reagoimatta ja näin omalta pieneltä osaltaan olla toteuttamassa "pahan eliminointia" reagoimattomuudellaan,,tätä voi jo tietysti harjoitella kieltäytymällä kaikesta väkivaltaan viittaavastakaan jo rauhan aikana[armeija].
Mielenkiintoinen avaus.
Mielestäni ihmisen tulee erottaa kaksi asiaa toisistaan, synti ja moraali. Toki on "moraalia" joka perustuu uskonnollisiin ohjeistuksiin, mutta se onkin uskismoraalia.
En yhtäkkiä osaa kovin jäsennellysti vastata, mutta vastaanpa kuitenkin.
"Moraalittomamman reitin valinneet kiistävät moraalin ja siirtyvät puhumaan tekojen hyödyllisyydestä ja haitallisuudesta tms."
Oletko koskaan tutustunut määritelmiin siitä mitä sanalla moraali tarkoitetaan? Sillä hyvin usein tarkoitetaan nimenomaan käsitystä tekojen hyödyllisyydestä tai haitallisuudesta.
Synti on taasen x-uskon keksimä ongelma, johon x-usko tai sen lahko tarjoaa ratkaisun.
Katolisissa piireissä on rippi. Rippi on hyvä asia, silloin saa syntinsä anteeksi. Toisaalta rippi on huono asia, ripittäydyn tänään: "Tapoin ihmisen, kadun tekoani enkä tee sitä enää koskaan", jonka jälkeen tekoni on anteeksi annettu. Voin tappaa jälleen huomenna, tosin silloin joudun ripittäytymään sekä lupaukseni rikkomisesta että taposta, mutta yhtäkaikki, syntini ovat anteeksiannetut.
Ev.lut. lahkon näkemys syntiin on perisynti. Voin ilman muuta tappaa ihmisen, koska joka tapauksessa olen syntinen, eikö niin?
Ei. Ei näin.
X- uskon hihhulointi ei ole avain ihmisarvoiseen, korkean moraalin toimintaan, jossa ihminen toimii eettisesti.
Viimeisen naulan arkkuun lyö se että uskovainen ei voi toimia eettisesti. Eettisyyshän on oman moraalin ja sen vaiktusten älyllistä pohdintaa. Siis toiminto jota uskovaisen ei tarvitse harrastaa tai edes miettiä, onhan hänelle "moraali" koodattu uskon kautta ja sitä ei pidä kyseenalaistaman.
Moraali on minulla mm. sellainen käsitteistö, missä on mukana niin oikea eli hyvä kuin väärä eli paha. Kun mennään "hyvän ja pahan tuolle puolen", luovutaan tästä minun käsittämästäni moraalista.
En jaksa puuttua viestisi muihin yksityiskohtiin, joissa esität myös hyvin kärjistettyjä mielikuviasi kristillisyydestä ja sen pahuudesta, mutta kun avauksessa oli puhe omasta suhteestaan omaan pahuuteensa, niin onko sinulla siihen sanottavaa? Ettei vain tulisi puhuttua pelkästään "muiden" pahuudesta. Siinä puhumisessa me olemmekin hyviä, emmekö olekin?
"kun avauksessa oli puhe omasta suhteestaan omaan pahuuteensa, niin onko sinulla siihen sanottavaa? Ettei vain tulisi puhuttua pelkästään "muiden" pahuudesta. Siinä puhumisessa me olemmekin hyviä, emmekö olekin? "
Totesin tuossa että kristinuskon ns. "moraali", sekä syntikäsitteet eivät tuo kestävää ratkaisua ja perustelin miksi eivät.
Se siis vastauksena sinun näkemykseesi että nuo saattaisivat olla ratkaisu.
Yritin tuoda esille sen näkemyksen joka tulee esiin noustaessa moraalin yläpuolelle, etiikkaan, ratkaisun jossa ihminen itse joutuu vastaukset etsimään, näkökulmaan joka on monelle, erityisesti uskikselle, mahdoton.
