Havajin yliopiston biologitutkija Martindale on löytänyt ihmisestä ja meduusasta samanlaisia geenejä.Immiset ja apinat kehittyneet meduusoista n.540 miljoonaa vuotta sitten.Niin kuin muutkin eläinlajit joilla kaksi toisiinsa nähden suunnilleen samanlaista puoliskoa.Meren pohjalta löytyy monia muitakin kiinnostavia asioita.On paikkoja jossa ei elämää luulisi olevankaan.En muista sen nimeä rikkis,,jonka ympäriltä on löydetty elämää.Yritin etsiä hakusanan kautta,juttu oli joskus syksyllä hesarissa.Ei tullut leikattua talteen.Kehityksemme alkuja lienee myös kalkkisienet,rataseläimet jen.Lämenpänä sitten puoliapinat jen.Minulta löytyy sitten kiinnostusta ei niinkään tietoa näistä asioista.
Ihmisen sukulaiset
Darwitar
5564
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
siellä ainakin ovat. Tiede on ymmällä niiden ympäriltä löytyvän elämän suhteen - niinkuin koko elämänsynnyn ongelman. Todellisuudessa heillä ei ole mitään kunnon teoriaa elämän synnystä.
"Mustat savuttajat siellä ainakin ovat. Tiede on ymmällä niiden ympäriltä löytyvän elämän suhteen"
Kuinka niin? Eikö se muka sovi evoluution opportunistiseen luonteeseen?
"Todellisuudessa heillä ei ole mitään kunnon teoriaa elämän synnystä."
Pitäisi löytyä lisää kompleksisuuden tutkijoita, jotka tietäisivät paljon kemiasta ja solubiologiasta. Joku laaja-alaisesti ajatteleva, mutta uudelta kantilta asiaa lähestyvä voisi saada yhdistettyä eri aloilta saadun tiedon elämän eittämättä monisyiseen syntytapaan. Nyt meillä on käsitteitä kuten hypersykli, yksinkertaisia kopioitujia kuten 260 emäsparin mittainen qBeta ja hypoteeseja kuten Russellin konvektiosolut. Russellille erityismaininta siitä, että hän on jatkanut asian tutkimista historiallisesta näkökulmasta jatkaen Grönlannin kemiallisia jäänteitä pidemmälle ja onnistunut samalla selittämään miksi elämän alku muistuttaa tippaleipää.
http://www.gla.ac.uk/projects/originoflife/html/2001/pdf_files/Martin_&_Russell.pdf
Itseorganisaatiotyyppinen aspekti todella tulee ensimmäisenä mieleen. Mutta mitä tarkkaan ottaen on itseorganisaatio? Tämä kysymys vaivasi joitakin tutkijoita itseorganisaatioparadigman nousun aikoina 1980-luvun alussa. Muistaakseni Kawasaki (Prog. theor. phys. suppl. ehkä 1984) ensimmäisenä todisti defektien dynamiikan ja itseorganisaation olevan sama asia. Samaan päätyivät mm. Sivakami ja Sreenivasan (J.theor.Biol.:ssa, samoihin aikoihin). Siis järjestyksen ja myös deterministisen kaaoksen syvempi matemaattinen kuvaaja olisi universaali spontaaniin symmetriarikkoon (SSB) liittyvä organisoiva prinsiippi, Nambun-Goldstonen kenttä.
Miten tämä visio olisi kytkettävissä elävän olion syntyyn? SSB:ssähän on aina kyse jonkun vapausasteen "jäädyttämisestä" ja tähän liittyvästä makroskooppisen järjestyksen lisääntymisestä systeemissä. Ja suurehkoilla molekyyleillä lienee valtava määrä noita vapausasteita käytettävissä, joten niillä on myös paljon potentiaalisia makroskooppisia järjestyksiä - jotka voivat olla staattisten ohella fynaamisia, jopa funktionaalisia.
Miten ne voisivat ilmetä elävässä solussa? Tuo linkkisi herätti ajattelemaan red-ox-prosesseja, elektronien siirtymistapahtumia, jotka aina liittyvät kemiallisiin tapahtumiin. Näitä taas ohjaavat ja suuntaavat tehokkaasti entsyymit. Mutta tarvitaan muutakin: esitän nyt hypoteesin, että nuo elektronit (ja voimat) virtaavat Nambun-Goldstonen kenttien koherenteiksi, ko-operatiivisiksi elektronijohtimiksi muotoilemissa valotunneleissa, jotka näkymättömien, mutta mitattavissa olevien liimasäikeiden tavoin ulottuvat koko soluun, vieläpä naapurisoluihin asti. Samanlaiset valotunnelit ovat avainasemassa myös proteiinisäikeiden poimuttumisessa ja DNA:n ja RNA:n prosesseissa.
