Joulun valkeudeksi, hyväksi jatkuvaksi....

Jouluksi

Onko ihmiskunnan valtavan suuri enemmistö ihan ulkona, elämän menosta ja sen tarkoituksesta kyseen ollen, eli ns. PALLO HUKASSA? Tyhjän perässä juoksijoita, ja näin pääasiassa toistensa potkijoita ja nujertajia! Monin eritavoin väärin hyväksikäyttäjiä. Valheellisilla, totuuteen perustumattomilla petoksilla huijaajia. Joista suurimpia ovat nuo petoksilla ja pohjattomilla lupauksilla valtaan päässeet tämän sirkuksen ylläpitäjät. Valheillaan petoksilla ja salailuilla rahan valtaa hyväkseen ja sen voimalla hallitsevat laittomuuden päämiehet. Jotka ovat eksytyksillään saaneet kansan ja kansalaiset, jotka Suomessa perustuslain mukaan KÄYTTÄÄ KORKEINTA VALTAA, ja silloin myös KANTAA SUURINTA VASTUUTA KAIKESTA, mitä ja miten tämän kansakunnan keskuudessa tehdään ja toimitaan, mitä ja mihin opetetaan, miten kasvatetaan, miten ja mihin johdetaan, mitä ja miten tuotetaan, miten palvellaan, mitä kaikkea harrastetaan ja miten käyttäydytään.

Näin yhteiskuntalaisina ja kansan tasavaltalaisina törkeästi laiminLYÖDEN. kuninkaallisen asemansa, sen ARMON ja ARVON mukaisesti toimimisen! Ei ole tehty ja toimittu sen oikeuden ja vallan vaatimuksen mukaisesti, eikä olla sitten edes VALVOTTU niitä, ja niiden touhuja, joille on valtaoikeutensa KUKIN LAINVASTAISESTI, vain omia etujaan, muista välinpitämättömästi ajaville puolueilleen luovuttaneet. Jotka ovat koko ajan ja jatkuvasti olleet ja toimineet täysin LAIN vastaisesti (totuuden ja oikeuden lain), = ei mitään pahaa eikä väärä kenellekään eikä millekään laki. Joka vasta on LAKI, joka perustuu oikeuteen ja on totuuteen perustuva ja = totuutta, itse sen lähdettä.

Mikään epäoikeuden mukainen ei voi olla totuuden mukaista LAKIA, vaan vääryyden, valheellisuuden ja mielivaltaisuuden, mihinkään perustumatonta ns. ”POHJATONTA” petosta ja sen RISTIriitaista ns. ”lakia”. JOKA KAIKEN SEKASORRON vaikuttaa ja sitä YLLÄPITÄÄ! Näin tuottaen valtavia menetyksiä, kaikenlaisia ja tasoisia onnettomuuksia / hirveitä, sekä henkisiä että fyysisiä KÄRSIMYKSIÄ. Niin ihmisille, eläimille kuin kaikelle muullekin luodulle / koko luomakunnalle. Koko ihmiskunnan tuhoksi ja turmioksi. Kaikki tämän valtavan vääryyden hyväksyvät ja siihen mukautuvat ovat silloin osasyyllisiä näihin kaikkiin hirveyksiin josta JOKAPÄIVÄ kuulemme ja jopa näemme tiedotusvälineidemme välityksellä. Ja joiden raskaista seuraamuksista on varoitettu ja valistettu vuodesta toiseen ja päivästä päivään, Niistä varoituksista ja valistuksista ei vain olla välitetty.

Varoittavista liikenne merkeistä kyllä jonkin verran välitetään ja otetaan ne huomioon, eli toimitaan niiden mukaan. Mutta kun on suuremmasta vaarasta kysymys, kaikesta yhteiselon liikenteestä ja niiden vaikuttamista HIRVEISTÄ onnettomuuksista ja niiden aiheuttamista menetyksistä. Niitä varoituksia ei enää mitenkään huomioida, eikä niiden varoitusten laiminlyöntejä valvota, eikä niiden aiheuttamista onnettomuuksista ja onnettomuuden uhreista (vääryyden uhreista) välitetä, = ”ryöstetyt ja haavoitetut”. Niin kuin maantieliikenteessä valvotaan, että varoitus ja opastus merkkejä noudatetaan ja liikenne onnettomuuksista otetaan opiksi. Ja lähes kaikki on heti vaatimassa korjausta. Eli suoristamaan mutkat ja laittamaan esteitä. Niin ettei kerta kaikkiaan, pääsisi enää toistumaan samalla tavalla ja samalla paikalla uudelleen. Ja jokaista onnettomuuden uhria ollaan auttamassa ja kutsumassa HÄTÄ keskuksen kautta apua uhrille, tai uhreille. Jota sitten tuleekin suorinta tietä ja kovalla vauhdilla, HÄTÄ vilkut ja ÄÄNET kauas näkyen ja kuuluen, että kaikki kiireellisen auttamisen esteet väistyisivät. Näin ei ihmisten yhteiselon ja elämän liikenteessä. MIKSI EI!?

Teillä joilla on sydän paikallaan, olisi nyt mahdollisuus antaa lahja toisillenne ja kaikille muillekin parhaaksi mahdolliseksi JOULU lahjaksi. Päättämällä alkaa toimia tämän laillisen yhteiselon ja elämän liikenteen oikein toimivaksi / hyvään, oikeuden lain mukaiseen järjestykseen saattamiseksi. Ottakaa vaikka tästä maantieliikenne vertauksesta oppia, ja elämän tieliikenne LAKI ja ARMO kirjasta Raamatusta, Jeesuksen Kristuksen ja / apostolien opetuksista sitä täydellistä viisautta ja aitoa oikeaa rakkautta, siinä työssä JOHTAJAKSI. Vasta silloin mahdollista saattaa kaikki, siihen tilaan, josta ei kukaan voi sanoa että, olisi jotain väärin. Ja joka ei tuottaisi kenellekään, ilman omaa syytään onnettomuutta. Sallikaa ja osoittakaa näin JOULUNA ja tästä ARMON JOULUSTA eteenpäin sitä HYVÄ SYDÄMMISYYTTÄ.

Eli päättäkää nyt antaa tämä hyvä lahja, lahjaksi toisillenne, niin omaksi kuin kaikkien muidenkin PARHAAKSI. OIKEAN JOULUN, ruhtinaan, kaikkivaltiaan vapahtajan, Jeesuksen Kristuksen nimessä, tätä toivoen ja odottaen, puolestaan ja lahjaksi / vähäisen palvelijansa.

4

146

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oli vain yksi profeettojen pitkässä ketjussa.

      • ainoa

        joka mainitsee niitä vääriäkin tulevan Hänen jälkeensä. Kuten esim. Muhammed.


      • nainut

        alaikäisiä


      • Mar Sarug

        yksi karvainen paskaviemäri muiden vastaavien joukossa, vai kiellätkö olevasi?!


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      213
      2792
    2. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      52
      1936
    3. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      448
      1622
    4. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      153
      1513
    5. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      367
      1437
    6. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      64
      1308
    7. Kääminsä polttanut taksi suomussalmella

      Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen
      Suomussalmi
      25
      1286
    8. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1246
    9. olisit voinut mies edes

      Pyytää anteeksi 🙏🫶
      Ikävä
      62
      1103
    10. Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."

      Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S
      Tanssii tähtien kanssa
      23
      958
    Aihe