Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa 30.12.2005
On aika keskustella vaihtoehdoista EU-jäsenyydelle
Suomalaisten enemmistö pitää EU-jäsenyyttä huonona asiana.
Myös EU:sta irtautumista haluavien määrä tulee entisestään kasvamaan kun
kansalaisille selviää, että pärjäämme paremmin EU:n hyvänä naapurina
kuin sen alamaisina.
Oikeudenmukainen yhteiskuntapolitiikka voi vallita vain kun kansanvalta
toteutuu aidosti. Kansanvalta voi toimia vain itsenäisessä, EU:sta
vapaassa Suomessa, sillä EU toimii suurten jäsenmaiden ja suuryritysten
ehdoilla.
Sotilaalliseksi suurvallaksi pyrkivä unioni on enemmän ruutitynnyri kuin
rauhan tae. Suomen sotilaallinen liittoutuminen ei tuo turvaa vaan
turvattomuutta lisäämällä jännitteitä lähialueillamme.
Jos kansanvaltaa, demokratiaa, todella halutaan, olisi korkea aika
avoimelle julkiselle keskustelulle EU-jäsenyyden vaihtoehdoista.
Niitäkin nimittäin on oikeasti olemassa.
Euroopan Talousaluesopimuksen (ETA:n) puitteissa toimivat Islanti ja
Norja sekä erillissopimuksia EU:n kanssa tehnyt Sveitsi pärjäävät
taloudellisesti erittäin hyvin. Kauppa käy eikä liikkumisessa ole
ongelmia.
Kansalaisia pelotellaan EU:sta irtautumisen kustannuksilla, esim.
sakkomaksuilla. Niille ei ole mitään perusteita. Päinvastoin EU-jäsenyys
käy yhä kalliimmaksi. V. 1917 peloteltiin suomalaisia sillä, että
itsenäistyminen tulee kalliiksi, kun pitää mm. luoda oma
ulkoasiainhallinto.
Itsenäistyminen on aina haaste, mutta suomalaiset ovat kypsymässä siihen
jo toisen kerran.
Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja
p.0400-565 366
[email protected]

Vastaukset 21
Vanhimmat
EU:han on lähes konkurssissa. Konkurssipesäänhän jää yleensä vain pesänselvittelijä. Toivottavasti EU hajoaa ennen tilani konkurssia.
Olisi muuten paljon mieluisammat presidentinvaalit, jos kolmikko Halonen, Vanhanen ja Niinistö sitoutuisivat ihanteensa (EU:n) puolesta syntyneiden kustannusten omavelkaiseen takaukseen, ettei se jäisi aina maataloustuottajien ja heikompiosaisten kustannettavaksi.
Euroopan Talousaluesopimuksen (ETA:n) puitteissa toimivat Islanti ja
Norja sekä erillissopimuksia EU:n kanssa tehnyt Sveitsi pärjäävät
taloudellisesti erittäin hyvin. Kauppa käy eikä liikkumisessa ole
ongelmia.
....Unohdit mainita Ruotsin, jolla on 10% etulyöntiasema verrattuna Suomeen kaupankäynnin suhteen, kun he saavat kellutella OMAA kruunuaan, suhdanteiden mukaan, puhumattakaan 0,5% korkoedusta Ruotsin hyväksi.
Norja on maksanut ETA-sopimuksesta nämä 10 vuotta yli kolminkertaista "jäsenmaksua"(n.265 milj. e/v). Eikä kuitenkaan pääse vaikuttamaan päätöksiin! Se siitä ETA:n paremmuudesta.
Norjaa koskevat ainoastaan ETA-järjestelyä koskevat direktiivit vast. Muut EUn päätökset eivät sitä suoranaisesti koske.
Nuo "ETA-päätökset" on hyväksyttävä EUn ja EFTA-maiden yhteisessä komiteassa ennen kuin Norjalla on velvollisuutta sisällyttää niitä kansalliseen lainsäädäntöönsä. Tuossa komiteassa Norjalla on edustus. Eli puppupuhetta, ettei sillä olisi mitään vaikutusmahdollisuutta.
Lainaus talousopin professorin esitelmästä: "Eta-sopimuksen puitteissa Suomi sitoutui maksamaan kertaluonteisen Välimeren maille tarkoitetun koheesiorahastomaksun ja vuosittaiset osuutensa EU:n puiteohjelmien budjetteihin. Nämä Eta-maksut olisivat olleet vain mitätön murto-osa Suomen EU-jäsenyyden vuosittaisista nettomaksuista."
Mielenkiinnosta: linkitäppä lähde tuohon mainitsemaasi summaan Norjan osalta.
http://www.norja.fi/policy/europe/eea/eea.htm Erehdyin hieman, Norjan ETA-maksu on 227milj. e/vuosi. Mitä siihen komiteapäätöksiin tulee, niin jokainen ymmärtää osapuolten painoarvon ja käytännössä EU sanelee ehdot Norjalle.
Kiitos.
Kyseessä on köyhimpien EU-maiden infrastuktuurin kehittämiseen tarkoitetut varat. Ehkä niitä voi pitää jäsenmaksuina...
Nyt puhutaan kuitenkin rikkaasta Norjasta. Jos se olisi EUn jäsen, olisi sen nettomaksu todennäköisesti moninkertainen. Ei voi suoraan verrata rikkaan Norjan ETA-maksua ja Suomen EU-maksua keskenään.
Varmaan totta sekin, ettei Norjan painoarvo taivaita komiteassa hivo. Mutta mikä on Suomen painoarvo EUn päätöksenteossa?
"Mutta mikä on Suomen painoarvo EUn päätöksenteossa?"
EU on tasavertainen valtioiden yhteenliittymä. Se haluaa turvata kaikille osallisilleen vahvan aseman päätöksenteossa ja oikeuden päättää itsenäisesti omista asioistaan.
Pienen maan vaikutusmahdollisuus on aina rajallinen, ei vain EU:ssa. Kuitenkin parempi olla "pöydässä" päättämässä. EU:n maakohtainen äänijärjestelmä suosii suhteellisesti pieniä maita. Tällöin pienet maat liittoutumalla ovat vahvoilla. Myös ison maan kanssa voi liittoutua, jos intressit kohtaavat.
Eikö olisi aina parempi, jos saisi mahdollisimman suuren vaikutusmahdollisuuden asioihinsa? Parhaiten se onnistuu säilyttämällä oma päätösvalta. Miksi luovuttaa ensin päätösvalta pois, ja sitten haikailla miten sen saisi takaisin?
Tässä suhteessa Norja on Suomea paremmassa asemassa: EU ei esimerkiksi päätä susien määrästä Norjassa. Norjaa koskevat vain yhteistä talousaluetta koskevat säädökset.
Jaha, no monia mielipiteitä näillekin palstoille mahtuu.
Jos eu haluaa turvata jäsenilleen oikeuden päättää itsenäisesti omista asioistaan niin miksi sitten suomen lainsäädännöstä 80 % on direktiivien viemistä suomen lakiin? Miksi emme itse saa päättää susiemme määrästä?
et, talollinen usko tuohon itsekkään! Tosi säälittävää....herää jo !
"miksi sitten suomen lainsäädännöstä 80 % on direktiivien viemistä suomen lakiin?"
Siksi, kun Suomi on osa uutta ja itsenäistä Eurooppaa. Lainsäädäntö toimii EU:sta käsin. Omat lakimme ovat EU:n lakeja.
"Niin on oikein, ja arvollista."
Mutta EU veisi Norjan säästöt ja imeksisi siitä sorjan orjan!
Nyt Norja on ulkopuolella.
Pohjoismaista vertailua vapaa kansa suhteessa EU-orjuuteen:
Norja -ei orja
Islanti -ei orja
Tanska -ei täysin vapaa orja, mutta EU:sta vapaita lakeja, oma valuuttapolitiikka
Ruotsi -vapaampi orja kuin Suomi, oman valuutta politiikan edut, sekä myös EU´:ta vastustavaa väkeä jopa meppeinä ilmeisesti
(EU)-Suomi: täysi orja
-syy: itseasiassa vähemmistöläinen ääririkkaiden ja etuja omaavien valtaelitti pitää neuvostomaisessa vallassa mediaa ja keskeisiä poliittisia paikkoja väärällä tiedolla, sensuurilla, rahavallan eduilla. Puolet kansasta vähintään ymmärtää EU:sta irtaantumisen tarpeellisuuden, mutta esim. mediasumutuksen johdosta luulee, ettei voi erota. Näin he eivät myös tiedä EU:n todellista liittovaltiotarkoitusta ja luulevat, että Suomen olemassa olo vahvistuu EU:ssa, VASTOIN ITSE EU:N TARKOITUSTA-Suomi liittovaltion osavaltioksi!
Oikea luku ei ole 80% vaan... 90%!
Aina tuota samaa änkyröintiä.
"Itsenäistyminen on aina haaste, mutta suomalaiset ovat kypsymässä siihen
jo toisen kerran."
Suomen todelliset haasteet ovat aivan muualla. Globalisaatio luo taloudellista turvaa. Järjestelmämme tulee sopeutua siihen.
Suomen todelliset haasteet ovat aivan muualla. Globalisaatio luo taloudellista turvaa. Järjestelmämme tulee sopeutua siihen.
Jaaha kelle tuo ja kelle ei.Globalisaatio ajaa uusliberaalia markkinafundalismia...jossa julkisen sektorin valtiollinen rahoitus on kirosana ja jossa valtiollisilla hallituksilla ei ole sanansijaa ,miten korteilla pelataan, vapaakaupan turmiollisista vaikutuksista puhumattakaan!
Saarnaat kuin kaalipastori. Etkö ymmärrä Euroopan Unionin merkitystä Suomen kehityksen kannalta? Ensinnäkin: Suomi ei voi kehittyä ilman EU:ta. Toiseksi: kehitykselle ei ole eikä pidä olla vaihtoehtoja. Kehitysmaitakin autetaan, että niiden ostovoima kasvaisi ja voisimme myydä enemmän. Me kaikki.
Euroopan Unionin täysin sydämin toteuttama talousjärjestelmä on osoittanut paremmuutensa "kohtuullisuuteen" ja merkantilismiin nähden.
Mitenköhän se on tämän median kriittisyyden unohtaminen poliittisesti sopiviin tarkoitusperiin? Yllättäen mediasta poimitut artikkelit ovatkin hyviä ja lainattavissa kun juttu on sopiva sekä samalla unohdetaan nämä ennen huudellut mielipiteet.
Huvittavaa tunarointia taas Tepon suosikkipuolueelta. Raukathan ovat karanneet omalta siteltaan eivätkä uskalla kirjoittaa mitään palstalleen.
Se on jännittävää ja mielenkiintoista nähdä, että VSL:n politiikka perustuu gallupeihin :) Eihän se ole itsenäistä politiikantekoa, eihän..?
Niiden argumentit käyvät aina vain petomaisemmiksi. Kohta hyppivät silmille.
Kyllä kaikki joutuvat pian myöntämään tosiasiat: VSL on änkyräpuolue.
Ei VSL ole käytännöllisesti katsottuna edes puolue.
osaatkos olla muuta kuin änkyrä.opettele kirjottaan vaikka ku et muuta halua.