http://www.finnkino.fi/elokuvaesittely.asp?movie=959
Ranskalainen kuvausryhmä vietti reilun vuoden pingviinien parissa Etelämantereella. Tuloksena on ainutlaatuisella kuvamateriaalilla kerrottu mukaansatempaava ja koko perhettä ihastuttava tarina.
Etelämantereelta katsottuna kaikki sijaitsee pohjoisessa. Jokseenkin Australian puoleisella kulmalla, Ranskan karulla jääperällä Terre Adeliella elää pingviineistä suurin ja kaunein. Keisaripingviini (Aptenobrytes forsteri) kasvaa metrin mittaiseksi ja saattaa painaa 40 kiloa.
Luonto keksii kaikkein hienoimmat tarinat. Tämä on yksi uskomattomimpia. Keisaripingviinit vaeltavat joka vuosi kalaisan meren ääreltä jopa 200 km matkan jään peittämille ylängöille, joita pyyhkivät myrskyt saattavat puhaltaa 250 km tuntivauhdilla. Jäätiköllä ei kasva mitään. Yksiavioiset pingviinit kurtiseeraavat kunnes löytävät parin. Emo munii yhden kookkaan munan ja palaa sitten nääntyneenä mereen syödäkseen taas itsensä kuntoon. Isäpingviini hautoo munaa jalkojensa välissä. Ylängöllä ei ole mitään, mistä voisi rakentaa pesän tai suojan munalle, joten ainoa suoja on isän oma keho. Äitipingviini palaa ylängölle poikasten kuoriutuessa. Poikanen elää vararavintonsa turvin korkeintaan 48 tuntia, joten äiti palaa vaistonsa ajamana ajoissa – jos luoja suo… Kuukausia paastonneet isäpingviinit pääsevät vuorostaan meren ääreen mässäilemään. Lumimyrskyt ja nälkäiset albatrossit uhkaavat pikkupingviinejä. Kun poikaset ovat kasvaneet tarpeeksi suuriksi koko heimo matkaa meren ääreen ja elämän kiertokulku alkaa alusta.
Tunnetun ranskalaisen luontodokumentaristi Luc Jacquetin kuvausryhmä vietti pingviinien parissa 13 kuukautta. Ainutlaatuista kuvamateriaalia kertyi yli 120 tuntia. Pingviinit eivät ole oikeastaan koskaan nähneet ihmisiä eikä niillä ole syytä pelätä ihmisiä, joten kunnioittavasti käyttäytyneet kameramiehet pääsivät kaikkien salaisuuksien äärelle. Sukeltajien kuvaama jäänalainen materiaali ällistyttää ehkä kaikkein eniten. Tai sittenkin poikasten syntymä... tai parven yhteinen suojautuminen myrskyssä...
Käykääs kahtomassa :)
Keisaripingviini - Suunnittelu signaalina
14
1073
Vastaukset
- squirrel
Lukekaa ihmeessä
Terry Pratchettin "Suuri ajomatka".
Käsittelee (mm.)kreationismi-naturalismi -kahtiajaolle keskeisiä filosofista kysymyksiä.
Sitäpaitsi se on "tarpeeksi tyhmää viihdettä". - PekkaPakana
Käyn katsomassa. Arvostelen sitten sen jälkeen.
- JSS
Mutta mitä tarkoitit tuolla suunnittelun signaalilla?
- ...
millaiset ovat eri kehitysvaiheet(esi-pingviinit)? Vai voiko niitä edes teoriassa ollakaan?
missä tutkittavissa olevat elävät/fossiloituneet välimuodot?
lintu on riippuvainen monista oikeanlaisista vaistoista,kylmänkestävästä fysiologiastaan,uintitaidostaan(uiva lintu?),taivaankappaleista suunnistaminen sisäinen kartta ja ohjaavat vaistot.
ja vielä mikä etu populaation kannalta on yksiaviosuus? ja monimutkaiset parin ja poikasen tunnistumekanismit(mm.äänentunnistus). onko parilla niin väliä, kunhan jälkikasvua saadaan, onko muka olemassa todellista valintapainetta?
jos evoluutio on fakta, tottahan tällaisenkin evon selittäminen on mahdollista?
vai pystyykö luonnonvalinta sittenkään selittämään linnun syntymisen arktisiin olosuhteisiin ja tämän ominaisen fysiologian/käyttäytymisen vai jäisiköhän ainoaksi vaihtoehdoksi luominen? - Tavoitteeton
... kirjoitti:
millaiset ovat eri kehitysvaiheet(esi-pingviinit)? Vai voiko niitä edes teoriassa ollakaan?
missä tutkittavissa olevat elävät/fossiloituneet välimuodot?
lintu on riippuvainen monista oikeanlaisista vaistoista,kylmänkestävästä fysiologiastaan,uintitaidostaan(uiva lintu?),taivaankappaleista suunnistaminen sisäinen kartta ja ohjaavat vaistot.
ja vielä mikä etu populaation kannalta on yksiaviosuus? ja monimutkaiset parin ja poikasen tunnistumekanismit(mm.äänentunnistus). onko parilla niin väliä, kunhan jälkikasvua saadaan, onko muka olemassa todellista valintapainetta?
jos evoluutio on fakta, tottahan tällaisenkin evon selittäminen on mahdollista?
vai pystyykö luonnonvalinta sittenkään selittämään linnun syntymisen arktisiin olosuhteisiin ja tämän ominaisen fysiologian/käyttäytymisen vai jäisiköhän ainoaksi vaihtoehdoksi luominen?>>vai pystyykö luonnonvalinta sittenkään selittämään linnun syntymisen arktisiin olosuhteisiin ja tämän ominaisen fysiologian/käyttäytymisen vai jäisiköhän ainoaksi vaihtoehdoksi luominen?
- ...
Tavoitteeton kirjoitti:
>>vai pystyykö luonnonvalinta sittenkään selittämään linnun syntymisen arktisiin olosuhteisiin ja tämän ominaisen fysiologian/käyttäytymisen vai jäisiköhän ainoaksi vaihtoehdoksi luominen?
niitä lokeroita olisi hieman helpompi täyttää jossain lämpimämmissä,suotuisammissa paikoissa, joissa ruokaakin olisi tarjolla reilummin, kuin keskellä jäätikköä,jossa pitää välillä olla 4kk syömättä, jotta saataisiin jälkipolvea aikaiseksi?
se että vaikka kuussa olisi vapaa ekolokero, ei suoraan takaa sitä, että sinne ilmestyisi helpostikin elämää. ;) Vaadittaisin selitykset miten ja miksi.
aikaisemmasta keskustelusta:
myytti lokeroista
Kirjoittanut: Rad. At.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000073&posting=22000000012387919
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000073&posting=22000000012390149
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000073&posting=22000000012392722 - Tavoitteeton
... kirjoitti:
niitä lokeroita olisi hieman helpompi täyttää jossain lämpimämmissä,suotuisammissa paikoissa, joissa ruokaakin olisi tarjolla reilummin, kuin keskellä jäätikköä,jossa pitää välillä olla 4kk syömättä, jotta saataisiin jälkipolvea aikaiseksi?
se että vaikka kuussa olisi vapaa ekolokero, ei suoraan takaa sitä, että sinne ilmestyisi helpostikin elämää. ;) Vaadittaisin selitykset miten ja miksi.
aikaisemmasta keskustelusta:
myytti lokeroista
Kirjoittanut: Rad. At.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000073&posting=22000000012387919
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000073&posting=22000000012390149
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000073&posting=22000000012392722>>eikö niitä lokeroita olisi hieman helpompi täyttää jossain lämpimämmissä,suotuisammissa paikoissa, joissa ruokaakin olisi tarjolla reilummin, kuin keskellä jäätikköä,jossa pitää välillä olla 4kk syömättä, jotta saataisiin jälkipolvea aikaiseksi?