Uskikset keksivät universaalisen ja hemmetin ahtaan hörhöetiikan omiin tarkoituksiinsa. Ns. bioetiikka tänään on latinalaisessa Amerikassa vieläkin kovin KATOLISTA (!), ja heijastuu samanlaisena mm. Suomeen. Siinä on pari hyvää kohtaa, mutta loput eivä sovellu lainkaan ihmisyhteisöjen kirjavuuteen.
Ei nääs ole universaalista etiikkaa, vain aika hemmetin yleiset arvot, jotka nekään eivät ole universaaleja koska riittää sotahullua ja uskonnollista jengiä kiistämässaä niitäkin, planeettaparan etiikkaa.
Räyhäkirkolla ei ole sananvaltaa yhteiskunnan etiikassa. Räyhäkirkko reuhaa yhdessä koppalakkien kanssa.
Me taas rakennamme oman kontekstuaalisen sosioetiikkamme. Räyhät kaatuvat omaan mahdottomuuteensa.
Moraali on kuitenkin perusteiltaan aivan puhtaasti filosofista tuotosta. Joka siis voi olla ihan mitä vain, jota aivot tuottavat jonkun etua silmällä pitäen, eli riippuu pelkästään tulkinnoista ja tulkitsijoista ja heidän mielentiloistaan. Moraalin huonoin puoli on sen ailahtelevaisuudesta ja epämääräisyydestä sekä ajan ja paikan sidonnaisuudesta. Sillä ei näin ollen ole paljon arvoa valistuneen ihmisen työvälineenä. Mutta poliittiset ihmisoikeusrikolliset mielellään kyllä tukeutuvat ns. moraaliin, kun ovat itse jääneet jostakin paitsi, ilman jotain aineellista hyötyä.
Kuten ilmeisesti sinäkin.
Ja näin ollen sillä ei ole suoraa kytköstä syntiin , eikä sitä voi siihen edes verrata, sillä se on (synti)pääsääntöisesti voimassa olevien lakijen ja sääntöjen rikkomista. Ja samalla myös lakijen ja sääntöjen säätäjän/säätäjien kyseenalaistamista
ja heidän oikeutuksiensa epäämistä laittomasti, eli esim. muunmuassa kapinointia. Jota myös näemmä mielellään harrastat.
Ja muuten, laiton kopiointikin on rikos suomessa, eli syntiä, jonka tekemistä sinä vajavainen henkisen väkivallantekijä harrastat joka päivä, olet siis ammattimaisesti pikkurikollinen ja myös huono valehtelija sekä suurusuinen panettelija ja hölöttävä herjaaja. Eli, tuossa on se ydinosa sinun moraalistasi ja eettisyydestäsi kaikessa yksinkertaisuudessaan, sitä ei siis ole.
Viimeisen naulan sinun arkkuusi lyö joku harras uskovainen, joka ajattelee sinusta näin; on se hyvä että tuostakin madot saa ravintoa, sillä eipä siitä mitään muuta hyötyä ole ollutkaan.
Sinähän olet tämänkin palstan suurin räyhä, joten mitä vielä hölötät hihhuloiva ja sekoileva HÖRHÖ?
Vituttaako?
Herramme on ryhtynyt etiikan mestariksi tuntematta asiaa lainkaan. Kyykky! Kyykky!
Ei minua koskaan kohtaa tuollainen tola. Karjalassa akat tykkäävät pelata kyykkää, mene sinne hampaaton valittamaan elämäsi kovuutta ja vähäisiä eväitäsi.
Sekoitat jo etiikan ja moraalinkin keskenään.
Älä nyt ala vaan sotkemaan pillereitäsi enää keskenään, katsos siitähän voi seurata moraaliton kaaos ja viedä sinut etiikan partaalle.
