-
Niinistön blogista:
Perjantai 16.12. - Vaikeneminen ei auta
Niin, takaisin MTV:n vaalitenttiin. Siinäkin ulko-ja turvallisuuspoliittinen osio jäi vielä vähiin, mutta esimakua tuli. Kyllähän Tarja Halosen ja Matti Vanhasen täytyy olla hyvin tietoisia, mitä Euroopassa keskustellaan. Ei se Suomen vaikenemisella lopu.
Puolustusasiantuntijat, entisiä komentajia molemmilta puolin Atlanttia, ovat olleet huolissaan Euroopan puolustuskyvystä ja miettineet sen vahvistamista. Trans-atlanttinen pohdinta lähtee siitä, että ettei Eurooppa eikä Yhdysvallat yksinään voi kohdata uusia turvallisuushaasteita. Ongelmana on, kykeneekö Eurooppa täyttämään osuutensa.
Eurooppalaisen puolustuskyvyn vahvistamiseksi esitetään, että yksittäiset eurooppalaiset maat, EU ja NATO edistäisivät vahvistetun kollektiivisen puolustuskyvyn valikoiman vastaamaan Euroopan tulevia puolustustarpeita.
Mitä tämä tarkoittaa? NATO ja EU kulkevat tiiviissä yhteistyössä kriisinhallinnassa. Se koettelee eurooppalaisia resursseja niin, että on etsittävä ”suurempaa eurooppalaista puolustusintegraatiota”. Siis rationalisoitava, etteivät kaikki eurooppalaiset yritä tehdä kaikkea, vaan töitä jaetaan. Se vapauttaa resursseja.
Tällä on oleellista merkitystä myös perinteiselle aluepuolustukselle. Työnjaon tulee ulottua siihenkin, jotta resursseja uusiin haasteisiin vapautuisi. Euroopan NATO-maille tämä ei liene erityisen ongelmallista.
Entä sitten Suomelle? Suomi on nyt mukana kriisinhallinnassa, mikä on hyvä asia. Me olemme valmiita Euroopan ulkopuolellakin puolustamaan eurooppalaista ja inhimillistä hyvää ja toimimme samalla yhdessä tai ainakin yhteisymmärryksessä NATO:n ja Yhdysvaltojen kanssa.
Hyvä asia kuitenkin kuluttaa myös meidän perinteisen aluepuolustuksemme resursseja, jotka muutenkin ovat vajaat. Eurooppalaiseen työjakoon emme voi osallistua, liittoutumattoman ja omiin voimiinsa turvaavan kun on itse katettava kaikki.
Uhrautuvaa toimintaa, olemme ulkopuolella Euroopan valmiita taisteluun silläkin uhalla, että oman puolustamisen kyky kärsii.
Suomeen ei varmaan mikään muu maa kohdista erillissotaa. Mutta entä, jos maailman muuttuvalla pelikentällä syntyisi laaja konflikti? Jossa jokainen joutuisi varjelemaan omaa tai liittolaistensa turvallisuutta. Viimeksi avustettavaksi jäisivät ne, jotka kyllä ovat osallistuneet aikaisempiin yhteisiin ponnistuksiin, mutta joille mitään ei ole luvattu eikä mihinkään sitouduttu. Kuten Suomi.
Meidän tulisi sitoutua eurooppalaiseen puolustuksen työnjakoon. Mutta tulisi samalla myös sitouttaa, saada takuut turvallisuudesta. Nyt niitä ei ole.
Euroopan puolustuksen vahvistuminen ei ainakaan pitkään aikaan johda yhteiseen puolustukseen asti, mutta tiivistyvään yhteistyöhön kylläkin. Siinä meidän olisi oltava mukana.
Tiivistyvä eurooppalaisuus voi merkitä NATO:n eurooppalaista tukijalkaa, ”enemmän Eurooppaa” Euroopan puolustukseen. Sitä ei pitäisi Suomessa kylmiltään vierastaa.
Niinistön blogista:
Perjantai 16.12. - Vaikeneminen ei auta
Niin, takaisin MTV:n vaalitenttiin. Siinäkin ulko-ja turvallisuuspoliittinen osio jäi vielä vähiin, mutta esimakua tuli. Kyllähän Tarja Halosen ja Matti Vanhasen täytyy olla hyvin tietoisia, mitä Euroopassa keskustellaan. Ei se Suomen vaikenemisella lopu.