- suunnitteli
... kirjoitti:
millaiset ovat eri kehitysvaiheet(esi-pingviinit)? Vai voiko niitä edes teoriassa ollakaan?
missä tutkittavissa olevat elävät/fossiloituneet välimuodot?
lintu on riippuvainen monista oikeanlaisista vaistoista,kylmänkestävästä fysiologiastaan,uintitaidostaan(uiva lintu?),taivaankappaleista suunnistaminen sisäinen kartta ja ohjaavat vaistot.
ja vielä mikä etu populaation kannalta on yksiaviosuus? ja monimutkaiset parin ja poikasen tunnistumekanismit(mm.äänentunnistus). onko parilla niin väliä, kunhan jälkikasvua saadaan, onko muka olemassa todellista valintapainetta?
jos evoluutio on fakta, tottahan tällaisenkin evon selittäminen on mahdollista?
vai pystyykö luonnonvalinta sittenkään selittämään linnun syntymisen arktisiin olosuhteisiin ja tämän ominaisen fysiologian/käyttäytymisen vai jäisiköhän ainoaksi vaihtoehdoksi luominen?"jos evoluutio on fakta, tottahan tällaisenkin evon selittäminen on mahdollista?
"
Toki. Mutta suunnittelu selittää sen niin paljon paremmin :-)) Jutussahan suoraan tökkää silmään käytännöllinen suunnittelu... - juutas
... kirjoitti:
millaiset ovat eri kehitysvaiheet(esi-pingviinit)? Vai voiko niitä edes teoriassa ollakaan?
missä tutkittavissa olevat elävät/fossiloituneet välimuodot?
lintu on riippuvainen monista oikeanlaisista vaistoista,kylmänkestävästä fysiologiastaan,uintitaidostaan(uiva lintu?),taivaankappaleista suunnistaminen sisäinen kartta ja ohjaavat vaistot.
ja vielä mikä etu populaation kannalta on yksiaviosuus? ja monimutkaiset parin ja poikasen tunnistumekanismit(mm.äänentunnistus). onko parilla niin väliä, kunhan jälkikasvua saadaan, onko muka olemassa todellista valintapainetta?
jos evoluutio on fakta, tottahan tällaisenkin evon selittäminen on mahdollista?
vai pystyykö luonnonvalinta sittenkään selittämään linnun syntymisen arktisiin olosuhteisiin ja tämän ominaisen fysiologian/käyttäytymisen vai jäisiköhän ainoaksi vaihtoehdoksi luominen?Pingiviinit ovatkin erinomainen esimerkki evoluutiosta. Lintu joka on dinosauruksista kehittynyt melkein hylkeeksi.
- Ant1Ev0
juutas kirjoitti:
Pingiviinit ovatkin erinomainen esimerkki evoluutiosta. Lintu joka on dinosauruksista kehittynyt melkein hylkeeksi.
melkein hylje? onko tämä ennuste? evo: dino -> pingviini (lintu/hylje) -> hylje (lopputulos)
ovatko nykyiset hylkeet sittenkin kehittyneet linnuista(pingviineistä)?
missä todisteet?
(melko koominen näky olisi nähdä vaihtolämpöinen dino rämpimässä antarktiksella) - kissa
Ant1Ev0 kirjoitti:
melkein hylje? onko tämä ennuste? evo: dino -> pingviini (lintu/hylje) -> hylje (lopputulos)
ovatko nykyiset hylkeet sittenkin kehittyneet linnuista(pingviineistä)?
missä todisteet?
(melko koominen näky olisi nähdä vaihtolämpöinen dino rämpimässä antarktiksella)Ant1Ev0 kirjoitti:
"melkein hylje? onko tämä ennuste? evo: dino -> pingviini (lintu/hylje) -> hylje (lopputulos)"
No ei. Hylje on nisäkäs, lintu (joka pingviinikin on) ei ole (nisäkäs). Mutta ehkä alkuperäinen idea oli, että pingviinistä tulee yhtä hyvin merelliseen elämään sopeutunut eläin kuten hyljekin on? Ja niin näyttää olevan.
