Jos olet loukannut toista ihmistä, kohdellut häntä väärin ja epäoikeudenmukaisesti, ja jälkeenpäin tunnet siitä syyllisyyttä, miten vapaudut syyllisyydentunteestasi?
Oletuksena on että loukkaamasi henkilö ei halua olla kanssasi missään tekemisissä, tai hän on kuollut. Eli se vaikein asia, miten annat anteeksi itsellesi?
Oletuksena on että loukkaamasi henkilö ei halua olla kanssasi missään tekemisissä, tai hän on kuollut. Eli se vaikein asia, miten annat anteeksi itsellesi?
Vastaukset 77
Vanhimmat
opetellut elämään asian kanssa. sattui vuosia sitten olemaan rakkaan tyttökaverin kanssa todella paha riita jonka jälkeen hän oli vetänyt itsensä hengiltä lääkkeiden yliannostuksella minun lähdettyä kapakkaan.... vieläkin painaa asia mieltäni. se oli minun syyni.
huolesi ja kantasi. Saattaisin tuntea samoin. Haluan kuitenkin sanoa sulle Ystävä Hyvä: Et sinä ollut syyllinen asiaan. Et sinä voinut tietää miten toinen reagoi kapakkareissuusi.
Olen menettänyt myös itse ystäviäni oman käden kautta ja miettinyt, että miksi en voinut heitä auttaa ajoissa. Toisen ihmisen 'sisään' on vain vaikea enää päästä, kun lopullinen portti on sulkeutunut. Elämää tulee vain pyrkiä elämään avoimesti vaipumatta synkkyyteen koska sieltä on vaikea nousta. Kaikkea hyvää sulle!
On selvää että me teemme virheitä elämässämme joista toiset saattavat saada todella vakavia seurauksia. Se että yrittää heittää koko oman syyllisyyden tunteensa "yli laidan" ei useinkaan valitettavasti auta. Tyypillinen ateistinen katsantokanta? Vaikken sinua tunnekaan voi hyvin kuvítella että tunnet surua ja samalla syyllisyyttä siitä mitä tuli tehtyä äkkipikaisuudessaan (ehkä?). Oli kuinka oli se mikä on tärkeintä asemassasi juuri nyt on että olet ehdottoman rehellinen joka suuntaan. Se ei auta jos yrittää pimittää itseään ja muita - jos teit tyhmyyksiä niin teit. Jos uskoisit Jumalaan olisi tämä helpompi ratkaista siinä mielessä että voisit kääntyä Hänen puoleensa ja olla rehellinen ja saada sitä kautta itsetuntoa ja rohkeutta mutta jos olet ateisti on asemasi vaikeampi.
Mutta rehellisyys on se mitä tilanteesi vaatii jos haluat päästä sisäiseen tasapainoon.
ei oikein saa käsitystä. Mistä asiasta minun pitäisi kantaa syyllisyydentuntoa mukanani? Se, että ratkaiset omat asiasi Jumalasi kanssa, siirrät nimenomaisesti oman vastuusi asiasta pois. Mitä tulee omaan sisäiseen tasapainooni, enpä ole huomannut asiassa ongelmia, en ainakaan sellaisia, joiden käsitteleminen tuottaisi itselleni vaikeuksia. Enkä ole edes äkkipikainen! Äkkiällistynyt kylläkin kirjoituksestasi!
Asia, jonka jokaisen meistä tulisi opetella.
Anteeksi, mutta miksi kysyt oheista?
tulla siihen että syyllisyydestä vapautuu vasta jos uskoo jumalan antaneen tappaa itsensä vähäksi aikaa sovitusuhrina, joka aina kuulemma on tarpeen. Uskomalla veriuhriin omakin syyllisyys jotenkin katoaa.
olemalla erityisen pahoillani tapahtuneesta. Toki sehän on edellyttänyt, että olen itse joutunut jo pureskelemaan tai nieleskelemään esim. käyttäytymiseni eli myöntämään itselleni olleeni siinä asiassa väärässä. Olen myös huomannut, että joillekin henkilöille tällainen asiaan kuuluva 'katumus' antaa miekan käteen, jolla sitten isketään takaisin. Tällöin en pidä ongelmaa enää omanani.
Syyllisyydestä vapautuminen on ateistille varmasti luonteenomaisempaa kuin uskovaisella, joka joutuu selvittämään 'yläkerran Herran' kanssa asiaa itse välttämättä joutumatta ottamaan kantaa koko asiaan. Ei pelkästään oma helpottunut olo tarkoita sitä, että olisi tilanteesta oppinut ITSE jotain.
Hyvänä (huonona) esimerkkinä katoliset, jotka menevät kyselemään 'verholta' ratkaisuja ongelmiinsa.
Yleisesti: Olen pannut merkille, että anteeksipyytäminen ja anteeksianto eivät onnistu kaikilta. Se on kuitenkin asia, joka meidän kaikkien tulisi oppia, ikään, asemaan, rotuun tai sukupuoleen katsomatta.
Anteeksi antaminen merkitsee asian ymmärtämistä, siitä oppimista ja sen päättymistä. Päättyminen siinä mielessä että se ei enää vaikuta toimintaasi vääristävästi ei siis muistista poispyyhkäisemistä.
Tästä kyllä joku kävi (tai väitetään käyneen) puhumassa aikaa sitten mutta sitä ei ymmärretty ja se väännettiin opiksi josta sitten kiistellään jopa helvetin tulella uhkaamalla.
Vastattakoon tuohon runolla:
UHRILAMMAS
Kylmiltä kirkon seiniltä
kuurojen kuvien alla
kävit anteeksi pyytämässä tekoja
joita uhrilta et uskalla
Ne muurit anteeksi antoiko
sua lohdutti lipevin kielin
ne murheesi suuren kantoiko
ja lähditkö paremmin mielin?
Vielä tekosi niittää satoaan
sä saitko helpotusta
tehdäksesi sen uudestaan
vain haitko lohdutusta?
Kuinka pitkään seinä tuo
pystyy anteeksi antamaan?
Kun uhraamasi lampaat nuo
samaan kulkee karsinaan?
(Aimo Roima Komiapoika: "Uhrilammas")
oli siisti runo, johon ei mitään lisättävää.
Löytyykö netin välityksellä lisää runojasi vai meneekö kirjakaupan puolelle?
Mielellään tutustuisin tuotantoosi.
Lähdenpä 'googleilemaan'!
entäpä jos loukkaamasi henkilö ei tahdo olla missään tekemisissä kanssasai, tai hän on kuollut?
"Miksi kuolleille kannatte kunniata
jokainen kai kuolla nyt taitaa
kaatuneilleko jaat sinä oikeutta
jos vain vääryyttä elävät saa?"
Kuolleita emme voi auttaa. Vain eläviä. Myös päätös olla olematta tekemisissä jonkun kanssa on päätös, jota toisen pitää edes yrittää kunnioittaa.
Anteeksipyyntönsä voi elävälle ihmiselle silti toimittaa - hänen oma oikeutensa on ottaa tai olla ottamatta sitä vastaan. Yritä silti.
Jos loukkaamani henkilö ei halua olla kanssani missään tekemisissä, tai hän on kuollut. Miten annan anteeksi itselleni?
Kanna taakkasi tai heitä se pois. Älä sysää sitä muille.
Kuitenkaan minulla itselläni ei ole voimia sitä kantaa.
Kuitenkaan en voi sysätä sitä muiden kannettavaksi
Kuitenkin jonkun on se kannettava
"Heitä se pois"
"Heitä se pois"
"Päästä siitä irti"
Hmmm. Eikös tuossa ole kristinuskon ydin. Nimittäin se, että jos olemme tehneet väärin, voimme sekä saada, että antaa anteeksi. Lahjana. Meidän ei tarvitse rankaista itseämme, meidän ei tarvitse uuvuttaa itseämme yrittäessämme vapautua syyllisyydestä, meidän ei tarvitse yrittää "ostaa" tai "ansaita" anteeksiantoa, meidän ei tarvitse myöskään tehdä itsemurhaa. Koska Jeesus on jo kantanut syyllisyytemme. Se vapauttaa meidät syyllisyydestä. Se antaa meille uuden mahdollisuuden. Uuden toivon. Uuden elämän
Tiedäthän syntipukkiteorian?
Jeesus oli todellinen syntipukki, sijaiskärsijä.
Miksi ihmiset sitten tarvitsevat syntipukkia?
Siksi, että ilman syntipukkia ihminelle hänen syyllisyytensä perusteella kuuluva rangaistus kohtaisi häntä itseään. Tämä puolestaan tarkoittaisi sitä, että ilman syntipukkia ihmisen ainoa keinoa hyvittää tai sovittaa tekemänsä vääryys, olisi itsemurha, tai murhatuksi suostuminen. (Japanilaisessa kulttuurissahan tämä omalla kuolemalla annettava hyvitys tunnetaan käsitteenä "HARAKIRI".) Tämä puolestaan tarkoittaisi sitä, että pienenkin erehdyksen ja virheen tehtyään, ihmisen olisi hyvitettävä tekonsa, tehtävä harakiri, itsemurha.
Tämä puolestaan asettaisi sosiaalisiin suhteisiin hirvittäviä jännitteitä ja suorituspaineita. Tämän myötä, välttyäkseen tekemästä itsemurhaa, ihminen joko eristäytyisi sosiaalisista kontakteista, tai sairastuisi täydellisyydentavoitteluun, perfektionismiin, armottomuuteen itseä kohtaan, ja pahimmillaan seurauksena saattaisi olle vakava psyykkine sairaus.
Elämän jatkumisen kannalta on tärkeää että ihminen kykenee antamaan itselleen anteeksi, ja olemaan itselleen armollinen.
koska linkittelet tekstejä mennen tullen.
Kirjoitat:
''Elämän jatkumisen kannalta on tärkeää että ihminen kykenee antamaan itselleen anteeksi.''
Se jääkin ainoaksi lauseeksi missä sun kanssa voi olla samaa mieltä.
''Miksi ihmiset sitten tarvitsevat syntipukkia?''
Sinä kaipaat syntipukkeja, minä en!
Sinä voit heittää ensimmäisen tai toisen kiven, minun ei tarvitse!
HARAKIRIsta en keskustele kanssasi koska et kirjoituksestasi päätellen ole kovinkaan tutustunut HARAKIRIn historiaan.
Voit joko selvittää asiat itsellesi tai kantaa niitä mukanasi. Jos et osaa päättää mitä teet kuten ohesta käy ilmi, voit heittää ne Jumalasi huoleksi ja huojentua helpotuksesta. Niin helppoahan se on, kristityn vastuu!
antamaan sen enempää itselleni, kuin kenelle muullekaan anteeksi, jos en ole koskaan itse saanut anteeksi?
Sehän olisi yhtä mahdotonta kuin jos minun pitäisi kertoa miltä tuntuu kävellä kuun pinalla, vaikka en ole koskaan kokenut miltä tuntuu kävellä kuun pinnalla. Eli en pysty antamaan anteeksi, en sen enempää itselleni kuin kenelle muullekaan, jos en edes tiedä mitä mitä se on, ja mitä anteeksianto tarkoittaa.
Tämä tarkoittaa sitä että voidakseni antaa edes itselleni anteeksi, minulla täytyy olla itse koettuna omakohtainen kokemus anteeksisaamisesta. Ilman tuota kokemusta minulla ei ole mitään käsitystä siitä mitä anteeksiantaminen tarkoittaa.
kautta opit. Mutta jos et ole vielä joutunut tilanteeseen, jossa joudut pohdiskelemaan anteeksiantamisen merkitystä niin ehkä se tilanne on vielä edessäsi. Toivottavasti et silloin pane käsiä ristiin ja yritä sysätä ongelmaasi satuolennoille vaan yrität ratkaista ongelman itse. Lisäksi meiltä löytyy ammattiryhmänä psykologit, jotka varmaan voivat auttaa sua ongelmissasi.
Mun ongelma on nyt nukku-matti, joka repii hihasta.
Good Night!
PS. Kyllä kuun pinnallakin oppii kävelemään, jos siihen tarjoutuu vain tilaisuus.
Olen jo kauan joutunut pohdiskelemaan anteeksiantamisen merkitystä, vaikka aika vaikea käsitellä asiaa jota ei ole koskaan omakohtaisesti kokenut. Miten voisin saada kokemusta antaa anteeksi, ellei minulla ole yhtään kokemusta anteeksisaamisesta eikä siitä mitä anteeksi antaminen edes tarkoittaa?
"Vaan yrität ratkaista ongelman itse"
Siinäpä se vika onkin. Olen yrittänyt ratkaista ongelman ihan itse, enkä ole saanut muuta aikaan kuin sen että nyt olen täysin umpikujassa. Eikä umpikujasta näytä olevan muuta ulospääsytietä kuin itsemurha. Ja kuitenkin tiedän sen että itsemurhakaan ei ole ratkaisu. Se on vain ongelman pakenemista, ei sen ratkaisemista. Olen myös käynyt mielenterveyshoitajalla, psykiatrilla, ja terapeutilla, mutta hekään eivät pystyneet auttamaan minua mitenkään. Olivat vain vaivautuneen oloisia. Sanoivat että oikeastaan heidän koulutuksensa ei tarjoa mahdollisuutta käsitellä ongelmieni kaltaisia asioita.
Eräs heistä tarjosi lääkitystä, josta kieltäydyin.Tiedän että ongelmani ei tule ratkaistuksi ainakaan siten että turrutan mieleni, ajatukseni ja tunteeni.
Miten ikinä voin antaa itselleni anteeksi?
kaappihomo? Hyppää kaapista ja ala rulettaa! Kyllä se siitä! Ongelmasi ei varmastikaan ole niin ainutlaatuinen, etteikö kaltaisiasi ole tämän maan kamaralla jo ennestään.
Elämä on laiffii! Sun on vain löydettävä se sun oma staili lähteä polkemaan tätä. Käytä mielikuvitusta. Kaikkein mielikuvituksettomin vaihtoehto on alkaa kädet ristissä tavaamaan 'mustaa laatikkoa'. Voithan sitäkin yrittää, mutta pelkään, että se vie ihmisen vain synkkyyteen. Monelta on hymy hyytynyt sitä kirjaa lukiessa. Etköhän vaihtoehtoja keksi. Onhan täällä SUOMI24:llakin ilmeisesti yli 500 eri aihetta missä rulettaa. Sulle ilmeisesti tää ateisti-palsta ei sittenkään ole se sopivin.
Kokeile tota terveys- tai masennuspalstaa seuraavaksi. Uskon, että saat sieltä apua.
PS. Kyllä sinä opit vielä antamaan myös itsellesi anteeksi! Olen siitä varma!
vaan, olen tehnyt jotain todella hirveää, jota en voi antaa koskaan itselleni anteeksi..
Ja se on hirvittävää..
Koska ilmeisesti kysyjä on kahdessa keskusteluhaarassa sama niin vastaan samalla tavoin molempiin.
Koska et vieläkään 'ujona' voi tunnustaa teko(j)asi, lähden arvioimaan itse hirvittävää tekoasi, joka on niin hirvittävä, että et pääse siitä yli.
Jos olet massamurhaaja tai pedofiili ja haluat sovittaa tekosi, kehoitan sinua ottamaan yhteyttä ensin asianajajaan ja sitten asianajajasi kanssa poliisiin. Oikeuslaitos määrää sinulle parhaaksi katsoman rangaistuksen, jota sovittaessa pääset itsekin ymmärtämään tekosi niin vakavuuden kuin sovituksen tärkeyden. Uskon, että oikeuslaitos ottaa myös huomioon jo mahdollisen katumuksesi ja syyllisyyden myöntämisen. Voitte ainakin tuudittautua ajatukseen, että Suomessa ei ole voimassa kuolemanrangaistusta kuten esim. suuressa kristityssä USAssa.
Mikäli taas olet kristitty uskovainen, joka olet vainonnut ihmisiä puheillasi vuosikausia ja olet vihdoin huomannut, että maailmankatsomuksena Jeesus-opeilla ei sittenkään ole mitään järjellistä kantavaa pohjaa sekä haluat hyvittää tekosi, uskon, että riittää, kun otat yhteyttä kaltaisiisi ja pyydät apua esim. Uskontojen Uhrien Tuki ry:n (UUT ry), joka on varmasti törmännyt tapaukseesi ja pystyy edelleenkertomaan miten pääset eteenpäin.
Yleisesti arvioiden sanoisin, että tapauksesi on vaikeimmasta päästä mikäli olet katuva saarnamies. Mutta mikäli minulta kysyt ja vaikka et kysykään, ilmoitan, että olen itse valmis antamaan sinulle tekosi anteeksi, jos sitä pyydät. Uskon, että tämän palstan useat henkilöt ymmärtävät katumustasi ja antavat tekosi anteeksi. Ihminen on erehtyväinen.
Vastaanottoni on päättynyt. Hae apuasi yllämainituin keinoin.
Itseään ei voi paeta.
Epämiellyttävien tunteiden kohtaaminen ei ole miellyttävää, mutta se on välttämätöntä, jos haluaa saavuttaa jonkinlaisen tasapainon elämässään.
Varsinkin syyllisyyden tunteminen on hyvin epämiellyttävää. Se loukkaa omahyväisyyttämme.
Jotkut tekevät syyllisyydestä osan omahyväisyyttään. He kertovat kaikille, miten huonoja ja kelvottomia ihmisiä he ovat. Mutta tarkoittavat kuitenkin sitä, että "katso miten nöyrä ja rehellinen olen, katso miten avoimesti tunnustan huonouteni". Eli ruokkivat omahyväisyyttään ja odottavat muilta ihailevia katseita.
Todellinen syyllisyyden kohtaaminen on hiljainen, vaikea ja hidas prosessi. Siinä täytyy tunnustaa oma heikkoutensa aidosti. Ei mitään verukkeita, ei selityksiä, ei helppoja oikoteitä.
Vasta kun ihminen hyväksyy itsensä kokonaisvaltaisesti, on hänellä edellytyksiä onneen.
Totuuden näkemistä itsestään. Minkä muun totuuden me voimme nähdä? Kun sen näemme ja ymmärrämme ristirita päättyy ja voimme kohdata ja ymmärtää toisia tuomitsematta.
Tämä on edellytys sille että sen kaltainen yhteys ihmisten välille syntyy joka ei takerru sanoihin vaan niiden taakse kätkeytyvään tarkoitukseen eli ymmärrykseen joka voi olla sanatonkin.
Vahinko että tästä asiasta puhuvista tehdään jumalia ja siihen perustuvaa uskonto jossa takerrutaan opinkappaleisiin ja kiistellään niiden tulkinnoista.
..esittävät ystävämme yläpuolella. Itsensä kohtaaminen, tunteittensa tunnistaminen ja hyväksyminen on ainut, kestävä tapa vapautua syyllisyydestä ja samalla kasvaa ihmisenä.
Neuvoisin ainakin henkilökohtaisesti pyytämään anteeksi, siltä jota vasta on rikkomuksen tehnyt; koska, vaikka tämä henkilö ei antaisi anteeksi, olisit itse kuitenkin sovittanut kohdallasi asian, eikä se enää palaudu pistimenä muistoissa, kuin ehkä sille toiselle joka ei osaa anteeksi antaa.
Rauhaa
hengellisestä kommentistasi, joka ei sisältänyt yhtään raamatun lainausta. Siis oikeasti: Thanks!
Olen odottanut, että joku lämää tänne kohta 30 lainausta 'mustasta laatikosta' ja pyrkisi putsaamaan taas pöydän viisauksillaan.
*Parempi kompastua maahan, kuin omaan kieleensä.*
ikävää jos ajattelet noin.noi molemmat opettaa sua.jos paremmuusjärjestykseen pitäisi laittaa,nii laittasin nuo toisinpäin.
hyvää uuttavuotta.
Sinä ajattelet fyysisiä etuja, minä taas hengellisiä.
mä ajattelin oppina..mitä opin siitä kun kompastun maahan ja mitä opin siitä kun kompastun kieleeni.
kummasta opit "enemmän" hengellisesti katsottuna?tai kummassa oppi on mielestäsi "tärkeämpää".
itse en niinkään haluaisi opin tärkeyksii ja paremmuuksii vertailla..ne on nii suhteellisii.
Kielelläsi voit tehdä paljon pysyvää vahinkoa itsellesi, sekä lähimmäisillesi; mutta fyysinen komastuminen unohtuu yleensä muutamassa päivässä, ellei tule suurempia vaurioita ja murtumia.
Kielelläsi aiheuttama vaurio satuttaa esim. näillä tavoilla: Masennusta, häpeää, vihaa, ahdistusta, joko itseäsi tai lähimmäistäsi kohtaan.
Kompastumisen vaurioista ei näitä yleensä ihmisen sielulle ja sydämelle piikiksi tule; vaan kaatuminen on yleensä vain fyysistä kipua, kun taas kieleensä kaatuminen hengellistä kipua.
Joten mieti vielä kumman kanssa tulee olla varovaisempi, jos rakastaa Elämää; jos taas ei rakasta Elämää, voi näihin molempiin kaatuminen olla jopa nautintoa, kuten minulle oli ennen kuin tulin uskoon.
viimoinen viesti tästä aiheesta.
en tiedä kuinka sä näät kompastumisen,mutta mä nään sen mahdollisuutena oppimiseen.kun kompuroin..opin jotain ja pyrin ottamaan opikseni,ettei vastaavaa tapahtuisi.joten..edelleenkin pidän tärkeämpänä saada oppia henkisestä puolesta kuin fyysisestä.
vaikka niinkuin aikaisemmin sanoinkin..oppiminen on se pointti ei ykköspallin paikka.mut JOS pitää alkaa erottelemaan,nii tämän suhteen mä laittaisin toisinpäin kuin sulla.
jospa nyt ois aika toivottaa hyvät uudetvuodet.
Hyvää uutta vuotta, ja olkoon Herran siunaus sinunkin päälläsi.
En tiedä katsotko asiaa suppeasti vai halusitko tahallasi esittää asia jostakin syystä näin.
Kommenttini koskee anteeksipyynnön ja anteeksiannon tavallaan vastakkain asettelu. Kysymys on samasta asiasta joskin vastakkaisilta kannoilta katsottuna.
Se joka pyytää on virheensä ymmärtänyt ja vapautuu kun taas se joka jättää antamatta on edelleenkin tapahtuneen vanki.
''Se joka pyytää on virheensä ymmärtänyt ja vapautuu kun taas se joka jättää antamatta on edelleenkin tapahtuneen vanki.''
Naisilla menee joskus liian kauan aikaa kelata jotain asiaa kuntoon. Se alkaa aiheuttamaan 'ylimääräisiä paineita'.
Vaikka joskus tulee miettineeksi kumpi on antava tai saava osapuoli.
josta alunperin oli kysymys on kysymys tapahtuman ymmärtämättömyydessä eli siihen johtavien ja sinä vaikuttavien ajatusten /mielikuvien /pyyteiden /psykologisten rakenteiden ymmärtämättömyydessä. Kun koko rekenteen ymmärtäminen tapahtuu on opittu jotakin ja asia päättyy siihen.
Valitettavasti jokainen joutuu henkilökohtaisesti asian ymmärtämään ja jos et ymmärrä niin anteeksipyytäminenja antaminen on yhtä tyhjän kansaa. Kaunis ele että pääsee ajattelemasta asiaa mikä lienee monelle riittävä.
>>Se joka pyytää on virheensä ymmärtänyt ja vapautuu kun taas se joka jättää antamatta on edelleenkin tapahtuneen vanki.
asiastahan se riippuu kykeneekö antamaan anteeksi ja siitä miten syvästi on tullut vahingoitetuksi, ei sukupuolesta.
Voiko vanhempi antaa anteeksi esim lapsensa vahingoittajalle -tuskin. Nainen raiskaajalleen- tuskin.Tekohan on mukana naisen seksuaalielämässä elämän loppuun asti.
On paljon tekoja joita ei voi antaa anteeksi vaikka tekijä niitä aidosti katuisi. Vahinkohan on aiheutettu sille toiselle joka ehkä kärsii siitä lopun ikäänsä fyysisesti ja/tai henkisesti. Tekijän taakka saattaa kadota jo pienestäkin anteeksipyynnöstä.
että anteeksiantaminen on eräänlainen toipumisprosessi. Oikeasti kykenee antamaan anteeksi vasta, kun on täysin toipunut traumoistaan.
Monissa tapauksissahan se (toipuminen)on perin vaikeata, suorastaan ylivoimaista. Se on kuitenkin ainoita mahdollisuuksia päästä uudelleen elämään kiinni.
Se joka tunee itsensa läpikotaisin tai pikemminkin joka koko ajan "oppii tuntemaan" itseään ei loukkaa eikä loukkaannu. Siten häntä ei loukkaus koske vaan hän ymmärtää, ohittaa sen ja jättää sen taakseen samassa hetkessä mikä siis tarkoittaa kuten sanoit "on jo antanut anteeksi".
Siksi sanoin että jokaisen on käytävä sama prosessi läpi muuta ei tarvita. Toisen puolesta sitä ei voi tehdä.
tuli leikiteltyä naisen logiikalla. Se nyt sattuu olemaan sellainen 'päivittäinen' asia, että joissakin asioissa miehen ja naisen logiikka on erilainen. Sukset, kun menevät ristiin niin kestää aina hetkisen ennen kuin ne aukeavat vaikka asiat olisivatkin jo käsitelty.
Kiistämättä asiaan liittyviä tunteita jotka syvästi koskettavat niin yleensä ajattlemme asiaa virheellisestä näkökulmasta.
Se mikä oli traumaattista oli itse tapahtuma tai sarja tapahtumia. Niiden yli meidän olisi päästävä. Tuijotamme liikaa tekijöitä ja liitämme tapahtumat henkilöihin.
Tapahtuma joka jättää traumaattisen jäljen on itse asiassa ohi mutta mielessämme jatkamme sitä emmekä siksi pääse siitä yli. Olen useasti kuullut että nainen joka joutuu raiskatuksi tuntee syyllisyyttä vaikka hän ei itse ole aiheuttanut tapahtunutta. Tässä törmäämme taas syyllisyyteen koska me aina etsimme syyllisiä emmekä syitä. Tämän ymmärtäminen olisi tärkeää. Sillä syyt voivat juontaa kauempaa kuin itse tapahtumahetkellä voi arvata.
Emme me voi täysin suojautua ulkoapäin tulevalta uhalta tai pahalta mutta voimme oppia suhtautumaan niihin rakentavammin.
juuri noin, kun kerroit. Kukapa voisi antaa poikansa vahingoittanneelle ymmärrystä? Minä! Poikani ryöstettiin muutama vuosi takaperin. Asiaa käsiteltiin myös oikeudessa ja paha sai 'palkkansa' (vaikka liian lievän). Oli mielestäni nimenomaisen tärkeää, että kävin kundini kanssa läpi syytä miksi hänet ryöstettiin. Ja uskoen hän oppi ymmärtämään, että tässä maailmassa ei kaikki olekaan niin ruusuista vaikka elämä välillä onkin myös ruusuilla tannsimista.
Anteeksi voi pyytää (ja saada) siltä, jota kohtaan on rikkonut.
Mutta vielä tärkeämpää on sisäistää rikkeensä, katua ja antaa anteeksi itselleen.
Jumalia ei näihin prosesseihin välimieheksi tarvita. Pikemminkin niin, että pyytämällä virheensä anteeksi jumalaltaan ei välttämättä opi mitään ja vain toistaa virheensä. Siispä jumalasta voi olla jopa haittaa anteeksiantamis- ja -saamisprosessissa.
se on ratkaisevin ero ateistin ja uskovaisen ajattelutavassa. Ateisti pyytää ihmiseltä anteeksi. Uskovainen (niin uskoisin) varmistaa rukouksellaan ensisijaisesti, että hänen 'syntinsä' on anteeksi annettu.
Katuminenkin on vähän niin ja näin. En itse kadu tekemisiäni vaan otan yksinkertaisesti opiksi asiasta.
''Ei pidä katua sitä mitä on tehnyt vaan sitä minkä on jättänyt tekemättä!''
>>Jumalia ei näihin prosesseihin välimieheksi tarvita. Pikemminkin niin, että pyytämällä virheensä anteeksi jumalaltaan ei välttämättä opi mitään ja vain toistaa virheensä. Siispä jumalasta voi olla jopa haittaa anteeksiantamis- ja -saamisprosessissa.
sokea sokeiden taluttaja.
Millä perustelet moisen väitteen?
>>sokea sokeiden taluttaja.
Taisi liposahtaa väärään jonoon nin että panen tänne kopion _:
On selvää että me teemme virheitä elämässämme joista toiset saattavat saada todella vakavia seurauksia. Se että yrittää heittää koko oman syyllisyyden tunteensa "yli laidan" ei useinkaan valitettavasti auta. Tyypillinen ateistinen katsantokanta? Vaikken sinua tunnekaan voi hyvin kuvítella että tunnet surua ja samalla syyllisyyttä siitä mitä tuli tehtyä äkkipikaisuudessaan (ehkä?). Oli kuinka oli se mikä on tärkeintä asemassasi juuri nyt on että olet ehdottoman rehellinen joka suuntaan. Se ei auta jos yrittää pimittää itseään ja muita - jos teit tyhmyyksiä niin teit. Jos uskoisit Jumalaan olisi tämä helpompi ratkaista siinä mielessä että voisit kääntyä Hänen puoleensa ja olla rehellinen ja saada sitä kautta itsetuntoa ja rohkeutta mutta jos olet ateisti on asemasi vaikeampi.
Mutta rehellisyys on se mitä tilanteesi vaatii jos haluat päästä sisäiseen tasapainoon.
"Mutta rehellisyys on se mitä tilanteesi vaatii jos haluat päästä sisäiseen tasapainoon."
ja taas totuuksia,jotka elämä opettaa..:)
voisitko kertoa mulle yhden syyn mihin jumalaa tarvitset?
että pystyt antamaan itsellesi anteeksi. Varsinkin jos sinun loukkaamasi henkilö on kuollut.
tollaseen tilanteeseen en ole vielä törmännyt..
itse ajattelisin näin..tuo ketä olet loukannut,ei varmaankaan haluaisi sinun kärsivän jos olisi vielä elossa.
on hyvä keino paeta omaa vastuutaan elämässä!
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000012&posting=22000000012852301
Itsemurha.
vastuunpakoilemista. Mikäli ei Jeesus vastaa rukoukseen, ymmärrän, että uskovaisella voi tulla myös tuollaista mieleen.
Ongelma on tässä:
Kuitenkaan minulla itselläni ei ole voimia sitä kantaa.
Kuitenkaan en voi sysätä sitä muiden kannettavaksi
Kuitenkin jonkun on se kannettava
Miten tuo ongelma ratkaistaan?
ystävällisesti ongelmasi mitä et jaksa yksin kantaa?
Ongelma on tässä:
Kuitenkaan minulla itselläni ei ole voimia kantaa syyllisyyttäni. Ainoa tapa jolla voisin hyvittää syyllisyyteni, on itsemurha
Kuitenkaan en voi sysätä syyllisyyttäni muiden kannettavaksi. En missään nimessä
Kuitenkin jonkun on syyllisyyteni kannettava
Rikoksen on saatava rangaistuksensa
Miten tuo ongelma ratkaistaan?
Ellei ongelmaani löydy ratkaisua, minulla ei ole muuta mahdollisuutta kuin tehdä itsemurha.
ongelmaasi. Ilmoitit pelkän ratkaisun (itsemurha), joten enpä voi auttaa. Ota yhteyttä lääkäriin, jos tuntuu, että et pääse ongelmasi ohi.
Mun ongelma on nukku-matti. Good Night!
Sanoinhan että kysymys on syyllisyydestäni, ja siitä miten voisin siitä vapautua. Eikö tämä koko thread käsittele samaa aihetta? Tiedän että itsemurhakaan ei ole ratkaisu, vaan pakenemista. Mutta tällä hetkellä minulla ei ole minkäänlaista ratkaisua ongelmaani.
Paitsi..paitsi...Olisiko Jeesus? Vastaus? Olisiko hänellä.. Ratkaisu?
Olen yrittänyt miettiä pääni puhki ratkaisua ongelmaani..mutta..olen umpikujassa...
sulta mitään. Nytkin ujostelet! Ilmeisesti ujous on ongelmasi. Ehdottaisin lyhytaikaista suggestoterapeuttista hoitoa. Itsesuggestiota voi myös itsekin harjoittaa. Käytän sitä itsekin epäsäännöllisesti, kun haluan keskittyä johonkin asiaan. Hoito on vaaraton. Ujouden hoitaminen on suggestoterapeuteille joka päiväistä, joten älä ujostele vaan ota jo huomenna yhteyttä. Kyllä se siitä!
Luulenpa, että joudun nyt suggestoimaan itse pikapika uneen. Haluatko ilmaisen neuvon uneenpääsemiseen? Ei se mitään! Annan sen silti! Laske lampaita aloittaen 500:sta alaspäin! Siiis 500, 499, 498 jne. Kerro aamulla kuinka nukuit! Hyvää ötyä!
PS. Ja muista tilata itsellesi huomenna se aika!
vaan eräs hirveä tekoni--jota en pysty antamaan itslleni anteeksi..koskaan
Ellei jokin..ihme tapahdu..
Koska ilmeisesti kysyjä on kahdessa keskusteluhaarassa sama niin vastaan samalla tavoin molempiin.
Koska et vieläkään 'ujona' voi tunnustaa teko(j)asi, lähden arvioimaan itse hirvittävää tekoasi, joka on niin hirvittävä, että et pääse siitä yli.
Jos olet massamurhaaja tai pedofiili ja haluat sovittaa tekosi, kehoitan sinua ottamaan yhteyttä ensin asianajajaan ja sitten asianajajasi kanssa poliisiin. Oikeuslaitos määrää sinulle parhaaksi katsoman rangaistuksen, jota sovittaessa pääset itsekin ymmärtämään tekosi niin vakavuuden kuin sovituksen tärkeyden. Uskon, että oikeuslaitos ottaa myös huomioon jo mahdollisen katumuksesi ja syyllisyyden myöntämisen. Voitte ainakin tuudittautua ajatukseen, että Suomessa ei ole voimassa kuolemanrangaistusta kuten esim. suuressa kristityssä USAssa.
Mikäli taas olet kristitty uskovainen, joka olet vainonnut ihmisiä puheillasi vuosikausia ja olet vihdoin huomannut, että maailmankatsomuksena Jeesus-opeilla ei sittenkään ole mitään järjellistä kantavaa pohjaa sekä haluat hyvittää tekosi, uskon, että riittää, kun otat yhteyttä kaltaisiisi ja pyydät apua esim. Uskontojen Uhrien Tuki ry:n (UUT ry), joka on varmasti törmännyt tapaukseesi ja pystyy edelleenkertomaan miten pääset eteenpäin.
Yleisesti arvioiden sanoisin, että tapauksesi on vaikeimmasta päästä mikäli olet katuva saarnamies. Mutta mikäli minulta kysyt ja vaikka et kysykään, ilmoitan, että olen itse valmis antamaan sinulle tekosi anteeksi, jos sitä pyydät. Uskon, että tämän palstan useat henkilöt ymmärtävät katumustasi ja antavat tekosi anteeksi. Ihminen on erehtyväinen.
Vastaanottoni on päättynyt. Hae apuasi yllämainituin keinoin.
ei yksikään organisaatio, ei oikeulaitos, ei kirkko, ei uskonto, ei mielenterveyhoito, ei terapia, ei mikään ihminen tai ihmisten tarjoama apu voi auttaa minua. Olen kuluttanut omaisuuksia etsiessäni apua syyllisyyteeni.
En ole kristitty, enkä uskovainen, vaan tavallinen syntisäkki. Vain Jeesus, voi auttaa. Olen pakotettu nöyrtymään tosiasioiden edessä. Ellei Jeesuskaan auta, ei ole muuta mahdollisuutta kuin itsemurha.
ittes! Jätä viestilappu, ettet suostunut minkään instanssin autettavaksi ja eikä Jeesuskaan kääntynyt haudassaan vaikka sitä pyysit.
Jos valitset toisen tien, älä rupea ainakaan saarnamieheksi. Kaltaisiasi säälittäviä 'lopun ajan pelastuneita' on ihan riittävästi saarnamiehinä ja yrittävät peilata omaa kurjaa menneisyyttään jokaiseen vastaantulevaan. Se on tosi säälittävää!
ja halpamaista on ajattelusi.
Läpäläpälää, haista paska ja haise pahalle. Sanot noin ihmiselle joka tosissaan tarvitsee apua! Häpeän sinua. Häpäiset kaikki ateistit. Osoitat että me ateistit olemme juuri sellaisia paskakasoja kuin krisselit väittävät meidän olevan. Ongelmasi on myötätunnon täydellinen puuttuminen joka viittaa vahvasti psykopatiaan. Onneksi kaltaisiasi idiootteja on harvassa! Useimmilla ateisteilla on kuitenkin sentään sydän paikallaan, toisin kuin sinulla.
Mätäne siihen!
ajatteletko yhtään mitä kirjoitat? Tarvitsen todella apua! Itsemurha ei ole ratkaisu!!!
Siis, ei voi olla totta. Minä kun olen aina luullut että ateistit ovat älykkäitä, etkä osaa sanoa muuta kuin "ammu ittes"??
HALOO! Onko ketään kotona??
Sinuna olisin tosi nolona..
erittäin heikkoa esitystä..jatka samaa mallii.
mullois pari vinkkii sulle kuinka selviäisit tilanteestas.kerron ne sulle sit ku opit provoamisen jalontaidon.
Mistä ihmeen provosta sinä puhut?
Onko syyllisyys tai avun tarvitseminen provoamista?
Epäilet siis että kukaan ihminen ei oikeasti voi tarvita apua? Tai että kukaan ihminen ei oikeasti voi kärsiä syyllisyydestä?
En ymmärrä miten vaikea tilanteeni pitäisi vielä olla, että ihan oikeasti tajuaisit ongelmani vakavuuden.
tiesitkö muuten että moni uskis tekee itsarin koska luottaa pääsevänsä taivaaseen?
joissa joutuu/tulee pyydettyä anteeksi, jotta jonkin henkilön kanssa jokin asia tulee sovituksi. Vaikka toinen osapuoli on hyväksynyt tämän 'sovinnon' ei se välttämättä tarkoita sitä, että kaikki olisi ennallaan. Olen itse oppinut elämässäni, että kaikkien kanssa ei sittenkään kannata olla 'hyvä ystävä'. Aika ei yksinkertaisesti riitä sekä lisäksi ihmiset ovat erilaisia. Sen huomaa monasti vasta erehdyksen kautta.
Miten olisi asian käsitteleminen jonkun kanssa? Älä huoli, se ei ole asian sysäämistä toisen harteille. Monta kertaa pelkästään jo ongelmasta puhuminen auttaa. Kuten joku jo ilmoitti, meillä on Suomessa ja muuallakin lääketieteen ammattilaisia, lääkäreitä, psykologeja, psykiatreja joiden tehtävänä on juuri kuunnella ja auttaa toista selvittämään ongelmansa. Jokainen meistä on kykeneväinen ongelmiensa sovittamiseen itselleen, joskus siihen vain tarvitaan hieman ohjausta.
Muinoinen tyttöystäväni keksi selitykseksi syrjähypylleen, että hänellä oli oikeus tehdä niin, koska minä en ollut omine epäilyksineni tarpeeksi uskovainen kristitty hänelle.
Jonkin verran teko jäi häntä kalvamaan, joten hän kertoikin käyneensä kirkossa ja saaneensa siellä käytyään (Jumalalta?) vahvistuksen tekonsa oikeellisuudelle. Sitten hän tulikin hyvin mielin minua pilkkaamaan ja aisankannattajaksi haukkumaan. Johan hän oli saanut Jumalalta synninpäästön teoilleen.
Exäni vapautui syyllisyydentunteestaan käymällä kerran kirkossa. Minä olen yhä hengissä, mutta minulta ei tarvinnut anteeksi pyydellä eikä minun mielipiteitäni kuunnella. Ei tarvinnutkaan, sillä jumala ikuisella vaikenemisellaan ilmoitti hyväksynnästään.
Tähänkö te uskikset jumalaanne tarvitsette? Kamalien tekojenne hyväksyntäautomaatiksi? Miksi sysäätte vastuun omista teoistanne henkiolentojen kannettaviksi?