Puolustusasiantuntijat, entisiä komentajia molemmilta puolin Atlanttia, ovat olleet huolissaan Euroopan puolustuskyvystä ja miettineet sen vahvistamista. Trans-atlanttinen pohdinta lähtee siitä, että ettei Eurooppa eikä Yhdysvallat yksinään voi kohdata uusia turvallisuushaasteita. Ongelmana on, kykeneekö Eurooppa täyttämään osuutensa.
Eurooppalaisen puolustuskyvyn vahvistamiseksi esitetään, että yksittäiset eurooppalaiset maat, EU ja NATO edistäisivät vahvistetun kollektiivisen puolustuskyvyn valikoiman vastaamaan Euroopan tulevia puolustustarpeita.
Mitä tämä tarkoittaa? NATO ja EU kulkevat tiiviissä yhteistyössä kriisinhallinnassa. Se koettelee eurooppalaisia resursseja niin, että on etsittävä ”suurempaa eurooppalaista puolustusintegraatiota”. Siis rationalisoitava, etteivät kaikki eurooppalaiset yritä tehdä kaikkea, vaan töitä jaetaan. Se vapauttaa resursseja.
Tällä on oleellista merkitystä myös perinteiselle aluepuolustukselle. Työnjaon tulee ulottua siihenkin, jotta resursseja uusiin haasteisiin vapautuisi. Euroopan NATO-maille tämä ei liene erityisen ongelmallista.
Entä sitten Suomelle? Suomi on nyt mukana kriisinhallinnassa, mikä on hyvä asia. Me olemme valmiita Euroopan ulkopuolellakin puolustamaan eurooppalaista ja inhimillistä hyvää ja toimimme samalla yhdessä tai ainakin yhteisymmärryksessä NATO:n ja Yhdysvaltojen kanssa.
Hyvä asia kuitenkin kuluttaa myös meidän perinteisen aluepuolustuksemme resursseja, jotka muutenkin ovat vajaat. Eurooppalaiseen työjakoon emme voi osallistua, liittoutumattoman ja omiin voimiinsa turvaavan kun on itse katettava kaikki.
Uhrautuvaa toimintaa, olemme ulkopuolella Euroopan valmiita taisteluun silläkin uhalla, että oman puolustamisen kyky kärsii.
Suomeen ei varmaan mikään muu maa kohdista erillissotaa. Mutta entä, jos maailman muuttuvalla pelikentällä syntyisi laaja konflikti? Jossa jokainen joutuisi varjelemaan omaa tai liittolaistensa turvallisuutta. Viimeksi avustettavaksi jäisivät ne, jotka kyllä ovat osallistuneet aikaisempiin yhteisiin ponnistuksiin, mutta joille mitään ei ole luvattu eikä mihinkään sitouduttu. Kuten Suomi.
Meidän tulisi sitoutua eurooppalaiseen puolustuksen työnjakoon. Mutta tulisi samalla myös sitouttaa, saada takuut turvallisuudesta. Nyt niitä ei ole.
Euroopan puolustuksen vahvistuminen ei ainakaan pitkään aikaan johda yhteiseen puolustukseen asti, mutta tiivistyvään yhteistyöhön kylläkin. Siinä meidän olisi oltava mukana.
Tiivistyvä eurooppalaisuus voi merkitä NATO:n eurooppalaista tukijalkaa, ”enemmän Eurooppaa” Euroopan puolustukseen. Sitä ei pitäisi Suomessa kylmiltään vierastaa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
The King of Tuppurointi - Sauli Niinistö!
Suomalaista "köyhänmiehen armeijaa" on aina rakennettu nyt muotiin tulleen kriisinhallinan ehdoin; toimitaan joustavasti uhan vaatimassa laajuudessa, alueellisesti ja ollaan joukolla hommassa mukana. Järjestelmä on taloudellinen, demokrattisessa kontrollissa ja ylipäälikön käskyvallassa myös rauhanturva-asioissa. Kabineteissa ei sodita eivätkä tarvittavat päätökset ole suhdannepolitiikkaa, päivän politiikasta puhumattakaan.
Nyt olisi aika nousta alemmuuden tunteesta ja kokea iloa ja tyytyväisyyttä kansakunnan kannalta vakaissa ja rauhallisissa oloissa.