Sionismin oppi-isä oli Herzl
Sionismi sai ensimmäisen vahvan muotoilunsa, ”Juutalainen valtio” kirjasessa. Sen kirjoittajaa, itävaltalaista toimittajaa Theodor Herzliä, pidetään sionismin oppi-isänä.
Herzl seurasi vuonna 1894 Pariisissa upseeri Albert Dreyfusin oikeudenkäyntiä. Dreyfus oli juutalainen upseeri, jonka Ranskan armeija lavasti vakoojaksi. Lavastus nosti pintaan kammottavan totuuden antisemitismistä ranskalaisessa yhteiskunnassa.
Oikeudenkäynti käynnisti kansainvälisen antirasistisen kampanjan, jota johti ei-juutalainen journalisti ja kirjailija Emile Zola. Suurprotestien ja muun joukkotoiminnan paine pakotti lopulta Ranskan hallituksen järjestämään uuden oikeudenkäynnin, ja rangaistusta lievennettiin. Dreyfusin tapaus voidaan nähdä esimerkkinä ei-juutalaisten ja juutalaisten mahdollisuudesta yhdistää voimansa taistelussa antisemitismiä vastaan.
Herzl veti kuitenkin toisen johtopäätöksen. Päiväkirjassaan hän kirjoitti tapauksen jälkeen: ”Pariisissa minun asenteeni antisemitismiä vastaan löystyi, aloin ymmärtää sitä historiallisesti ja annoin sille anteeksi. Kaiken kaikkiaan, tajusin miten turhaa ja tyhjänpäiväistä on yrittää taistella antisemitismiä vastaan.”
Antisemitismiä on vihattu ja pelätty, koska se uhkaa koko juutalaisuuden olemassaoloa. Toisaalta, se luo ”juutalaisuutta” pakottamalla juutalaiset yhteen puolustaakseen itseään.
”Liberaali” sionisti, Uri Harary, sanoi 1969:
”Totta kai se on niin, mitä ei julkisuudessa sanota, että monet meistä ovat hieman iloisia siitä kun luemme lehdestä raportteja hakaristien paluusta Euroopassa tai natsimyönteisestä liikkeestä Argentiinassa.
Tämä on luonnollista koska sionismi sanoi ja sanoo edelleen, että näin asiat ovat. Tällaisia ongelmia tulee olemaan niin kauan kun juutalaiset asuvat yhdessä muiden ihmisten kanssa.”
Herzl kokosi yhteen ensimmäinen sionistisen kongressin Sveitsissä, vuonna 1897. Noin 200 delegaattia 17 maasta oli perustamassa Maailman sionistista organisaatiota, joka kampanjoi ”julkisesti hyväksytyn, laillisesti turvatun kotimaan puolesta Palestiinassa”.
Oli kuitenkin olemassa suuri ongelma – Palestiina oli nyt täynnä arabeja. Tämä ei kuitenkaan sionisteja lannistanut. He pitivät päämäärää niin tärkeänä, etteivät mitkään keinot olleet liian ankaria.
Parhaana mahdollisuutena toteuttaa päämääränsä sionistit näkivät imperialististen maiden tuen. Ensimmäisen maailmansodan aikana monet johtavat sionistit taistelivat Englannin puolella toivoen saavansa palkinnon kun Ottomaanien ruhtinaskunta romahti.
Marraskuussa 1917 Britannian hallitus antoi Balfourin julistuksen, joka lupasi Palestiinan juutalaisten kansalliseksi kodiksi. Painavan syyn miksi britit tukivat juutalaisvaltion syntyä kertoi Sir Ronald Storss, Jerusalemin ensimmäinen brittiläinen kuvernööri, muistelmissaan:
Tarpeeksi juutalaisia voisi palata, jos ei perustaakseen juutalaisvaltiota, niin ainakin takaamaan, että muodostuisi Englannin ”pieni lojaali juutalainen Ulsterin saari vihamielisen arabialaisuuden keskelle. Sionismi on rasistinen aate, joka ei ole koskaan hyväksynyt palestiinalaisvaltion tuolle alueelle.
Sionismi on syyllinen siihen, ettei rauhaa ole tullut.
Sionismi sai ensimmäisen vahvan muotoilunsa, ”Juutalainen valtio” kirjasessa. Sen kirjoittajaa, itävaltalaista toimittajaa Theodor Herzliä, pidetään sionismin oppi-isänä.
