Rakas isäni kuoli kolme kuukautta sitten ja nyt mennään ensimmäistä kertaa jouluna haudalle. En tiedä miten pystyn menemään ja kuinka muutenkaan pystyn joulua viettämään. Ikävä isää on mieletön ja jokaikinen päivä itken ja kaipaan isääni. Yhtäkään yötä en isäni kuoleman jälkeen en ole pystynyt nukkumaan ilman unilääkkeitä.
Kuinka selvitä tästä surusta ja tuskasta?
(Muuten kirjoitan rekisteröidyllä nimimerkillä sentakia, että kukaan ei pysty esiintymään minuna)
Kuinka selvitä tästä surusta ja tuskasta?
(Muuten kirjoitan rekisteröidyllä nimimerkillä sentakia, että kukaan ei pysty esiintymään minuna)
Vastaukset 17
Vanhimmat
ensijouluna et käy edes haudalla.
Tulen loppuelämäni käymään isäni haudalla.. Niin rakas hän oli mulle!
armotonta mutta totta sanoa sinulle tuossa tilanteessasi, aika parantaa.. Isäni kuolemasta on 9 vuotta, mutta edelleen itku on haudalla herkässä ja isänpäivät ovat niitä pahimpia päiviä..
voimia sinulle
Osanottoni suruusi.. Tiedän miltä se tuntuu. Menetin oman isäni 1,5v sitten,enkä voinut käydä haudalla jouluna.. Se koski vain jo liikaa ajatuksena. Jotenkin sen vain yrittää kätkeä pois mielestä.. Kävin sit myöhemmin.. Se oli aika kivuliasta,kun näki oman isän nimen hautakivessä.. Tuntui,kuin olisin ollut jossain muualla. Silmät näkivät haudan. Elimistö tunti viiman ja sateen. Silmät itki. Itse olin jossain muualla. Tuntui kuin sielu olisi vaeltanut isän perään mutta elimistö piti siitä kiinni. Jos se tuntuu sinusta liian vaikealta,ei sinun ole pakko käydä. Voit käydä kun olet valmis siihen. Se on ymmärrettävää. Ja isäsi ymmärtää kyllä. Käy kun sinulla on voimia siihen. Voit puhua haudalla ja kertoa asioita. Eräs henkilö antoi minullekkin semmoisen vinkin..(kiitos) Ehkä joku pitää hulluna sitä,mutta niin minä tein ja oli toimiva neuvo. Menin myöhään,ettei muita ollut. Itkin haudalla ja puhuin isälle. Murruin täysin,mutta jotenki se kyllä auttoi. Yksi askel taas eteenpäin surutyössä. Pystyin ehkä viimeinkin hyväksymään sen,että isä on kuollut. Ikävä on vieläkin älytön ja itken aina öisin.. Ehkä tämä suru ei koskaan lopu,mutta jos sen kanssa oppisi elämään. Joulut ja isänpäivät on nyt ja varmasti tulevat aina olemaan vaikeita.. Mutta ehkä tähän tottuu!! En ehkä itsekkään ole päässyt yli tästä,mutta haluan auttaa sinua.. Aika auttaa.. Koskee vieläkin,mutta sinulla on vaikeinta aikaa menossa.. Olet vasta varmaan tiedostanut asian.. Jos se tuntuu pahalta,niin ei sinun ole pakko käydä haudalla vielä.. Kyllä kaikki ymmärtää! Anna vain aikaa itsellesi ja sure suru rauhassa. Minullakin se tuntuu vielä niin kauhean vaikealta.. Ehkä minä tänä jouluna jo kykenen siihen. Mutta vain yksin.. Voin puhua isälle.. En voi mennä muitten kanssa,koska tahdon puhua isälle..Yritä nyt vain levätä ja saada taas elämästä otetta.. Täällä on ihmisiä jotka välittävät ja ymmärtävät sinun tuskaa! Minä itse kirjoitin kans tänne kun oli pahin aika ja sain apua! Monet ihmiset kirjoitti minulle! Ja kiitos heille! Se auttoi surutyössä,kun tietää että on ihmisiä jotka välittää! Itse suren vieläkin,mutta tahdon auttaa sinua,niinkuin minuakin autettiin täällä! Välillä elämä menee hyvin ja sit taas laskeudun pohjalle ja suru tulee.. Ehkä se menee niin kaikilla. Isäni oli kaikkein rakkain elämässäni.. Voimia sinulle.. Anna aikaa. Se on neuvoni. Älä sorru viinaan,äläkä itsetuhoisiin ajatuksiin.. Sinnittele vain päivä kerrallaan.. Huomaat ennenpitkää että tämänkin asian kanssa voi elää.. Ja surukin hellittää aika ajoin ja voi taas elää.. Älä pakota itseäsi jos et ole valmis..
