Hyviä lukuhetkiä.
ote Niinistön muistiinpanoista. www.niinisto.net, valitse ploki.
Keskiviikko 21.12. - Merkelin joululahja
Huomaan jo ennen keskustelun alkua, miten eri tavoin me ehdokkaat Parolassa panssarivaunujen keskellä viihdymme. Moni myöntää jännittävänsä iltaa, ulko- ja turvallisuuspoliittiset asiat ovat tasavallan presidentin työn ruisleipää. Itse viihdyn mainiosti jo ennen valojen syttymistä ja "kamera käy" -komentoja.
Keskustelu on muuttunut rajusti ensimmäisistä tenteistä. Silloin kysymystä turvatakuuongelmien olemassaolosta ei haluttu myöntää olevan olemassa. Halosen mieli on muuttunut ja Vanhanen on tehnyt täyskäännöksen: nyt turvatakuita jo kehutaan.
Tuntuu pahalta kuulla valtiojohdon kehuvan jotain sellaista, jota ei ole olemassa. Näin ei ole ollut tapana hoitaa suomalaisten turvallisuutta. Aivan kuin Suomen maantiede olisi yhtäkkiä muuttunut.
Halonen kertoo, että meillä on optio liittoutua. Kun kysyn, kuka option on myöntänyt, hän kertoo "me itse". Historian, myös lähihistorian, tutkiminen antaa perspektiiviä. Kun maailmantilanne hankaloituu ja kriisit kehittyvät monilla raollaan olevilla ovilla on tapana sulkeutua. Sellaisissa tilanteissa pienten maiden kohtalona on valitettavan usein jäädä yksin.
Tästä syystä pidän eri ehdokkaiden suhtautumista eurooppalaisen puolustuksen kehitykseen ratkaisevan tärkeänä. Turvallisuusratkaisut ovat sukupolvien asioita. Halonen ja Vanhanen myöntävät, ettei toimivaa puolustusta voi rakentaa kuin vuosikymmenten ennakoinnilla. Oikein. Suomen puolustuksen he ovat jättämässä yhden yön jäsenhakemusten varaan. Väärin.
Huiveista tulee hauska keskustelu. Saan valita kolmesta huivista yhden Angela Merkelille. Valitsen kaksi, sillä ne ovat suomalaisia.
Paluumatkalla autossa päätän lähettää huivit hänelle kiitokseksi taannoisesta keskustelustamme, joululahjaksikin. Mietin kumpaan huiviin hän mieltyy, kunnes muistan, että Suomessa käydessään Merkel halusi käydä Marimekon myymälässä. Postissa lähtee siis huivi, jossa on meille suomalaisille tutut unikot koristeena.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Hyvää ja sujuvaa tekstiä - ihmisläheistä ja ymmärrettävää. Mikä merkillepantavaa Niinistö ei valehtele.
että on noin viisas, fiksu, älykäs, komea, charmantti, isänmaallinen, kansainvälinen mulkero, jonka kannatus on romahtanut alle 10 prosentin.
Kyllä nyt itkettää meitä kaikkia kokoomuslaisia. Että pitääkin olla meillä huono herraonni.
Älä itke isänmaan ystävä lopussa kiitos seisoo.
näin.Voi että olet säälittävä.
olemaan samanlainen herraonni, kuin viime presidentinvaaleissa oli rouva onni!
Lähetä mielummin Angelalle se toinen huivi, sillä unikko on huumekukka.
puhua noin paljon paskaa.vaikka ei ole
edeas kanatarhaa.