Herzl seurasi vuonna 1894 Pariisissa upseeri Albert Dreyfusin oikeudenkäyntiä. Dreyfus oli juutalainen upseeri, jonka Ranskan armeija lavasti vakoojaksi. Lavastus nosti pintaan kammottavan totuuden antisemitismistä ranskalaisessa yhteiskunnassa.
Oikeudenkäynti käynnisti kansainvälisen antirasistisen kampanjan, jota johti ei-juutalainen journalisti ja kirjailija Emile Zola. Suurprotestien ja muun joukkotoiminnan paine pakotti lopulta Ranskan hallituksen järjestämään uuden oikeudenkäynnin, ja rangaistusta lievennettiin. Dreyfusin tapaus voidaan nähdä esimerkkinä ei-juutalaisten ja juutalaisten mahdollisuudesta yhdistää voimansa taistelussa antisemitismiä vastaan.
Herzl veti kuitenkin toisen johtopäätöksen. Päiväkirjassaan hän kirjoitti tapauksen jälkeen: ”Pariisissa minun asenteeni antisemitismiä vastaan löystyi, aloin ymmärtää sitä historiallisesti ja annoin sille anteeksi. Kaiken kaikkiaan, tajusin miten turhaa ja tyhjänpäiväistä on yrittää taistella antisemitismiä vastaan.”
Antisemitismiä on vihattu ja pelätty, koska se uhkaa koko juutalaisuuden olemassaoloa. Toisaalta, se luo ”juutalaisuutta” pakottamalla juutalaiset yhteen puolustaakseen itseään.
”Liberaali” sionisti, Uri Harary, sanoi 1969:
”Totta kai se on niin, mitä ei julkisuudessa sanota, että monet meistä ovat hieman iloisia siitä kun luemme lehdestä raportteja hakaristien paluusta Euroopassa tai natsimyönteisestä liikkeestä Argentiinassa.
Tämä on luonnollista koska sionismi sanoi ja sanoo edelleen, että näin asiat ovat. Tällaisia ongelmia tulee olemaan niin kauan kun juutalaiset asuvat yhdessä muiden ihmisten kanssa.”
Herzl kokosi yhteen ensimmäinen sionistisen kongressin Sveitsissä, vuonna 1897. Noin 200 delegaattia 17 maasta oli perustamassa Maailman sionistista organisaatiota, joka kampanjoi ”julkisesti hyväksytyn, laillisesti turvatun kotimaan puolesta Palestiinassa”.
Oli kuitenkin olemassa suuri ongelma – Palestiina oli nyt täynnä arabeja. Tämä ei kuitenkaan sionisteja lannistanut. He pitivät päämäärää niin tärkeänä, etteivät mitkään keinot olleet liian ankaria.
Parhaana mahdollisuutena toteuttaa päämääränsä sionistit näkivät imperialististen maiden tuen. Ensimmäisen maailmansodan aikana monet johtavat sionistit taistelivat Englannin puolella toivoen saavansa palkinnon kun Ottomaanien ruhtinaskunta romahti.
Marraskuussa 1917 Britannian hallitus antoi Balfourin julistuksen, joka lupasi Palestiinan juutalaisten kansalliseksi kodiksi. Painavan syyn miksi britit tukivat juutalaisvaltion syntyä kertoi Sir Ronald Storss, Jerusalemin ensimmäinen brittiläinen kuvernööri, muistelmissaan:
Tarpeeksi juutalaisia voisi palata, jos ei perustaakseen juutalaisvaltiota, niin ainakin takaamaan, että muodostuisi Englannin ”pieni lojaali juutalainen Ulsterin saari vihamielisen arabialaisuuden keskelle. Sionismi on rasistinen aate, joka ei ole koskaan hyväksynyt palestiinalaisvaltion tuolle alueelle.
Sionismi on syyllinen siihen, ettei rauhaa ole tullut.
Vastaukset 3
Vanhimmat
olishan tuohon lisättävääkin, mutta ylläpito poistaisi sen kuitenkin. Suomessa ei ole sananvapautta....
Das ist das! Se on siinä!
..seisot? Seisominenhan lopulta on vain tärkeintä. Siis kenen riveissä?