Kiitos osanotostasi.
Oon nyt vajaa kolme kuukautta käynyt ainakin kerran viikossa isäni haudalla. Nyt kun joulu on lähestynyt en olekaan pysty menemään haudalle. Kumminkin minulla on vahva halu mennä jouluaattona haudalle ja haluan viedä kynttilän sinne palamaan. En tiedä miten tästä selviän ja kuinka tämä haudalla käynti vaikuttaa minuun. Onneksi minulle aivan ihana mies, joka tukee minua. Hänen avullaan jotenkin edes jaksan kulkea päivästä toiseen. Vaikeaa tämä on ja vielä pitkään tämä vaikea jakso tulee vielä olemaan.
Hei...
Menetin isäni puolisen vuotta sitten ja aion mennä perheeni kanssa jouluaattona haudalle. Olen menettänyt jo molemmat vanhempani. Tänä vuonna on tunteet erityisen herkässä ja voi olla raskas käynti siellä haudalla, mutta minulla on perhe tukena siellä. Vaikeaa aikaa on ollut, mutta päivä kerrallaan on menty eteenpäin.
Ota miehesi mukaan sinne haudalle ja käy toivottamassa hyvät joulut isällesi, niin minäkin teen...
Hyvää Joulua Sinulle ja voimia jaksaa !
Minullakin jo kuudes joulu ilman isää. Isovanhempiakaan ei ole enää. Äidillä on uusi mukava mies, tai no "uusi", ovathan he jo kolmisen vuotta olleet naimisissa. Mieheni vanhemmat ovat itselleni erittäin tärkeät, he ovat kakkosperheeni ja minä heille lähes kuin tytär. Odotan joulua innolla; pääsen viettämään aikaa äitini ja appivanhempien kanssa. Isän haudalle vien kynttilän, ikävä vielä on, mutta surua en enää juurikaan tunne. Aika parantaa pahimmat haavat, vaikka ikuinen jälki jää. Voimia!
Menetin isäni jo vuosia sitten, mutta edelleen käyn perheen kanssa haudalla joka joulu, ja muutenkin vähintään pari kertaa kuukaudessa. Eihän se ensimmäinen joulu oikein joululta ilman isää tuntunut, mutta aikaa myöden sitä on vaan täytynyt hyväksyä se, että näin asiat nyt vaan ovat eikä sille mitään kukaan voi. Ei se suru kai koskaan kokonaan mene pois, ajan kuluessa sen kanssa vaan oppii elämään. Vieläkin toisinaan isää muistellessa kyynel on silmäkulmassa. En myöskään mielelläni puhu isästäni vieraiden kanssa, koska itku on aina lähellä. Aikaa myöden huomaat ajattelevasi isää yhä harvemmin, mutta helppoa se ei tule olemaan. Myös minulla on ollut suurta tukea miehestäni, en tiedä mitä olisin ilman häntä varsinkin alkuaikoina tehnyt. Tukeudu mieheesi ja muihin perheenjäseniisi niin paljon kuin mahdollista. Jos pystyt, niin puhu heidän kanssaan surustasi aina kun siltä tuntuu. Varmasti myös heillä on samanlaisia tuntemuksia. Voimia!
Ihan kuin olisin omaa tekstiä lukenut..Meidänkin iskä kuoli kolme kuukautta sitten. Itse löysin apua sururyhmästä, mutta surutyö on pahasti kesken. Vaikeinta on, kun ihmiset eivät ymmärrä, ettei suru lopu seinään, että kyse on monivuotisesta prosessista.JOulut vietettiin, mutta yksi oli joukosta poissa, ja se tyhjä paikka oli läsnä koko ajan. Voimia
Mulla on samoja kokemuksia kun sulla. mun oma isä kuoli 5 vuotta sitten ja nyt vasta tänä jouluna menin haudalle ensimmäisen kerran jouluna. tuntui pahalta. Ikävöin isääni mielettömästi, itken vieläkin melkein joka ikinen yö itseni uneen ikävän takia. Kukaan ei oikein voi ymmärtää miltä minusta tuntuu jos ei ole kokenut samaa kuin minä. välillä tuntuu että ei kukaan ymmärrä ja kaikki on turhaa. itse olen menossa psykiatrille tämän asian takia. VASTA NYT! siitä on 5 vuotta ja vasta nyt haen apua, koska tämä on karannut käsistä. Älä tee samaa virhettä kuin minä. mene puhumaan jo nyt jollekkin jos siihen on tarvetta. puhu edes jollekkin.
tiedän että isänpäivänä tuntuu erityisen pahalta. minulla on kokemusta asiasta. koska oma isäni kuoli isänpäivänä. se oli elämäni kamalin päivä. ja on edelleen.
Itkuhan taas pääsi, kun edellisiä lueskelin.
Isäni kuolemasta tulle parin viikon päästä 5 vuotta. Tänä vuonna (eli siis viime vuonna) pystyin ekan kerran joulua viettämään. Aiemmat joulut olen töissä vapaaehtoisesti ollut, kun en vaan kestänyt ajatusta joulusta ilman isää. tänä jouluna ystäväni ottivat minut hellään huomaansa. Jaksoivat ymmärtää ja antaa aikaa ja tilaa surulleni.
Suunnattomasti voimia kaikille!
Isäni kuoli 8vuotta sitten,olin silloin 14v. Löysin isäni kuolleena kotoa,oli saanut sydänkohtauksen. Yritin jopa elvyttää häntä shokissa,kun hätäkeskuksesta niin sanoivat. Muuta en oikein muista päivästä,paitsi sen että mieli teki stopin aina kun yritin ajatella, että isä on kuollut, jopa ambulanssi miesten kerrottua ettei mitään ollut tehtävissä aloin "teko" itkemään kun en tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä. Kun isäni äiti sai tietää asiasta niin iski maan suru! Enään ei ollut kuin mummini suru,minun surua ei noteerattu ja muutuin näkymättömäksi. Ennen aktiivinen ja suunapäänä oleva oppilas muttui ujoksi ja araksi, Pelkäsin vuosia äitini kuolemaa sekä itseni,tai lähinnä sitä miten muut pärjäävät jos kuolen,koska olin tottunut pitämään kaikesta ja kaikista huolta. Nyt 8v. myöhemmin käyn psykologilla,olen masentunut ja väsynyt. Isäpuoleni sairastui vakavaan,luultavasti kuolemaan johtavaan tautiin vähän aikaa sitten,juuri kun olin alkanut pitää hänestä,oikeastaan rakastamaan, niinkuin isääni. Joten rakkaat kohtalon toverit,hoitakaa surutyö ajoissa,älkää antako sen mennä näin pitkälle kun minulla on mennyt,koska nyt en enää tiedä miten pitäisi jatkaa eteenpäin.
Loppujen lopuksi olen erittäin katkera,olen katkera etten ikinä tutustunut isääni ja nyt, niin kamalalta kun se kuulostaakin,alan unohtamaan asioitani isästäni,en enää muista häntä.
Minun isäni nukkui pois 4kk sitten, elikkä ensimmäinen joulu ilman isää, kuinkahan joulu menöö ilman isää, kuinka kauan teiltä muilta meni surutyön kanssa? vaikkakin se suru/ itku tulloo vielä monta kertaa
osanottoni
vai niin
otan osaa suruusi