Joulun alkuhistoriaa?

Johannes1

Sain ystävältä lehtileikkeen. jossa luki:(alkuperä tuntematon minulle)"ZENOBIAN PERINTÖ Kun keisari Aurelianus oli voittanut Palmyran kuningattaren Zenobian, hän palasi Roomaan ja rakensi temppelin auringolle. Hän asetti sinne auringonjumalan patsaita, joita hän oli tuonnut Zenobian kaupungista. Kertoessaan myöhemmistä kehitysvaiheista lehti History Today sanoo: Pysyvin kaikista Aurelianuksen teoista on luutavasti vuonna 274 alulle panttu vuotuinen auringon syntymäjuhla talvipäivän seisauksen aikaan, joulukuu 25 päivänä. Kun keisarista tuli kristitty, tätä päivää alettiin viettää Kristuksen syntymäpäivänä, jotta uusi uskonto olisi mieluisampi niille,jotka pitivät vanhoista juhlallisuuksista. On outoa, että meidän pitäisi viime kädessä pitää valtiatar Zenobian aikaansaannoksena sitä, että--(ihmiset) viettävät nykyään joulua". Joulupukki sadun lisäksi onko joulukin satua? Raamatusta en ole löytänyt Jeesuksen syntymäpäivän ajankohtaa. Ensimäinen adventti on tapahtunut, siitä voimme iloita ja odotamme toisen adventin päättymistä Jeesuksen Kristuksen tuloa taivaan kuninkaanna. Ensimäisen adventin rauhaa kaikille, näin ennen toista adventtia jota nyt aikakautena elämme.
Jumalan rauhaa jokaiselle, jotka Hänet vastaan ottavat. Maran ata. Herramme tulee!

19

998

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hese

      epäjumalille uhrattu jotenkin saastaista sinulle, alkeisvoimatko venettä heiluttaa.
      Eiköhän bisnes ole kuitenkin voittaja monine uhrausalttareineen.

    • Epäjumalasi Ellen White vietti joulua. Lapsenlapsensa kertoo:

      http://www.truthorfables.com/EGW_Santa.htm

      Näyttää tuossa joulun vietossa muutenkin olevan adventisteilla erimielisyyttä, kun jotkut viettävät ja jotkut häiritsevät muidenkin viettoa.

      • Aramiz

        Samoin vietti Oppiisäsi Ribera. Eihän Joulun vietossa mitään pahaa ole. Suomalaiset ovat viettäneet Talvipäivän seisaus juhlaa hyvin kauvan ennen Kristin uskoa. Ennen kristin uskoa
        täm ä Joulun vietto oli suuri Syöminkien ja juominkien juhla. Vuonna 340 Ad Antoi silloinen Pappa Vanhassa Roomassa Kristikansalle Joulun Jeesuksen Syntymän muistoksi. Joten kyllä Joulu vieläkin on Juominkien Ja Syöminkien juhla ja se tärkein on unohtunut.

      • Johannes1

        Joulun rauhaa uskovat. Suomalaisessa kulttuurissa kukin koti viettää joulua, niikuin viettää. On ihan mielenkiintoista joskus pysähtyä ja kysyä itseltään, mikä perusta tai tarkoitus tälläkin. Ihmisen on hyvä ajatella omilla aivoillaan. Tämä ajattelun/vapauden perinne on voimakas adventtikirkossa. Siksi on ilo vaihtaa mielipiteitä eri henkilöitten kanssa. Olen lähdössä viemään lapseni perh. ja lapsenlapselle joululahjoja. Kristus on antanut meille kaikensa, Hän antoi esimerkin. Mekin voimme antaa lahjoja jouluna ja mikä päivä tahansa. Voimme yhdessä iloita Jumalan Armosta tänääkin, kiitos Herralle, elämän antajalle. Jumalan Siunausta kaikille kilteille "tontuille" jouluna 2005. Rakastakaamme toisiamme, erilaisuudestamme huolimatta. Maran ata

      • taram2
        Johannes1 kirjoitti:

        Minun jouluni on aika vaatimaton,niinkuin koko perheelläni.
        Lasten joulujuhlassa kävimme rukoushuoneella,mutta muuten se menee työn touhussa.On nimittäin ihmisiä jotka tarvitsevat perushoidon oli joulu tai juhannus.

        Vaikka en menneisyyteni vuoksi hääppösiä ajattele joulusta annan muille perheen jäsenille vapauden tehdä jouluna mitä haluavat.
        Miksi toitottaa yksityiskohtia ihmisten tavoista,jotka unohtavat Vapahtajan kaikkina viikon-ja vuodenaikoina?

        Meillä on kotona hieman lisävaloja.Ne olisivat vaikka joulua ei olisikaan.

        Vähän ottaa päähän viikko tolkulla jatkuva joulun hokeminen.Joulun koko merkitys katoaa hokemisen taakse.

        Minulle Jeesus on syntynyt syys-lokakuun vaihteessa.Muistan sen aina tuohon aikaan,mutta en pidä Hänelle silloin syntymäpäiväkekkereitä,niinkuin en itsellenikään.
        Toiset tahtovat muistaa ja se suotakoon heille,jos haluavat olla minulle ystävällisiä.
        Jos jotkut haluaa olla ystävällisiä Jeesukselle ja Hänen muistolleen,en usko Hänen tuomitsevan heitä siksi kadotukseen.

        Rauhaa kaikille!

      • Das Himmlische Kind (Taivaallinen lapsi) seisoo kuunsirpin päällä Der Spiegelin kannessa taivaalta säteilevässä valossa. Siinäpä saksalaista joulusanomaa, mutta kun lapsi ei ole Jeesus vaan Mozart.

        No, totuuden nimessä on sanottava, etten ostanut lehteä, joten en tiedä jutusta sen enempää, jäi vain tuo kansi mietityttämään.

    • Veli hyvä rauhaa

      Jotkut väittävät että joulu on alunperin pakanallinen juhla?

      Vietettiin pakanallisia juhlia joulunaikaan, mutta kristityille se ei käynyt tuohon aikaan, vaan he tahtoivat tehdä oman juhlansa erottuakseen pakanoista tässä.
      Tarkoitus pyhittää keinot.
      Niinpä he alkoivat juhlia Jeesusta, ja pakanat pyörivät samana päivänä omissa valon juhlissaan.

      Raamatussa ei ole muita juhlia kuin ehtoollinen, pääsiäinen, ja viikottainen lepopäivä jotka velvoittavat kristittyä jumalallisella ilmoituksellaan. kaste.

      Jos Jeesus olisi edellyttänyt että hänen syntymäjuhlaansa pitää juhlia, Hän olisi antanut asetuksen asiassa, kuten ehtoollisen ja kasteen esim.

      Joulu on ihana juhla jossa voi nauttia rauhasta ja rakkaudesta.
      Iloita Jeesuksesta.
      Huomioida silloin lähimmäisiä auttaen.

      Toki mässäilyt, ja juomingit ja kalliit lahjat ihmisille jotka niitä eivät tarvitse ovat asia erikseen, ja joulun vietto ilman asiaan kuuluvaa henkeä.
      Vietetäänhän joulua varsin pakanallisesti jokainen ihminen jollakin tavalla, vaikka ei uskossa ole.

      Aina on juhlissa tuotu sisään vihreää, ja kuusipuunkaan historiaa on turha ajatella mitenkään ikävänä asiana, kunhan sitä ei palvota.

      Hyvää Joulua Kristuksessa!
      jari

      • Samuel Eugen Krewing

        Jari, voitko ystävällisesti selvittää seuraavan:
        Jarlau:
        Aina on juhlissa tuotu sisään vihreää, ja kuusipuunkaan historiaa on turha ajatella mitenkään ikävänä asiana, kunhan sitä ei palvota.
        S.E.Krewing:
        Turhennat siis ihmisten ajattelua?
        Aivan samoin perustein, jota yllä käytit, myöskin
        Jeesus-kuvia seinillään pitävät puolustelevat lain-
        rikkomistaan.

        Muistaakseni tuo kuusi oli alunperin jokin koristeltu
        paalu, jonka ympärillä varkaat tanssivat kännipäissään
        ylistäen varkaiden ruhtinasta, jota joulu alunpe-
        rin oli tarkoitettu juhlimaan.

        Sunnuntaikin oli alunperin auringonjumalan juhlapäivä.
        Jopa katoliset ovat tunnustaneet aidon Sapatin olevan
        lauantai. Se on silti ihmistä varten, eikä ihminen sitä.

      • Samuel Eugen Krewing kirjoitti:

        Rauhaa ja hei

        Jeesus kuva seinällä voi olla mieltä lämmittävä koriste.
        Kun sitä ei palvota, niin kuvainpalvontakäskyä ei rikota.
        Käskyssä on kyse kuvien palvonnasta.
        Liitonarkinkin päällä oli kerubit koristeina.

        Kuusta ei palvota. Se on koriste.
        Jumalaa ja Jeesusta palvotaan.

        Sillä ei ole väliä mitä kunkin tietojen mukaan kuusen ja paalujen ympärillä on joskus tehty.
        Minulla merkitsee vain mitä nyt tehdään.

        Kyllä sunnuntai on auringonjumalan päivä.
        Tässä taas voidaan puhua lain noudattamisesta, mutta toki kaikki eivät asiaa tunne.
        Jokainen viettää omantuntonsa mukaisen lepopäivän, ja pystyttää omantuntonsa mukaisen kuusen.

        Sapatti on ihmistä varten tietenkin.
        Jeesus opetti oikeaa sapatinviettoa kehottamalla karttamaan fariseusten asetuksia tässä ja pysymään laissa.

        Jumalan siunausta
        jari laurila

      • Samuel Eugen Krewing
        jarlau kirjoitti:

        S.E.K:
        Palvontaosuus on vain puolet siitä käskystä.
        Luuletko, että noudattamalla vain pientä osaa
        käskystä et tahallasi riko 2.käskyä?

        Totisesti se voi olla "mieltä lämmittävä koriste".
        Se lämpö tulee helvetin tulesta.

        Jarlau:
        Liitonarkinkin päällä oli kerubit koristeina.
        S.E.K:
        Jumala itse antoi käskyn tehdä nuo kerubit.
        Jumala myös käski tuhota kansoja, silti meitä
        on kielletty murhaamasta ketään.

        Ymmärrätkö vieläkään, että jos Jumala jotain käskee
        tehdä, se on tehtävä. Riippumatta siitä, onko se
        linjassa laintulkintamme kanssa.

        Pysyt varmasti uskollisena adventtikirkon selitteli-
        jöiden opetuksille, kun et ajattele oikeasti.

      • Jalo Peura.

        Adventistina sinä hääräät monenlaisten asioiden
        opettajana kuten nyt tässä joulunviettoa.
        Motiivi kaikkeen keskusteluun on sinulla kuitenkin adventistien mielipiteen esitteleminen ihmisten tietoisuuteen.
        Mitä varten muuten meille katsoisit olevan tärkeää tietää sinun (tai minun) mielipitedettä eri kysymyksistä.
        Tai mitä merkitystä varten tarjoat hyväksyntääsi tai hylkäämistä eri mielipiteille.

        ===Kyllä sunnuntai on auringonjumalan päivä.===
        Tässä eräs esimerkki asiasta jota markkinoit meille MUKA tosiasiana.
        Paavali esitti vastaavan esimerkin epäjumalille uhratusta ruuasta.
        1.Kor.8:4 Mitä nyt epäjumalille uhratun lihan syömiseen tulee, niin tiedämme, ettei maailmassa ole yhtään epäjumalaa ja ettei ole muuta Jumalaa kuin yksi.

        Sama asia on sunnuntain viettämisen suhteen.
        Epäjumalia ei ole.
        Ei ole muuta Jumalaa kuin Herra.
        Näin kommenttisi tulee ymmärrettäväksi ainoastaan jonkin motiivin syöttämisenä omaa oppiasi tehostamaan.

        ==)Tässä taas voidaan puhua lain noudattamisesta, mutta toki kaikki eivät asiaa tunne.(===

        Mitään lakiahan ei ole, joka olisi sellainen, johon voisit viitata.
        Ellet sitten viittaa Mooseksen lakiin.
        Siihen viittaamalla teet itsesi täysin tietämättömäksi Mooseksen laista.
        Mooseksen lain mulkainen sapatinviettohan edellyttää Leeviläisiä pappeja suorittamassa uhritoimituksia Temppelissä säädettyjen asoiden siunaamiseksi.
        Taidat haastaa itsesi vaikeuksiin sitä logiikkaa tarjoamalla keskusteltavaksi??

        ===)Jeesus opetti oikeaa sapatinviettoa kehottamalla karttamaan fariseusten asetuksia tässä ja pysymään laissa. (===

        Väite olisi ollut todisteen tarpeessa!
        Pelkään että et löydä väitteellesi Raamatusta yhtään sinun lausumaasi puoltavaa kohtaa.

        Rauhaa ja kiitos

        Vastasin jo.
        Mene omantuntosi mukaan ja minä omani.
        Olen ajatellut tavallasi joskus samoin, kun niin opetettiin, ja oli vaikea käsittää asia toisin.

        Missähän opetettaisiin kristillistä kielenkäyttöä?

        Siunausta
        jari laurila

      • Jalo Peura. kirjoitti:

        Minä olen Raamattua tutkinut muodostaen oman mielipiteeni ja ymmärrykseni, ja se vain sattuu toki olemaan sama täsmälleen kuin mitä kirkossamme opetetaan.
        En mene sokeasti perässä. Tunnen myös muun kristikunnan opetusta.

        Lepopäivän vietto perustuu lakiin joka on aina voimassa.
        Ei sen kummepaa. Tavat muuttuvat jonkun verran ajan myötä tietenkin.

        Tuota muuta en ymmärtänyt.

        Siunausta Sinulle Herrassa
        jari laurila

      • Samuel Eugen Krewing
        jarlau kirjoitti:

        Rauhaa ja kiitos

        Vastasin jo.
        Mene omantuntosi mukaan ja minä omani.
        Olen ajatellut tavallasi joskus samoin, kun niin opetettiin, ja oli vaikea käsittää asia toisin.

        Missähän opetettaisiin kristillistä kielenkäyttöä?

        Siunausta
        jari laurila

        Jari, vaikka kuinka esiinnyt aitona kristittynä,
        käytöksesi paljastaa onko asia niin.

        Nostamalla ylpeästi nenäsi pystyyn, et tee hyvää
        millekään muulle, kuin paholaiselle, ja siinä mie-
        lessä Taivaan Jumalallekin, että valheen rakastajat
        pysyvät karsinassaan, kun pönkität väkevän eksytyk-
        sen uskomista.

        Ehdit vielä katua, ja ottaa vastaan Kristuksen so-
        vituksen. Väitteistäsi huolimatta, et ole tätä teh-
        nyt.
        Olet ottanut vain Ellenin sovituksen.

      • Jalopeura
        jarlau kirjoitti:

        Rauhaa ja kiitos

        Minä olen Raamattua tutkinut muodostaen oman mielipiteeni ja ymmärrykseni, ja se vain sattuu toki olemaan sama täsmälleen kuin mitä kirkossamme opetetaan.
        En mene sokeasti perässä. Tunnen myös muun kristikunnan opetusta.

        Lepopäivän vietto perustuu lakiin joka on aina voimassa.
        Ei sen kummepaa. Tavat muuttuvat jonkun verran ajan myötä tietenkin.

        Tuota muuta en ymmärtänyt.

        Siunausta Sinulle Herrassa
        jari laurila

        mukaisessa ajattelussa<

        Älä missään muotoa lähde seuraamaan kauniisti sepiteltyjä satuja, joilla ei ole todellisen kristillisyyden kanssa mitään tekoa. Olet löytänyt oiken luotettavan tien sman jonka Jeesus
        Nazarealinenkin vaelsi kulje vain hänen askelissaan silloin pääset varmasti perille.

      • Jalo Peura
        Jalopeura kirjoitti:

        mukaisessa ajattelussa<

        Älä missään muotoa lähde seuraamaan kauniisti sepiteltyjä satuja, joilla ei ole todellisen kristillisyyden kanssa mitään tekoa. Olet löytänyt oiken luotettavan tien sman jonka Jeesus
        Nazarealinenkin vaelsi kulje vain hänen askelissaan silloin pääset varmasti perille.

        Ei ole mukavaa ,jos nimellään esiintyy täällä, että sitä väännellään.

        Esiinny sinäkin nimelläsi!
        Pitäisitkö itse sen käyttämisestä pilkkaavasti

        Jalo Ensio Peura

      • Niin minäkin tein;)
        Jalo Peura kirjoitti:

        Ei ole mukavaa ,jos nimellään esiintyy täällä, että sitä väännellään.

        Esiinny sinäkin nimelläsi!
        Pitäisitkö itse sen käyttämisestä pilkkaavasti

        Jalo Ensio Peura

        Voisitkos rekisteröidä itsesi, niin saat ihan oman suojatun nimen. Eikä tarvitse marista enää..

      • pahuus
        Niin minäkin tein;) kirjoitti:

        Voisitkos rekisteröidä itsesi, niin saat ihan oman suojatun nimen. Eikä tarvitse marista enää..

        Nythän sama toistuu
        Nimimerkittä haukutaan nimimerkillä kirjoittanutta ja kirjoitetaan hänen nimissään
        Saman adventistit tekivät uskova1 tapauksessa

      • Aramiz

        Joulu juhlista jaloin pukki parhan vierahista.

        Tälainen sanontahan on ollut tuttu, niin kauvan kuin minä muistan. Joululle on annettu sanoma, jolla on ollut tarkoitus pyykiä pois vuosituhantinen Joulukäytäntö pois kansan mielestä. Joulun Herra on iteasiassa himmennetty Joulumarkkinoiden varjoon, kuitenkin onhan tämä asia hieman valoa tuova juhla pohjolan pimeyteen.

        Hyvää ja antoisaa joulua

        ja menestyksellistä uutta vuotta toivotan myös sinulle Hyvän sanomasi merkeissä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Paskakaivo Kuhmo

      Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi
      Kuhmo
      68
      4411
    2. Uskotko yliluonnolliseen?

      Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D
      Ikävä
      98
      3956
    3. Miten sinut

      Voisi hurmata uudelleen?
      Ikävä
      50
      3466
    4. Mitä kuuluu?

      Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul
      Ikävä
      22
      2713
    5. Keilahalli

      Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!
      Ähtäri
      25
      2542
    6. Uskallatko katsoa pitkään silmiin

      kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa
      Ikävä
      56
      2403
    7. Heippa mies......

      Milloin rakastellaan vai odotetaanko vielä 10 vuotta?
      Ikävä
      43
      2257
    8. Elämäni rakkaus

      Olet aina ollut ja luultavasti niin pysyykin 😘
      Ikävä
      39
      1887
    9. Huomenta rakas

      Olet varmasti jo työn touhussa. Ahkera alfamies kun olet. 😅❤️
      Ikävä
      47
      1878
    10. Alkaa olemaan

      IRL tylsää, vinkki ehkä
      Ikävä
      30
      1636
    Aihe