Työväentalolle sitten..

B-mies

Mitä enemmän meillä Suomen kansalaisilla on näitä sähköisiä vastaanotto ja viestimisvälineitä, sitä laiskempia meistä on tullut ja sitä passiivisempia olemme. Olemme vapaita ja yksilöllisiä siihen saakka kun tulee jokin ongelma. Ongelma voi vaihdella naulan betoniseinään saamisen ja pahimmillaan työpaikan kiperä tyosuhdeasioiden ratkomisongelma. Sitten huhuillaan jo kaveria tai toveria apuun ja siinä vaiheessa sitä taas ollaan niitä aitoja laumaeläjiä. Ja näin sitten yleensä ongelmat hoituu, jos hoituu ja yleensä hoituu..

Joskus takavuosina näilläkin kylillä tarjottiin naapuriapu ja kökkähenki oli voimissaan. Mökkiläinen ja työmies auttoi toistaan, niin maalla samoon, kuin kaupungissa. Silloinen solidaarinen ja eteenpäin kattova elämäntapa toi väen vielä iltaisin Työväentalolle, jossa sitten rakennettiin ja parannettiin osaltaan koko paikkakunnan ja Suomenkin asioita. Riippuen vähän mitkä vaalit oli tulossa.

Nykyään onkin niin huvittavaa, tämä kovin pitkälle mennyt, ja jalansijaa saanut, käsitys ihmisen yksilöllisestä vapaudesta ja riippumattomuudesta suhteessa asioihin ja ilmiöihin. Kaikki on tietysti suhteellista, mutta kyllä se on tasan tarkkaan niin, että olemme täällä riippuvaisia, tavalla tai toisella, myös toinen toisistamme. Pääasiassa tietenkin jokainen oman "säätynsä" rajoissa.

Tämän päivän yksilökeskeisessä menossa ja meinigissä meillä on nämä, vielä jatkuvat, laumanjohtajakisat. On jotenkin ristiriitasta, kun vapaat yksilöt hakee kilpaa itsellensä "suurta johtajaa", joka vapauttaisi heidät ajattelemasta maailmanlaajuisia ja globaaleja ongelmia ja jotta saisivat laitetaan rauhassa oma pää pensaaseen.

No, puhutaan työväentalolla sitten enemmän, sitä kun ei ole vielä "spannattu". Niin ja kutsut tulee kirjeellä..

2

111

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • B-mies

      Piti nyt laittaa kuusivalot, vaikka ensin meinasi olla laittamati. Tietää mahdolliset ohikulkijat, jotta täällä ollaan hengissä. Voivat muutoon tuntea omantunnon tuskaa, kun tämä joulunseutu on niin herkkää aikaa.
      No, ei mulle, mutta nua puoliuskovaaset ne on vähän sellaasia. Tarkotan lähinnä niitä, joidenka pitää väen väkisin raahautua sinne joulukirkkohon, vaikkeivat siellä muuten kävisikään. Se on sitä jonkimoista varmistelua, kun eivät osaa luottaa omiin voimiinsa.
      Vaikkei mulla uskovaisia vastaa varsinaisesti mitään ole, mutta sen minä kuitenkin katton, että jos minä heidän ajatuksiaa ymmärrän, vaikka en hyväksyisikään, niin samaa kohtelua toivon vastaavasti itsenekin saavan. Ilmestyskirjan pedoksi en ala, vaikka korvessa asunkin.
      Isovanhemmat olivat jo aikanaan "kirkosta karannusia" ja kunnia ajatuksistani kuuluu osaksi heille.
      Otin siinä, joulun ratoksi, vähän isomman hirvenliköntin sulamaan ja latasin joulusaunan pesähän puut valmiiksi. Huomenna kylvetään sitten hartaudella, kuin seitsemän veljestä konsanaan..

      • Nyt iski kademieli! Nautinnollisia hetkiä!
        Jo kehäraakki, vom


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      67
      1232
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      335
      695
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      636
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      101
      625
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      592
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      574
    Aihe