"(melko koominen näky olisi nähdä vaihtolämpöinen dino rämpimässä antarktiksella)"
No mutta, antarktiksella on aikoinaan tallannut dinoja! kts. http://tinyurl.com/dv2b4 tai
http://www.antarctica.ac.uk/About_Antarctica/Rock/Fossils.html
Antarktikselta löytyy hiiltäkin. Antarktiksen manner ei aina ole ollut etelänavalla, vaan siirtynyt sinne useita miljoonia vuosia sitten.
http://octopus.gma.org/surfing/antarctica/antarctica.html
http://www.scotese.com/pangeanim.htm
Oletko koskaan ihmetellyt, miksi pohjoisella pallonpuoliskolla ei ole pingviinejä (muualla kuin eläintarhoissa)? - juutas
Ant1Ev0 kirjoitti:
melkein hylje? onko tämä ennuste? evo: dino -> pingviini (lintu/hylje) -> hylje (lopputulos)
ovatko nykyiset hylkeet sittenkin kehittyneet linnuista(pingviineistä)?
missä todisteet?
(melko koominen näky olisi nähdä vaihtolämpöinen dino rämpimässä antarktiksella)Kommenttisi vaikuttaa kokolailla lapselliselta.
Ei tietenkään pingiviinistä hyljettä tule, mutta hylkeen tapaan toimiva eliö se jo nykyisellään on. Suureksi osaksi veden alaiseen elämään arktisessa ympäristössä sopetunut lintu on aika kova todiste evoluution toiminnasta kovan valintapaineen alla. - juutas
Ant1Ev0 kirjoitti:
melkein hylje? onko tämä ennuste? evo: dino -> pingviini (lintu/hylje) -> hylje (lopputulos)
ovatko nykyiset hylkeet sittenkin kehittyneet linnuista(pingviineistä)?
missä todisteet?
(melko koominen näky olisi nähdä vaihtolämpöinen dino rämpimässä antarktiksella)Tuntuu että et ole ollenkaan ymmärtänyt evoluution perusasioita, tai sitten haluat tahallasi ymmärtää väärin. Ei luonnollisen valinnan seurauksena vaihtolämpöistä dinoa kehity jäätikölle. Vain jokin yliluonnollinen voima voisi sen sinne luoda. Luonnollisen valinnan ansiosta nimenomaan antarktiksella ei ole vaihtolämpöisiä dinosauruksia. Luonnollinen valinta nimenomaan karsii ympäristöön sopeutumattomat eliöt pois.
Eikä lajien kehitys tarkoita sitä, että yhdessä yössä hups dinosauruksesta syntyy lintu, tai että lentävä lintu hups aamulla onkin lentokyvytön, vedessä elävä pingviini. Tämä kehitys tapahtuu hyvin, hyvin hitaasti ja vaiheittain, eikä ole mitään toimimattomia välimalleja, vaan kaikki eliöt ovat koko ajan valmiita, mutta muuttuvat edelleen hiljalleen toisenlaisiksi.
Pingiiviä tosin hyvin voisi pitää välimallina, jos niin haluaa. Lintu, jonka siivet ovat surkastuneet ja muuttuneet vesieläimen eviksi, jalat muuttuneet jo melkein pyrstöksi. Pesii maalla, vaikka liikkuukin siellä tosi kömpelösti kun on paremmin vesielämään sopeutunut.
Tosissasiko kysyt ovatko hylkeet kehittyneet linnuista? Varmaankin tiedät että hylkeet ovat nisäkkäitä, joten ne ovat selvästikin maanisäkkäistä vesieläimiksi kehittyneet. Varmaan senkin tiedät että valaskaan ei ole kala, vaikka vedessä elääkin kalan tavoin...
- kenny
kaikkea sitä luonnossa kehittyy. Ja kuinkapaljon on viel löytämäti maapallolta? Ja kun ne lajit viel tuppaavat kokoajan muuntautumaan, sukupolvi sukupolvelta. Niinku viimesin sopeutuma, uusin H5N1 variantti, kyseessä on tosin virus joka lisääntyy jakautumalla, mutta kuitenski.
Ällistyttää.. nii, ällistyttää, miten vaikeissa olosuhteissa voi menestyä näinkin monimuotoiset eliöt.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!1442480Näetkö feminismin uhkana
Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?1961167Tykkäätkö halaamisesta?
Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo1131081Hinduilu on suurta eksytystä
tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa389930Malmin tapaus on järkyttävä
Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi298901- 66868
- 90850
- 53841
- 46829
- 53758