"ripittäydyn tänään: "Tapoin ihmisen, kadun tekoani enkä tee sitä enää koskaan", jonka jälkeen tekoni on anteeksi annettu. Voin tappaa jälleen huomenna,"
Meillä on erilainen käsitys sanasta katua (todennäköisesti myös sanaparista antaa anteeksi). Kärjistettynä sydämen katumus ja tyhjän pälpättäminen. Pahoista tavoista voi olla hyvinkin vaikea päästä eroon. Jo tehtyjä tekoja ei saa purettua, ne jäävät painamaan, jollei niitä saa anteeksi. Painaumia syntyy ne vaikka ne saakin anteeksi.
Uskovaisen moraalittomuuden perustelu oli semmoista liitelyä että voi pojat. Jos uskonnon näkee aivopesuna, niin tuollaisen perustelun keksiminen lie ymmärrettävää.
Etiikka on moraalin tutkimista. Moraalijärjestelmiä! Kyykky! Kyykky!
No, sellainen menee sinulla yli hilseen.
Kuuppa! Kuuppa!
Moraali-etiikka menee sinulla ajattelu järjestelmän
yli, ihmekkös tuo, vedät kaiken sekaisin. Nyt on jäljellä enää kasa hilsettä ja sekin latiialla, ei siis paljon päätäsi lämmitä. Pipo pipo! Ynnä nuhru pipo!
asiaa jota et ymmärrä? Ota nyt edes vähän selvää. Jätä geen lillitys vähemmälle, kuuppa kirkastuu.
Niistä nenäsi ja poista ylimääräinen lima ja räkä kirjoituksistasi, niin katsotaan sitten sitä sinun ymmärryspuoltasi, joku jo ensituntumalta on niin ohut kuin savukiehkura koitereen yläpuolella itä tuulen sitä riepotellessa ikäänkuin hellien.
kvalifikaatioitasi (latinaa: ansioitasi).
en ymmärtänyt viestisi sisältöä joten poyysin ystävääni, valan tehnyttä kielenkääntäjää tulkkaamaan tekstisi. Hänen kommenttinsa oli seuraava:
"Mahdoton kääntää, ajatus puuttuu"
NBOh köh tota noi, laskin viisivuotiaana pulkalla jäistä liukumäkeä, silloin keksin ensimmäisenä että jää on liukasta. alea im total morale.
näillä palstoilla yhtä helposti provosoituvaa (ja siinä samalla todellisen luonteensa paljastavaa) ihmistä kuin sinä. Et poikkea moittimistasi kuin korkeintaan pahempaan suuntaan.
Pyydä kääntämään lause kerrallaan niin voi olla helpompaa.
palaisi pilkkomalla mieletön teksti osiin?
Jollei kiinnosta niin älä turhaan mieltäsi vaivaa.
Jollei ymmärrä ja haluaisi ymmärtää, niin kannattaa kokeilla toisenlaisia lähestymistapoja. Elikkä lause kerralla.
Kolmas vaihtoehto olisi antaa alitajunnan miettiä asiaa ja myöhemmin voi selvitä itsekseen mistä oli kyse.
Sinänsä positiivista, että kohdistat kritiikin ajatuksiini ja tekstiini etkä minuun. Piste siitä!
kohdistuu siihen että tekstistä ei saa mitään irti, se on päätön.
Jos tuohon juttuun lisäisi edes yhden ajatuksen ja toisi sen esiin, voisimme sitten ruveta keskustelemaan vaikka siitä.
Tämä on ajatus: jos sanoo "kadun ja voin tehdä saman (hyvällä omallatunnolla?) taas huomenna", niin se on tyhjän pälpättämistä. Mitä siinä sinun mielestäsi silloin oikeasti katuu?
kuulostaa katoliselta ripiltä.
Ev.lut-lahkollahan ei ole tarvetta katua.
Eli oletko sitä mieltä, että katoliset ei ripissä oikeasti kadu?
