Mielen "avaruuden" dimensiosta

Älykkään suunnitelman tai korkeamman prinsiipin mahdollisen olemassaolon huomioon ottamista tieteessä vastustetaan yleisesti. Tällöin ei tulla ajatelleeksi, että - yleisesti ottaen - mystisen aspektin hyväksyminen osaksi maailmankuvaa voisi kenties ratkaisevasti nostaa mielen "avaruuden" ulotteisuuslukua (dimensiota), millä seikalla voisi esimerkiksi matemaattisten formalismien tai niiden "esikaavioina" toimivien ideakimppujen tuottamisessa olla positiivinen merkitys. Vertauksena esimerkiksi vasemman käsineen kääntäminen oikeaksi ei onnistu 3-ulotteisessa maailmassa, mutta kyllä useampiulotteisessa.
Vastustajat eivät myöskään tietäne, että Michael Faraday, jonka kuva (ainoana) riippui Einsteinin työhuoneen seinällä, kehitti perustavimmat ja hienoimmat ideansa reflektoidessaan Jumalaa ja hänen luovaa toimintaansa maailmassa:

http://www1.umn.edu/ships/religion/faraday.htm

Nykyisinhän on monen kunnia-asia mollata Dembskiä, mutta olen huomaavinani, että mitä pätevämpi arvostelija, sitä positiivisempi asenne hänellä on Dembskin yritykseen. Esimerkiksi ydinfyysikko ja kirjailija Paul Davies, arvostettu evolutionisti Stuart Kauffman ja fyysikko ja bakteeriyhdyskuntien organisoitumisen tutkija Eshel Ben Jacob pitävät Dembskin yritystä tärkeänä.
8695
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

"Tällöin ei tulla ajatelleeksi, että - yleisesti ottaen - mystisen aspektin hyväksyminen osaksi maailmankuvaa voisi kenties ratkaisevasti nostaa mielen "avaruuden" ulotteisuuslukua (dimensiota), millä seikalla voisi esimerkiksi matemaattisten formalismien tai niiden "esikaavioina" toimivien ideakimppujen tuottamisessa olla positiivinen merkitys."

Tämä on hieno vertaus. Itseäni tämän tyyppinen ajattelutapa auttaa hahmottamaan, millainen ns. viimeinen teoria voisi olla ja milloin voidaan oikeutetusti epäillä teorian todellakin olevan viimeinen (lopullisestihan sitä ei koskaan voitane todistaa). Teistinä nimittäin ajattelen fysikaalisen todellisuuden olevan sellainen suljettu systeemi, jonka sisäpuolella tieteellisellä selittämisellä on rajansa. Toistaiseksi väite on kestävä: peruspalikat ja vuorovaikutukset voidaan kyllä mallintaa matemaattisesti (fysiikan standardimalli), mutta malli ei kerro mitään siitä, miksi mallin kuvaama systeemi on olemassa ja juuri sellainen kuin on. Kaikki miksi- ja kuinka-kysymykset johtavat aina ”pimeälle alueelle”, jonne käsityksemme ei ainakaan vielä yllä. Jos teismi on oikeassa, tähän on pakko tyytyä jatkossakin. Korkeintaan voimme joskus muotoilla ristiriidattoman ja kaiken kattavan mallin, eli sellaisen, joka sisältää suhteellisuusteorian ja kvanttimekaniikan tulokset (tätä voitaisiin verrata jaksollisen järjestelmän asemaan kemiassa). Edes Steven Weinbergin hahmottelemaan loogisesti isoloituun teoriaan en usko, vaan ajattelisin viimeisessäkin teoriassa olevan vähintään muutamia voimia ja parametreja, joita ei voida johtaa mistään.

Äänestä
  • Kurt Gödelin epätäydellisyysteoreema:

    Aksiomaattista järjestelmää ei voida osoittaa ristiriidattomaksi sen omista aksioomista lähtien. Tämä siis voisi onnistua vain laajemmassa järjestelmässä, jota ei puolestaan voida osoittaa ristiriidattomaksi.

    Houston,meillä on ongelma!

    Äänestä

Älykäs suunnitelma on vain moderniin sofistikoituun kaapuun puettua mystiikkaa, jota ei voi kuvitella mitenkään ainakaan "korkeammaksi prinsiipiksi".

Tähän samaan hengenvetoon tekisi mieli väittää, että vastustajana tiedän että Einsteinin työhuoneen seinällä olikin kuva Sir Isaac Newtonista eikä Michael Faradaysta.
Noh, oli kuinka oli, pelkkä nippelitieto ei ratkaise ongelmaa.