Biofotoniikan uranuurtajasta F.A.Poppista kerrotaan, että hän ei saanut apurahaa tutkimuksiinsa solujen säteilemästä valosta kunnes anoi sitä osoittaakseen, että solu ei säteile:
http://www.lifescientists.de/history.htm
Veikkaan vielä, että tuollaiset valotunnelit muodostavat soluun suprafluidin väliaineen, joka tekee monet liikeradat kitkattomiksi.
Mutta koska mielestäni elämän syntyyn liittyy tietoisuuden synty tai ilmitulo, täytyy spekulaatiot ulottaa tietoisuuden olemukseen asti. Pohdiskelen sitä nyt aivan omia ajatuksiani testatakseni. Yksi mahdollinen spekulaatio olisi vakuumin kansoittaminen submikroskooppisilla alkeisdefekteillä. Jotkut fyysikot ottavatkin vakuumin defektidynamiikan vakavissaan (Jo Newton spekuloi vakuumin olevan kiderakenteinen, jolloin siinä olevat objektit väistämättä olisivat defektejä):
http://www.rialian.com/rnboyd/finkelstein-tessien.htm
Alustava hypoteesini on, että vakuumin defektit ovat jakautuneet kolmeen osaan: osa on kondensoitunut hiukkasiksi ja edelleen kertynyt atomeiksi jne., toinen osa on jäänyt pimeäksi aineeksi ja kolmas osa muodostaa tietoisuuden alkeiselementit. Analogisesti mittakenttien varjostumisen ja massaisiksi muuttumisen kanssa Higgsin vakuumissa (esim. Weinbergin-Salamin teoriassa) tietoisuuden alkeiskentät varjostuvat biologisessa materiassa ja samalla kietoutuvat toisiinsa sulautuen pieniksi tietoisuuden yksiköiksi, tietoisuuden "atomeiksi", jotka siis edustavat vähäisintä määrää tietoista olemassaoloa. Ja tällainen on jo ensimmäisellä elävällä solulla.
Mikä tärkeintä, samoin kuin mittakentillä Higgsin vakuumissa tai magneettikentillä suprajohteessa (Meissnerin ilmiö) on organisoivaa voimaa, niin myös tietoisuus, jopa sen alkeiskentät, biologisessa materiassa varjostuessaan ohjaavat ja tukevat sen siirtymistä älyllistyyppiseen suuntaan.
No, tämä on yksi yrityssuunta tuoda tietoisuus virallisen tieteen piiriin, ottamalla se lähtökohdaksi.
Paljon jää vielä sanomatta. Vaikein asia on ehkä sen sopeuttaminen spekulaatioihin, kun tietoisuus näyttää sisältävän jo kaiken, mistä puhutaan ja mitä ajatellaan. Niinpä eräs Einsteinin painovoimateoriaan ja kosmologiaan erikoistunut fyysikkotuttavani ei pitänyt loogisesti mahdottomana ajatusta, että maailmankaikkeutta koskeva uusi tietokin olisi vain meidän tietoisuutemme etenevää strukturoitumista..
"Immiset ja apinat kehittyneet meduusoista n.540 miljoonaa vuotta sitten."
Itse asiassa meidän silloiset kantamuotomme olivat vain meduusan sukulaisia. Toisaalta joidenkin säteittäissymmetristen eliöiden toukat muistuttavat selkäjänteisiä
Pikaia on varhaisin tunnettu selkäjänteinen (ei vielä -rankainen):
http://www.indiana.edu/~ensiweb/c.pikaia.html
"Minulta löytyy sitten kiinnostusta ei niinkään tietoa näistä asioista."
Koitapa Ernst Mayrin kirjaa "Evoluutio" (2001). Siinä selitetään paljon mitä evoluutio on, mutta loppuosassa kerrataan myös miten se eteni. Itse todisteet jäävät kuitenkin enemmän viitteiden taakse. Teos ei vaadi aiempaa tietämystä biologiasta ja esipuheen luettuasi tahdot varmasti lukea koko opuksen. Itse kirjoittaja oli jo vuonna 1928 tekemässä lintukartoituksia Uudessa-Guineassa ihmissyöjien keskellä ja julistettiin jopa virallisesti kuolleeksi, selvisi jopa jouduttuaan kanootilla vesiputoukseen, sekä päihitti mm. Dengue-kuumeen, punataudin ja malarian.
Vinkeistä ja linkeistä!