"Ev.lut-lahkollahan ei ole tarvetta katua."
Tarkoitatko että ev.lut.kirkon johto (vai jäsenet?) ei tunne tarvetta katua vai että on niin hyvä ettei ole tarvetta katua?
saattaapi katolinen hyvinkin katua. Saattaa silti sortua samaan uudestaan.
Evlutilla on lahkonsa puolesta perisynti kannettavana, joten ripin kaltainen katumus ei tuo vastaavaa helpotusta.
"saattaapi katolinen hyvinkin katua. Saattaa silti sortua samaan uudestaan."
Minä näen sen niin, että järki tietää teon kristinuskon oppien mukaan vääräksi, mutta oma tunne ei. Omatunto ei ole aina oikeassa. Rippi auttaa mutua (tässä: omaatuntoa) tulemaan perässä. Puhdistetulta pöydältä on yleensä helpompaa jatkaa harjoituksia.
"Evlutilla on lahkonsa puolesta perisynti kannettavana, joten ripin kaltainen katumus ei tuo vastaavaa helpotusta."
Evankelisluterilaisuudessa on yleinen pappeus. Kerro kaverille ja se on siinä.
Minun tietääkseni katolisuuteen kuuluu perisynti myös.
Ihminen voi olla huono ihminen, liian inhimillinen tai epäinhimillinen ja ihminen voi myös olla ajattelematon tai liikaa ajatteleva, eikä se vielä ole pahuutta. Jotkut harvat ihmiset ovat pahoja, kuten täälläkin, näillä sivustoilla voidaan huomata, mutta pääsääntöisesti ihmiset ovat keskimäärin vain ajattelemattomasti toimivia, joita johdetaan hieman harhaisesti. Siksi suhde omaan pahuuteen onnistuu vain heiltä, jotka ovat tosissaan pahoja ja kyllä "hyvä" heidät alati tunnistaa ilman vaivaa. Ihmisen epätäydellisyyden ja vajavaisuuden rinnastaminen jollakin tavoin pahuuteen on kyllä vahvasti liioteltu toimenpide, sillä pahuudellakin on oma alkulähteensä olemassa tässä nykyajassa, ja sekin on tunnistettavissa. Ja kyllä joistakin pahuuden toimista, kuten esim. aseellisista sodista voi kieltäytä, kuten myös kaikkien laittomien tekojen sekä tietenkin pahan tekemisestäkin kaikkinensa, mutta se vaatii ihmiseltä lujaa selkärankaa ja vakaata luottamista ihmiskunnan Luojaan, koska Hänhän on ne perussäännötkin luonut tälle luomakuntansa elämälle kaikkinensa. Eli, pahan voi pitää itsensä ulkopuolella täysin ja pahuutta ja pahan tekemistä voi vältellä, laistaa ja voi myös pysyä erossa pahantekijöistäkin. Jos kuitenkin itse pahuus tulee vastaan, kohtaa ihmisen, niin silloin ei enää auta ihmistä kuin Luojamme, taivaallinen Isä itse ja Hänen joukkonsa.
näkee muissa omat virheensä. Niin sietämätöntä kuin se onkin.
Aika pitkälle pitää paikkansa ´se koira älähtää johon kalikka kalahtaa´.
Se mikä muissa arsyttää on jokin meissä itsessämme oleva samankaltainen ominaisuus, jota emme hallitse tai tunnista tms.
Mutta muuten koko hyvän ja pahan käsitteellistäminen on potaskaa. Asiat ovat niinkuin ne ovat useimmiten sekä hyviä, että pahoja riippuu kenen kannalta asioita katsotaan.
Sensijaan, että puhutaan hyvästä ja pahasta oikeastaan pitäisi puhua vallasta ja vallankäytöstä. Kuka valtaa käyttää ja keneltä sitä puuttuu.Sekä hengissä selviämisestä.