minä maksaa

Haluanko minä maksaa käytettynä suomeen tuotavien autojen veron alennuksen ?

1.käytettyjen autojen veronalennus tullaan todennäköisesti kattamaan käyttömaksun tai polttoaine veron korotuksella.
2. korkeamman käyttömaksun periminen vain näistä "pienellä verolla" tuoduista autoista ei korvaisi veron muutoksesta aiheutuvaa valtion tulon menetystä ellei näiden autojen käyttömaksu olisi n 2000-5000 e/v.
3. tästä aiheutuu se että nekin, jotka ovat autoistaan jo maksaneet korkeat verot joutuvat maksamaan lisää veroja, jotta käytettyjen autojen veromuutos voitaisiin kompensoida riittävän nopeasti, ettei valtion tulot pienene.
4. mitä hyötyä siis on tästä mahdollisesta uudesta veromuutoksesta ?
2354
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

pitää miettiä, miten sopeutua pieneneviin verotuloihin. Byrokratiaa ja hallintoa karsimalla ja toimintaa tehostamalla. Myös etuuksien tarkempaa kohdentamista. Ei verorasitusta voi loputtomasti lisätä.

Äänestä
  • Käytäntö on kuitenkin toinen. Verorasitus ei ole jatkuvasti kasvanut vaan jopa alentunut. Olen samaa mieltä aloittajan kanssa siitä, että varmaan nämä mahdolliseti tulevat käytettyjen autojen tuonnin alennukset pistetään meidän muiden maksettaviksi. Se on niin väärin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


haluanko kirjoitti:

Haluanko minä maksaa käytettynä suomeen tuotavien autojen veron alennuksen ?

1.käytettyjen autojen veronalennus tullaan todennäköisesti kattamaan käyttömaksun tai polttoaine veron korotuksella.
2. korkeamman käyttömaksun periminen vain näistä "pienellä verolla" tuoduista autoista ei korvaisi veron muutoksesta aiheutuvaa valtion tulon menetystä ellei näiden autojen käyttömaksu olisi n 2000-5000 e/v.
3. tästä aiheutuu se että nekin, jotka ovat autoistaan jo maksaneet korkeat verot joutuvat maksamaan lisää veroja, jotta käytettyjen autojen veromuutos voitaisiin kompensoida riittävän nopeasti, ettei valtion tulot pienene.
4. mitä hyötyä siis on tästä mahdollisesta uudesta veromuutoksesta ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu