VEROTTAJAN SUURI

Nonniin tuolla puoliysin uutisissa tuli juttu kalifornian autoilusta. Meidän eurooppalaisten niin typerinä pitämämme amerikkalaset ostavat siellä hybridiautoja. Joka vuosi myyntimäärät tuplaantuvat. Siellä hybridin hankintaa tuetaan eri tavoilla, saa ajaa omaa kaistaa pitkin, joka on tarkoitettu mm. kimppakyydeille ym. etuja.

Mitä tekee samaan aikaan Suomi??? EI MITÄÄN!!! EI KERTA KAIKKIAAN MITÄÄN!!! Valtio suuressa tyhjäpäisyydessään ja lyhytnäköisyydessään verottaa edelleen uutta teknologiaa raskaammaan mukaan. Ei minkäänlaisia verohelpotuksia hybrideille, puhumattakaan muista vaihtoehdoista. Sähköautoille dieselvero ym. pähkähulluutta. Eikä siitä ole kauaa aikaa kun ne verot olivat 20-kertaiset. Tuollaisia veroja ei voi kutsua enään veroiksi. Ne ovat sanktioita. Rangaistuksia siitä että joku haluaa liikkua muulla kuin perinteisten polttoaineiden voimalla. Vaihtoehtojen-esto-vero! Ei mitään väliä vaikka kuinka fiksuja vaihtoehtoja olisi korvaamaan bensa ja diesel.

Sitä paitsi on olemassa Toyotan hybridi plug-in, jolla pääsee kotona töpselistä ladatun sähkön avulla kokonaan esim. päivittäiset työmatkat. Vasta kun lähdetään mummolaansadan kilsan päähän polttomoottori hyrähtää käyntiin lataamaan akkuja. Eihän tällaista ajopeliä voi rekisteröidä Suomeen ilman dielelveroja, koska se kulkee töpselisähköllä. Jää bensaverot valtiolta saamatta.

Ei kun verot pitää kerätä vanhan kaavan mukaan, välittämättä siitä että kokonaisuus (kansakunta) menettää. Mitä enemmän saadaan kansa polttamaan bensaa sitä enemmän saa valtio verotuloja. Kenelläkään ei käy mielessä, mitä jos sitä öljyä tarvitsisi rahdata Suomeen huomattavasti vähemmän niillä tankkereilla? Mitä etua kansantaloudellisesti siitä olisi? Kukaan tuolla valtioelimissä ei tunnu osaavan ajatella.

Veret seisauttavaa ja kiehuttavaa typeryyttä tuo valtion toiminta.
121359
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Juu...näinhän se menee muualla...mutta niinhän se Leppäsen Preetikin totesi siinä Täällä pohjantähden alla -trilogiassa että: se on semmosta tämä meitin tämmösten ihmisten elämä , niin sinun kun minunkin

Äänestä

Näin se vaan menee. Eräskin maanviljelijä männä vuosina ajoi tilansa tuottamalla lehmän paskalla. Kiitokseksi tästä valtio mätkäisi 20 kertaisen dieselveron maksuun joka vuosi. Tuota kutsuisin pöyristyttäväksi röyhkeydeksi verottajan taholta.

Äänestä
  • Joo täyttä paskaa koko homma. Ajeleepa vieläkin ja meinaa pistää oman jakeluaseman pystyyn. Homma tietysti kusee kun valtio alkaa viskelemään kapuloita.

    Hassu juttu kun ihan naapurissa tunnustetaan vaihtoehtoiset energialähteet positiivisena asiana ja tuetaan niiden käyttöä. Meillä pidetään rangaistusta oikeana oppina. Kummastakohan tulee isommat sakot,mummon ryöstöstä vai polttoaine"rikoksesta"?

    Äänestä

  • täytyy äänestää mielummin jotain muuta niin sit siellä rupee ehkä jotain tapahtumaankin, nythän ollaan ns. punalipun-alla kun siellä on nykyinen pres.

    Äänestä

että kuinka monta % Jenkeissä myytävistä autoista on hybridejä ja kuinka monta dieseliä (henkilöautoista). Jatketaan sitten keskustelua jos jotakin jää keskusteltavaksi.

Äänestä
  • jos ostat hybridiauton usa:ssa saat veroalennuksia. miten meillä suomessa, ei alennuksia vaan sanktioita.katsokaa seuraava linkki. siellä faktaa asiasta.
    www.usatoday.com/money/perfi/ columnist/block/2002-06-25-hybrid-cars.htm - 35k

    Äänestä

  • katsokaapa kirjoitti:

    jos ostat hybridiauton usa:ssa saat veroalennuksia. miten meillä suomessa, ei alennuksia vaan sanktioita.katsokaa seuraava linkki. siellä faktaa asiasta.
    www.usatoday.com/money/perfi/ columnist/block/2002-06-25-hybrid-cars.htm - 35k

    dieselautot jenkeissä? Vastatkaa jo älkääkä valittako.

    Äänestä

  • Haluan tietoja kirjoitti:

    dieselautot jenkeissä? Vastatkaa jo älkääkä valittako.

    !!!

    Äänestä

  • Haluan tietoja kirjoitti:

    dieselautot jenkeissä? Vastatkaa jo älkääkä valittako.

    Oletko yksinkertainen. Etkö tiedä että ei jenkeissä ajeta dieselillä, ei kukaan.

    Äänestä

  • Häh? Mitä faktaa sinä nyt tarvitset? Ei aiheesta ole mitään keskusteltavaa. Suomen veropelleviranomaiset pilaavat kehityksen kaiken suuressa typeryydessään. Se on fakta, siitä en keskustele.

    Keskiviikon klo 20.30 uutiset on faktaa, jos sitä ruikutat!

    Äänestä

Kasvihuoneilmiö on GLOBAALI ongelma. Rautalangasta väännettynä tämä tarkoittaa, että on samantekevää, missä esim. CO2-päästöt syntyvät, koska vaikutukset leviävät suht. tasaisesti kaikkialle.

No, mitkä ovat johtopäätökset? Tietysti n. 5 l kuluttavalla hybridiautolla kannattaa paremmin korvata 15 l kuluttava jenkkilaiva kuin piskuinen 7 l kuluttava auto, jollaisia suomalaiset pruukavat jo muutenkin ostaa.

Äänestä

Niin suomalaiset pitäävät jenkkejä typerinä ja meidän mielestämme meillä on maailman paras sairaanhoito ja sosiaaliturva. Lisäksi olemme maailman koulutetuinta kansaa ja muutenkin niin fiksuja.

Kannattaisikko avata silmät ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TYPERYYS !!! kirjoitti:

Nonniin tuolla puoliysin uutisissa tuli juttu kalifornian autoilusta. Meidän eurooppalaisten niin typerinä pitämämme amerikkalaset ostavat siellä hybridiautoja. Joka vuosi myyntimäärät tuplaantuvat. Siellä hybridin hankintaa tuetaan eri tavoilla, saa ajaa omaa kaistaa pitkin, joka on tarkoitettu mm. kimppakyydeille ym. etuja.

Mitä tekee samaan aikaan Suomi??? EI MITÄÄN!!! EI KERTA KAIKKIAAN MITÄÄN!!! Valtio suuressa tyhjäpäisyydessään ja lyhytnäköisyydessään verottaa edelleen uutta teknologiaa raskaammaan mukaan. Ei minkäänlaisia verohelpotuksia hybrideille, puhumattakaan muista vaihtoehdoista. Sähköautoille dieselvero ym. pähkähulluutta. Eikä siitä ole kauaa aikaa kun ne verot olivat 20-kertaiset. Tuollaisia veroja ei voi kutsua enään veroiksi. Ne ovat sanktioita. Rangaistuksia siitä että joku haluaa liikkua muulla kuin perinteisten polttoaineiden voimalla. Vaihtoehtojen-esto-vero! Ei mitään väliä vaikka kuinka fiksuja vaihtoehtoja olisi korvaamaan bensa ja diesel.

Sitä paitsi on olemassa Toyotan hybridi plug-in, jolla pääsee kotona töpselistä ladatun sähkön avulla kokonaan esim. päivittäiset työmatkat. Vasta kun lähdetään mummolaansadan kilsan päähän polttomoottori hyrähtää käyntiin lataamaan akkuja. Eihän tällaista ajopeliä voi rekisteröidä Suomeen ilman dielelveroja, koska se kulkee töpselisähköllä. Jää bensaverot valtiolta saamatta.

Ei kun verot pitää kerätä vanhan kaavan mukaan, välittämättä siitä että kokonaisuus (kansakunta) menettää. Mitä enemmän saadaan kansa polttamaan bensaa sitä enemmän saa valtio verotuloja. Kenelläkään ei käy mielessä, mitä jos sitä öljyä tarvitsisi rahdata Suomeen huomattavasti vähemmän niillä tankkereilla? Mitä etua kansantaloudellisesti siitä olisi? Kukaan tuolla valtioelimissä ei tunnu osaavan ajatella.

Veret seisauttavaa ja kiehuttavaa typeryyttä tuo valtion toiminta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu