kuin tasan ja tarkkaan oma osuutensa alkuperäväestään.
perustelut:
Abram tuli itse ensin sinne Irakin alueelta. Ei hänen ROTUNSA miksikään muuttunut senjälkeen kun hän perusti juutalaisuuden vaan uskonsa ja oppinsa.
Israel lähti elintasopakolaisena Palestiinasta Egyptiin mutta joutuu orjaksi ja alkoi tehdäkin taas mieli takaisin. Jumala menee juuri autiomaassa persutamaan sopivasti Israelin ja lupaamaan maat. Autiomaassa vierähti 40 v kieppuessa matkalla Egyptistä.
No kun Jumala kerran luppaa niin eikun sitten valtaamaan omat.
Kristinuskon syntyaikoihin hallitsi Roomalaiset puikoissa yhdessä juutalaisten kanssa ja se pänni toisia. Ajateltiin että se ei ole Jumalan tahto ja alettiin puhua messiaasta. No se tulikin essealaisen äärilahkon toimesta ja Israel puhdistettiin,mutta ne jotka ansaitsivat hyvin eivät tykänneet Jeesuksen hommasta. He linnottautuivat entiseen juutalaisuuteen ja jäykkyyteen. Molemmat yhtä onnetonta yhtä kaikki.
Miekka heittteiin maailmaan ja kuten kunnon häirikkö niin sitten koko maailman pitäisi osallistua vielä revohkaansa ja valita puoli.
Ei kyllä täällä ainakaan valita sillä ehdolla. vaan ihan muilla perusteilla.
perustelut:
Abram tuli itse ensin sinne Irakin alueelta. Ei hänen ROTUNSA miksikään muuttunut senjälkeen kun hän perusti juutalaisuuden vaan uskonsa ja oppinsa.
Israel lähti elintasopakolaisena Palestiinasta Egyptiin mutta joutuu orjaksi ja alkoi tehdäkin taas mieli takaisin. Jumala menee juuri autiomaassa persutamaan sopivasti Israelin ja lupaamaan maat. Autiomaassa vierähti 40 v kieppuessa matkalla Egyptistä.
No kun Jumala kerran luppaa niin eikun sitten valtaamaan omat.
Kristinuskon syntyaikoihin hallitsi Roomalaiset puikoissa yhdessä juutalaisten kanssa ja se pänni toisia. Ajateltiin että se ei ole Jumalan tahto ja alettiin puhua messiaasta. No se tulikin essealaisen äärilahkon toimesta ja Israel puhdistettiin,mutta ne jotka ansaitsivat hyvin eivät tykänneet Jeesuksen hommasta. He linnottautuivat entiseen juutalaisuuteen ja jäykkyyteen. Molemmat yhtä onnetonta yhtä kaikki.
Miekka heittteiin maailmaan ja kuten kunnon häirikkö niin sitten koko maailman pitäisi osallistua vielä revohkaansa ja valita puoli.
Ei kyllä täällä ainakaan valita sillä ehdolla. vaan ihan muilla perusteilla.
Vastaukset 26
Vanhimmat
seurauksen akun tuo Rooman ikeestä päästäjä moraalisesti syntyi ja itsemurhaisku tyylilläprovosi kuolemansa. Mikään muu ei kelvannut kuin ylemmmys Rooman edessä, siksi viaton uhri. Sairasta sanon minä.
Lähi-Idän mallin ollaa meidätkin uskoteltu ettäihmisuhri oli ihan jees.
Ei todellakaan ole ! Ei edes tuo karitsan teurastus Herralle muka. Ihan alkeellista poppoota. Eläin rääkkäämista ja risti: kidutusvälineen palvontaa: sairasta minusta. jos Jeesus ois tapettu sähkötuolilla niin kirkossa ois sähkötuolin kuva.
joops.
Israel yhä uhittelee siellä entiselle Roomalle ja tapattaa Mossadinsa avulla kaikki Pohjolankin aidot rauhanrakentajat kuten Lindhin-jotka eivät tuota satuaan usko.
Siksi tapettiin Kennedy, Palme ja Lindh! Ja vain siksi!
Ne ovat hajaannuksellan pitkin maailma luoneet verkon joka pitää maailmaa tiedustelussa ja USA ta tuota typerysta otteessaan ja rahojaan otteessaan. He ajattelevat ylemmyydellään olevansa ihmiskunnan hallitsijat jotka maan perivät. Siksi agressiisvisia ja raivaavat sodassa Jumlalan avulla toisia. he kutsuvat sitä suureksi seulonnaksi ja kehoittavat olemaan voittajien puolella.
Mutta kaikki eivät usko tarinoitaan ja he ajattelevat ihan toisin. Että Israel käyttää Jumlana hommiaan vaan poliittisesti ja maallisesti vaurastuakseen. Ja itseään tapetilla.
Siksi en yhtään ihmettele että alkaa kuulua kyllästymistä Israeliin.
Tuliko otettua vähän liikaa sitä kossua kun noin alkoi päässä viiraamaan
todellakin,minusta tämä on todella selkeäjärkisen puhetta.
koko revohkassa. Nike nkö pitää voitaa. Elekee työ Euroopassa kukkoilla. Täällä ei semmosesta tykätä. Täällä on ajattelevia ihmisiä toisin kuin jenkeissä ja toiveena olisi kaikkien ihmisten kunnioittaminen ei lähetystyö mossadin tyyliin.
kun kertoi että juutalaiset ovat langenneet... eikun nirri pois. Mihailo: Jeesus käski tappaa... joopa.Oli ironisesti käännetty toistepäin.
Oli edes yksi astetta tervejärkisempi sakissa -jeesus joka sanoi ettei naida miten sattu ja naisia kin ois kuunneltava ja silleen. Eikun nirri pois. Mutta hän provosi kuolemansa ja teki harkitun itsemurhahomman, ne uhrautuvat aina siellä se kulttuuri on semmonen.
Sinunlaisesi kyllästyy Israeliin kun se voittaa aina kaikki matsit. Israelilla ei oo yhtään häviötä, Syyria, Egypti ja Jordan hävis puhtaasti. Kuka johtaa pisteissä?
lisäksi kuka nettoaakin aika pian ainakin. Kunhan vähän tutkitaan enemmän.
pääsee kun on USa takana vielä Israelilla. Ei liene vaikeaa hävitä?
joku bittipää tuolla niin ei hän universumin valopäänä voi olla ihan noin sadistinen ja typeräkuin Israel ja nuo itsemurhahommat ja ihmisuhrihommat ...
Toivoisin todella että tämä koko universumirevohka ois nyt sentään edes kertaalleen ajattelevan hyppysissä...:)
Vielä tuossa sadussa meille väitetään että oli olemassa Universumin ikuinen ja muuttumaton kaikkivaltias joka antoi ensin naida sikinsokin ketä panetti ja järkkää isoille herroille siunauksena n 400 vaimoa per lärvi ja mammonaa ja että tieltäsaa tappaa ketä tielle vaan osuu pyhässä sodassa.
Isänkään tyttäriin sotkeutumista ei iänikuinen katsonut pahalla vaan se oli lisääntymiskeino populalleen.
Mutta ajat muuttuivat ja alkoi Jumalan tarvekin muuttua: eikun Uusis liitto kehiin ja nyt sitten Messias pelasti rooman henkisen ikeen alta innokkaimmat. Iänkaikkisen säännötkin päivitettiin:)
se la vie! Saa olla enää yksi akka ja silleen.
Tätä samaa jauhamista jenkit tökerösti jäljittelevät mormonien muuttuvissa säännöstöissä ja Jeesuskin jo Utahissa...voi Jeesus! Hänen brändinsä päälle tajutaan...!
Ja sama Jehovilla päivitykset tiuhaan.
Ei ne universumin iänkaikkisen lait siitä muutu kun ketä pikkuihmislaiumaa täällä saattuu panettamaan tai muuta. Se bittipää mikäli hihittelee tuolla taitaa tajuta aika paljon?
on helppo olla sortumatta rotusortoon koska rotua ei ole olemassakaan. Seemiläiset kansat taas ovat ja voidannhan sitä syyllistää edellämainitusta "antisemitismiksi". Mutta mutta, vaikka UKK olisi toiminut noin kuin israel tekee niin olisin ollut häntä vastaan.
Ei kai tässä ihmispalvontaa ola pakko tehdä? Vaikka joku esittelisi itsensäpalvonnan kohteena.
Rauhanjuutalaisia kannatan ihan kuin ketä tahansa. Kukkoilusta mie en tykkee ainakaan Jumala omien .
oman uskomusjärjestelmän - ei ihan huono vastaveto tuolle juut-kristinuskolle.
Hei soot sekasin se oli Mooses joka oli noin pitkään siinailla. Jumala ei ole koskaan ollut materiaa.
mutta Jumala käski heitä. Ja Egyptihän oli opiumin ja pilvenpolton mestarimaa ja kovat huumeet iltanuotiolla autiomaassa tuottavat ilmiöitä...valaisevaa pilveä ja sellaista.
Niinkin myöhään vielä kuin 19900 luvulla kuolee juutalainen Freud-psykoanalyysin perustaja Morfiinin yliannostukseen. Saati tuolloin mikä oli tilanne.
Faron hovissa Israelin johtajat kuppasivat ja omivat kaiken mikä irtosi. Isis( Jumala) ja Ra ( kanssa jumala) El = Jumala = Is-ra el
siinäpä riivaajaa kerrakseen.On sitten tutkittu voidejäänteistä ihan tietéellisesti. Ja Jeesushan otti sylkeä ja sekoitti tahtaan...heheh.
ne Babylonin riippuvat puutarhat uudelleen joka tehtävä annaettu ennustuksissa Jumalan valitulle erikoismiehelle. Ja tämä törppö tekee työtä käskettyä, keinoja kaihtamatta kun Jumala käskee. Öljy tietysti ykkönen tienneekö itsekään enää mikä enemmän houkuttaa.
Cia isukkinsa eräs kultapoikia ja tarpeeksi typerä ollakseen imarreltu salaisesta jumalalallisesta operaatiostaan valittuna miehenä.
Voi Jeesus- jesus is spinning in his grave?
niihin vitun looseihin joihin mm englannin kuninkaalliset- toinen kusipääporukka joka kuvittelee olevansa Davisin jäännöstä. pitää olla neitsytvaimo joka saadaan murhata heti jos pettää jne. kas kun eivät kivittäneet Dianaa.
Mossad tappoi Dianankin. Jos katsotte tapettujen logiikkaa jokainen uhmaa Israleia: kennedy, lindh, Palme ja Diana.
koska siihen ei ole varaa. Nousisi Israelinvastaisuus maailmassa.
Dianan virhe oli politiikkana sotkeutuminen rauhankyyhkynä ja arabimies rinnalla. Egypti on israelille niin vanhojen pyhien vihojen kohde ettei englannin tulevan Pyhän kunkun suvun anneta saastua edes äidin kautta sentään saastaisen Al Fayedin kanssa. Se on tappo tiedossa armotta.
valona ihmiskunnalle koska se osa on varattu Juutalaisten milestä taidollisille vaan ja omalle leirille. Ne kaikkimuut tapetaan. Amman vuoro on pian ellei ole kätyreitään sekoittamssa tahallaan hallituksia ala CIA? Sekin on taysin mahdollista.
jotain yhtä kipeää vaatimusta: pitää olla saastuttamaton arabin kanssa ja se että jos niin se on lähtö...
Roomalaisten aikaan keisarilla oli ylimystöä Israelista Englantia hallitsemassa ja nämä kusipäät kuvittelevat olevansa suoraa polvea Davidin vesaa. Huh huh. Siihen vihitään miehet siihen ihmeloosiin ja Diana oli sovelsias koska hänellä oli myös sitä juurta suonissaan,mutta naisena jäi ulkopuolelle salaisuuksiata ja teki kaiken sydämensä mukaan eli väärin ns.
valatavsti jännitteitä lintukodossa. Juutalaiset hallitsevat Eurooppaa tai yrittävät ja keskellä Eurooppaa istuu kuningatar Silvi- aidosti hieno ihminen jota ei varmaan innosta Israelin laulu?
Ne uhkaavat varmasti kuningasperheen henkeä. Lindh jo sai mennä.
on fanaattista ja väärää.Muttei se umpiosta Hitlerin päässä sekään syntynyt oli paljon monimiutkaisempaa.
mukana oli juutalaisnainen. HM?
Ja hän on TV¤4 Bonnier suvun firmassa joka on juutalainen. Tämän firman työntekijöitä meni Afganistanissa 8kpl. Ihan kummallista.
Sitten se joka juoksi Lindhin jopa ambulanssiin oli juutalainen Amer...kirurgi. Serbipoika otettiin kiinni joka sanoi jeesuksen käskeneen...ja serbit tappoivat muslimi albaaneja...HM?
piirittäneet Ruotsin ydintä ja Lindhiä. Se oli pitkä keikka Mossadilta.