Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Raiskaukset tulevat lisääntymään!

Ruotsissa naisviha ja raiskaukset ovat lisääntyneet ostokiellon myötä. On selvä, että jos tietyltä osaa väestöä estetään kokonaan seksuaalisuuden toteuttaminen, on kyseessä erittäin epäinhimillinen laki. Kaikilla miehillä ei ole fyysisten tai psyykkisten ongelmien vuoksi mahdollista hankkia naista seksiä varten. Kuitenkin kiimaan joutuminen on miehille biologinen ominaisuus, jota ei voi poistaa kokonaan ajattelemalla yleviä. Lain hyväksyjät osoittavatkin todellista sydämettömyyttä ja kaksinaismoralismia. Seksuaalipalvelut tulisi tehdä lailliseksi ammatiksi, kuten esimerkiksi ovat hieronta tai sähköasennus. Tietysti kaikenlainen paritus ja muu asiaan liittyvä rikollisuus on tuomittavaa. Monelle ihmiselle laki merkitsee suurta henkilökohtaista tragediaa, mutta siitähän kylmät miehiä vihaavat naiset ja heitä nuoleskelevat "miehet", jotka lain hyväksymisen kannalla ovat, eivät piittaa. Jokainen psykologiaa ymmärtävä tietää, että laki tulee lisäämään naisvihaa, joka puolestaan ilmenee ikävimimmillään raiskauksina.
5526
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Raiskaukset on 2000 luvulla lisääntynyt 30 prosenttia. Samaan aikaan porno ja prostituutiopykäliä on tiukennettu. Lisäystä yritetään selittää raiskausilmoitusaktiivisuuden lisääntymisellä, höpöhöpö.

Toivotaan että teot jatkossa kohdistuu feministeihin , niin ei syyttömät kärsi.

Äänestä
  • ja mikäs sinulla on tasa-arvoa kannattavia naisia vastaan?


    että miehet osaa joskus olla kuvottavia. oikeasti. pistää suututtamaan tuollainen.

    Äänestä

prostituution laillisuus taas puolestaan saa monet miehet ajattelemaan yleisellä tasolla naisia vain seksiobjekteina joille voi tehdä mitä haluaa.


jos katsottaisiin asiaa pitemmältä kannalta: kun tästä päästäisiin yli ja seksin ostaminen ja myyminen olisi täysin laitonta, niin esim. 50 vuoden päästä todennäköisesti raiskaukset jne. vähentyisivät, vaikka väliaikaisesti lisääntyvätkin.


mutta toisaalta eihän sitä voi ennustaa.

tuossa on hyvät ja huonot puolensa :(

Äänestä

Sitä, että seksin ostoa harkitseva mies todellakaan pohtisi vaihtoehtoina käyntiä maksullisella tai jonkun raiskaamista. Ja että oston muuttuminen rangaistavaksi teoksi kallistaisi vaakakupin raiskauksen hyväksi. Todelliset vaihtoehdot maksulliselle käyntiin ovat tanssikurssit ja oman itsensä helliminen.

Äänestä
  • Seksin ostokielto on ajatuksena lähtöisin miestenvihaaja-feministeiltä, jotka haluavat kahlita miehen seksuaalisuutta. Yleinen naisviha tulee lisääntymään ja sitä kautta raiskauksetkin, koska raiskaus on yksi keino naisvihan ilmaisemiseen. Siis seksin ostajat ja raiskaajat eivät välttämättä ole samoja henkilöitä.

    Tanssikursseista on vähän apua, sillä melkoinen osa miehistä ei tanssisi vaikka osaisikin. Ja suurin osa ei edes ole hakemassa mitään vakituista seuraa ,vaan ainoastaan helpottamassa kiimaa.

    Helpostusta itsensä hellimiseen voi tuoda virtuaaliseksin lisääntyminen, jota tämänkaltaiset sivut tarjoavat. http://www.2.livejasmin.com/allonline.php?
    Lisäksi seksinuket kehittyvät yhä aidomman näköisiksi ja tuntoisiksi. http://www.realdoll.com/letters.asp

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


VainMIES kirjoitti:

Ruotsissa naisviha ja raiskaukset ovat lisääntyneet ostokiellon myötä. On selvä, että jos tietyltä osaa väestöä estetään kokonaan seksuaalisuuden toteuttaminen, on kyseessä erittäin epäinhimillinen laki. Kaikilla miehillä ei ole fyysisten tai psyykkisten ongelmien vuoksi mahdollista hankkia naista seksiä varten. Kuitenkin kiimaan joutuminen on miehille biologinen ominaisuus, jota ei voi poistaa kokonaan ajattelemalla yleviä. Lain hyväksyjät osoittavatkin todellista sydämettömyyttä ja kaksinaismoralismia. Seksuaalipalvelut tulisi tehdä lailliseksi ammatiksi, kuten esimerkiksi ovat hieronta tai sähköasennus. Tietysti kaikenlainen paritus ja muu asiaan liittyvä rikollisuus on tuomittavaa. Monelle ihmiselle laki merkitsee suurta henkilökohtaista tragediaa, mutta siitähän kylmät miehiä vihaavat naiset ja heitä nuoleskelevat "miehet", jotka lain hyväksymisen kannalla ovat, eivät piittaa. Jokainen psykologiaa ymmärtävä tietää, että laki tulee lisäämään naisvihaa, joka puolestaan ilmenee ikävimimmillään raiskauksina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu