Haloskan muori se vaan oli kuin ompeluseurassa, tai eri kinkeripiirissä kailottessaan ja tökerösti puhuen muiden keskustelijoiden puhuiden päälle.
Käytöstavat olivat kuin suoraan Kallion kaduilta, tai Varsovan torilta, missä kulissi-Pena sai kuulla kunniansa.
Viheliäinen kailottaja ja suupaltti ämmä, jolla hurahatanut globaalihuuman lisäksi asema päähän.
Ja että osaakin olla RUMA. Tällaineko muka vielä kuudeksi vuodeksi uudelleen. Ja v***** t, sanonon minä ja naapurin Rainer!
Ajatelkaapas millainen kurppa hän on 6n vuoden kuluttua, kun jo nyt kuin riihipiru - seinästä revitty taula.
Niinistö voitti tämän erän. Vanhanen muni, kun meni jälleen tukemaan kurppana-Haloskaa.
Soni oli jämy, mutta olisi voinut olla jyrkemipikin tietyissä kannanotoissaan.
Kallis oli jotenkin "ulkona", vaikka väliin väläyttikin terävyyttään.
Heidi oli ulkona, kuin entinen huuhaa-stalinisti vain voi olla. Vain ironmikes voi ohittaa tämänkin taivaanrannanmaalairin. Heidi tiesi mm. Tshetsenian, mutta se oli eräs toinen keskustelu.
Lax puhui suoraan ja oikein NATO:sta, muuten oli liian lepsu, ja hän on tunnetusti pakolaismyönteinen.
Yksi on ylitse muiden, ja se on Sauli Ninistö.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kyllä, kyllä. Aika laarin pohjimmaisia täällä taas kaavitaan.
"Suupaltti" ja "ruma". Tiesitkö, että hän on ollut myös SETAN puhenjohtajana! Yksinhuoltaja! Hiustenvärjääjä! Humanisti!
Että sellainen tapaus kehtaakin pyrkiä presidentiksi.