Sir Isaac oli myös kristillisen maaimankuvan rajoittama kuten Faradaykin, se ei kuitenkaan estänyt häntä kirjoittamasta kuuluisaa Principia kirjaansa jossa hän selitti taivaanmekaniikan uudella tavalla, joka oli ristiriidassa kirkon ja myös hänen oman mystisen näkemyksen kanssa.
Sir Isaacin muotoileman mekaniikan huomattiin pian olevan myös sikäli puutteellinen, että se ei selittänyt kaikkea.
Merkurius näytti havaintojen mukaan kiihdyttelevän ja Saturnuksen havaittiin hidastelevan.
(Tämän perihelin kiertymä selvisi Einsteinin yleisen suhteellisuusteorian avulla ja Eisteinin kerrotaan olleen itsekin olleen monta päivää mykistyneen lumoutuneena teoriansa selitysvoimasta).
Sir Isaac selitteli ilmiötä Jumalallisena väliintulona, jonka mukaan Jumalan oli silloin tällöin hienosäädettävä luomaansa koneistoa.
Tämä Newtonin selittely sai vaikutusvaltaisen piispan puuttumaan hänen lausuntoonsa syyttäen häntä Jumalan solvaamisesta.
Newton oli puun ja kuoren välissä kirkon näkemysten ja yleisten havaintojen kanssa.

Peräänkuuluttamaasi "mystisen aspektin ja mielen dimension" mukana olemista ja sen heijasteen käyttämistä ongelmien hahmottamiseen ei voida missään mielessä pitää luovaa ajattelua lisäävänä tai edes suotavana tekijänä.
Esimerkkejä mielenvapauden vankina olemisesta löytyy tieteenhistoriasta useita ja aina ne ovat rajoittaneet havaintojen tulkintaa.

Demskin ja Behen kommentointiin en näe enään mitään syytä puuttua, evoluutio ei ole varsinaista kiinnostukseni aluetta vaikka olen jonkinverran siihenkin paneutunut ja huomannut sen kauniin loogisuuden ja selitysvoiman.
Olen kyllä kertonut mielipiteeni ko. herroista, eikä heillä ole mitään todisteita, jotka vaatisivat ID-hypoteettisen näkemyksen lisäämistä evoluutioteoriaan.

Äänestä
  • Kirjoittelen nyt ihan vain selventääkseni asioita itselleni. Kyllä minusta luovuutta voidaan lisätä olennaisesti juuri mielen "avaruuden" dimensiota kasvattamalla. Tai sanoisinko tuottamalla sinne lisää vapausasteita (eivätkös vapausasteet ole sukua ulottuvuuksille?) Kuuluisa esimerkki käsineen kierrättämisestä korkeamman ulottuvuuden kautta on vertaus, mutta eikö voitaisi ajatella, että jokin kompleksi ongelmakimppu voitaisiin myös "kierrättää" tavanomaista ongelmanratkaisutasoa moniulotteisemmassa - tai lisää vapausasteita omaavassa - mielenavaruuden osassa, jossa se voisi muuntua, täydentyä, osittua, kytkeytyä, hävitä tms. tarjoten uusia väyliä ratkaisulle.

    Olen ollut käytännössä huomaavinani, että esimerkiksi jonkun tiedonalan intensiivinen opiskelu ikäänkuin preparoi mielen/aivot ajattelemaan tai toimimaan luovemmin monilla muilla, täysin erityyppisilläkin aloilla. Eikö tässä ole kyseessä dimension/vapausasteiden kasvattaminen?

    Mieleen on tullut niinkin naiivi ajatus, että kirjoittaisin Hesarin yleisönosastoon esitellen siellä menetelmää yhteiskuntamme luovuuden kohottamiseksi. Arvioisin, että ammattilaisen suorittama intensiivinen, älyn äärirajoilla tapahtuva opiskelutyö nostaisi hänen luovuustasoaan monella prosentilla. Kansallisena projektina tällä olisi jo merkittävä vaikutus kansantuotteeseen.

    Hupaisana juolahduksena ohjaisin vapaaehtoisesti luovuuttaan kohottamaan pyrkivät kuvataiteilijat, säveltäjät jne. suorittamaan yliopistomatematiikan kursseja tai ainakin pänttäämään Ernst Lindelöfin suurenmoisen "alkeiskirjan" "Johdatus korkeampaan analyysiin" alkupuoliskon. Toisaalta jokin muukin ala, esim. psykologia, filosofia tai solubiologia voisi olla sopivaa päntättävää. Ydinasia on kuitenkin opiskelun aivorakenteita virittävä intensiivisyys.

