Voiko ortodoksipappina

joka on linkkinä ei puhuttu homoista mitään. Poikamies ja homo eivät myöskään ole synonyymejä.

snip________________________________snip
Ortoksinen Kirkko ei muutenkaan tunnusta mitään muuta seksuaalisuuden muotoa kuin miehen ja naisen välisen kanssakäymisen avioliitossa. Kaikki muu särkee Kirkon seksuaalieettisen ihanteen.
snip________________________________snip

Olisi kai oikeampaa sanoa "...mitään muuta SEKSUAALISUUDEN TOTEUTTAMISEN muotoa kuin...". Ihmisissä on erilaisia, mutta vain avioliitossa seksin harjoittaminen on hyväksyttyä (=ei syntiä).

Kaikki erilaiset muut versiot asiasta ovat selkeästi syntiä - sanoivatpa sitten erilaisten julkilausumien allekirjoittelijat tai muut asiassa väärässä olevat ihan mitä tahansa. Musta ei tule julkilausumilla tai pappien tyhjillä pakinoilla valkeaksi. Ihan eri asia on sitten se, että synnin toki saa anteeksi, mutta se edellyttää *katumusta* ja katumus saa alkunsa siitä, että ihminen oivaltaa olevansa väärässä ja tekee parannuksen.

Mikä tekee papista entistä huonomman, mikäli hän avioituu vasta pappisuran aikana?

Johonkin arkikokemukseen tuollaisen olettamuksen jo kokeneen papin huonontumisesta avioliiton myötä on perustuttava, koska määräystä siitä ei löydy Raamatusta. Pelätäänkö, että vasta perheen perustanut pappi rakastaa liikaa vaimoaan? Eikö silloin pitäisi määrätä, että vasta avioliiton seitsemäntenä vuotena pääsee papiksi, koska tuon seitsemännen vuoden sanotaan olevan avioliiton kannalta kriittisin ja ajatukset voisivat silloin palautua työhön?

Pappispula tuollaisesta vain seuraa. Avioitumisikä on noussut niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa. Nykyajan naiset kouluttautuvat ja ajattelevat muutakin kuin naimisiin pääsemistä jonkun syrjäseudulla asuvan kanssa. Ajatukset voivat muuttua, kun ns. biologinen kello tikittää, mutta ei nuoren pappisurasta haaveilevan miehen mieli ole ensimmäisenä "ikäneitojen" perässä.

Höpön pöppöä kirjoitti:

Mikä tekee papista entistä huonomman, mikäli hän avioituu vasta pappisuran aikana?

Johonkin arkikokemukseen tuollaisen olettamuksen jo kokeneen papin huonontumisesta avioliiton myötä on perustuttava, koska määräystä siitä ei löydy Raamatusta. Pelätäänkö, että vasta perheen perustanut pappi rakastaa liikaa vaimoaan? Eikö silloin pitäisi määrätä, että vasta avioliiton seitsemäntenä vuotena pääsee papiksi, koska tuon seitsemännen vuoden sanotaan olevan avioliiton kannalta kriittisin ja ajatukset voisivat silloin palautua työhön?

Pappispula tuollaisesta vain seuraa. Avioitumisikä on noussut niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa. Nykyajan naiset kouluttautuvat ja ajattelevat muutakin kuin naimisiin pääsemistä jonkun syrjäseudulla asuvan kanssa. Ajatukset voivat muuttua, kun ns. biologinen kello tikittää, mutta ei nuoren pappisurasta haaveilevan miehen mieli ole ensimmäisenä "ikäneitojen" perässä.

pappispula, mutta joskus vain tulee mieleen olisko joku pappi vaikka mennyt naimisiin ihan vain sen vuoksi että se kuuluu asiaan ja lähes ensimmäisen naisen kanssa, joka vastaan on sopivassa vaiheessa ennen lukijaksi tai diakoniksi vihkimistä kävellyt. En perusta tätä mihinkään faktaan, kunhan vain ilman aikojani olen ympäristöäni tarkkaillut.

Höpön pöppöä kirjoitti:

Mikä tekee papista entistä huonomman, mikäli hän avioituu vasta pappisuran aikana?

Johonkin arkikokemukseen tuollaisen olettamuksen jo kokeneen papin huonontumisesta avioliiton myötä on perustuttava, koska määräystä siitä ei löydy Raamatusta. Pelätäänkö, että vasta perheen perustanut pappi rakastaa liikaa vaimoaan? Eikö silloin pitäisi määrätä, että vasta avioliiton seitsemäntenä vuotena pääsee papiksi, koska tuon seitsemännen vuoden sanotaan olevan avioliiton kannalta kriittisin ja ajatukset voisivat silloin palautua työhön?

Pappispula tuollaisesta vain seuraa. Avioitumisikä on noussut niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa. Nykyajan naiset kouluttautuvat ja ajattelevat muutakin kuin naimisiin pääsemistä jonkun syrjäseudulla asuvan kanssa. Ajatukset voivat muuttua, kun ns. biologinen kello tikittää, mutta ei nuoren pappisurasta haaveilevan miehen mieli ole ensimmäisenä "ikäneitojen" perässä.

Minulla ei ole mahdollisuutta selvittää asioiden taustaa, mutta jotain voi toki päätellä myös muulla tavoin. Kun papiksi pyrkivä on solminut avioliiton jo hyvissä ajoin, niin perheen perustamisvaiheen ongelmat on yleensä jo selvitetty ja pakolliset pari lasta on jo kasvatettu vaipoista ulos.

Papin edellytetään antavan henkisen kapasiteettinsa pääosan seurakunnalle ja perheelle jää silloin vähemmän. Toisaalta papiksi vihkimisen kanoninen ikä on 30 v ja ellei siihen mennessä ole saanut vaimoa, niin kannattaa harkita mielenkiinnon kohteita uudelleen.

masteryoda kirjoitti:

Minulla ei ole mahdollisuutta selvittää asioiden taustaa, mutta jotain voi toki päätellä myös muulla tavoin. Kun papiksi pyrkivä on solminut avioliiton jo hyvissä ajoin, niin perheen perustamisvaiheen ongelmat on yleensä jo selvitetty ja pakolliset pari lasta on jo kasvatettu vaipoista ulos.

Papin edellytetään antavan henkisen kapasiteettinsa pääosan seurakunnalle ja perheelle jää silloin vähemmän. Toisaalta papiksi vihkimisen kanoninen ikä on 30 v ja ellei siihen mennessä ole saanut vaimoa, niin kannattaa harkita mielenkiinnon kohteita uudelleen.

Vielä muutama vuosikymmen sitten lapsia syntyi vaimon noin 40 ikävuoteen mennessä iso liuta, kun ei ollut ehkäisyvälineitä. Toisaalta isän ei odotettu osallistuvan lastenhoitoon, ei edes leikkivän lastensa kanssa. Jokaisella papilla oli varmasti palvelusväkeä vaimon apuna.

Eli en usko, että perinne liittyy lapsiin, vaan pikemminkin pelättiin juuri sitä, että suhdetta naisiin solmiva pappi on kovassa kiimassa samaan aikaan, kun hoitaa papintehtäviä.

Nykyisenä avoliittojen ja erojen aikana papin avioitumiseen tähtäämä rakkauden huuma pitäisi nähdä pikemminkin myönteisenä asiana ja purkaa koko sääntö.

Miesten keskimääräinen avioitumisikä (1. avioliitto) on muuten juuri tuo 30 vuotta. Puolet miehistä ei siis ole saanut vaimoa tuohon ikään mennessä.

Höpön pöppöä kirjoitti:

Vielä muutama vuosikymmen sitten lapsia syntyi vaimon noin 40 ikävuoteen mennessä iso liuta, kun ei ollut ehkäisyvälineitä. Toisaalta isän ei odotettu osallistuvan lastenhoitoon, ei edes leikkivän lastensa kanssa. Jokaisella papilla oli varmasti palvelusväkeä vaimon apuna.

Eli en usko, että perinne liittyy lapsiin, vaan pikemminkin pelättiin juuri sitä, että suhdetta naisiin solmiva pappi on kovassa kiimassa samaan aikaan, kun hoitaa papintehtäviä.

Nykyisenä avoliittojen ja erojen aikana papin avioitumiseen tähtäämä rakkauden huuma pitäisi nähdä pikemminkin myönteisenä asiana ja purkaa koko sääntö.

Miesten keskimääräinen avioitumisikä (1. avioliitto) on muuten juuri tuo 30 vuotta. Puolet miehistä ei siis ole saanut vaimoa tuohon ikään mennessä.

En pyrkinytkään esittämään tyhjentävää selitystä. Yleisperiaate on kuitenkin se, että avioliittonsa jo solmineella papiksi vihittävällä on perheasiat kunnossa. Toisin sanoen seurakuntaviran hoitaminen ei esty perheongelmien vuoksi. Toisaalta avioliitostaan eronneen papin olisi parempi luopua myös ainakin virasta. Jos hän on eroon syyllinen osapuoli, niin hänen pitäisi luopua myös pappeudesta. En tiedä, mitä kanonit sanovat, mutta moraali kyllä.