Kuinka on mahdollista että yliopiston opinto-oppaassa mainittujen kurssikirjojen painatus on loppunut 20 vuotta sitten tai kirja on muuten vaan loppunut maailmanlaajuisesti.. Mistä kummasta omat kirjansa sitten pitäisi hankkia?
Onko tämä normaalia?
Yliopiston oppikirjat...huh
10
2121
Vastaukset
- n81
Eikö kirjastosta löydy?
- ?n?gm?
Harvoista kirjastoista löytyy oppikirjoja ja niistä, joista löytyy on kappalemäärä 1 tai 2, joista toinen "ei lainattavissa" :)
Yliopiston kirjoilla ei ole yleisesti niin suurta menekkiä, että kirjastot hankkisivat niitä iltalukemiseksi.
Onneksi meidän tdk:ssa kirjat uudistuvat aika ajoin ja käytetään uusimpia kirjoja materiaaleina. Joissakin tdk:ssa esim. humanististeilla lienee oletettavaakin, että kirjat pysyvät samoina vuodesta toiseen.
- Järki käteen.
Mitenkä olet ajatellut että aikaisemmat sukupolvet ovat tenttivaatimukset lukeneet? Kysyppä vaikka vanhemmilta tieteenharjoittajilta ks. kirjaa monistenippuna. Sellaisina ne kiertävät.
- ...
Joskus hivenen ihmettelen sitä, että opiskelijat purnaavat kurssikirjojen puutteesta. Toki kurssikirjoja tarvitaan enemmän kun opiskelijamäärätkin jatkuvasti kasvavat, mutta toisaalta, kyllähän sen saman tiedon minkä kurssikirjoista lukee voi myös löytää jostakin muualta. Ihme juttu että useat yliopistossa opiskelevat eivät tunnu tätä tiedostavan, vaan tuskailevat sitä että tenttimään ei voi mennä kun ei ole kurssikirjoja löytynyt.
Pointti on siis se, että kun viitsi hivenen nähdä vaivaa ja osaa hakea tietoa (taito joka jokaisen yo-opiskelijan kai tulee omata) niin muutkin kuin juuri opinto-oppaassa mainitut teokset usein kelpaavat. Voi esim. kysyäistä proffalta onko olemassa vaihtoehtoisia teoksia, tai sitten ihan itse ottaa selvää kurssikirjojen sisällöstä esim. tsekkaa yölaina kappaleesta sisällysluettelon, ja sitten etsii kirjastosta vastaavan sisältöiset teokset. Tämä toimii varsin usein lääkkeenä kurssikirja pulmiin.
Toki kopiominenkin on sitten mahdollista, kuten joku jo jossain mainitsikin.- !?
"Toki kopiominenkin on sitten mahdollista, kuten joku jo jossain mainitsikin. "
No, ei ainakaan kirjojen. Tekijänoikeudet taisivat jäädä jonnekin, kuten varmastikin tämä tieto-"taito joka jokaisen yo-opiskelijan kai tulee omata".
Monissa tapauksissa lienee täysin turhaa etsiä vaihtoehtoisia tekeleitä, kun esim. juuri kaksiviikkoa sitten tieto on päivitetty uudestaan - esim. biokemia, jossa tänään ostettu kirja on jo vanha tiedoiltaan.
Minä en ainakaan ala kymmeniä kirjoja kahlaamaan läpi, etenkin kun kursseilla joilla itse olen ollut esim. matikka, niin pompimaan välillä asiasta toiseen. Onneksi on luentomonisteet kansioissa, joita voi kopsata rikkomatta tekijäinoikeuksia.
"tai sitten ihan itse ottaa selvää kurssikirjojen sisällöstä "
Riippuu ihan aineesta, mitä luetaan. Joissakin kirjoissa asiat esitetään niin ylimalkaisesti tai tavalla, joita luennoilla ja tentissä ei edellytetä.
Se, mikä toimii jossakin tilanteessa ei voisa yleistää toimimaan kaikissa tiedekunnissa. - ...
!? kirjoitti:
"Toki kopiominenkin on sitten mahdollista, kuten joku jo jossain mainitsikin. "
No, ei ainakaan kirjojen. Tekijänoikeudet taisivat jäädä jonnekin, kuten varmastikin tämä tieto-"taito joka jokaisen yo-opiskelijan kai tulee omata".
Monissa tapauksissa lienee täysin turhaa etsiä vaihtoehtoisia tekeleitä, kun esim. juuri kaksiviikkoa sitten tieto on päivitetty uudestaan - esim. biokemia, jossa tänään ostettu kirja on jo vanha tiedoiltaan.
Minä en ainakaan ala kymmeniä kirjoja kahlaamaan läpi, etenkin kun kursseilla joilla itse olen ollut esim. matikka, niin pompimaan välillä asiasta toiseen. Onneksi on luentomonisteet kansioissa, joita voi kopsata rikkomatta tekijäinoikeuksia.
"tai sitten ihan itse ottaa selvää kurssikirjojen sisällöstä "
Riippuu ihan aineesta, mitä luetaan. Joissakin kirjoissa asiat esitetään niin ylimalkaisesti tai tavalla, joita luennoilla ja tentissä ei edellytetä.
Se, mikä toimii jossakin tilanteessa ei voisa yleistää toimimaan kaikissa tiedekunnissa.No tosiasiahan kuitenkin on, että omaan käyttöönsä opiskelijat kirjoja kopsaavat, kun ostamiseen eivät rahat riitä ja kirjastoista ei kirjoja aina todellakaan löydy.
Jaa, ja tuo että tieto päivittyisi kurssikirjoihin tuota tahtia kuin esität on aika outo väite. Siis toki jotakin tutkimusartikkeleita yms. julkaistaan jatkuvalla syötöllä, mutta näitä sitten paljon helpommin saakin käsiin (esim. kirjastojen lehtikokoelmista, kirjaston elektronisten "journal"-tietokantojen kautta jne.) Kurssikirjojen ollessa kyseessä, tuo "tiedon uusiutuminen" ei kyllä aivan noin ripeää ole. Eivätkä kurssivaatimukset kovin nopeasti muutu, olkoonkin että uutta tutkimustietoa tuotetaan. Proffien tehtävänä on sitten tuoda uusin tutkimustieto opiskelijoille ja vihjailla uusista artikkeleista tms. Peruskirjallisuuteen jne. tämä ei kovin nopeasti vaikuta, ei ainakaan parin viikon varoajalla. Mutta, luentomuistiinpanot ovat sitten tässä se "uuden tiedon" ensilähde.
Tuosta viestistäsi sai hivenen sen kuvan että luet vain tenttiä varten:
"Joissakin kirjoissa asiat esitetään niin ylimalkaisesti tai tavalla, joita luennoilla ja tentissä ei edellytetä."
Niin, toki tentistä tulee läpi päästä jotta opinnot etenevät. Silti, itse opiskelen tasan tarkkaan vain ja ainoastaan siksi että asiat kiinnostavat minua, tentistä viis (tosin tähän mennessä en juuri ole uusimaankaan joutunut).
"Se, mikä toimii jossakin tilanteessa ei voisa yleistää toimimaan kaikissa tiedekunnissa."
No juu, kyllä minä tämän allekirjoitan. Oma kokemukseni on kuitenkin aiemmassa viestissäni esittämän kaltainen, eli: saman asian -tiedon- voi löytää useastakin eri paikasta. Siis kurssikirjojen etsimisen ja jahtaamisen sijaan voi vastaavaa tietoa etsiä muualtakin. - Johanna
... kirjoitti:
No tosiasiahan kuitenkin on, että omaan käyttöönsä opiskelijat kirjoja kopsaavat, kun ostamiseen eivät rahat riitä ja kirjastoista ei kirjoja aina todellakaan löydy.
Jaa, ja tuo että tieto päivittyisi kurssikirjoihin tuota tahtia kuin esität on aika outo väite. Siis toki jotakin tutkimusartikkeleita yms. julkaistaan jatkuvalla syötöllä, mutta näitä sitten paljon helpommin saakin käsiin (esim. kirjastojen lehtikokoelmista, kirjaston elektronisten "journal"-tietokantojen kautta jne.) Kurssikirjojen ollessa kyseessä, tuo "tiedon uusiutuminen" ei kyllä aivan noin ripeää ole. Eivätkä kurssivaatimukset kovin nopeasti muutu, olkoonkin että uutta tutkimustietoa tuotetaan. Proffien tehtävänä on sitten tuoda uusin tutkimustieto opiskelijoille ja vihjailla uusista artikkeleista tms. Peruskirjallisuuteen jne. tämä ei kovin nopeasti vaikuta, ei ainakaan parin viikon varoajalla. Mutta, luentomuistiinpanot ovat sitten tässä se "uuden tiedon" ensilähde.
Tuosta viestistäsi sai hivenen sen kuvan että luet vain tenttiä varten:
"Joissakin kirjoissa asiat esitetään niin ylimalkaisesti tai tavalla, joita luennoilla ja tentissä ei edellytetä."
Niin, toki tentistä tulee läpi päästä jotta opinnot etenevät. Silti, itse opiskelen tasan tarkkaan vain ja ainoastaan siksi että asiat kiinnostavat minua, tentistä viis (tosin tähän mennessä en juuri ole uusimaankaan joutunut).
"Se, mikä toimii jossakin tilanteessa ei voisa yleistää toimimaan kaikissa tiedekunnissa."
No juu, kyllä minä tämän allekirjoitan. Oma kokemukseni on kuitenkin aiemmassa viestissäni esittämän kaltainen, eli: saman asian -tiedon- voi löytää useastakin eri paikasta. Siis kurssikirjojen etsimisen ja jahtaamisen sijaan voi vastaavaa tietoa etsiä muualtakin.Jos kerran kirjapula on normaalia, niin enpähän ainakaan ole ainoa joka painiskelee saman asian kanssa.
Kurjuus iskee siinä vaiheessa kun saatavuusongelma kohdistuu johonkin perusteokseen. Kirjaa voisi vaikka tarvita sitten työelämässä. Kopiointi on tietysti mahdollista, mutta laitonta ja epäkäytännöllistä. 600 sivua 4A:sia ei ole kiva nippu kannettavaksi. - !?
... kirjoitti:
No tosiasiahan kuitenkin on, että omaan käyttöönsä opiskelijat kirjoja kopsaavat, kun ostamiseen eivät rahat riitä ja kirjastoista ei kirjoja aina todellakaan löydy.
Jaa, ja tuo että tieto päivittyisi kurssikirjoihin tuota tahtia kuin esität on aika outo väite. Siis toki jotakin tutkimusartikkeleita yms. julkaistaan jatkuvalla syötöllä, mutta näitä sitten paljon helpommin saakin käsiin (esim. kirjastojen lehtikokoelmista, kirjaston elektronisten "journal"-tietokantojen kautta jne.) Kurssikirjojen ollessa kyseessä, tuo "tiedon uusiutuminen" ei kyllä aivan noin ripeää ole. Eivätkä kurssivaatimukset kovin nopeasti muutu, olkoonkin että uutta tutkimustietoa tuotetaan. Proffien tehtävänä on sitten tuoda uusin tutkimustieto opiskelijoille ja vihjailla uusista artikkeleista tms. Peruskirjallisuuteen jne. tämä ei kovin nopeasti vaikuta, ei ainakaan parin viikon varoajalla. Mutta, luentomuistiinpanot ovat sitten tässä se "uuden tiedon" ensilähde.
Tuosta viestistäsi sai hivenen sen kuvan että luet vain tenttiä varten:
"Joissakin kirjoissa asiat esitetään niin ylimalkaisesti tai tavalla, joita luennoilla ja tentissä ei edellytetä."
Niin, toki tentistä tulee läpi päästä jotta opinnot etenevät. Silti, itse opiskelen tasan tarkkaan vain ja ainoastaan siksi että asiat kiinnostavat minua, tentistä viis (tosin tähän mennessä en juuri ole uusimaankaan joutunut).
"Se, mikä toimii jossakin tilanteessa ei voisa yleistää toimimaan kaikissa tiedekunnissa."
No juu, kyllä minä tämän allekirjoitan. Oma kokemukseni on kuitenkin aiemmassa viestissäni esittämän kaltainen, eli: saman asian -tiedon- voi löytää useastakin eri paikasta. Siis kurssikirjojen etsimisen ja jahtaamisen sijaan voi vastaavaa tietoa etsiä muualtakin."Jaa, ja tuo että tieto päivittyisi kurssikirjoihin tuota tahtia kuin esität on aika outo väite."
No, soitapas esim. Viikin biokemian laitokselle ja kysy sieltä. Opiskelijatuttuja opiskelee sivuaineenaan biokemiaa ja ovat tuskailleet sitä, kun juuri ollaan edellisellä luennolla opettuja joku asia, kumotaan se seuraavalla - kun tieto on muuttunut.
Biokemiassa varsinkin tapahtuu koko ajan. Se, mikä opetetaan tänään on jo parissa viikossa vanhaa tietoa.
Tosin siellä muutamat kurssit ovatkin monistettuja paperinivaskoita, joihin lätkitään päivitettyä tietoa lisää koko ajan ja yliviivataan vanha.
"Tuosta viestistäsi sai hivenen sen kuvan että luet vain tenttiä varten: "
Noup, meillä on välikokeitakin monissa kursseissa. Ei nimittäin tulisi mieleenkään tenttiä 500-sivua kemiaa olematta lainkaan luennoilla :) Päähalkeaisi jo ensimmäisillä sivuilla, kun halkeaa jo muutenkin...
"saman asian -tiedon- voi löytää useastakin eri paikasta. Siis kurssikirjojen etsimisen ja jahtaamisen sijaan voi vastaavaa tietoa etsiä muualtakin."
Toki voi yrittää, mutta hivenen vaikeaa - ainakin itse olen kokenut tämän mat-luonn-tdk:ssa, luen mm. matikkaa ja kemmaa. Vähintäänkin turhauttavaa etsiä jotain todistusta toisesta matikan kirjasta löytämättä sitä tai törmäten kohtaan "Todistus sivuutetaan." Itse ainakin pidän erittäin aikaa haaskaavana, jos kaikki pitäisi etsiä muista lähteistä. Mutta onneksi meillä on monissa kursseissa valmiit luentomuistiinpanot ja itse
kirjoitan luennoilla kaiken aina vihkoon myös.
Toki vaihtoehtoisiakin kirjoja voi löytyä ja monesti löytyykin, mutta monia niistä ei suositella hankittavaksi, koska asiat esitetään monesti niin ylimalkaisesti ja vaikeasti lukijan kannalta. Jaa, ne proffatko ei sitten esitä :D - !?
Johanna kirjoitti:
Jos kerran kirjapula on normaalia, niin enpähän ainakaan ole ainoa joka painiskelee saman asian kanssa.
Kurjuus iskee siinä vaiheessa kun saatavuusongelma kohdistuu johonkin perusteokseen. Kirjaa voisi vaikka tarvita sitten työelämässä. Kopiointi on tietysti mahdollista, mutta laitonta ja epäkäytännöllistä. 600 sivua 4A:sia ei ole kiva nippu kannettavaksi.Joskus jopa niinkin päin, että kirja tulee halvemmaksi, kuin kopioiden ottaminen, sillä ei ne kopiokortitkaan ilmaisia ole..
- hoek
Tarkista myös muiden käytettävissä olevien kirjastojen tietokannat. Ja tee lainaukset/varaukset aina hyvissä ajoin ennen kurssin alkua.
Ja jos kirjaa ei löydy kuin pari kappaletta niin otat asian esille jo ensimmäisellä luennolla. Eikä siis takapenkkikeskustelun puitteissa vaan kysyt luennoitsialta vaihtoehtoisa kirjoja
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olet toisen kanssa
...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain2241576- 291413
Kuka teistä on paras nainen
A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊611279Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!711259- 781204
Osaako joku selittää tätä
Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?761189Jos me joskus nähtäisiin
niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi1031173- 54998
Lesken uusi
Onko totta että puolangan kunnalla töissä ollut mies joka kuoli niin sen vaimolla jo uusi lohduttaja. Pitäneekö paikkans18972Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"
Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per177865