Autovero=autotulli

Autoveroa on perinteisesti pidetty Suomen sisäisenä asiana, johon muilla ei ole nokan koputtamista. Näin ei ole asianlaita, vaan kyse on maailmanlaajuisesta vapaakaupasta, jota Suomen pitäisi kaikin keinoin tukea.

Alunperin autovero oli ylellisyysvero, jolla pyrittiin myös rajoittamaan tuontia. Nyt autoverosta on jäljellä enää protektionistinen tullinluonteinen maksu, jolla estetään tehokkaasti noin 50.000 uuden auton tuonti Suomeen. Omaa autotuotantoahan Suomessa ei juuri ole. Pääosin autoveron ansiosta Suomen kauppatase on voimakkaasti ylijäämäinen. Tällaista tuontia rajoittavaa talouspolitiikkaa, merkantilismia, harrastettiin 1600-1700-luvuilla. Merkantilismi ajautui umpikujaan, kun kaikki maat alkoivat asettaa tuonnilleen tulleja ja ulkomaankauppa tyrehtyi.

Ei ole oikein, että Suomi asettaa autoveron kaltaisia tulleja tärkeimmille kauppakumppaneilleen mm. Saksalle, Ruotsille, Ranskalle, Italialle ja Japanille. Autotullimme syö näiden maiden työpaikkoja. Olemme liemessä, jos nämä ja muutkin maat asettavat vastatoimina esim. kännykkä- tai paperiveron. Suomi on täysin ulkomaankaupasta riippuvainen valtio. Autotullilla Suomi näyttää maailmalle huonoa esimerkkiä, joka voi tarttua.

Mikäli vastatoimia ei olisi odotettavissa, Suomi voisi vaikka nostaa autoveroa, jolloin tuontia vähennettäisiin vielä enemmän. Voitaisiin myös harkita vaikka erityisen kovaa Fiat-veroa kostona Berlusconille suomalaisen ruuan haukkumisesta. Tehtäisiin Suomesta todellinen Pohjolan Kuuba!

Autotullilla Suomi sotii vanhaa tavoitettaan vapaakauppaa vastaan, mikä osuu pian omaan nilkkaamme. Emme voi enää pitää pilkkanamme EU:ta, WTO:ta, Chiraceja ja Märkeleitä. Tietenkin pitäisi ajatella myös suomalaisia autoilijoita, jotka ansaitsisivat jo kunnon autot alleen.

Valitettavasti päättäjät eivät tajua vaarantavansa autotullillaan koko Suomen ulkomaankaupan. Autonostolakko on ainoa tehokas keino saada muutos aikaan nopeasti. Näin asiaan saataisiin kotimainen ratkaisu. Muuten on vaarana, että meille opetetaan taas "ulkopoliittista realismia". Tällä kertaa syy olisi meissä itsessämme.
92898
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Valitukset eivät täällä mitään auta. Lähetä valituksesi Linnakankaalle Lapin yliopistoon, joka luonnostelee uutta verotusta. Paitsi että suoraan roskikiseen se joutuu sielläkin, koska se sinne kuuluu.

Äänestä

tietulleja, joita Suomi ei peri. Eli jos ajat motareilla näissä maissa, joudut maksamaan. Se on vastoin vapaan liikkumisen periaatetta. Jopa enemmän kuin Suomen autovero. Eli jos menet omalla autollasi saapasmaahan ja tempaiset Autostradalla Alpeilta Roomaan, pulitat tiehoitoyhtiölle n. 50 Ekee. Vaikka autossasi ei olisi edes Italian kilpiä. Toisin tekee Luigi, kun hän tulee Fiatillaan Suomeen kesäksi: ei maksaa mitään kenellekkään ajostaan Suomessa (paitsi dieselin, joka on hänelle Suomessa halvempaa kuin Italiassa). Siis Suomi on erittäi tasa-arvoinen maa verrattuna esim. Italiaan tai Ranskaan.

Äänestä
  • Mutta siellä on mahdollisuus ajaa myös moottoritien vieressä olevaa tietä ihaillen hienoja maisemia eikä tarvi maksaa penniäkään, revi siitä umpipönttö...

    Äänestä

  • Väitätkö siis tosissasi että tietullit olisivat kaupan este? Vai haluatko tarkoituksella puhua eri asiasta kun varsinainen keskustelunaihe on sinulle kiusallinen?

    Äänestä

  • Reino S. kirjoitti:

    Väitätkö siis tosissasi että tietullit olisivat kaupan este? Vai haluatko tarkoituksella puhua eri asiasta kun varsinainen keskustelunaihe on sinulle kiusallinen?

    joten revi siitä. Ajan itse autoverovapaalla autolla, joten keskustelu Suomen autoverosta ei ole mitenkään kiusallinen. sori vaan. Eniten harmittaa näiden ihmisten tietämättämyys autoilun kokonaiskustannuksista eri maissa. Itse olen asunut useammassa maassa ja tiedän mistä puhun.

    Äänestä

  • Mitenkähän on kirjoitti:

    Vaikka olisit asunut Timbuktussa, et näytä ymmärtävän asioiden vissiä eroa. Autobaanamaksu ei ole kaupan este. Autoverot rekisteröitäessa (sama kuin tulli) on.

    Älä viitsi väittää muuta, teet itsesi vain naurunalaiseksi päivänselvässä asiassa.

    Äänestä

Asiaa kirjoitit. Autovero on järjetön jäänne kylmän sodan ajalta.

Se, mikä sai minut vastaamaan on huomio tällä palstalla liikkuvista kirjoittajista, jotka tyrmäävät autoverokritiikin 30s sisällä. Vaikuttaa siltä niin kuin muutama kymmenen automyyjää istuisi selaimella passissa kritisoiden kaikkia autoveron alentamisen puolesta kirjoittavia.

Perustelut ovat järeitä: italia on paskamaa, muuta venäjälle kommari, valtio ottaa aina omansa, älä unta nää, suomi on paras maa jne jne

Äänestä
  • "Vaikuttaa siltä niin kuin muutama kymmenen automyyjää istuisi selaimella passissa kritisoiden kaikkia autoveron alentamisen puolesta kirjoittavia."

    Eikös autokauppiaat ole juuri ne jotka autoveroa vaativat poistettavaksi ja tavalliset pulliaset haluavat sen säilyttää.

    Äänestä

  • myyjä kirjoitti:

    "Vaikuttaa siltä niin kuin muutama kymmenen automyyjää istuisi selaimella passissa kritisoiden kaikkia autoveron alentamisen puolesta kirjoittavia."

    Eikös autokauppiaat ole juuri ne jotka autoveroa vaativat poistettavaksi ja tavalliset pulliaset haluavat sen säilyttää.

    Ne autokauppiaat, joilla on suuret vaihtoautovarastot pelkäävät veronalennuksia kuin ruttoa.

    Ne kauppiaat, jotka tuovat Saksasta haluavat alennukset ja entistä halvempia autoja myyntiin Suomeen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ProNokia kirjoitti:

Autoveroa on perinteisesti pidetty Suomen sisäisenä asiana, johon muilla ei ole nokan koputtamista. Näin ei ole asianlaita, vaan kyse on maailmanlaajuisesta vapaakaupasta, jota Suomen pitäisi kaikin keinoin tukea.

Alunperin autovero oli ylellisyysvero, jolla pyrittiin myös rajoittamaan tuontia. Nyt autoverosta on jäljellä enää protektionistinen tullinluonteinen maksu, jolla estetään tehokkaasti noin 50.000 uuden auton tuonti Suomeen. Omaa autotuotantoahan Suomessa ei juuri ole. Pääosin autoveron ansiosta Suomen kauppatase on voimakkaasti ylijäämäinen. Tällaista tuontia rajoittavaa talouspolitiikkaa, merkantilismia, harrastettiin 1600-1700-luvuilla. Merkantilismi ajautui umpikujaan, kun kaikki maat alkoivat asettaa tuonnilleen tulleja ja ulkomaankauppa tyrehtyi.

Ei ole oikein, että Suomi asettaa autoveron kaltaisia tulleja tärkeimmille kauppakumppaneilleen mm. Saksalle, Ruotsille, Ranskalle, Italialle ja Japanille. Autotullimme syö näiden maiden työpaikkoja. Olemme liemessä, jos nämä ja muutkin maat asettavat vastatoimina esim. kännykkä- tai paperiveron. Suomi on täysin ulkomaankaupasta riippuvainen valtio. Autotullilla Suomi näyttää maailmalle huonoa esimerkkiä, joka voi tarttua.

Mikäli vastatoimia ei olisi odotettavissa, Suomi voisi vaikka nostaa autoveroa, jolloin tuontia vähennettäisiin vielä enemmän. Voitaisiin myös harkita vaikka erityisen kovaa Fiat-veroa kostona Berlusconille suomalaisen ruuan haukkumisesta. Tehtäisiin Suomesta todellinen Pohjolan Kuuba!

Autotullilla Suomi sotii vanhaa tavoitettaan vapaakauppaa vastaan, mikä osuu pian omaan nilkkaamme. Emme voi enää pitää pilkkanamme EU:ta, WTO:ta, Chiraceja ja Märkeleitä. Tietenkin pitäisi ajatella myös suomalaisia autoilijoita, jotka ansaitsisivat jo kunnon autot alleen.

Valitettavasti päättäjät eivät tajua vaarantavansa autotullillaan koko Suomen ulkomaankaupan. Autonostolakko on ainoa tehokas keino saada muutos aikaan nopeasti. Näin asiaan saataisiin kotimainen ratkaisu. Muuten on vaarana, että meille opetetaan taas "ulkopoliittista realismia". Tällä kertaa syy olisi meissä itsessämme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu