Siivouskohtauksia osa 1

Mulla oli kans suhteessa ollessa toi ongelma, että "tiesin ite paremmin" miten pitää siivota, että tulee tarpeeksi siistiä, ja kumppani siivosi "väärin". No mä ratkaisin sen niin, että siivosin aina itse, että tuli "hyvin" siivottua. Nyt on sama ongelma lapsen kanssa, haluaisi opettaa hänet tekemään kotitöitä, mutta kun ne ei sitten tule "kunnolla" tehtyä...oon kuitenkin nyt päättänyt irrottaa siitä niuhottamisesta, ja annan toisen tehdä työn omalla tavallaan. Tietenkin poika on vielä niin pieni, että joitain hänen tekemiään korjailen salaa jälkeenpäin, mutta jos mies olisi taloudessa siivoilemassa, niin "ihan varmaan" mulle kelpaisi hänen tekemänsä työ sellaisena kuin hän tekee, ja tehtynä vapaaehtoisesti ja ilman taustanalkutusta.

Niin, joo, hyvä puhua, kun sitä miestä ei taloudessa ole ;) Mielessään luvata, että jos sellasen koukkuun saa, niin pitää kuin kalleinta aarrettaan eikä koskaan ikinä oikuttele yhtään...mutta toista se olis kuitenkin, se arki. Tietty parhaansa voi yrittää aina, ja siivoushulluudesta voi yrittää päästä eroon :)

Näytät olevan sinut asian kanssa, kun noin hymyilyttää :) Siivoushullujen puolustukseksi sanottakoon, että kyllähän joskus on syytäkin suuttua, jos kumppani tai muu kanssa-asukki ei millään siivoa edes omia sotkujaan. Tärkeintä olisi mielestäni löytää reilu kompromissi, jonka mukaan asunnon siisteydestä pidetään huoli ja yhtä lailla ollaan pitämättä. Jos joku haluaa tehdä asunnosta sopimusta siistimmän, niin siivotkoot itse ja antakoot sen äijän löhöillä sohvalla :)

tuuli-juulia kirjoitti:

Mulla oli kans suhteessa ollessa toi ongelma, että "tiesin ite paremmin" miten pitää siivota, että tulee tarpeeksi siistiä, ja kumppani siivosi "väärin". No mä ratkaisin sen niin, että siivosin aina itse, että tuli "hyvin" siivottua. Nyt on sama ongelma lapsen kanssa, haluaisi opettaa hänet tekemään kotitöitä, mutta kun ne ei sitten tule "kunnolla" tehtyä...oon kuitenkin nyt päättänyt irrottaa siitä niuhottamisesta, ja annan toisen tehdä työn omalla tavallaan. Tietenkin poika on vielä niin pieni, että joitain hänen tekemiään korjailen salaa jälkeenpäin, mutta jos mies olisi taloudessa siivoilemassa, niin "ihan varmaan" mulle kelpaisi hänen tekemänsä työ sellaisena kuin hän tekee, ja tehtynä vapaaehtoisesti ja ilman taustanalkutusta.

Niin, joo, hyvä puhua, kun sitä miestä ei taloudessa ole ;) Mielessään luvata, että jos sellasen koukkuun saa, niin pitää kuin kalleinta aarrettaan eikä koskaan ikinä oikuttele yhtään...mutta toista se olis kuitenkin, se arki. Tietty parhaansa voi yrittää aina, ja siivoushulluudesta voi yrittää päästä eroon :)

Lue lisää

Heh. Mukava oli saada tähän ketjuun oikeiden siivoushullujen kommentteja :) No, jokaisella omat hullutuksensa. Omistani en tässä hiisku ;)

Meidän äitillämme on aina kova stressi siivouksesta ennen juhlapyhiä tai vieraiden kestitystä. Kerrankin pestyäni lattian jääkaapin alta äitini kävi märän rätin kanssa kaapimassa todistusaineistoksi pölyjä epäonnistuneesta siivouksesta. No, piti sitten panna paremmaksi ja panna äiti siivoamaan se lattia ja pyyhkiä sitten aivan yhtä iso määrä pölyjä hänen jäljiltään. Tarinan opetus on se, että jos on siivoushullu, niin koskaan ei saa kämppää täysin puhtaaksi. Kannattaa miettiä, siivoaako itsensä vai arvostelevien vieraiden takia. Harjanvarsi ei saa olla egon jatke.

En oo käynnyt armeijaa :P

Sikolätti! Huusholli! Rakkaalla kodilla on monta nimeä. Äidit ovat todella pahimpia siivoussortajia. Tästä aiheesta saisi kerrottua monta tositapahtumiin perustuvaa tragediaa - useat tragikomediaa.

Minulta saat siunauksen sotkuiselle kodillesi. Pääasia, että itse viihdyt siellä. Mattopesulle passittaminen äitisi luona taisi olla jonkinlainen sosiaalinen kanssakäynnin muoto. Missä isä tarjoaa kouraan oluttuopin, siinä äiti sinipiian.

Vielä tästä minun tilanteestani. Avovaimoni on hieman ristiriitainen. Hän juuri tänään muisteli, kuinka hän sanojensa mukaisesti 'rakasti' lapsuuskotinsa sotkuja. (Joo älä kysy, miksi hän sitten vouhottaa tästä meidän kämpän siisteydestä.) Itsekin kävin rakkaani lapsuuskodissa monasti kylässä. Keittiönpöydällä, jahka sen arkeologisten kaivausten jälkeen viimein löysi, ei juuri koskaan mahtunut ruokailemaan. Sekä tuolit että pöytä olivat täynnä kaiken maailman tavaraa. Ei auttanut muu kuin raivata lattialta lautasen mentävä tila ja käydä japanilaisittain lattialle aterioimaan. Kaiken kukkuraksi täytyi hotkia nopeasti, jotteivat muurahaiset ehtineet ensin. Tyhjää karkkipussia ei anopin karjumisista päätellen olisi saanut heittää olohuoneen roskakoriin, koska muurahaiset ihastuvat sokeriin. No mutta se on jo toisen tarinan alku.

Nykyisessä yhteisessä yksiössämme on kosolti kultani tavaroita, joita hän hamstraa milloin mistäkin. Kaikista tavaroista vajaa kymmenes on minun. Myönnän syyllistyväni sotkemiseen, mutten sen enempää kuin kultanikaan. Ja sentään vain kymmenes sotkuista on minun jäljiltäni.

Vinkiksi kaikille: Älkää heti ensiksi KÄSKEMÄLLÄ KÄSKEKÖ toista ihmistä siivoamaan. Pyytäkää (ei tarkoita rukoilemista) ihan normaalisti ja olkaa kärsivällisiä. Minä ainakin siivoan mielelläni - ajallaan, jos minua ei alisteta toisen käskyille. Ihan periaatteessa en tottele ihmistä, joka kuvittelee voivansa orjuuttaa toista, vaikka kyse olisikin vain roskien viennistä (jonka muuten minä hoidan tässä taloudessa).

Tässä sitä tulikin iltasatuiltua.

Ollaan siivosti! ;)