    Mielestäni dinension kasvattamisen ajatuksen voitaisiin nähdä olevan sopusoinnussa darwinistisen evoluution mekanismin kanssa. Itse kuitenkin suosisin ajatusta luonnonlakiperustaisesta - ja sellaisena älykästä luomistyötä edustavasta - "evoluutiosta", jossa vapausasteiden määrän kasvaessa mahdollistuvat uudet spontaanit symmetriarikot tuottavat uusia Nambun-Goldstonen kenttiä, uudentyyppisiä dynaamisia defektejä ja uusia elintoiminto- ja käyttäytymiskaavioita kokonaisuuden ykseydestä johtuen hyvässä harmoniassa vallitsevaan ja edellä vallinneeseen "maaperään" (vrt. "maaperähypoteesini").

    Äänestä

  • P.S.V. kirjoitti:

    Kirjoittelen nyt ihan vain selventääkseni asioita itselleni. Kyllä minusta luovuutta voidaan lisätä olennaisesti juuri mielen "avaruuden" dimensiota kasvattamalla. Tai sanoisinko tuottamalla sinne lisää vapausasteita (eivätkös vapausasteet ole sukua ulottuvuuksille?) Kuuluisa esimerkki käsineen kierrättämisestä korkeamman ulottuvuuden kautta on vertaus, mutta eikö voitaisi ajatella, että jokin kompleksi ongelmakimppu voitaisiin myös "kierrättää" tavanomaista ongelmanratkaisutasoa moniulotteisemmassa - tai lisää vapausasteita omaavassa - mielenavaruuden osassa, jossa se voisi muuntua, täydentyä, osittua, kytkeytyä, hävitä tms. tarjoten uusia väyliä ratkaisulle.

    Olen ollut käytännössä huomaavinani, että esimerkiksi jonkun tiedonalan intensiivinen opiskelu ikäänkuin preparoi mielen/aivot ajattelemaan tai toimimaan luovemmin monilla muilla, täysin erityyppisilläkin aloilla. Eikö tässä ole kyseessä dimension/vapausasteiden kasvattaminen?

    Mieleen on tullut niinkin naiivi ajatus, että kirjoittaisin Hesarin yleisönosastoon esitellen siellä menetelmää yhteiskuntamme luovuuden kohottamiseksi. Arvioisin, että ammattilaisen suorittama intensiivinen, älyn äärirajoilla tapahtuva opiskelutyö nostaisi hänen luovuustasoaan monella prosentilla. Kansallisena projektina tällä olisi jo merkittävä vaikutus kansantuotteeseen.

    Hupaisana juolahduksena ohjaisin vapaaehtoisesti luovuuttaan kohottamaan pyrkivät kuvataiteilijat, säveltäjät jne. suorittamaan yliopistomatematiikan kursseja tai ainakin pänttäämään Ernst Lindelöfin suurenmoisen "alkeiskirjan" "Johdatus korkeampaan analyysiin" alkupuoliskon. Toisaalta jokin muukin ala, esim. psykologia, filosofia tai solubiologia voisi olla sopivaa päntättävää. Ydinasia on kuitenkin opiskelun aivorakenteita virittävä intensiivisyys.

    Mielestäni dinension kasvattamisen ajatuksen voitaisiin nähdä olevan sopusoinnussa darwinistisen evoluution mekanismin kanssa. Itse kuitenkin suosisin ajatusta luonnonlakiperustaisesta - ja sellaisena älykästä luomistyötä edustavasta - "evoluutiosta", jossa vapausasteiden määrän kasvaessa mahdollistuvat uudet spontaanit symmetriarikot tuottavat uusia Nambun-Goldstonen kenttiä, uudentyyppisiä dynaamisia defektejä ja uusia elintoiminto- ja käyttäytymiskaavioita kokonaisuuden ykseydestä johtuen hyvässä harmoniassa vallitsevaan ja edellä vallinneeseen "maaperään" (vrt. "maaperähypoteesini").

    Anteeksi kun luin liian tarkkaan riviesi välejä :)
    Vapausasteen dimensioiden laajennus esimerkissäsi ajatellulla tavalla toisi vuorenvarmasti lisäpotkua yksilötason ajatteluun ja samassa suhteessa koko yhteiskunnan ajatteluun ja hyvinvointiin, riippuen siitä miten laajasti tuota ehdottamaasi mielenavaruuden dimensiota laajentavaa opiskelua voitaisiin toteuttaa.



    Olen täysin samaa mieltä kanssasi tästä näkemyksestäsi ja myös kokonaisuudesta jonka viitsit hienosti kiteyttää, en viitsi sitä kokonaisuudessaan tähän uudelleen copypastata.
    Havaintoni ovat kohdistuneet lähinnä oman itseni tarkasteluun, mutta olen ollut havaitsevinani näin käyneen myös muille.

    Ajatuksesi kirjoittaa Hesarin yleisönosastoon voi kuulostaa naivilta mutta sitä se ei ainakaan sisällöltään tuntuisi olevan, tosin kyynisen yhteiskunnan kyyniset oman hiekkalaatikon puolustujat varmasti heittäisivät kapuloita rattaisiin väittämällä sitä naivistiseksi.
    Useat todella merkityksilliset teoriat ja mallit ovat kuulostaneet naiveilta, toisaalta naivistisen ajattelun ajatellaan olevan yksi luovuuden johtavista kriteereistä. Usein tiedeyhteisö lyö naivistin leiman myös teesien esittäjiin.

    Hesarin verkkoliitteessä oli emeritusprofessori Matti Rauhalasta ja hänen tekstissään ilmentyvästä filosofien turhautumisesta siihen, että tieteenfilosofia ja luonnontieteet ovat ajautuneet erilleen ja tätä myötä myös luonnontieteiden saavutukset ovat ainakin filosofien mukaan pysähtyneisyyden tilassa.
    Ymmärrän filosofian kehittyneen ja heidän tarpeensa testata uudenlaisia hypoteesejaan myös luonnontieteen saralla, näin ei kuitenkaan näytä enää käyvän.
    Tämä on vain heitto ja mietin olisiko filosofeilla näkemystä mielen intensiteetin kohottamiseksi uusiin sfääreihin.

    Einsteinin kerrotaan olleen älykkyydeltään vain n. äo ~160 eli keskitasoa mensalaisittain.
    Hänellä oletettiin olevan kyky muuttaa ajattelunsa tasoa intensiivisemmäksi ns. hitaan ajattelun mekanismilla, jolloin monimutkaisilta näyttävien tapahtumien viidakossa oli mahdollista oivaltaa tapahtumiin johtavat lainalaisuudet ja syyt, mene ja tiedä mutta uskon näin todella olleen.

    Äänestä

Dembskin yritys on ansiokas, ja toimiva sovellus ongelman ratkaisuussa olisi taatusti tarpeellinen. Mutta ei se tee Dembskin yritystä yhtään sen paremmaksi. Väärä mikä väärä.

Davieskin taitaa sanoa siinä "lainatuimmassa sitaatissaan" asian tiimoilta jotain "Jossista/mutasta" ja tämän liittymisestä käytännön soveltamiseen...
-ja mitäs sen jälkeen sitten olikaan?

Äänestä

Onko sillä väilä,mitä taustavaikuttimia Faradaylla tai Newtonilla oli, kun heidän tuottamansa tiede oli kuitenkin tiukasti naturalistista, eikä ne vaatineet mitään "ylimääräisiä ulottuvuuksia". Ei niiden keksiminen,eikä etenkään niiden ymmärtäminen.
(Näistä vain jälkimmäisellä on minusta väliä.)

Toki maailman näkeminen Jumalan työnä voi inspiroida ja motivoida tutkimaan. Ja sitä kautta johtaa tuloksiin. En kiistä,en.
Tosin inspiraatio voi tulla muutakin kautta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


P.S.V. kirjoitti:

Älykkään suunnitelman tai korkeamman prinsiipin mahdollisen olemassaolon huomioon ottamista tieteessä vastustetaan yleisesti. Tällöin ei tulla ajatelleeksi, että - yleisesti ottaen - mystisen aspektin hyväksyminen osaksi maailmankuvaa voisi kenties ratkaisevasti nostaa mielen "avaruuden" ulotteisuuslukua (dimensiota), millä seikalla voisi esimerkiksi matemaattisten formalismien tai niiden "esikaavioina" toimivien ideakimppujen tuottamisessa olla positiivinen merkitys. Vertauksena esimerkiksi vasemman käsineen kääntäminen oikeaksi ei onnistu 3-ulotteisessa maailmassa, mutta kyllä useampiulotteisessa.
Vastustajat eivät myöskään tietäne, että Michael Faraday, jonka kuva (ainoana) riippui Einsteinin työhuoneen seinällä, kehitti perustavimmat ja hienoimmat ideansa reflektoidessaan Jumalaa ja hänen luovaa toimintaansa maailmassa:

http://www1.umn.edu/ships/religion/faraday.htm

Nykyisinhän on monen kunnia-asia mollata Dembskiä, mutta olen huomaavinani, että mitä pätevämpi arvostelija, sitä positiivisempi asenne hänellä on Dembskin yritykseen. Esimerkiksi ydinfyysikko ja kirjailija Paul Davies, arvostettu evolutionisti Stuart Kauffman ja fyysikko ja bakteeriyhdyskuntien organisoitumisen tutkija Eshel Ben Jacob pitävät Dembskin yritystä tärkeänä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu