Joulun odotuksen mietteitä

Mielenkiintoinen kohta tuossa Markuksen evankeliumissa 7:14 eteenpäin,
Mikä ihmisen saastuttaa. Jeesus sanoi ettei ihmistä saastuta se mikä tulee ihmiseen ulkopuolelta, vaan ihmisen saastuttaa se , mikä lähtee ihmisen sydämestä maailmalle.

Oikeastaan se on aika selvä kohta kun ajattelee, vaikka tavallista ihmiselämää. Jos joku ihminen pettää, varastaa, on irstas, pahansuopa ja ylpeä se kyllä muistetaan pitkään. Mutta jos ihminen hyvää tehden palvelee toisia, sitä harvemmin noteerataan keskustelunaiheena. Jos ihminen taas yllättäen muuttuu ilkeästä ja petollisesta toisenlaiseksi, muistellaan mielellään hänen aikaisempaa elämäänsä ja nostaen se sillointällöin, kuin kokeillen ihmisen eteen jäädään kuulemaan, miten se nyt tuonkin selvittelee. ”varmaan kimpaantuu ja saadaan kuulla kunniamme ja sitten me nauretaan taas” heh-heh.

Miten ihmeessä sitten voidaan selvitä niistä sydämen jätepäästöistä? Miten niitä oikein tulee lisää?
Kun ihminen tulee uskoon, hänet pestään taivaallisia varten Jeesuksen Verellä, hänestä tulee puhdas ja synnitön. Hänelle annetaan armo totuuden mukaan ja niine-hyvineen hän on kelvollinen Jumalalle. Tämä ei tarkoita toki, että hän olisi kelvollinen toiselle ihmiselle, ei toki, mutta Jumala rakastaa häntä ja luottaa hänen uuteen päätökseensä pysyä aina kirkkauden lapsena.

Sitten tulevat uudet päivät, elämää on elettävä eteenpäin ja ihmiselle tulee epäonnistumisia, jotka pysäyttävät tämän taivastiellä ilottelevan Jumalan-lapsen. Äkk´ arvaamattomasta vastuksesta tulee pahamieli ja nousee arvostelunhenki siitä, miten olisi pitänyt olla ja kuinka on. Nooh, jumputi, jumputi, annanpa olla ja jäädään pohtimaan tilannetta. Useamman kerran saman toistuessa alkaa tulla haavoja. Ihmiselle alkaa palata eränäisiä entisiä muistikuvia selviämistaistelusta ja tulee kiusauksia. Kiusaus kuiskaa ”anna takaisin” ja tulee taistelu lihaa ja verta vastaan. Aloitimme hengessä lihassako lopetamme?

Tämä on jänskä kohta tässä opetuksessa, kun koettu paha purkaantuu ulos milloin henkisenä väkivaltana, petollisuutena, aviorikoksena, niin se onkin se juttu joka jälleen saastuttaa ihmisen. Asperiininiako lääkkeeksi? Taitaa olla parannuksen teko Jeesuksen jalkojen juuressa jälleen se paikka, jossa puhdistutaan näistä rikkeistä ja saastumisista. Kyllä se tuntuu raskaalta, kun huomaa, että lätäkössä istutaan. Mutta se että ihminen huomaa istuvansa lätäkössä, on jo Pyhän Hengen opastavaa työtä. Siinä Hän on Pyhä-Henki, lätäkkösi vierellä katsoo sinua murheellisen näköisenä. Se tuntuu raskaalta, ja kiusaaja sanoo, anna jo olla ei sinusta mihinkään ole. Kiusaaja lähettää toisen Jumalan-lapsenkin (myös pettämänsä) sinua painamaan ja sanomaan, ettei juuri sinusta tarvitsisi kuulua mitään ja olet monellakin tapaa hyödytön ja armolahjaton tekemään oma työtäsi.

Kun taistelunäänet ovat vahvimmillaan kohota silloin kätesi ja huuda ”Jumala Jeesuksen nimessä minä haluan puhdistua! Jumala minä haluan uudistua ja palata juuri siihen asemaani jossa olin ensirakkauteni päivinä, Jumala armahda minua sillä minä olen syntinen ihminen”. Nyt sai Jumala tilaisuutensa jälleen sinun suhteesi, ja kiusaaja joutui pää painuksissa hirveitä sadatuksiaan lasketellen lähtemään tiehensä, sillä areenalle astui Jeesus Pyhyydessään. Hän ojentaa haavaiset kätensä sinulle ja sanoo Rakkaani, Armaani Kyyhkyläiseni tule, sillä minä Rakastan sinua ja haluan sinut jälleen lähelleni ojenna kätesi.

Olet jälleen asemassasi, oppineempana elämästä kuin aikaisemmin. Kiusaukset tulevat ja niiden täytyykin tulla, mutta voi sitä jonka kautta ne tulevat……..Ollaan nöyrällä mielellä Suuren Mestarimme sanojen edessä, arvostetaan ja kannustetaan kaikkeen hyvään sisaruksiamme Herrassa.

Ja eiku Hyvvee Joulua vuoan tasapuolisesti jokkaiselle säävylle toevoopi Tuttan
070
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

tuttan kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu